Apple on aloittanut jakamaan pienikokoiselle AirTag-paikantimelleen uutta koontiversiota 1.0.276-ohjelmistoversiosta, jonka se julkaisi alun perin kolme viikkoa sitten. Asiasta kertoo 9to5Mac-sivusto.
Todennäköisesti tuorein päivitys kohentaa Applen kolme viikkoa sitten julkaisemia muutoksia ei-toivottua seurantaa vastaan.
Apple julkisti uuden AirTag-ohjelmistoversion ja aloitti 1.0.276:n jakelun 3. kesäkuuta. Alkuperäinen ohjelmistoversio oli koontinumeroltaan 1A276d, kun nyt jakeluun tullut versio on 1A287b.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oman AirTagin ohjelmistoversion voi tarkistaa Missä on…? -sovelluksesta Esineet-näkymästä AirTagin kohdalta sen nimeä painamalla. Eri koontiversiosta ei kuitenkaan tätä kautta tai muutenkaan helposti saa tietoa.
AirTagin päivitykset tapahtuvat taustalla, eikä päivitystä voi pakottaa asentumaan. AirTag päivittyy automaattisesti, kun se on kantomatkan sisällä omistajansa iPhonesta ja iPadista.
Applen aiemmin kesäkuussa julkaiseman päivityksen jälkeen AirTag ilmoittaa merkkiäänellä 8-24 tunnin jälkeen olemassa olostaan, mikäli se ei ole yhteydessä omistajansa Apple-laitteeseen. Näin voi havaita mukana kulkevan AirTagin, jota saatetaan käyttää ei-toivottuun seurantaan. Aiemmin aikaraja merkkiäänen soittamisen osalta oli kolme päivää.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
AirTag-paikantimen voi kiinnittää tai asettaa eri esineisiin ja tavaroihin, kuten avaimiin, laukkuun tai reppuun, jolloin sen avulla voi paikantaa kadonneet tavaransa. AirTagissa on Bluetooth LE -yhteys ja U1-piiri, joiden avulla sen voi paikantaa lähialueelta esimerkiksi iPhonella. Lisäksi laajemmin paikannus toimii Applen Find My -verkoston kautta: AirTagin sijainti välittyy sen omistajalle automaattisesti sen ilmestyessä minkä tahansa mukana verkostossa olevan Apple-laitteen, kuten iPhonen, Bluetooth-kantomatkan sisälle. Applen mukaan näitä laitteita on satoja miljoonia, joten paikannus toimii varsin kattavasti ja tarkasti erityisesti tiheämmin asutuilla alueilla.
Lisäksi omistajan kadonneeksi merkitsemästä AirTagista voi lukea tallennetut tiedot esimerkiksi yhteydenottoa varten NFC-lähiyhteydellä. Tämä on onnistuu NFC:tä tukevilla Android-laitteilla sekä iPhoneilla.
AirTagin osalta on noussut esiin yksityisyyshuolia, vaikka Apple on panostanut esimerkiksi ei-toivotun seurannan ominaisuuksiin enemmän kuin aiemmat vastaavat paikantimet.
Eii-toivotun seurannan estämiseksi iPhonessa näkyy ilmoitus, jos se havaitsee mukana liikkuvan AirTagin, jota iPhonen käyttäjä itse ei omista (eikä AirTag ole yhteydessä paritettuun laitteeseensa, eli sen omistaja ei liiku samalla sen mukana). Applea kritisoitiin aiemmin siitä, ettei tätä vastaavaa suojausta ei-toivotulta seurannalta ole lainkaan saatavilla Android-käyttäjille. Tähän on jatkossa tulossa muutos. Applen tuleva AirTagin Android-sovellus ei välttämättä tule tarjoamaan laajempia toimintoja, eli esimerkiksi mahdollistamaan AirTagin käyttöönottoa, vaan Applen kuvailun perusteella se olisi tarkoitettu vain ilmoituksille ei-toivotusta seurannasta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »