Nokian tämän päivän Nokia Worldissa nähdyt uutuudet vaikuttaisivat saaneen positiivisen vastaanoton – ja ansaitusti. Suurta muutosta ne eivät kuitenkaan tuo ja no, Nokian laiteliiketoiminta myytäneen Microsoftille, joten puolen vuoden päästä asiat ovat täysin toisella tolalla.
Nokia esitteli tänään kaksi suurta Lumia-älypuhelinta, ensimmäisen tablettinsa sekä kolme älykästä Asha-peruspuhelinta.
Kaikki Nokian uutuudet olivat jo vuotaneet ennakkoon verkkoon kuvissa, joten suuria yllätyksiä ei tältä osin ollut tarjolla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kaiken kaikkiaan Nokian uutuudet varsinkin Lumia-malliston saralla vaikuttavat olevan niin hyviä kuin vain suinkin on mahdollista Nokialle, kun huomioidaan Windows Phone ja Windows rajoitteena.
Niin Lumia 1520:n, Lumia 1320:n kuin myös Lumia 2520 -tabletin suurin heikkous vaikuttaisi löytyvän alta löytyvästä ohjelmistosta, kun samalla Nokian laiteosaaminen sekä omat ohjelmistot ovat ne vakuuttavammat palat tuotteita.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lumia 1520 nostaa Nokian ja Windows Phonet teknisesti samalle viivalle Android-kärkituotteiden kanssa. Näytössä on nyt tarpeeksi pikseleitä ja tehoa piisaa Qualcommin Snapdragon 800:n myötä. Kamera ei ole Nokian mittapuulla aivan parasta, mutta koko markkinoiden näkökulmasta ilmeisesti kyllä huippuhyvä. Eikä Lumia 1520:n teknisestä puolesta muutenkaan ole mitään valittamista.
Lumia 1320 puolestaan on hinnaltaan selvästi edullisempi, mutta samalla myös mielenkiintoinen tuote. Näytössä, kamerassa ja muissa ominaisuuksissa on karsittu, mutta samalla hintaakin on yli puolet vähemmän: Lumia 1320:lla 339 dollaria, kun Lumia 1520:n hinnaksi mainittiin 749 dollaria.
On mielenkiintoista, että Nokia on valinnut kuuden tuuman tien uutuuksissa. Uutta pienempää huippu-Lumiaa ei tänään nähty, joten 41 megapikselin Lumia 1020 -superkamerapuhelimella on vielä tilaa markkinoilla. Samalla Nokia on kuitenkin valinnut markkinoilta pienemmän siivun, sillä kuusituumaiset laitteet eivät ainakaan vielä edusta suurta palaa markkinakakusta. Ehkä Nokia kuitenkin on luistelemassa sinne minne kiekko on menossa, kuten sanonta kuuluu. Jää nähtäväksi.
Suurinäyttöisiin Android-puhelimiin verrattuna Nokian uutuuksien selvä heikkous löytyy juuri ohjelmistopuolelta. Minkäänlaisia parannuksia suuria näyttöjä silmällä pitäen ei ole tarjolla lukuun ottamatta aloitusnäkymään lisättyä välttämätöntä kolmatta ruutusaraketta – ilman sitä ruudut olisivat olleet kuuden tuuman näytöllä jo järkyttävän isoja. Android-kilpailijoissa, kuten Samsungin Galaxy Noteissa, on nähty erilaisia kahden yhtäaikaisen, vierekkäin näytettävän sovelluksen tiloja sekä myös kosketuskynätoimintoja, mutta Lumia 1520 ja Lumia 1320 ovat vain isompia Lumioita. Eivät ohjelmistoltaan erilaisia, eivät räätälöityjä kokonsa mukaisesti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös Lumia 2520 -tabletti on kuin iso Lumia ulkonäöltään.
Samoin myös Lumia 2520:n heikkous vaikuttaisi olevan ohjelmisto ja sovellusvalikoima. Ihmisten, jotka haluavat Windowsin – vieläpä RT-versiona – tablettiinsa, määrä on pienempi kuin Android-tablettia tai iPadia himoitsevien. Windows RT:n sovellusvalikoima on vielä paljon, paljon, paljon kauempana perässä kilpailijoista kuin mitä Windows Phone on ollut.
Kuten Lumia 1520:n ja Lumia 1320:n kohdallakin, Nokia on rakentanut Lumia 2520:sta niin oivan kokonaisuuden kuin Windows RT -tabletista pystyy tekemään.
Lumia 2520 näyttää coolilta ja erottuu joukista – ainakin punaisena ja syaanina värivaihtoehtona. Akun sisältävä näppäimistölisäosa vaikuttaa passelilta ja sen kanssa Lumia 2520:n käyttöaika voi venyä jo jopa yli 15 tuntiin yhdellä latauksella.
Teknisesti Lumia 2520:ssakaan ei ole nokan koputtamista. 10,1 tuuman näyttö Full HD -tarkkuudella ja Qualcomm Snapdragon 800 ovat se, mitä Windows-tableteissa parhaimmillaan tarjolla on. Nokia erottuu vielä joukosta Lumioista tutuilla näytön käytettävyyttä kohentavilla parannuksilla, kuten hyvällä näkyvyydellä kirkkaassa valossa sekä laajoilla katselukulmilla. Myös kameransa osalta Nokian tablettia eivät varmasti monet muut voita.
Nokia näyttäisi onnistuneen luomaan Lumia 2520:ssä Windows RT:n pohjalta hyvän kokonaisuuden, eheän tuotteen.
Lumia 2520 hinnoitellaan 499 dollariin, joka vastaa Applen uusimman iPad-sukupolven tyypillistä lähtöhintaa. Nokiassa plussana on kuitenkin Lumia 2520:stä aina löytyvä 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys, josta iPadissa joutuu maksamaan satasen ekstraa. Edes Lumia 2520:n hinnoittelu ei siis ole posketon, mutta aika suuri ylämäki Lumia 2520:llä on kiivettävänään markkinoilla Windows RT:n vuoksi. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Lumia 2520:lle käy Microsoft-kaupan toteuduttua – Microsoft saattaa silloin siirtää heti kaikki panostuksensa Surface-tablettiensa tueksi.
Nokian uusissa Ashoissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, joten ei niistä nyt sen enempää. Tulivatpahan julkistettua.
Nokian tänään esittelmät ohjelmistopuolen uutuudet – uusi Nokia Camera -sovellus, kuvista paikkoihin sidottuja tarinoita luova Nokia Storyteller sekä Nokia Beamer, joka mahdollistaa tiedon siirtämisen verkkoselaimen kautta suurelle ruudulle, puolestaan kuvastavat Nokian hyvää kykyä ohjelmistopuolellakin tuoda sitä jotain ekstraa. Toivottavasti vastaavaa innovaatiota nähdään jatkossakin Microsoftin alaisuudessa.
Päivän komeimpaan antiin lukeutuivat myös Lumia-kameroihin tulossa olevat parannukset. Uusi uudelleentarkennuksen tuova Nokia Refocus -sovellus vaikuttaa maagiselta ja RAW-kuvaus voi olla monien harrastelijoiden mieleen – ja kuvastaa ainakin Nokian kulkua kamerapuhelinten kehityksen eturintamassa.
Ja vihdoin, vihdoin Windows Phone on myös saamassa sen pitkään ja hartaasti kaivatun Instagramin virallisena sovelluksena tulevien viikkojen aikana. Muutenkin Windows Phonen sovellustarjonta vahvistuu mukavasti monilla muilla nimekkäillä uutuussovelluksilla, joita ovat muun muassa Vine ja Flipboard. Pikku hiljaa askel askeleelta Windows Phonen sovellusvalikoima on nousemassa hyväksyttävälle, riittävälle tasolle. Monin paikoin sovellusten laadukkuudessa verrattuna kilpaileviin alustoihin on yhä kuitenkin petrattavaa, vaikka sovellus Windows Phonelle tarjolla itsessään olisikin.
Nokia-kauppa ei sinällään ratkaise lainkaan Microsoftin vaikeimpia ongelmia, jotka liittyvät ohjelmistopuolen kehittymiseen, sovellusvalikoimaan sekä sovellusten laadukkuuteen – ja näiden kautta syntyvään Windows Phonen vetovoimaan ostajien mielissä. Microsoftille siirtyvällä Stephen Elopilla on kädet töitä jatkossakin, jotta Windows-puhelinten myynti saataisiin nousemaan järkeviin lukemiin.
Tulevien Microsoft-puhelinten ostajien ja Microsoftinkin kannalta toivoa sopii, ettei se tule tappamaan jatkossa Nokiassa tähän asti nähtyä innovointia laitteiston ja myös käyttöjärjestelmän päälle luotujen sovellusten osalta. Ne ovat olleet ja vaikuttaisivat yhä olevan Nokian Windows-laitteiden parasta antia.
Tänään nähdyt laitteet saattavat jo jäädä Nokian viimeisiksi, ainakin merkittäviksi huippuluokan julkistuksiksi. Myöskään Nokia Worldia ei ainakaan tällaisenaan enää tulla näkemään. Ensi vuonna asiat ovat toisin. Tänään ilmassa olikin jälleen haikeutta ja jäähyväisten tuntua. Ja Nokia onnistui tänään julkistetuilla laitteillaan jättämään jäähyväisensä niin hyvin kuin se vain suinkin oli sille asetetut rajoitteet huomioiden mahdollista.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »