YouTube
TikTokin kanssa kilpaileva YouTube Shorts kerännyt videoille jo yli 5 biljoonaa katselukertaa
YouTube lähti haastamaan suureen suosioon noussutta TikTokia tuomalla myös omaan palveluunsa lyhyempiin, pystysuuntaisiin videoihin erikoistuneen YouTube Shortsin vuonna 2020 – aluksi vain Intiassa. Maailmanlaajuiseksi … Lue lisää
YouTube lopettaa Originals-alkuperäissisällöt – ei enää rahoita uusia tuotantoja
YouTube lakkauttaa alkuperäissisältöjen tuotannon. YouTube Originals -projektit ajetaan alas hallitusti.
YouTube-videopalvelu lopettaa Originals-alkuperäissisältöjen tuotannon, johon se on panostanut viimeiset kuusi vuotta. YouTube-johtoon kuuluva … Lue lisää
Google esitteli lukuisia tulevia parannuksia eri laitteiden yhteistoimintaan – tämä kaikki muuttuu Androidissa, Wear OS:ssä, Chromebookeissa, Windowsissa ja esimerkiksi kuulokkeissa
Google on esitellyt nyt CES-messujen, joilta Google fyysisen läsnäolon osalta jättäytyi pois koronasyistä, yhteydessä lukuisia parannuksia eri laitteiden yhteistoimintaan.
Tavoitteena Googlella on saada … Lue lisää
Juuri kukaan ei enää käytä Nokian Symbian-puhelinta – nyt niillä voi kuitenkin taas katsella YouTube-videoita
Symbian oli takavuosina Nokia-älypuhelimissa erittäin suosittu käyttöjärjestelmä, joka kuitenkin lopulta vei Nokian puhelinliiketoiminnan turmioon. Nokia hylkäsi Symbianin vaihtaessaan Windows Phoneen, muttei onnistunut enää kääntämään … Lue lisää
YouTube Premium -tilaajat saivat yllättävän uuden edun
Maksaville YouTube-käyttäjille on kaikessa hiljaisuudessa julkaistu kätevä uudistus. Toistopainikkeet saa nyt pysymään näytöllä niin pitkään kuin haluaa.
YouTube Premium -tilaajat voivat vastedes lukita toistopainikkeet … Lue lisää
YouTube-sovelluksen toiminta uudistui Chromecastien kanssa
YouTuben älypuhelinsovellus on saanut uuden käyttöliittymän Chromecastin kanssa tapahtuvaan yhteiskäyttöön. 9to5Google kertoo toiminnon tulleen saataville laajemmin.
Google alkoi aiemmin tänä vuonna testata YouTube-sovellukseen sisäänrakennettua … Lue lisää
Tässä ovat Suomen katsotuimmat YouTube-videot vuonna 2021
Googlen omistama videopalvelu YouTube on kertonut jo nyt suosituimmista videoista palvelussaan vuoden 2021 aikana Suomessa.
Vuoden suosituimmilla videoilla kerrotaan avoimesti henkilökohtaisista kokemuksista. Esimerkiksi … Lue lisää
YouTuben toimintaan Android TV:ssä muutos
YouTuben toimintalogiikkaan on julkaistu merkittävä muutos Android TV:llä ja muilla älytelevisioilla. Soittolistat toimivat nyt järkevämmin, esimerkiksi 9to5Google uutisoi.
Googlen mukaan YouTuben kasvu on nyt … Lue lisää
Merkittävä tieto katoaa näkyvistä YouTube-videoiden yhteydestä
Googlen omistama YouTube-videopalvelu on kertonut piilottavansa jatkossa videoille annettujen alapeukkujen (dislike) määrän.
Mahdollisuus antaa alapeukku videoille säilyy yläpeukun eli tykkäyksen rinnalla käytössä, mutta julkisesti … Lue lisää
YouTube Music päivittyy ilmaisella taustakuuntelulla – aluksi vain yhdessä maassa
YouTube Musicista voi nyt toistaa sisältöä näyttö kiinni, vaikka ei maksaisikaan palvelusta. Testi on alkanut Kanadassa, Google tiedottaa Twitterissä.
YouTube Music on saapunut … Lue lisää
YouTube.comiin uudistus – ehdottaa katselun jatkamista uudella tavalla
YouTuben katselu eri alustojen välillä on nyt entistä helpompaa. Älylaitteella kesken jäänyttä videota voi vastedes jatkaa tietokoneella.
YouTube toimii lähes kaikilla kuviteltavissa olevilla … Lue lisää
YouTube tuo Shorts-rahaston Suomeen – sisällöntuottajille maksetaan 100-10000 dollarin kuukausibonuksia lyhytvideoista
YouTube Shorts -lyhytvideot tulivat toden teolla myös Suomeen heinäkuussa, ja nyt YouTube laajentaa myös YouTube Shorts -sisällöntuottajia rahaston Suomeen lokakuussa.
Shortsia on pidetty tietenkin … Lue lisää
YouTube Music -sovellus sittenkin saataville myös vanhemmille Wear OS -älykelloille – näin julkaisu tapahtuu
Googlen musiikkipalvelun YouTube Musicin sovellus tuli vasta hiljattain saataville ensi kertaa Wear OS -älykelloille, kun sovellus julkaistiin elokuun lopulla uudella käyttöjärjestelmäversiolla toistaiseksi ainoina … Lue lisää
Discord aloitti uuden YouTube-integraation testaamisen – Google pakotti vasta hiljattain sulkemaan itsenäiset YouTube-musiikkibotit palvelusta
Suosittu yhteisöpalvelu Discord on aloittanut testaamaan uutta YouTube-integraatiota, kertoo The Verge.
Watch Together -nimellä kulkeva toiminto, joka mahdollistaa YouTube-videoiden liittämisen osaksi Discord-palvelimia yhdessä katseltavaksi, … Lue lisää
Oletko YouTube Premium -käyttäjä? Näin voit nyt ladata videoita tietokoneella offline-tilassa katseltavaksi
YouTube Premium -tilaajat voivat nyt ladata videoita offline-katseluun myös tietokoneilla. Uusi testitoiminto on aktivoitava erikseen.
YouTube Premium on maksullinen kuukausitilaus, joka tarjoaa muun … Lue lisää
Ei armoa: YouTube pakottaa sulkemaan peräti 560 miljoonan käyttäjän Discord-musiikkibotin
Google jatkaa tarmokkaasti Discord-musiikkibottijahtiaan. Lähipäivinä on Rhytmin aika painua unholaan, The Verge kirjoittaa.
Discordissa yli 560 miljoonan käyttäjän suosima Rhytm-musiikkibotti suljetaan 15. syyskuuta. Botti … Lue lisää
DNA selvitti: Nämä suoratoistopalvelut ovat suomalaisten suosikkeja
DNA:n tilaama kyselytutkimus eri suoratoistopalveluista on paljastanut suomalaisen suosikit.
DNA:n tutkimuksen mukaan Netflix on selkeästi suomalaisten eniten käyttämä maksullinen suoratoistopalvelu.
Maksuttomista palveluista Yle Areenalla … Lue lisää
YouTube ei enää pärjää vertailussa – kilpailija ohitti jo katseluajoissa
YouTube on käyttäjämääriltään selkeästi suurin videopalvelu, mutta katseluajoissa mitattuna valta on vaihtumassa. App Annien tilastot paljastavat TikTokin menneen ohi.
TikTokia käytetään jo YouTubea enemmän … Lue lisää
Raportti: YouTube Music ylitti 50 miljoonan maksavan tilaajan rajan
YouTube Music on saavuttanut 50 miljoonan maksavan tilaajan rajan, Bloomberg uutisoi. Rajapyykki ylittyi arvioitua nopeammin.
Youtube Musicilla on nyt yli 50 miljoonaa maksavaa … Lue lisää
Alle kuukausi aikaa: Google poistaa pian käytöstä Gmailiin, YouTubeen ja muihin palveluihinsa kirjautumisen vanhalla Android-versiolla varustetuissa laitteissa
Google ilmoitti heinäkuun lopulla tulevansa poistamaan pian käytöstä kirjautumisen palveluihinsa vanhoissa Android-versioissa.
Määräaika tuen päättymiselle on maanantaina 27. syyskuuta, johon on nyt aikaa … Lue lisää
YouTube pakottaa sulkemaan Discord-käyttäjiä palvelleen Groovy-musiikkibotin
Googlen omistama YouTube on alkanut käydä Discord-musiikkibottien kimppuun. Google on lähettänyt lopetuspyynnön (cease and desist) suositun Groovy Bot -musiikkibotin kehittäjille.
Groovy Bot on mahdollistanut … Lue lisää
iPhonen YouTube-sovellukseen odotettu ominaisuus vihdoin helposti tarjolla – jos olet maksava tilaaja
YouTube aloitti jakelemaan jo kesäkuussa uutta kuva kuvassa -tilaominaisuutta sovelluksessaan iPhonelle ja iPadille.
YouTube-sovellus ei ole aiemmin tukenut Apple-laitteissa kuva kuvassa -tilaa, joka mahdollistaa … Lue lisää
YouTube löi pöytään lukuja: 30 miljardin dollarin tulot sisällöntuottajille
YouTube kertoo tuottaneensa alustalla ansaitseville käyttäjilleen vuosien varrella peräti 30 miljardia. Yhteensä tienaavia tuottajia on jo kaksi miljoonaa.
YouTube julkaisi vuonna 2007 kumppaniohjelman, … Lue lisää
Näin eri some-palvelut suhtautuvat Talebaniin – toimissa merkittäviä eroja
Talebanin eteneminen Afganistanissa asettaa myös sosiaalisen median palvelut hankalaan asemaan. The Verge vetää artikkelissaan yhteen, kuinka palvelut reagoivat äärijärjestöön.
Islamistinen äärijärjestö Taleban on … Lue lisää
YouTuben hakuun uudistuksia – katselun voi aloittaa halutusta kohdasta
Googlen omistama YouTube tiedottaa uudistuksesta videoiden katseluun. Jatkossa toiston voi aloittaa halutusta kohdasta.
YouTuben hakutoimintoon on vastikään esitelty kourallinen uudistuksia. Niistä merkittävin liittyy … Lue lisää
YouTube maksaa sisällöntuottajille Shorts-videoista jopa 10 000 dollaria
YouTube haastaa tosissaan TikTokin Shorts-lyhytvideoillaan. Videopalvelu maksaa tuottajille jopa tuhansien dollarien bonuksia suositusta sisällöstä ja tiedottaa nyt palkkiojärjestelmästä tarkemmin.
YouTuben Short-lyhytvideot laajenivat heinäkuussa myös … Lue lisää
YouTube testaa halvempaa Premium Lite -tilausta myös Suomessa
YouTubessa koekäytetään parhaillaan edullisempaa Premium Lite -tilausvaihtoehtoa. Google vahvistaa The Vergelle testin alkaneen muun muassa Suomessa.
YouTuben Premium-tilauspaketti tarjoaa 11,99 euron kuukausihintaan YouTuben ja … Lue lisää
YouTube-sovellus ylitti hurjan rajan Google Play -kaupassa – käytännössä ensimmäisenä sovelluksena ikinä
YouTube-sovellus on ylittänyt huikean 10 miljardin asennuskerran rajan Google Playssa. Sovelluskaupassa kyseessä on historiallinen tapaus.
Googlen omistamasta YouTubesta on tullut ensimmäinen sovellus, joka … Lue lisää
YouTubeen uusi mahdollisuus tipata suosikkitubettajia myös Suomessa – maksullinen Super Thanks -kommentti erottuu joukosta
Videopalvelu YouTubeen tulee tarjolle uusi tapa, jolla voi tipata omia suosikkitubettajia. Uusi ominaisuus kulkee englanniksi nimellä Super Thanks.
Aiemmin YouTube on tarjonnut Super … Lue lisää
Googlen YouTube osti intialaisen Simsim-startupin – kauppahinta raportoidusti yli 70 miljoonaa dollaria
Googlen omistama YouTube on kertonut ostaneensa intialaisen sosiaalisen median kaupankäyntiin erikoistuneen startup-yrityksen Simsimin.
Kaupan ehtoja ei ole kerrottu, mutta TechCrunchin kahden lähteen mukaan … Lue lisää
YouTubeen uusia ominaisuuksia livestriimaajille
YouTube on jatkossa entistä monipuolisempi alusta livestriimaajille. Vastedes katsojille voi luoda vaikkapa kyselyitä, Google tiedottaa.
YouTubessa esimerkiksi pelisessioitaan suoratoistona lähettäville on julkaistu kolme … Lue lisää
YouTube Shorts tulee nyt Suomeen – näin palvelu muuttuu lyhyillä videoilla
Suosittu videopalvelu YouTube muuttuu merkittävästi tällä viikolla myös Suomessa, kun edelleen beetatestileiman alla kulkeva YouTube Shorts -lyhytvideopalvelu laajenee toden teolla myös Suomeen.
YouTube julkaisi … Lue lisää
Kohu ei näkynyt suosiossa Suomessa – WhatsApp nousi suosituimmaksi some-palveluksi
Alkuvuoden kohu WhatsAppin käyttöehdoista ei näy liiemmin palvelun suosiossa Suomessa, vaan sen sijaan WhatsApp on noussut suosituimmaksi sosiaalisen median palveluksi Suomessa.
Tämä käy ilmi … Lue lisää
Jaoitko linkin YouTubeen tai Google Driveen? Vanhat linkit lakkaavat osin toimimasta lähiaikoina
Google on kertonut tulevasta muutoksesta, jonka myötä vanhat YouTube-videoihin tai Google Drive -tiedostoihin osoittavat linkit lakkaavat osin toimimasta. Taustalla on Googlen pyrkimys parantaa … Lue lisää
Euroopan unionin tuomioistuimelta merkittävä päätös: YouTube ei ole vastuussa tekijänoikeuksia rikkovista sisällöistä
Euroopan unionin tuomioistuin on antanut merkittävän päätöksen liittyen verkkopalveluihin ja käyttäjien niissä jakamaan, tekijänoikeuksia rikkovaan sisältöön. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Tuomioistuimen mukaan verkkopalvelut … Lue lisää
YouTube aloitti sovelluksessaan mielenkiintoisen kokeilun – täysmittaisia videoita voi katsella suoraan kotinäkymässä
YouTube on aloittanut testaamaan mielenkiintoista muutosta mobiilisovelluksessaan.
Testatun muutoksen myötä YouTube tarjoaa katseltavaksi suoraan kotinäkymässä kokonaiset videot, haluttaessa äänen ja tekstitysten kera.
Aiemmin YouTube … Lue lisää
YouTube päivittyy kätevällä kuva kuvassa -tilalla iPhonessa ja iPadissa – näille käyttäjille ominaisuus tulee ensin
YouTube on aloittanut aktivoimaan kuva kuvassa -tilan tukea sovelluksessaan iPhonelle ja iPadille.
YouTube ei ole aiemmin tukenut Apple-laitteissa kuva kuvassa -tilaa, joka mahdollistaa toistettavan … Lue lisää
Microsoft Edgelle päivitys – YouTuben ei pitäisi enää kaatua videoita katsellessa
Microsoft Edgestä on korjattu perin ikävä ongelma, BleepingComputer-sivusto uutisoi. YouTuben tulisi pian taas toimia ongelmitta.
Microsoft Edgen käyttäjät ovat viimeisen viikon ajan valitelleet enenevissä … Lue lisää
Google rakentaa YouTube Shortsista kilpailijaa TikTokille – tarjoaa 100 miljoonaa dollaria sisällöntuottajille
Google aikoo tosissaan haastaa TikTokin YouTuben Shorts-lyhytvideoilla. YouTube-blogissa kerrotaan uudesta 100 miljoonan dollarin kannustinjärjestelmästä.
Google esitteli aiemmin videopalveluunsa YouTube Shorts -lyhytvideot, joiden koekäyttö alkoi … Lue lisää
YouTube aloitti taas uuden testin – videoiden otsikot kääntyvät eri kielille
YouTube-videopalvelun käyttöä pyritään helpottamaan automaattisilla käännöksillä. Esimerkiksi videoiden otsikot kääntyvät pian käyttäjän kielelle, Android Police uutisoi.
Googlen omistamassa YouTube-videopalvelussa on polkaistu käyntiin uusi … Lue lisää