Android 12:n varsinaisen julkaisun odotetaan olevan vielä yli puolen vuoden päästä, mutta pikku hiljaa Googlen käyttöjärjestelmän seuraavaan versioon suunnittelemista muutoksista on jo alkanut tihkua tietoa. Ensimmäisen Android 12:n testiversion julkaisua odotetaan myös jälleen jo kevään aikana, mahdollisesti jo helmikuussa.
9to5Google-sivuston saamien tietojen mukaan Android 12:ssa Google tulee esittelemään uuden kahdelle sovellukselle jaetun näytön toiminnon nimeltään App Pairs. Kyse tulee olemaan sovelluspareista, jotka voi todennäköisesti käynnistää yhdellä painalluksella.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jo aiemminkin Android-käyttöjärjestelmä on mahdollistanut näytön jakamisen kahdelle sovellukselle, mutta toisen sovelluksen lisääminen ensimmäisen rinnalle on tullut tehdä hankalasti avoinna olevat sovellukset esittävän moniajonäkymän kautta.
Android-puhelinvalmistajista esimerkiksi Samsung sekä myös Microsoft kaksinäyttöisen Surface Duo -laitteen yhteydessä ovat jo aiemmin esitelleet omia vaihtoehtoisia jaetun näytön toimintojaan. Googlen työstämän vakio-Androidin kehitys etenee näistä erillään.
Uusi App Pairs -toiminto mahdollistaa kahden sovelluksen liittämisen pariksi yhdeksi ”tehtäväksi”, johon on helppo palata esimerkiksi jonkin kolmannen sovelluksen käyttämisen jälkeenkin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudessakin sovellusparin jaetussa näkymässä tulee edelleen säilymään kaksi sovellusta erottava jakaja, jolla eri sovellusten pinta-alaa näytöllä voi säätää ja jatkossa jakajaa kahdesti painamalla myös vaihtaa sovellukset toisinpäin.
Toisena Android 12:n osaksi odotettuna Googlen kehittämänä uudistuksena XDA Developers -sivusto on löytänyt viitteitä uudesta helposta mahdollisuudesta jakaa Wi-Fi-verkon salasana lähellä oleville muille laitteille.
Android 10:ssä Google lisäsi jo mahdollisuuden jakaa Wi-Fi-yhteyden tiedot skannattavana QR-koodina, mutta Android 12:ssä Wi-Fi-salasanan jakamista on tarkoitus helpottaa automaattisemmalla toiminnolla. Ominaisuus hyödyntää Androidin jo olemassa olevaa yleistä Nearby Share -jakotoimintoa.
Lisäksi Google näyttää myös olevan lisäämässä Android 12:ssa uuden rajoitetun verkkotilan.
Google itse on jo aiemmin kertonut aikovansa helpottaa vaihtoehtoisten sovelluskauppojen käyttöä tulevassa Android 12 -versiossa. Google on kertonut pyrkivänsä löytämään tavan, jolla muiden sovelluskauppojen kuin Google Playn asentaminen ja käyttö sovellusten asentamiseen tulisivat helpommaksi, mutta tietoturva pysyisi myös kunnossa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Viime vuonna Android 11:n sovelluskehittäjille tarkoitettu ensimmäinen Developer Preview -testiversio julkaistiin jo helmikuun puolivälin paikkeilla. Android 12:n ensimmäisen testiversion esittelyynkään ei siis ole välttämättä mahdottomasti enää aikaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »