TikTok
TikTok-kiellot yleistyneet yrityksissä Suomessa
Videopalvelu TikTokin kiellot ovat yleistyneet yrityksissä Suomessa.
Yle kertoo, kuinka kesän aikana kaksi metsäteollisuusyhtiötä – Stora Enso ja Kotkamills – kielsivät TikTokin käytön työntekijöiltään … Lue lisää
TikTokiin luvassa suuria muutoksia – taustalla EU:n digipalvelusäädös
TikTok tiedottaa blogissaan merkittävistä uudistuksista, jotka vaikuttavat käyttöön Euroopan unionin alueella. Muutokset koskevat muun muassa käyttäjiltä kerätyn tiedon hyödyntämistä.
Euroopan unionissa hyväksyttiin alkuvuodesta … Lue lisää
TikTok yllättää: tekstijulkaisut osaksi palvelua
Myös TikTokissa voi vastedes jakaa tekstiä. Yllättävää uudistusta esitellään TikTokin tiedotteessa.
Alun alkaen lyhytvideoalustana suosioon nousseeseen TikTokiin on yllättäen lisätty mahdollisuus myös tekstin jakamiselle. … Lue lisää
TikTok haastaa Spotifyn – uusi TikTok Music -suoratoistopalvelu julkaistiin ensimmäisissä maissa
Musiikin suoratoistopalveluiden markkinoille on tulossa uusi haastaja. Lyhytvideoalustana tunnettu TikTok julkaisi vastikään oman vaihtoehtonsa ensimmäisillä markkinoilla.
Viime vuosina nopeasti kasvanut lyhytvideoalusta TikTok haluaa … Lue lisää
TikTok lopettaa alle vuoden vanhan BeReal-kopionsa
TikTok Now lakkautetaan alle vuosi julkaisunsa jälkeen. Toiminto imitoi viime vuonna hitiksi noussutta BeRealia.
Hetkien jakamiseen keskittyvä BeReal oli vuoden 2022 sosiaalisen median hittisovellus, … Lue lisää
Telia kieltää TikTokin käytön – päätöksessä yksi hämmästyttävä yksityiskohta
Teleoperaattori Telia kertoo päättäneensä kieltää suositun TikTok-sovelluksen käytön yhtiön työpuhelimissa ja -tietokoneissa toukokuun lopusta lähtien Suomessa ja kaikissa Telia-maissa.
Telia perustelee ratkaisuaan turvallisuusviranomaisten esiin … Lue lisää
TikTok haastaa Montanan osavaltion asettaman kiellon oikeudessa
TikTok aikoo valittaa Montanan osavaltion asettamasta käyttökiellosta Yhdysvalloissa. Kiinalaissovellus ei aio taipua kohtaloonsa taistelutta.
Montanasta tuli hiljattain ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka hyväksyi TikTok-sovelluksen täyskiellon. … Lue lisää
Nyt se on varmaa: ensimmäinen osavaltio Yhdysvalloissa kielsi TikTokin kokonaan
TikTok on nyt kokonaan kielletty Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa, Wall Street Journal uutisoi. Palvelun levittämisellä voi olla vakavia seurauksia.
Yhdysvaltain Montanan osavaltiossa lainsäätäjät äänestivät … Lue lisää
Ensimmäinen osavaltio Yhdysvalloissa hyväksyi täyden TikTok-kiellon
Montanan osavaltio Yhdysvalloissa aikoo kieltää TikTokin kokonaan. Tarvittavat lait ovat silausta vaille valmiit, mutta yllättäviä käänteitä voi yhä olla edessä.
Montanasta on tulossa ensimmäinen … Lue lisää
Raportti: TikTokin omistavan ByteDancen liikevaihto jatkoi vahvassa kasvussa viime vuonna – TikTok toi kuitenkin edelleen vain 12 prosenttia bisneksestä
Kiinalaisen ByteDancen liikevaihto jatkoi vahvaa kasvuaan viime vuonna.
ByteDancen liikevaihto vuonna 2022 ylsi yli 80 miljardiin dollariin eli 74 miljardiin euroon, raportoi The … Lue lisää
Yhdysvallat esitti uhkavaatimuksen: TikTok pois kiinalaisesta omistuksesta tai edessä täyskielto
TikTok kielletään Yhdysvalloissa kokonaan, ellei kiinalaisomistuksesta päästä eroon. Viranomaisten tiukasta vaatimuksesta kertoo The Wall Street Journal.
Yhdysvalloissa viranomaiset ovat esittäneet videopalvelu TikTokille tiukan uhkavaatimuksen. … Lue lisää
TikTokiin ilmestyy uusi valinta – nollaa suositushistorian
Oman TikTok-syötteen voi nyt alustaa uudella painikkeella. Helppo kikka käytännössä nollaa TikTokin algoritmin.
TikTokiin on vastikään julkaistu kätevä uudistus, jolla oman sisältövirran voi alustaa. … Lue lisää
TikTok Series tulee – maksulliset julkaisukokoelmat osaksi palvelua
TikTokiin on tulossa uusi Series-toiminto, joka mahdollistaa erikoispitkän sisällön tarjoamisen yleisölle. Ensiksi se julkaistaan koekäyttöön vain rajoitetusti.
TikTok Series on uudenlainen tapa jakaa … Lue lisää
TikTok esitteli uudet tavan rajoittaa käyttöaikaa – koskee alaikäisiä
TikTok tiedottaa uudistuksista, joilla se pyrkii rajoittamaan liikakäyttöä. Omia käyttötottumuksia on jatkossa helppo seurata, ja muutokset koskevat etenkin alaikäisiä.
Viime vuosina nopeasti kasvanut TikTok … Lue lisää
Euroopan komissio kielsi TikTokin laitteissaan
Euroopan komissio on kehottanut henkilöstöään poistamaan TikTokin työpuhelimistaan. Kiinalaissovelluksen tietoturva herättää huolta.
TikTok on viimevuosina noussut suureen suosioon, mutta samalla sovelluksen kiinalainen alkuperä on … Lue lisää
EU:n digipalvelusäädöksen vaatimukset paljastivat käyttäjämääriä: näin monta käyttäjää TikTokilla, Instagramilla, Facebookilla ja YouTubella on EU-alueella
Euroopan unionin uusi digipalvelusäädös on tuonut julki uutta tietoa eri palveluiden käyttäjämäärästä EU-alueella, kertoo Politico.
Digipalvelusäädös asettaa uusia ja tiukempia velvoitteita digitaalisten palvelujen … Lue lisää
TikTok-tähdet voivat pian muuttaa julkaisunsa maksullisiksi
TikTok-tähdet voivat pian tehdä julkaisuistaan maksullisia niin halutessaan. Videopalvelun uusista suunnitelmista raportoi The Information.
TikTok pyrkii tarjoamaan suosituille tuottajille uusia keinoja ansaita rahaa … Lue lisää
TikTokissa voi jatkossa vastaanottaa yksityisviestejä kaikilta niin halutessaan
TikTok helpottaa viestintää mahdollistamalla yksityisviestien vastaanottamisen keneltä tahansa. Näin se haluannee varmistaa, että käyttäjät pysyvät palvelussa pidempään.
TikTokissa on nyt aiempaa helpompaa ottaa … Lue lisää
EU-komissaari varoittaa: TikTokin noudatettava sääntöjä tai se kielletään
TikTok on saanut vakavan varoituksen EU-komissaarilta. Mikäli sovellus ei toimi sääntöjen mukaan, kielletään se Euroopassa kokonaan.
Euroopan unionin sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton on … Lue lisää
Haavoittuvuus TikTokissa mahdollisti kaksivaiheisen tunnistautumisen ohittamisen
TikTokista on kaikessa hiljaisuudessa korjattu hälyttävä tietoturva-aukko. Kaksivaiheisen tunnistuksen saattoi kiertää kohtalaisen helposti.
Viime vuosina suurta suosiota nauttineesta TikTokista paljastui viime lokakuussa yllättävä … Lue lisää
Huhu: Tulevat Samsung Galaxy S23 -huippupuhelimet tuomassa parannuksen Android-puhelinten ikävään vaivaan – taustalla uusi yhteistyö TikTokin, Snapchatin ja Instagramin kanssa
Samsungin odotetaan julkistavan seuraavan sukupolven Galaxy S23 -sarjan huippupuhelimensa aivan helmikuun alussa.
Galaxy S23 -puhelimista on kuultu ja nähty jo monenlaisia paljastuksia sekä … Lue lisää
TikTok alkaa kertoa, miksi se suositteli tiettyä videota
TikTok lisää suositustensa läpinäkyvyyttä kiintoisalla uudistuksella. Käyttäjät saavat vastedes helposti selville, miksi tiettyä videota suositeltiin.
TikTok kertoo jatkossa, miksi suosittelee mitäkin videota. Käyttäjät voivat … Lue lisää
TikTok testaa uutta vaakanäyttötilaa
TikTokissa voi pian katsella videoita vaakatilassa. Uudesta testistä uutisoi TechCrunch.
TikTok on tunnettu eritoten pystysuuntaisista videoista ja loputtomista syötteistään. Nyt suosittu somepalvelu on … Lue lisää
Opera-selain päivittyi – uudistuksena sisäänrakennettu TikTok
Operasta on tullut ensimmäinen selain sisäänrakennetulla TikTokilla. Suositun videopalvelun käyttö on nyt helppoa, Opera-blogissa kerrotaan.
Opera on saanut päivityksen, joka tuo TikTokin selaimen sivupalkkiin. … Lue lisää
TikTok on selvästi nopeimmin Suomessa kasvava sosiaalisen median kanava – myös muut palvelut kasvattaneet käyttäjämääriään, Facebookia lukuun ottamatta
TikTok on tällä hetkellä selvästi nopeimmin Suomessa kasvava sosiaalisen median kanava, kertoo sosiaaliseen mediaan erikoistuneen markkinointitoimiston Trootin katsaus eri palvelujen käyttäjämääriin.
Suomalaisten eniten käyttämät … Lue lisää
TikTok päivitti tietosuojaselosteensa – eurooppalaistenkin käyttäjien tietoja voidaan käsitellä Kiinassa
TikTok on päivittänyt tietosuojaselostettaan tavalla, joka saattaa arveluttaa monia. Kiinassa päästään nyt käsiksi eurooppalaiskäyttäjien tietoihin.
Videopalvelu TikTokin päivitetty tietosuojaseloste antaa Kiinassa toimivalle henkilöstölle … Lue lisää
Samsungilta ja TikTokilta uusi musiikin miksauspalvelu – mukana myös Simon Cowell
Samsung ja TikTok ovat yhteistuumin kehittäneet uuden StemDrop-alustan. Musiikin miksaukseen suunnattu palvelu julkaistaan 26. lokakuuta.
StemDrop on uusi musiikin miksauspalvelu, joka päästää TikTokin … Lue lisää
Applelle töitä tehnyt nainen sai potkut – syynä työpäivän esittänyt video TikTokissa
Applelle töitä tehnyt nainen jakoi työpäivänsä TikTokissa. Video saavutti suuren suosion, ja naiselta meni työ.
Nylah Boone työskenteli vielä viime keväänä Applelle alihankkijana. … Lue lisää
TikTokin emoyhtiö aikoo haastaa Spotifyn – suuret suunnitelmat musiikin suoratoistopalvelun laajentamiseksi
TikTokin emoyhtiö ByteDance haluaa haastaa Spotifyn. Suunnitelmat ovat suuret, ja tavoitteena on avata maailmanlaajuinen musiikkipalvelu, Wall Street Journal raportoi.
Kiinalainen ByteDance tunnetaan parhaiten … Lue lisää
YouTube kopioi idean Twitteristä – esitteli @nimimerkit
YouTube on esitellyt uudistuksen, joka muistuttaa läheisesti Twitteristä tuttuja nimimerkkejä.
YouTubeen videoita tuottavat voivat pian käyttää @-nimimerkkejä erottuakseen ja rakentaakseen brändiään videopalvelussa. Nimimerkit muistuttavat … Lue lisää
TikTokin liikevaihto Euroopassa yli viisinkertaistui viime vuonna – tulos edelleen rankasti tappiolla
TikTokin liikevaihto yli viisinkertaistui Euroopassa viime vuonna, Financial Times uutisoi. Sosiaalisen median palvelun tulos on kuitenkin yhä reilusti pakkasen puolella.
TikTokin liikevaihto Euroopassa … Lue lisää
Jopa Twitter kopioi TikTokia – videot esille uudella tavalla
Twitter tiedottaa blogissaan uudistuksesta, joka on kuin suoraan TikTokista. Pystysuuntaiset videot saapuvat viestipalveluun.
Twitteriin on lähipäivinä tulossa kaksi merkittävää uudistusta. Videoille on luvassa uusi, … Lue lisää
TikTokin emoyhtiö julkisti Pico 4 -virtuaalilasit – tulevat myyntiin alle 500 eurolla
TikTokin emoyhtiö ByteDance on vastikään esitellyt Pico 4 -virtuaalilasit. Ne saapuvat myyntiin myös Euroopassa 429 tai 499 euron suositushintaan.
ByteDance on TikTokin kiinalainen emoyhtiö, … Lue lisää
Nyt kopioi TikTok: uuden toiminnon idea napattu hitiksi nousseesta some-sovelluksesta
TikTokiin on julkaistu huomattavan tutun oloinen toiminto. Now muistuttaa suosioon noussutta BeReal-sovellusta.
Viime vuosina räjähdysmäisesti kasvanut TikTok on yleensä ollut se, jolta muut sosiaalisen … Lue lisää
TikTok kiistää raportit tietomurrosta
TikTok kiistää joutuneensa tietomurron kohteeksi, Bleeping Computer uutisoi. Hakkerien julkaisemat tiedot ovat julkisesti saatavilla, palvelu painottaa.
TikTok kiistää jyrkästi, että hakkerit olisivat päässeet … Lue lisää
Microsoft löysi TikTokista erittäin vakavan haavoittuvuuden – yksi klikkaus riitti käyttäjätilin vaarantumiseen
Microsoft on paljastanut TikTokista todella ikävän haavoittuvuuden. Pahimmillaan yksi klikkaus saattoi johtaa ongelmiin, Microsoft 365:n tietoturvatutkijat kirjoittavat.
TikTokia on ladattu Android-älypuhelimille pelkästään Google … Lue lisää
TikTok testaa merkittävää uudistusta: kolmas näkymä esittelisi lähialueen julkaisuja
TikTokiin on valmisteilla kolmas päänäkymä, joka näyttäisi lähistöllä suosittua sisältöä. Uudistuksen koekäyttö on jo rajoitetusti käynnissä.
TikTokin käyttö saattaa lähiaikoina muuttua merkittävästi. Perinteisten … Lue lisää
Applen työntekijä jakoi tietoturvavinkin TikTok-videolla – nyt uhkaavat potkut
Apple-työntekijä auttoi TikTokissa varkauden kohteeksi joutunutta iPhone-omistajaa, ja julkaisu nousi suursuosioon. Apple pahoitti mielensä, ja nyt uhkaavat potkut.
Paris Campbell on työskennellyt Applella … Lue lisää
TikTok sai jännän ominaisuuden: taustakuvan julkaisulle voi luoda kirjoittamalla
TikTok-julkaisuille voi nyt luoda taustakuvia uudella tavalla. Tekoäly tekee kuvia tekstin perusteella.
Tekoäly on viime vuosina kehittynyt harppauksittain, ja myös tekstistä kuviksi -tyyliset … Lue lisää
TikTokilta uusi aluevaltaus: ensimmäiset minipelit testissä palvelussa
Viime kuukausina ja vuosina mainiosti menestynyt TikTok on tekemässä uutta aluevaltausta. Nuorten suosimassa videopalvelussa voi nyt myös pelata pelejä testiluontoisesti, TechCrunch uutisoi.
TikTok on … Lue lisää



























