
Googlen ATAP-tiimit ovat muun muassa paloista koostuvan moduulaaripuhelimen ja ympäröivää tilaansa mallintavien Project Tango -laitteiden takana. ATAP toimii erityisen tiukalla periaatteella: jos projekti ei tarjoa riittävän hyviä tuloksia kahdessa vuodessa, se viskataan sivuun. Näin kävi myös uusiin akkuteknologioihin pureutuneelle projektille.
Akkuprojektin tapauksessa aikaa ei kuitenkaan annettu edes kahta vuotta. Sen sijaan tutkimustyö katkesi jo yhdeksän kuukauden kuluttua alkamisestaan. Entisen ATAP-tutkijan mukaan tulokset eivät yksinkertaisesti riittäneet ja tiimin oli pakko siirtyä muihin projekteihin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tiukan valvonnan takana kerrotaan olevan Regina Duganin. Dugan toimi aiemmin Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio DARPAssa johtotehtävissä. Googlen leiviin hän saapui Motorola-kaupan aikaan vuonna 2012.
Projektin sulkeminen ei ole ainoa heikoista tuloksista koituva sanktio. Tämän lisäksi projektista vastannut henkilö irtisanotaan. Onnistuessaan projekti taas siirretään Googlen muiden jaostojen käsiin. Poikkeus on kuitenkin tehty modulaarisen Project Ara -puhelimen kanssa. Projekti ja sitä työstänyt ATAP-tiimi sai lisäaikaa kahden ensimmäisen vuotensa päälle, sillä projekti nähtiin lupaavana, vaikkei se ollutkaan vielä valmis siirrettäväksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »