MobilePay on tullut maksutavaksi ensimmäisissä S-ryhmän kaupoissa. Käyttöönotosta syksyn aikana tiedotettiin jo keväällä.
MobilePaylla S-ryhmän kaupoissa maksamalla saa samalla kerättyä bonukset ilman erillistä korttia. Tämä on MobilePayn suurin etu maksutapana verrattuna jo tähän asti myös S-ryhmän kaupoissa toimineisiin lähimaksua hyödyntäviin mobiilimaksutapoihin, kuten Apple Pay, Google Pay ja pankkien omat ratkaisut.
”Olemme saaneet asiakkailta paljon palautetta ja kiinnostus aiheeseen on ollut kova. Mobiilimaksaminen on maltillinen investointi kaupalle, vaikka alkuvaiheessa kassajärjestelmiä täytyykin päivittää. Tarkoituksemme on tuoda kaikki ruokakauppamme mobiilimaksamisen piiriin, tällä hetkellä kauppoja on 60”, kertoi SOK:n talous- ja rahoitusjohtaja Jari Annala MTV Uutisille.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kaikki S-ryhmän päivittäistavarakaupan toimipaikat saadaan mukaan maaliskuuhun 2019 mennessä. Ajantasaisen toimipaikkatiedon voi tarkistaa S-kanavan sivuilta.
Bonusta saadakseen asiakkaan täytyy kerran tunnistautua S-ryhmän asiakasomistajaksi MobilePay-sovelluksessa. Tämän jälkeen sovellus muistaa tiedon asiakasomistajuudesta ja ostoksista kertyy Bonus riippumatta valitusta maksukortista. Tunnistautumisen jälkeen MobilePay-sovellus muistaa myös muut asiakasomistajan valitsemat palvelut, kuten sähköisen kuitin. S-ryhmän maksutapaetua kertyy, jos asiakasomistaja on tunnistautumisen lisäksi valinnut maksukortiksi S-Etukortti Visan.
Annala kertoi myös S-Pankin luopuvan sen tähän asti tukemasta Siirto-rahansiirtojärjestelmästä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Kahden rinnakkaisen järjestelmän ylläpito ei ole pidemmän päälle kannattava ratkaisu, joten olemme päättäneet luopua Siirto-palvelustamme”, Annala sanoo.
Siirtoa ovat tukeneet pankeista myös Nordea ja OP. Siirron kautta siirrettiin tammi-syyskuussa enemmän rahaa Suomessa kuin MobilePayn kautta. MobilePay puolestaan on Danske Bankin perustama, vaikka nykyisin toimiikin erillisenä yrityksenä ja tukee kaikkien pankkien kortteja.
Valtaosa Siirron ja MobilePayn rahasiirroista on yksityishenkilöiden välillä tehtäviä ilmaisia maksuja, mutta bisnes rahansiirtosovelluksille syntyy niiden käytön laajentumisesta maksutavaksi kaupoissa, ravintoloissa, muissa kohteissa, verkkokaupoissa ja laskujen korvikkeena. Yrityksiltä mobiilimaksusovellukset veloittavat vastaanotetuista maksuista korvauksen.
Päivitys kello 20.55: MobilePay-maksut ovat onnistuneet joissakin S-ryhmän kaupoissa jo jonkin aikaa. Käyttöönotosta tiedotettiin laajemmin vasta tänään.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Päivitys 29.11. kello 08.30: Lisätty linkki S-kanavaan.
Ollut jo pari kuukautta tarjolla muutamissa valituissa Alepoissa ja Prismoissa sekä S-marketeissa @mlehtiniitty https://t.co/rU8WZFPVhr
— Juha Uotila (@juha_uotila) November 28, 2018
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »