Älypuhelimista tuttu OnePlus on jo aiemmin vahvistanut laajentavansa tuotevalikoimaansa varhaisessa vaiheessa kuluvaa vuotta myös älykelloihin.
Nyt OnePlus on vihjaillut entistä vahvemmin tulevasta älykellostaan tänään julkaisemallaan, yltä löytyvällä sarjalla vihjailevia kuvia, joita säestävät kysymykset eri kielillä OnePlussan älykellosta. Kuvissa nähdään vilauksia älykellon rungosta ja rannekkeesta. OnePlussan yhteisöpalstallaan järjestettävä kilpailu tarjoaa myös yhdeksälle onnekkaalle mahdollisuuden voittaa tämä tuleva ”nimetön tuote”, joka kuvissa esiintyy.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi OnePlus on vahvistanut, että älykellojulkistus tapahtuu OnePlus 9 -sarjan puhelinten rinnalla 23. maaliskuuta.
OnePlussan älykellosuunnitelmat ovat olleet laajasti esillä huhuissa ja paljastuksissa aiemmin.
Esimerkiksi helmikuun puolivälissä kerroimme OnePlussan rekisteröineen kahden eri älykelloversion designin Saksan patentti- ja tavaramerkkiviraston tietokantaan. Tietokantaan lisätyissä kuvissa nähdään varsin perinteinen älykellodesign pyöreällä näytöllä, jollaista ainakin yhteen OnePlus-älykelloista on jo aiemminkin odotettu.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
OnePlussan rekisteröimät kaksi designia eroavat nähtävästi ennen kaikkea rannekkeeltaan. Alla ensin nähdään malli mahdollisesti nahkarannekkeella varustettuna, kun taas toisessa rannekkesssa materiaalina voi olla esimerkiksi silikoni tai fluoroelastomeeri.
Ensimmäinen malleista on klassisempi ja toinen sporttisempi.
Uusien design-kuvien perusteella OnePlus-älykello ei ainakaan muotoilultaan täysin suoraan perustuisi samaan yritysryhmään kuuluvan Oppon älykelloihin. Tekninen perusta saattaa kuitenkin olla yhtenevä.
Aiemmin OnePlus-älykelloista tietoja paljastui OnePlus Health -sovelluksesta, jota tullaan mahdollisesti käyttämään myös uusien älykellojen hallintaan Intian markkinoille jo tuodun OnePlus Band -aktiivisuusrannekkeen lisäksi.
OnePlus Health -sovelluksesta on paljastunut kuvia OnePlus-kellon kellotauluista. Alta löytyvän koosteen niistä julkaisi XDA Developers -sivusto. Alarivillä nähdään myös Cyberpunk 2077 -teemaisia kellotauluja. Jo aiemmin on paljastunut OnePlussan ainakin suunnitelleen älykellostaan Cyberpunk 2077 -erikoisversiota, kuten aiemmin nähtiin myös OnePlus 8T -älypuhelimesta valituille markkinoille. Nähtäväksi jää, toteutuuko Cyberpunk 2077 -erikoisversio kellosta enää pelin kanssa koettujen ongelmien jälkeen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
OnePlus Health -sovelluksesta ovat löytyneet maininnat W301CN- ja W301GB-mallikoodien lisäksi myös W501GB-mallikoodista liittyen OnePlus-älykelloihin.
W301GB-mallikoodi on tuttu jo aiemmin. Se paljastui jo elokuussa OnePlus Watch -mallinimen kanssa, kun laite sai Bluetooth-sertifioinnin. W301CN puolestaan on Kiinan markkinoiden versio W301GB:stä.
Pete Lau myös vahvisti Input-julkaisun haastattelussa yhtiön kehittävän yhdessä Googlen kanssa eteenpäin tämän älykelloihin suunnattua Wear OS -käyttöjärjestelmää. Sittemmin OnePlus kuitenkin ilmoitti muun muassa 9to5Google-sivustolle, ettei edellä mainittu Pete Laun haastattelu tarkoittanut vahvistusta OnePlussan älykellon tulolle Wear OS:n kanssa. Tilanne on siis yhä hieman epäselvä, joskin näyttää todennäköiseltä, että kansainvälisillä markkinoilla OnePlus-älykellossa tullaan Wear OS näkemään.
OnePlus suunnitteli älykellon tuomista markkinoille aikanaan jo vuonna 2016, mutta silloin tuolloiset suunnitelmat haudattiin. Nyt älykellon pariin on palattu samalla, kun OnePlus on muutenkin laajentanut tuotevalikoimaansa useamman eri hintaluokan älypuhelimiin, televisioihin ja kuulokkeisiin.
Päivitetty kello 19.10: OnePlus on myös vahvistanut twiitissään julkistuksen 23. maaliskuuta: ”See it March 23!”
You asked for it. You're getting it.
— OnePlus (@oneplus) March 12, 2021
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »