Ruotsalainen verkkoyhtiö Ericsson, yksi suomalaisen Nokian pahimpia kilpailijoita, on vahvistanut huhut ja kertonut toimintansa merkittävästä uudelleenjärjestelystä Ruotsissa.
Ericsson aikoo vähentää Ruotsissa yhteensä 3 000 työpaikkaa tuotannosta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä sekä myynnistä ja hallinnosta. Vähennykset tulevat tapahtumaan vapaaehtoisia eropaketteja tarjoamalla, irtisanomisina sekä ulkoistamisina.
Ohjelmistojen merkitys verkoissa kasvaa, mihin Ericssoninkin toimet osaltaan liittyvät. Lisäksi mobiiliverkkomarkkinoilla on menossa rauhallisempi ajanjakso nyt vielä useamman vuoden päässä olevia 5G-verkkoja odoteltaessa. Sekä Ericssonille että Nokialle päänvaivaa aiheuttaa myös kolmannen suuren ja jo suurimmaksi nousseen kiinalaisen verkkoyhtiön Huawein nousukiito.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös Nokia on ajanut läpi omia merkittäviä tehostusohjelmiaan yhdistyttyään Alcatel-Lucentin kanssa.
Ericsson kertoi nyt myös aikovansa tulevien kolmen vuoden aikana rekrytoida 1 000 uuteen tutkimuksen ja tuotekehityksen työpaikkaan Ruotsissa, pääasiassa suoraan yliopistoista.
Nyt ilmoitetut vähennykset osuvat Ruotsissa erityisesti Boråsiin ja Kumlaan Ericssonin vähentäessä tehtaidensa määrää. Myös Göteborgissa, Karlskronassa, Linköpingissä sekä Tukholmassa tapahtuu kuitenkin myös vähennyksiä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ericsson vaihtoi kesällä toimitusjohtajaansa. ”Ericsson läpikäy laajaa muutosta. Jatkamme vahvaa keskittymistämme tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja jo useamman vuoden ajan useimmat Ericssonin työntekijät ovat työskennelleet ohjelmistokehityksen ja palvelujen parissa, eivät laitteiden tuotannon. Toimenpiteet ovat tarpeellisia Ericssonin pitkän aikavälin kilpailukyvylle kuin myös teknologia- ja palvelujohtajuudelle”, kommentoi tuore toimitusjohtaja Jan Frykhammar.
Ericssonilla on nyt Ruotsissa noin 16 000 työntekijää, joten ilmoitetut 3 000 työpaikan vähennykset koskevat lähes viidesosaa koko henkilöstöstä. Vähennyksistä 1 000 osuu tuotantoon, 800 tuotekehitykseen ja 1 200 muihin toimintoihin. Lisäksi Ericsson aikoo vähentää ulkopuolisten konsulttien käyttöä myös 900 hengellä.
Valtaosan vähennyksistä Ericsson aikoo saavuttaa vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana, mutta Boråsin ja Kumlan toimintojen osalta vähennykset tapahtuvat vuoden 2017 toisen vuosipuoliskon aikana.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »