Myös ”turvallisten”, vaarallisilla akuilla varustettujen tilalle vaihdettujen Samsungin Galaxy Note7 -puhelinten alettua räjähdellä ympäriinsä – jo ainakin kahdeksassa tiedossa olevassa tapauksessa – on paine Samsungia kohtaan kasvanut.
Samsungin kommentteja asiasta on kuitenkin saatu odottaa – sen sijaan viikonloppuna kävi ilmi Samsungin edustajien aktiivisesti yrittäneen pitää Note7-räjähdyksiä piilossa.
Nyt Samsung on kuitenkin tuoreimpia tapauksia kommentoinut – edes jonkin verran.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Työskentelemme ahkerasti viranomaisten ja kolmansien osapuolten asiantuntijoiden kanssa ja jaamme löydöksemme, kun olemme saaneet tutkinnan valmiiksi”, kommentoitiin Samsungilta The Vergelle toimitetussa lausunnossa. ”Vaikka raportoitujen tapausten määrä on rajallinen, haluamme vakuuttaa asiakkaille ottavamme jokaisen raportin tosissamme. Jos päättelemme tuoteturvallisuusongelman olevan olemassa, Samsung tulee tekemään välittömästi CPSC:n (Yhdysvaltojen kuluttajatuoteturvallisuusvirasto) hyväksymät toimenpiteet tilanteen ratkaisemiseksi.”
Päivitys kello 10.20: Samsung on vahvistanut Bloomberg-uutistoimistolle Note7:n tuotannon muutokset: ”Sopeutamme väliaikaisesti Galaxy Note7:n tuotantoaikataulua ottaaksemme lisäaskelia laatu- ja turvallisuuskysymysten varmistamiseksi.” ///
Samsung ei siis edelleenkään varoita asiakkaitaan, vaikka sen Note7-puhelimet ovat jopa hengenvaarallisia ja uusia tapauksia ilmenee jatkuvasti. Yhdessä Yhdysvalloissa sattuneessa tapauksessa yöllä syttynyt Note7-puhelin täytti makuuhuoneen savulla, minkä myötä puhelimen omistaja joutui käymään sairaalassa saamassa hoitoa hänen olonsa heikennyttyä ja oksennuksen oltua aivan mustaa savun hengittämisen jälkeen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samsungin on raportoitu toistaiseksi keskeyttäneen Galaxy Note7:n tuotannon. Yhdysvalloissa operaattorit ovat jo myös lopettaneet puhelimen myynnin ja antavat asiakkaiden vapaasti palauttaa myös ”turvalliset” Note7-vaihtolaitteet.
Note7:ssä epäillään nyt yleisesti olevan laajempi rakenteellinen vika, joka ei rajoitukaan vain aiemmin luullusti akkuihin. Muuta syytä jatkuville räjähdyksille on vaikea nähdä olevan olemassa.
Australiassa Note7:n myynnin myös lopettaneen Telstra-operaattorin paljastunut sisäinen muistio on myös vahvistanut Samsungin keskeyttäneen puhelimen toimitukset. Samalla se on kuitenkin kertonut Samsungin olevan luottavainen Note7:ään ja ettei olisi mitään syytä uskoa Note7:n olevan aivan turvallinen laite.
”Samsung on väliaikaisesti keskeyttänyt uusien Galaxy Note7 -älypuhelinten toimitukset Yhdysvalloissa vaihtolaitteen raportoidun tapauksen jälkeen. Samsung on luottavainen Note7-vaihtolaitteeseen ja on kertonut, ettei ole mitään syytä uskoa ettei se olisi turvallinen”, on Telstra kertonut sisäisesti. Saman viestin sen asiakaspalvelijat ovat nyt näin valmiita kertomaan asiakkaille.
Note7:n väittäminen turvalliseksi on kuitenkin täysin valheellista, kertovat viimeisen viikon aikana tapahtuneet vähintään kahdeksan räjähdystä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suomessa Note7:t eivät suomalaisten turvallisuuden vuoksi onneksi ole ehtineet myyntiin missään vaiheessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »