Nokia-merkkiset älypuhelimet tekevät paluun Android-käyttöjärjestelmällä varustettuna vuoden 2017 alkupuoliskon aikana. Tämä on vahvistettu ja tiedetään näin varmasti. Muuten tulevien Nokia-puhelinten ympärillä on vasta lähinnä kysymysmerkkejä – ja paljon huhupuheita.
Tekniikan Maailman kerrottua nyt Suomessa huhusta ensimmäisen uuden Nokia-älypuhelimen hinnan asettumisesta alle 200 euroon jättäen syystä tai toisesta hämmästyttävästi lähteen täysin mainitsematta, on hyvä muistuttaa tämänkin huhun alkuperän olevan hyvin kyseenalainen.
Huhu verkkoon testausohjelmistojen tuloksissa sekä mahdollisesti myös runkokuvissa vuotaneen Nokia D1C:n hinnoista on peräisin Nokiapoweruser-sivustolta, jonka maine paljastusten osumatarkkuudessa ei ole juuri tyhjää parempi. Vieläpä tämän Nokia-hintaraportin yhteydessä myös Nokiapoweruser itse lisäksi jopa mainitsee, että ”tämä vihje ei ole vakituisilta lähteiltämme” ja kehottaa suhtautumaan siihen varauksella.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jos Nokiapoweruseria uskotaan, Nokia D1C:stä olisi tulossa kaksi RAM-muistiltaan, kameraltaan ja näytön kooltaan eroavaa varianttia.
Edullisempi 150 dollaria eli reilut 140 euroa maksava sisältäisi 5 tuuman näytön, 13 megapikselin takakameran ja 2 gigatavua RAM-muistia. 200 dollarin eli noin 190 euron malli nostaisi näytön koon 5,5 tuumaan, kameran 16 megapikseliin ja RAM-muistin 3 gigatavuun.
Mitään näyttöä tai todisteita näille väitteille ei tarjota.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiempien testausohjelmistopaljastusten perusteella Nokia D1C:ssä oli 1920×1080 pikselin näyttö, Qualcommin Snapdragon 430 -järjestelmäpiiri, 3 gigatavua RAM-muistia, 32 gigatavua sisäistä tallennusmuistia, 13 megapikselin taka- ja 8 megapikselin etukamera sekä Android 7.0 Nougat.
Jopa nämä testien paljastukset ovat ristiriidassa Nokiapoweruserin väitteiden kanssa, sillä toisin kuin Nokiapoweruser väittää, on testeissä nähty 3 gigatavun RAM-muisti ja 13 megapikselin kamera samassa laitteessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »