
Jolla ja Three-operaattori solmivat vastikään myyntisopimuksen, jonka avulla Jolla saa jalansijaa Hongkongissa. Forbes kertoo Jollan hallituksen puheenjohtajan, Antti Saarnion, puhuneen vahvoin sanankääntein Jollan tulevaisuudesta.
Saarnio kertoi Aasialaisen pohatan, Li Ka-shingin, sanoneen, että kolmas mobiilikäyttöjärjestelmä Androidin ja iOSin rinnalle saapuu minä päivänä tahansa. ”Väitän sen päivän nyt tulleen”, maalaili Saarnio Jolla-puhelimen Hongkongin julkaisutilaisuudessa. ”Hyvät asiat vaativat aikaa kasvaakseen, ja maailma tarvitsee uuden mobiilikäyttöjärjestelmän.”
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kauniista sanoista huolimatta Jollalla ja Sailfishillä on vielä pitkä matka maailmanlaajuisesti varteenotettavaksi kilpailijaksi Androidin, iOSin tai edes Windows Phonen rinnalle. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että yhtiöllä on tuotteineen vasta hyvin lyhyt historia takanaan. Mikäli Jolla-puhelin jatkaa matkaansa ulkomaisille markkinoille nykyistä tahtia, saattaa se todella voida vaikuttaa mobiililaitteiden kenttään tulevaisuudessa.
Forbes tietää myös kertoa, että Jollan seuraava päivitys tuo mukanaan erillisen virransäästötilan. Tilassa puhelin näyttää kellonajan ja nykyiset ilmoitukset, kun puhelin otetaan käteen tai käännetään ympäri. Näin käyttäjä voi tarkistaa laitteensa tilan pikaisesti ilman täysien virtojen päälle kytkemistä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »