Suomesta älypuhelinmarkkinoille mukaan pyrkii aivan uusi toimija. Oulusta ponnistava Certum Phone on suunniteltu toisista lähtökohdista kuin käytännössä kaikki muut älypuhelimet: pyrkien mahdollisimman hyvään kuuluvuuteen.
Älypuhelinten kehittyessä monimutkaisemmiksi taskutietokoneiksi matkapuhelimen käyttökokemuksessa keskeinen tekijä, hyvä kuuluvuus, on jäänyt huomioarvossa taka-alalle.
Kaiken lähtökohtana parempi kuuluvuus
”Matkapuhelimen kuuluvuusalutta, sen perustavaa laatua olevaa ominaisuutta, ei enää edes huomioida suorittimiin, näyttöihin, kameroihin tai ulkonäköön keskittyvissä tuotearvioissa”, kommentoi Certum-puhelimen takana olevan Zero Reception -yrityksen toimitusjohtaja Janne Knuutinen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Knuutinen toimi aiemmin Nokialla muun muassa kuuluvuustestauksen parissa, minkä kokemuksen perusteella lopulta idea myös nyt kehitteillä olevaan älypuhelimeen syntyi.
Certumin suunnittelussa asiat on käännetty tavanomaiseen älypuhelinsuunnitteluun nähden päälaelleen eikä kuuluvuus ole siinä toisarvoinen ominaisuus, vaan kaiken lähtökohta. Lopputuloksena annettujen tietojen perusteella Certum-puhelimen kuuluvuus voi olla jopa 4,4 kertaa parempi kuin tavallisen suurimpiin kuuluvan älypuhelinmerkin puhelinmallin. Väitteen takana ovat suoritetut simuloinnit sekä kolmansien osapuolten suorittamat kenttätestit.
Parempaan kuuluvuuteen päästään, kun pyrkimys siihen otetaan huomioon puhelimen rakenteesta sekä materiaalivalinnoista lähtien. Certumissa on käytettyä rakenteessa kestävää kierrätysmuovia lasin tai metallin sijaan.
Eri ammattilaisryhmiä kohderyhmänä
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suomessa mobiiliverkot ovat monin paikoin laaja-alaiset, joten täällä heikko kuuluvuus ei kovin usein nouse samanlaiseksi ongelmaksi kuin monissa muissa maissa, erityisesti syrjäisemmillä alueilla. Certumin kohderyhmien uskotaan löytyvän ennen kaikkea ammattikäyttäjistä, jotka syystä tai toisesta liikkuvat alueilla, joilla mobiiliverkot ovat heikommat. Certum-puhelin voi laajemman toiminta-alueensa ansiosta yhdistyä verkkoon sielläkin missä muut heikomman kuuluvuuden tavanomaiset älypuhelimet eivät enää siihen pysty.
Lisäksi nykyisten tiiviisti rakennettujen talojen aikana Certumin paremmalla kuuluvuudella on kasvava merkitys myös ihan sisätiloissakin.
Joukkorahoitusmyynti tulossa
Certum-puhelimesta on tulossa Android-käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelin, jonka muut toiminnot paremman kuuluvuuden rinnalla ovat vertailukelpoisia muiden älypuhelinten kanssa. Rakenteeltaan puhelin tulee olemaan myös suojattu kosteudelta ja pölyltä.
Certumin takana oleva yritys Zero Reception on tehnyt puhelimen suunnittelussa yhteistyötä antennisuunnittelussa Radientumin kanssa.
Puhelin saatetaan myös valmistaa Suomessa. ”Puhelin on suunniteltu Suomessa ja tavoite on valmistaa se Euroopassa, mahdollisesti jopa Suomessa”, toteaa Knuutinen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suunnitelmat Certumista tuodaan nyt julkisuuteen Barcelonassa tällä viikolla järjestettävien Mobile World Congress -messujen yhteydessä.
Seuraavaksi Certum-puhelin aiotaan tuoda ennakkotilattavaksi joukkorahoituspalvelu Indiegogon kautta maaliskuussa, jolloin kerrotaan myös puhelimen tarkemmat tekniset tiedot.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »