Microsoftin BUILD-kehittäjäkonferenssi on pyörähtänyt käyntiin avausesityksellä, jossa vuorossa ovat viikon tärkeimmät tuotejulkistukset, eli Windows Phone 8.1 ja Windows 8.1:lle saapuva päivitys.
Microsoftin tänäisen esityksen avasi Microsoftin käyttöjärjestelmäryhmää johtava Terry Myerson, jonka jälkeen varsinaisia uutuuksia lavalla esittelemään nousi Joe Belfiore, joka vastaa käyttöjärjestelmien kehityksestä.
Cortana
Keskeinen osa uutta Windows Phone 8.1:tä on uusi Cortana-niminen ääniohjaus- ja vastauspalvelu, jolla Microsoft haastaa Applen Sirin ja Googlen Now’n. Kyseessä on siis Microsoftin digitaalinen, henkilökohtainen avustaja. Nimensä ja äänensä Cortana on saanut Halo-pelien naishahmolta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Cortanalle voi esittää erilaisia kysymyksiä. Se voi hoitaa asioita esimerkiksi puheluihin, viesteihin, kalenteriin, muistiinpanoihin, hälytyksiin, musiikkiin, säähän, paikkoihin ja verkkohakuun liittyen. Lisäksi kolmansien osapuolten sovellukset voivat lisätä tuen Cortanalle, miltä osin se on edellä kilpailijoitaan. Cortana-tuen sisältäviä sovelluksia tulevat olemaan jo esimerkiksi Facebook ja Twitter. Cortanalta voi esimerkiksi kysyä, että mitä jollekin henkilölle kuuluu ja sen jälkeen Facebook avautuu.
Cortanaa voi myös pyytää tekemään kalenterimerkinnän tai vaikkapa ravintolavarauksen. Sen kautta voi myös esimerkiksi tallentaa oman ruokavalionsa.
Cortanaan liittyy Notebook-toiminto, joka sisältää sen tietämät tiedot käyttäjästä. Notebookin kautta tietoja on helppo hallita. Cortanalle voi antaa myös luvan seurata esimerkiksi sähköposteja ja hyödyntää niiden sisältämiä tietoja, esimerkiksi lentojen aikatauluun liittyen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi Cortana sisältää haun itse puhelimesta että verkosta. Kaikki kyselynsä voi muutenkin joko puhua tai kirjoittaa Cortanalle.
Suomalaisittain Cortanan hyödyllisyyttä rajoittaa tietenkin kieli. Se tulee aluksi tarjolle Yhdysvalloissa, ja sitten Isossa-Britanniassa, Kiinassa ja sen jälkeen muissa maissa.
Cortanassa on myös Quiet hours -toiminto, joka mahdollistaa puhelimen hiljentämisen automaattisesti valittuina aikoina. Valituille henkilöille voi antaa mahdollisuuden ottaa yhteyttä myös ”hiljaisina tunteina”.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoft julkaisee Cortanan aluksi beetaleimalla, joka kertoo alun testivaiheesta ja kesken olevasta kehitystyöstä.
Windows Phone 8.1
Windows Phone 8.1 tulee saataville ”muutaman seuraavan kuukauden aikana”, kertoi Joe Belfiore Microsoftin tilaisuudessa. Uudet Windows Phone 8.1:llä varustetut ensimmäiset puhelimet sen sijaan saapuvat kauppoihin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Nokialta odotetaan Lumia-julkistuksia myöhemmin ensi yönä Suomen aikaa.
Windows Phone 8.1:ssä on lukuisia uudistuksia, kuten:
- Action Center -näkymä, joka avautuu näytön yläreunasta alaspäin pyyhkäisemällä. Sisältää käyttäjän valitsemat pika-asetukset ja kokoaa yhteen eri sovellusten ilmoitukset.
- Interaktiiviset lukitusnäkymät, joita sovelluskehittäjät voivat luoda
- Enemmän tapahtumaruutuja aloitusnäkymään – kolme keskikokoista ruutua vierekkäin
- Taustakuva aloitusnäkymän tapahtumaaruutuihin
- Pyyhkäisynäppäimistö: swipe-tyylinen näppäimistö, jolla voi kirjoittaa näpyttelyn sijaan sormea sanan eri kirjainten yli vetämällä (Microsoft kertoi, että Windows Phone 8.1:n näppäimistöllä on tehty älypuhelimella kirjoittamisen maailmannopeusennätys!)
- Internet Explorer 11 tuo yksinkertaisen lukunäkymän, salasanojen hallinnan ja synkronoinnin eri laitteiden välillä ekä InPrivate-yksityisyystilan
- Uudistunut sovelluskauppa: personoitu lista suositeltuja sovelluksia ja paremmin esiin tuotuja suosituimpia sovelluksia
- Uudistunut kalenterisovellus: parempi eri päivien selaus, mukana säätiedot, uusi viikkonäkymä
- Wi-Fi Sense: mahdollistaa liittymiseen vapaisiin Wi-Fi-verkkoihin automaattisesti, lisäksi mukana on mahdollisuus jakaa omat tallennetut Wi-Fi-salasanat Outlook-, Skype- tai Facebook-kaverien käyttöön. Lisäksi Wi-Fi Sense jakaa salasanat käyttäjän omien laitteiden kesken.
- Skype-integraatio syvenee: Skype-videopuheluun voi nyt siirtyä tavallisesta äänipuhelusta
- Muutoksia asetuksiin: Asetuksista suurempi osa synkronoituu eri laitteiden välillä
- Muutoksia laitteistotukeen: tuki Snapdragon 200 ja 400 -järjestelmäpiireille, näytöltä löytyville toimintopainikkeille
- …paljon muutakin pientä uutta, jota Microsoft ei ole vielä tilaisuudessaan esitellyt…
Yrityskäytön näkökulmastakin Windows Phone 8.1 sisältää monia uudistuksia:
- VPN-tuki
- S/MIME-tuki
- Helpompi mahdollisuus tyhjentää laite
Uusina Windows Phone -kumppaneina Microsoft julkisti Micromaxin ja Prestigion helmikuun lopulla Mobile World Congresissa julkistetun laajan listan jatkoksi.
Windows 8.1 Update
Kuten jo aiemminkin on tiedetty, on Microsoft keskittynyt Windows 8.1:ssä työpöytä-, hiiri- ja näppäimistökäytön parantamiseen.
Uudessakin käyttöliittymässä näkyy nyt näytön alareunassa tehtäväpalkki ja yläreunassa painikkeet sovelluksen sulkemiselle ja pienentämiselle, mikä tekee käytöstä hiirellä ja näppäimistöllä luonnollisempaa.
Aloitusnäkymään on tuotu pikavalinta ohjauspaneelin asetuksiin. Lisäksi tapahtumaruutuja voi nyt säätää hiiren kakkospainikkeen takaa löytyvillä toiminnoilla.
Myös esimerkiksi sovelluskauppaa uudistetaan hiiri- ja näppäimistöystävällisemmäksi uudella käyttöliittymällä. Lisäksi kaikkien sovellusten listaan on tuotu oikotie aloitusnäkymään ja uudet sovellukset korostetaan listasta.
Windows 8.1 Update tulee tarjolle päivityksenä 8. huhtikuuta alkaen Windowsin sovelluskaupan kautta. Tablettikäyttäjien näkökulmasta päivityksen uudistukset jäävät melko vähäisiksi.
Yrityksille on tuotu uusi Enterprise Mode -yhteensopivuustila.
Lisäksi Cortana on tuotu mukaan myös Windows 8.1 -kokemukseen maltillisesti osana Bingiä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »