Reilu vuosi sitten keväällä 2020 monen arki muuttui, kun koronaviruksen vastaiset toimet johtivat etätöihin ja -opiskeluun – ja samalla eri rajoitusten myötä kotona vietetyn ajan kasvuun.
Korona-ajan vaikutuksista datakäyttöön on kerrottu jo aiemminkin, ja nyt DNA on paljastanut omalta osaltaan vuoden 2020 suurimmat datakäytön piikit.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
DNA:n tilastojen mukaan vuoden kovin yksittäinen datapiikki saavutettiin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2020 noin kello 20. Tuolloin mobiilidatan käyttö nousi hetkellisesti jopa 20 prosentin ympäröivien päivien datahuippuja korkeammalle.
Siirretyn mobiilidatan määrä on ollut jo vuosia jatkuvassa kasvussa niin mobiiliyhteyden kuin kiinteidenkin yhteyksien kautta. DNA:lla on havaittu koronatilanteen vauhdittaneen kehitystä räjähdysmäisesti. Esimerkiksi mobiilidatan käyttömäärät DNA:n verkossa pomppasivat yli 30 prosenttia heti poikkeusolojen alkaessa maaliskuussa 2020, ja loka–joulukuussa liittymäkohtainen kuukausikäyttö oli 35 prosenttia edellisvuotta korkeammalla – noin 38,8 gigatavua kuukaudessa. Yleisesti ottaen mobiilidataa käytetään eniten iltaisin, noin kello 20–22 välillä.
”Olemme nähneet yhä vahvemmin, että perinteisestä TV:stä siirrytään sisältöjen katsomiseen laajakaista- ja mobiilidatayhteyksien välityksellä. Poikkeuksellisin järjestelyin toteutetut Linnan juhlat on hyvä esimerkki siitä, että sellaiset suuret tapahtumat, joita ennen kokoonnuttiin katsomaan yhdessä perinteisestä TV:stä sohvan ääressä, näkyvät nyt meillä piikkeinä datassa. Katselu ei ole enää olohuoneen yksinoikeutta ja se siirtyy osittain tabletteihin ja kännyköihin, mutta myös kodin isolla ruudulla pyörii yhä useammin Yle Areena TV1:n sijaan. Sama kehitys tule eittämättä näkymään jatkossakin suurten TV-tapahtumien, kuten kesäolympialaisten tai jalkapallon EM-kisojen, osalta”, kommentoi DNA:n laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Television katselun kanssa samanaikaisesti käytetään nykyään paljon esimerkiksi sosiaalisen median palveluja.
”Tässä pitää muistaa, että datassa ei näy pelkästään TV:n katselu. Nykyään ohjelmia katsotaan kännykät kuumina kädessä, julkaistaan asioita somessa ja jutellaan kavereiden kanssa ohjelman tapahtumista. Tätäkin silmällä pitäen kodin laajakaistalta halutaan ja vaaditaan tulevaisuudessa yhä enemmän laatua ja toimivuutta.”
Lisäksi DNA:n datatilastoista käy myös ilmi, että pelaamisen osuus datan käytöstä kasvaa niin ikään tasaista vauhtia. Esimeriksi suositun Call of Duty -sarjan päivityksen julkaisu 12. kesäkuuta 2020 aiheutti väliaikaisesti 17 prosenttia korkeamman huipun ympäröiviin päiviin verrattuna. Kiinteän laajakaistan dataa tarkastellessa pidemmällä aikavälillä käy myös ilmi, että sekä vuosina 2019 että 2020 useat liikennepiikit ovat liittyneet pelijulkaisuihin tai -päivityksiin.
”Näin kärjistetysti: ei internetiä kotona oikeasti kuormita Word-dokumentin lähetys, vaan kymmeniä gigatavuja kooltaan olevien pelien lataus. Pelaaminen on myös nykyään todella seurattu laji ja jos vaikka suomalainen joukkue sattuu pääsemään jonkun turnauksen finaaliin, se näkyy meillä heti käsittämättöminä datamäärinä. Tämän päivän pelit ovat myös pitkälti online-pelejä verkon välityksellä. Sekin kuormittaa verkkoa pelien latausten lisäksi. Uskaltaisin väittää, että monessa kodissa nämä ovat syitä, joiden takia verkon pätkiminen ja yhteysnopeudet havaitaan ensimmäisenä.”, Haikonen toteaa.
Ohjelmien katselun, some-käytön ja pelien lataamisen ohella datankäyttöä ovat kasvattaneet etätyöskentely ja -opiskelu – ja näidenkin osalta erityisesti videoluennot ja -tapaamiset.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
DNA:n mukaan esimerkiksi koulujen siirtyessä viime keväänä etäopetukseen nähtiin jopa yli 100 prosentin kasvu tavalliseen nähden useampana päivänä mobiilidatan upstream-liikenteessä, eli datassa, jota ihmiset lähettävät. Tilastoja tarkastellessa esimerkiksi torstaina 2. huhtikuuta mitattiin kello 12 peräti 120 prosenttia suurempi upstream-liikenteen määrä kuin neljä viikkoa aiemmin 5. maaliskuuta samaan kellonaikaan. Myös ladatun datan, eli downstream-liikenteen, määrässä nähtiin merkittäviä kasvuja, mutta ne olivat upstream-liikennettä maltillisempia.
Verkkoyhteyden itsensä lisäksi myös kodin sisäinen verkko ja kodin verkkolaitteet voivat vaatia päivitystä suuremman datankäytön vaatimusten myötä.
”Ensinnäkin, yhtään suuremmassa asunnossa tai asunnossa, jossa vankat kiviseinät, tarvitaan useammasta lähettimestä koostuva MESH-verkko. Näin varmistetaan netin kuuluvuus ympäri asuntoa eikä vain keskellä olohuonetta. Toisekseen, itse mokkulan tulee olla riittävän uusi, jotta se pystyy saamaan kaiken irti verkon ominaisuuksista. Mokkulat ovat kehittyneet viime vuosi huimasti ja muutamia vuosia vanhalla laitteella ei saa verkosta kaikkia tehoja irti. Kolmanneksi, kehotan päivittämään itse yhteyden kuituun tai 5G:hen. Kun nämä kolme kohtaa on kunnossa riittää data niin TV:n katseluun kuin pelaamisen nyt ja tulevaisuudessa”, Haikonen listaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »