Xiaomi on julkistanut uuden MIX 4 -huippupuhelimensa, joka on varustettu kiinnostavilla teknisillä ratkaisuilla, kuten esimerkiksi näytönalaisella etukameralla sekä huippuluokan kolmen takakameran kokoonpanolla. Lisäksi sisuksissa on Qualcommin viimeisin tehopiiri Snapdragon 888+.
MIX 4 -julkistus tapahtui tänään Kiinassa, kiinan kielellä järjestetyssä tilaisuudessa. Xiaomin edustaja kertoi myös jo ennen virallista julkistusta, ettei yhtiöllä tällä hetkellä ole suunnitelmia MIX 4:n globaalista lanseerauksesta ja myös tänään Xiaomi on maininnut laitteen olevan suunnattu vain Kiinan markkinoille. Näillä näkymin MIX 4:ää ei siis nähdä laajasti myynnissä Euroopassa, mukaan lukien Suomessa, huolimatta siitä, että Xiaomi julkistuksesta myös globaalilla Twitter-tilillään tänään kertoi.
Kiinassa MIX 4:n hinnat ovat 4 499 juania eli vajaat 590 euroa (8+128 Gt), 5 299 juania eli noin 690 euroa (8+256 Gt), 5 799 juania eli noin 755 euroa (12+256 Gt) ja 6 299 juania eli noin 820 euroa (12+512 Gt).
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
MIX 4 on varustettu näytönalaisella etukameralla yhä ensimmäisten älypuhelinten joukossa, vaikka ZTE ehti edellä Axon 20 5G:llä jo vuonna 2020 ja myös uudella Axon 30 5G:llä, joka julkistettiin heinäkuun lopulla. Xiaomi kutsuu näytönalaista kameraansa CUP / Camera Under Panel -nimellä. Näytönalaisen etukameran tarkkuus on 20 megapikseliä ja neljä pikseliä yhdistäen 5 megapikselin kuvakoolla se tarjoaa 1,6 mikronin pikselikoon.
Erikoisratkaisut, kuten ”mikrotimanttipikselit”, kamera-alueen läpinäkyvyyden parantamiseksi uudelleensuunniteltu piirirakenne ja alipikselien läpinäkyvä asettelu, parantavat näyttöpaneelin kuvanlaadun yhtenäisyyttä ja näytönalaisen etukameran kuvanlaatua yhdessä tekoälyalgoritmien kanssa. Näytön pikselitiheys myös kameran kohdalta yltää 400 pikseliin tuumaa kohti.
AMOLED-näyttö MIX 4:ssä on kooltaan 6,67 tuumaa, tarkkuudeltaan 2400×1080 pikseliä ja kaartuu kevyesti reunoiltaan. Näyttö tukee HDR10+ / Dolby Vision -laajasävyskaalan väritoistoa ja kontrastisuhde on 5 000 000:1. Virkistystaajuus yltää 120 hertsiin ja kosketustunnistus toimii 480 hertsin taajuudella. Näyttölasina on Corning Gorilla Glass Victus.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
MIX 4:n stereokaiuttimet kantavat Harman Kardon -brändiä, kuten jo aiemminkin muutamissa Xiaomin puhelimissa, ja äänentoisto on Hi-Res Audio -sertifioitu sekä langallisesti että langattomasti.
MIX 4 on varustettu Qualcommin uudella Snapdragon 888+ -järjestelmäpiirillä. Snapdragon 888+:ssa Qualcomm on nostanut tehokkaimman ARM Cortex-X1 -pohjaisen CPU-keskussuoritinytimen enimmäiskellotaajuuden Snapdragon 888:n 2,84 gigahertsistä lähes 3 gigahertsiin, tarkalleen 2,995 gigahertsiin eli vajaat 5,5 prosenttia korkeammaksi. Lisäksi uusi versio Qualcommin huippupiiristä tuo sen sijaan mukanaan selkeän parannuksen tekoälysuorituskyvyssä. Qualcommin mukaan Snapdragon 888+ yltää 32 biljoonaan laskutoimitukseen sekunnissa (TOPS, trillion operations per second), mikä peittoaa 20 prosentilla Snapdragon 888:n 26 TOPSin lukemat.
Jäähdytysjärjestelmässä on useampi kerros, ja yhteensä grafeeni- ja grafiittilevyjen pinta-ala on MIX 4:ssä 11 588 neliömillimetriä. Järjestelmäpiirin rinnalla RAM-käyttömuistia (LPDDR5) on 8 tai 12 gigatavua ja tallennusmuistia (UFS 3.1) 128, 256 tai 512 gigatavua.
Langallisen pikalatauksen osalta MIX 4 tukee 120 watin tehoa ja langattomankin pikalatauksen osalta 50 watin tehoa. Oletusasetuksella, jossa lämpötila rajoittuu 37 asteeseen, langallinen pikalataus täyttää 4 500 milliampeeritunnin akun tyhjästä täyteen 21 minuutissa ja erillisessä Boost-tilassa jopa vain 15 minuutissa. Langattomalla pikalatauksella akku latautuu tyhjästä täyteen oletuksena 45 minuutissa ja Boost-tilassa 28 minuutissa. Boost-tilan hyödyntäminen voi lyhentää akun käyttöikää.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Takana MIX 4 sisältää kolme kameraa.
Pääkamera on varustettu 108 megapikselin Samsungin 1/1,33 tuuman ISOCELL HMX -kennolla, joka neljä pikseliä yhdistäen 27 megapikselin kuvakoolla tarjoaa 1,6 mikronin pikselikoon, f/1,95-aukolla sekä optisella kuvanvakaimella.
13 megapikselin ultralaajakulmakamerassa on niin sanottu free-form-linssi, joka on muotoiltu vähentämään ultralaajakulmakameroissa muuten yleisiä vääristymiä erityisesti lähellä kuvan reunaa. 120 asteen kuvakulman tarjoavassa ultralaajakulmakamerassa on 1,12 mikronin pikselikoko ja f/2,2-aukko.
8 megapikselin periskooppirakenteinen telekamera tarjoaa 5x optisen zoomin ja on varustettu myös optisella kuvanvakaimella. Digitaalinen zoom yltää 50x-tasolle asti.
MIX 4 on myös Xiaomin ensimmäinen älypuhelin, joka tukee UWB-lähipaikannusteknologiaa. Se mahdollistaa tarkan laitteiden välisen sijainnin määrittämisen lähialueella. Xiaomi hyödyntää UWB-teknologiaa omien laitteidensa kanssa, esimerkiksi kodin älylaitteiden yhdistämiseen puhelimen kanssa niitä osoittamalla, minkä lisäksi UWB-teknologia on perustana myös digitaalisten autonavainten standardissa.
5G-mobiiliverkkoyhteyksien ja UWB:n lisäksi mukana ovat myös Wi-Fi / Bluetooth / NFC -yhteydet, ja yhteensä Xiaomin mukaan MIX 4 sisältääkin 19 antennia ja tuen 42 eri taajuudelle.
Xiaomin mukaan MIX 4 hyödyntää sisäistä metallirunkoa antennivahvistimena uniikilla tavalla. Lisäksi mukana on signaalin laatua kahdeksassa eri erikoiskäyttötilanteessa, kuten juna-asemalla, hississä tai kellarissa, optimoiva toiminto.
Lisäksi puhelimen yläpäässä on myös infrapunalähetin kauko-ohjainkäyttöön.
Runko MIX 4:ssa on keraamia, ja Xiaomin mukaan kevennetty keraaminen unibody-rakenne vähentää painoa 30 prosentilla. Värivaihtoehtoja on kolme – musta, valkoinen ja harmaa.
MIX 4:n mitat ovat 162,65 x 75,35 x 8,02 millimetriä ja paino 225 grammaa. Kestävyydeltään MIX 4 on vain IP53-luokiteltu, eli roiskevedenkestävä.
Käyttöjärjestelmäversiona on Android 11 osana vielä aluksi MIUI 12.5 -ohjelmistoa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »