Tutkumusyhtiö Sensor Towerin mukaan maailmanlaajuinen kulutus sovelluskauppojen kautta mobiilisovelluksiin ja peleihin kasvoi heinä-syyskuussa 15,1 prosenttia vuodentakaisesta 33,6 miljardiin dollariin eli noin 29,0 miljardiin euroon.
Sovelluksia ja pelejä asennettiin heinä-syyskuussa 35,7 miljardia kertaa, missä oli laskua vuotta aiemmasta 1,9 prosenttia.
TikTok säilytti paikkansa edelleen ladatuimpana sovelluksena sekä Applen App Storessa että Google Playssa. Se oli myös yhteenlaskettuna tuottavin sovellus yhdessä Kiinan-versionsa Douyinin kanssa. Neljänneksen aikana TikTok ylitti 3 miljardin asennuskerran rajan maailmanlaajuisesti ensimmäisenä muuna kuin Facebookin sovelluksena.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mielenkiintoisesti Sensor Tower kertoo toiseksi eniten tuottavaksi sovellukseksi nousseen heinä-syyskuussa suurelle yleisölle Euroopassa tuntemattoman Piccoma-sovelluksen. Kyse on manga-sisältöjen lukusovelluksesta, jonka liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 130 prosentilla. Seuraavaksi eniten tuottaneet sovellukset olivat YouTube, Google One ja Disney+.
Eniten ladatuimpien sovellusten listalla TikTokia seurasivat Instagram, Facebook, WhatsApp ja Facebook Messenger.
Mobiilipelien osuus sovelluskaupasta oli 22,4 miljardia dollaria 7,7 prosentin kasvulla, joka on hidastunut selvästi koronapandemian viime ja aiemmin tänä vuonna kiihdyttämistä luvuista. Pelien asennukset laskivat 3,5 prosentilla 13,6 miljardiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
PUBG Mobile oli edelleen eniten tuottanut mobiilipeli, ja yhteensä peli on kerännyt tuottoja jo elinaikanaan yli 5 miljardia dollaria. Myös tuottavimpien pelien listoilla kärjessä on monia ennen kaikkea Aasiassa ja erityisesti Kiinassa suosittuja pelejä.
Alla on Sensor Towerin täydet listaukset ladatuimmista ja tuottavimmista sovelluksista ja peleistä heinä-syyskuussa.
Ladatuimmat sovellukset heinä-syyskuussa 2021
Tuottavimmat sovellukset heinä-syyskuussa 2021
Ladatuimmat pelit heinä-syyskuussa 2021
Tuottavimmat pelit heinä-syyskuussa 2021
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »