Pokémon GO -huuma valtasi koko maailman neljä vuotta sitten ja sai ihmiset kuudella mantereella kokoontumaan yhteen Pokémon-jahtiin. Tänä vuonna suuria yhteiskokoontumisia ei nähdä, mutta Pokémon GO:lla menee edelleen vahvasti.
Nianticin superhitti Pokémon GO on nelivuotisen taipaleensa aikana tuottanut peräti 3,6 miljardia dollaria, eli noin 3,2 miljardia euroa. Sensor Towerin tilastot paljastavat lisäksi, että kalenterivuosista 2019 on toistaiseksi ollut Pokémon GOn vahvin. Viime vuonna peli tuotti maailmanlaajuisesti reilut 800 miljoonaa euroa. Toiseksi tuottoisin oli 2016, jolloin pelaajat käyttivät Pokémon-jahdissa yhteensä noin 737 miljoonaa euroa vain kuudessa kuukaudessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sijaintiin perustuvista peleistä Pokémon GO on selvääkin selvempi markkinajohtaja. Japanissa suosittu Dragon Quest Walk on listalla toisena noin 480 miljoonan euron tuotoillaan, kun taas kolmantena oleva Jurassic World Alive on tuottanut noin 70 miljoonaa.
Yhdysvaltalaiset pelaajat ovat käyttäneet Pokémon GOssa noin 1,15 miljardia euroa, eli reilut 35 prosenttia kaikesta peliin kulutetusta rahasta. Toiseksi eniten tuottoja on tullut Japanista, kolmanneksi eniten puolestaan Saksasta.
Android-kansa on käyttänyt Pokémon GOssa noin 1,7 miljardia, iPhone-pelaajat 1,5 miljardia. Peliä on ladattu yhteensä 576 miljoonaa kertaa, joista peräti 78 prosenttia Google Playsta. Applen App Storen osuudeksi jää näin 22 prosenttia latauksista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pokémon GO on kehittynyt vuosien varrella, ja se mukautui myös koronakevään tuomiin erikoisrajoituksiin helpottamalla pelaamista kotioloissa. Kuluva vuosi onkin tammi-kesäkuun tuottoja vertailtaessa Pokémon GOn toistaiseksi vahvin.
Pelin kehittäminen jatkuu edelleen, ja uusia päivityksiä on luvassa tasaiseen tahtiin. Pokémon GOhun on tulevaisuudessa tulossa muun muassa entistä kehittyneempää täydennetyn todellisuuden tekniikkaa.
Niantic on samalla kehittänyt muitakin Pokémon GOn menestysreseptiä seurailevia täydennetyn todellisuuden mobiilipelejä. Suosittuun lautapeliin perustuva Catan – World Explorers on parhaillaan työn alla, ja kokeiluvaihe on pian alkamassa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »