Applen ympärillä huhumylly sen kuin pyörii. Viimeisimmät huhut kertovat tulevan iPhonen uuden järjestelmäpiirin olevan jo tuotannossa sekä Siri-ääniavustajan olevan laajenemassa myös kolmansien osapuolten sovellusten kumppaniksi.
Uuteen iPhoneen odotetaan loogisesti Apple A8 -nimeä kantavaa järjestelmäpiiriä. Nyt The Commercial Times on raportoinut A8:n tuotannon jo alkaneen taiwanilaisen TSMC:n tehtaalla. Tämä tarkoittaisi Applen kenties viimein luopuvan kilpa- ja kiistakumppaninsa Samsungin käytöstä piirien valmistajana.
Apple iPhone 6
- iOS
- Alumiini
- 4,7" IPS LCD -näyttö
- Sormenjälkilukija edessä
- 8 Mpiks. kamera
- Apple A8 -piiri
- 1810 mAh akku
Tietojen mukaan A8 tehtäisiin uudella 20 nanometrin viivanleveyden valmistustekniikalla. Lisäksi mukana pitäisi olla nyt neljä suoritinydintä sekä neljä grafiikkasuoritinydintä. Tämä tarkoittaisi hyppyä keskussuorittimen osalta nykyisen A7:n kahdesta ytimesta neljään.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
A8:n tuotannon kerrotaan alkaneen jo viime kuussa ja sen pitäisi löytyä uuden iPhonen sisältä. Puhelimesta odotetaan raportoidusti löytyvän myös 4,7 tuuman näyttö, mikä olisi aiempaa merkittävästi kookkaampi. Piirituotanto on alkanut paria kuukautta viime vuosia aiemmin, ja uuden iPhonen povataankin saapuvan kauppoihin myös jo aikaisemmassa vaiheessa kolmatta vuosineljännestä. Tämä voisi tarkoittaa jo esimerkiksi heinäkuuta, koska kolmas vuosineljännes ulottuu heinäkuulta syyskuulle.
Applen odotetaan tuttuun tyyliin järjestävän WWDC-kehittäjäkonferenssitapahtuman kesäkuussa, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä kerrottu.
iPhone-huhuissa on riittänyt puhetta myös safiirin käytöstä perinteisen lasin sijaan näytön suojana sekä edelleen kahdeksanmegapikselisestä, mutta suuremman kennon ja aukon omaavasta kamerasta. Huhuttu on 4,7 tuuman näytöllä varustetun mallin ohella myös toista, 5,5 tuuman iPhonea. Sen tuotekehityksen on kuitenkin kerrottu olevan varhaisemmassa vaiheessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ja iPhonen ohellahan huhuja on riittänyt myös Applen odotetusta iWatch-älykellosta.
Siihenkin liittyen nyt The Information raportoi, että Applen Siri-ääniavustajatoiminto olisi laajenemassa tuella kolmansien osapuolten sovelluksille. Tämän myötä Siri voisi jatkossa suoraan tehdä esimerkiksi vaikkapa hotellin huonevarauksen sitä pyydettäessä. Tähän asti Siriä on muiden kuin Applen omien sovellusten osalta voinut vain käskyttää avaamaan jonkin tietyn sovelluksen.
”Teknologiaa, jota Applella kehitetään, voidaan hyödyntää myös päättelemään, mikä sovellus käyttäjälle tulisi näyttää käytössä ollessa rajallisesti näyttötilaa, aivan kuten heillä olisi käyttäessään älykelloa, jota yhtiö on kehittänyt, kertovat asiasta tietävät ihmiset”, toteaa The Information. ”Jos käyttäjä aloittaa juoksemaan, esimerkiksi, Siri voisi näyttää heille fitness-sovelluksen, joka voisi auttaa heitä seuraamaan liikuntasuoritustaan siirtäen samalla muut sovellukset taustalle.”
iWatchiakin odotetaan yleisesti huhuissa vielä tälle vuodelle, mutta mahdotonta ei ole, että se lipsahtaisi vasta ensi vuoden puolellekin. Varsin selvää kuitenkin on, että Applella paiskitaan töitä kellon parissa – sen voi päätellä useista rekrytoinneista ja vinosta pinosta erilaisia huhuraportteja. iWatchia kehittää huhutusti jo 200 applelaista.
iWatchin keskiössä odotetaan olevan erilaisten liikunnan ja terveydentilan seurantatoimintojen Sirin ohella. Lisäksi iWatchilla voi olla roolinsa Applen huhutussa maksupalvelussa, mutta nähdäänkö sitä vielä tänä vuonna, on toistaiseksi täysin avoin kysymys.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »