
BlackBerryn johtaja nostaa esimerkeiksi Applen iMessage-palvelun sekä Netflixin. Applen tekstiviestit korvaava iMessage-palvelu toimii vain Applen omien laitteiden välillä, kun taas BlackBerry Messenger, eli BBM, on tarjolla myös iPhone- ja Android-käyttäjille. Netflix taas on ilmoittanut, ettei se tee BlackBerry-laitteille omaa sovellusta alustan vähäisen käyttäjämäärän vuoksi. Netflix on kuitenkin tarjolla Android-, iOS- ja Windows-laitteille. Chen katsoo syrjinnäksi sen, etteivät Apple tai Netflix tee natiivisovelluksia BlackBerrylle.
Chenin näkemykset ovat saaneet kielteisiä reaktioita osakseen. Sovelluskehittäjät eivät ole innostuneita ideasta, että kaikki sovellukset pitäisi tehdä saataville kaikille käyttöjärjestelmille. Lisäksi kommenteissa ja keskustelupalstoilla on muistuteltu niistä ajoista, jolloin BlackBerry kuului vielä suosituimpiin alustoihin, käyttäen juuri omaa, suljettua BBM-palveluaan kilpailuvalttina muita alustoja vastaan. BBM-sovellus tuli iOS:lle ja Androidille vasta vuoden 2013 loppupuolella, reilusti BlackBerryn markkinaosuuden romahduksen jälkeen. Monien kommentoijien mukaan näkemys kilpailevista palveluista vaihtuukin merkittävästi, kun oma asema vaihtuu huipulta pohjalle.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »