Microsoft
Minecraft ylitti 200 miljoonan myynnin rajan – aktiivisten pelaajien määräkin on suuri
Minecraft on nyt tuottanut 200 miljoonaa, The Verge kertoo. Myös aktiivisia pelaajia on reilusti, eikä pelin tasaiselle kasvulle näy loppua.
Minecraft on ehtinyt jo … Lue lisää
Microsoftin kaksinäyttöisen Android-laitteen Surface Duon ominaisuuksista paljastui lisätietoa
Microsoftin jo viime vuoden lokakuun alussa julkistamaa kaksinäyttöistä Android-käyttöjärjestelmällä varustettua, myös puhelimena toimivaa Surface Duo -laitetta odotellaan markkinoille tämän vuoden kuluessa.
Nyt Windows … Lue lisää
Microsoft hyökkää Nokian apajille: osti tämän kevään aikana jo toisen operaattoreita palvelevan ohjelmistofirman
Microsoft pyrkii voimalla kasvattamaan pilvi- ja ohjelmistoliiketoimintaansa palvelemaan vahvemmin teleoperaattoreita.
Maaliskuun lopulla Microsoft ilmoitti ostavansa verkkojen virtualisointiratkaisuja kehittävän Affirmed Networks kaupassa, jonka arvo oli … Lue lisää
Näin Microsoft ratkaisee suuryrityksiä piinanneen sähköpostiongelman – vastaaminen kaikille on aiheuttanut suuria ongelmia
Microsoft on tiedottanut tuovansa Outlook-sähköpostipalveluunsa ”sähköpostimyrskysuojan”. Sen avulla pyritään estämään tilanteet, joissa epähuomiossa tuhansille vastaanottajille lähetetyt henkilökohtaisiksi tarkoitetut viestit ruuhkauttavat palvelimia ja täyttävät sähköpostikansioita.
Microsoftin Office-sovelluksiin iPadilla tulossa hiirituki – päivitysten aikataulusta tietoa
Microsoft aikoo päivittää Applen iPadille tarjoamansa Office-sovelluksen tukemaan iPadOS-käyttöjärjestelmään hiljattain lisättyjä hiiriominaisuuksia.
TechCrunch-sivuston tietojen mukaan Microsoft valmistelee Office-päivityksiä syksylle.
Maaliskuun lopulla julkaistu iPadOS 13.4 … Lue lisää
Raportti: Microsoftin kaksinäyttöinen Android-laite Surface Duo tulossa edelleen tänä vuonna
Microsoftin jo viime vuoden lokakuun alussa julkistama kaksinäyttöinen, Android-käyttöjärjestelmällä varustettu Surface Duo -laite on edelleen aikataulussa tulossa markkinoille tänä vuonna.
Näin kertoo lähde … Lue lisää
Microsoft julkisti Surface Book 3 -läppärin – enemmän tehoa ja tuttuun tapaan irrotettavissa oleva näyttö
Microsoft on julkistanut tänään uuden edullisen Surface Go 2:n lisäksi myös uuden kannettavan Surface Book 3 -tietokoneensa.
Microsoftin mukaan Surface Book 3:n hinnat Suomessa … Lue lisää
Microsoft julkisti Surface Headphones 2 -kuulokkeet – myös Surface Earbuds -kuulokkeet vihdoin myyntiin
Microsoft on julkistanut uudet Surface Headphones 2 -sankakuulokkeensa. Kuulokkeissa on paranneltu akunkesto, kehittynyt taustamelunsuodatus ja edeltäjää alhaisempi hinta.
Microsoftin Surface Headphones 2 -kuulokkeet julkaistaan … Lue lisää
Microsoft Surface Go 2 julki – suurempi näyttö alkuperäisen kanssa samankokoisessa laitteessa
Microsoft on julkistanut uuden Surface Go 2:n, joka on seuraaja sen Surface-tietokonemalliston edullisimmalle laitteelle.
Edeltäjänsä tavoin myös Surface Go 2 on ensisijaisesti tablettilaite, jonka … Lue lisää
Kuvavuoto: Tässä on Microsoft Surface Go 2
Microsoftin odotetaan esittelevän piakkoin uudet Surface Go 2- ja Surface Book 3 -mallit, jotka ovat päivitettyjä versioita Surface Gosta ja Surface Book 2:sta. … Lue lisää
Microsoft kertoi uudesta suunnitelmasta: Windows 10X tuleekin läppäreihin
Microsoft on kertonut tuovansa Windows 10X -ohjelmistonsa sittenkin myös tavallisille läppäreille. Microsoftin Windows-blogin mukaan suunnitelmat on laitettu uusiksi, jotta käyttäjien tarpeisiin voidaan vastata mahdollisimman … Lue lisää
Microsoftin Oma puhelin -sovellus saamassa lisäominaisuuksia musiikin hallintaan
Microsoft on tuomassa Oma puhelin -sovellukseen uusia ominaisuuksia liittyen musiikin hallintaan. Jatkossa puhelimesta löytyvään musiikkiin pääsee käsiksi suoraan tietokoneelta ja musiikkia voi kuunnella … Lue lisää
Microsoftilta tulossa korjaus Surface Pro 7:n sammumisongelmiin
Microsoft valmistelee parhaillaan korjaavaa päivitystä Surface Pro 7:lle. PhoneArenan mukaan korjaus sammahteluongelmaan on tulossa pian.
Microsoftin pienikokoinen Surface Pro 7 on joulukuusta 2019 kärsinyt … Lue lisää
Microsoftin täyslangattomat Surface Earbuds -kuulokkeet tulossa vihdoin pian myyntiin
Microsoftin täyslangattomat Surface Buds -nappikuulokkeet ovat tulossa viimein myyntiin.
WinFuture.de-sivuston mukaan kuulokkeiden myynti valituilla Euroopan markkinoilla on alkamassa 6. toukokuuta ja hintaa kuulokkeilla on … Lue lisää
Käytätkö vielä Windows 7:ää? Päivitä nyt hyvän tähden Windows 10:een – näin se onnistuu yhä ilmaiseksi
Microsoft lopetti Windows 7 -käyttöjärjestelmäversion tuen jo 14. tammikuuta mutta siitä huolimatta suuri määrä käyttäjiä on yhä jatkanut sen parissa.
Esimerkiksi Mobiili.fin lukijoista Windows-käyttäjistä … Lue lisää
Microsoftin pian tulevasta Surface Go 2:sta paljastui tietoja
Microsoftin tulevasta Surface Go 2 -laitteesta on jälleen paljastunut lisätietoja. Nyt tiedämme sisäisten ominaisuuksien lisäksi myös laitteen ulkoisista mitoista.
Microsoft julkistaa pienikokoisen Surface Go … Lue lisää
Microsoft julkaisi korjauksen kolmeen jo hyväksi käytettävään haavoittuvuuteen
Microsoft on julkaissut tietoturvapäivityksen, joka korjaa yhteensä 113 eri suuruista haavoittuvuutta. Kolmea korjatuista haavoittuvuuksista on jo käytetty hyväksi, joten Windows 10:n päivitykset kannattaa … Lue lisää
Microsoftilta tulee pian Surface Book 3 ja Surface Go 2 – yksityiskohtia paljastui jo
Microsoft julkistaa lähitulevaisuudessa uudet Surface Book 3 ja Surface Go 2 -laitteensa. Luottovuotaja Roland Quandt yhteistyössä Winfuture.de-sivuston kanssa paljastaa jo ennakkoon osan uutuuskaksikon teknisistä … Lue lisää
Raportti: Microsoftin kaksinäyttöinen Surface Neo -tietokone tai Windows 10X -käyttöjärjestelmä eivät tulekaan tänä vuonna
Tuore ZDNetin raportti kertoo Microsoftin lykkäävän Surface Neo -tietokoneen ja Windows 10X -käyttöjärjestelmän julkaisua. Kumpaakaan ei nähdä markkinoilla vielä vuonna 2020.
Sisäpiirin lähteiden mukaan … Lue lisää
Microsoftin xCloud-pilvipelipalvelun testi laajeni Suomeen
Microsoftin xCloud-pilvipelipalvelu on nyt koekäytettävissä myös Suomessa, Microsoft tiedottaa. Loppuvuodesta 2019 aloitettua testiä on nyt laajennettu uusille alueille.
Microsoft xCloud on Microsoftin pilvipohjainen pelipalvelu, … Lue lisää
Microsoftin HoloLens-kehitystä vahvistamaan suuri nimi – Applen jättänyt ex-modeemipomo uuteen työhön
Microsoft on palkannut HoloLens-tiimiinsä aiemmin Applella keskeisessä roolissa työskennelleen insinöörin Rubén Caballeron, raportoi Bloomberg.
Caballero lähti Applelta alkuvuodesta 2019. Hän vastasi Applella sen työskentelystä … Lue lisää
Microsoft varautuu pitkään koronakauteen: lähes kaikki tapahtumat digitaalisiksi vuoden 2021 alkupuoliskon loppuun asti
Microsoft on vahvistanut Zdnetille, että pääosa sen tapahtumista järjestetään näillä näkymin digitaalisesti kesäkuun 2021 loppuun asti. Microsoft varautuu näin pitkään jatkuvaan koronavirustilanteeseen.
Microsoft … Lue lisää
Microsoft 365 julki – korvaa Office 365:n kuluttaja-asiakkaille
Microsoft on tänänä tiedottanut tulevista muutoksista palveluihinsa ja sovelluksiinsa. Esimerkiksi Office-paketti saa runsaasti uusia ominaisuuksia ja uuden nimenkin. Lisäksi Teams julkaistaan myös yksityiskäyttöön.
Windows 10:stä paljastui uusi bugi: voi vaikuttaa tärkeiden etätyösovellusten verkkoyhteyksiin
Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmästä on paljastunut bugi, joka saattaa häiritä verkkoyhteyksien toimintaa. Muun muassa Office-paketin sovellukset eivät välttämättä pysty yhdistämään Internetiin.
Windows 10:n … Lue lisää
Koronavirustilanne vaikuttaa myös Windows 10 -päivityksiin – kaksi merkittävää muutosta
Koronaviruspandemia jyllää maailmanlaajuisesti, ja on vaikea keksiä toimialaa, johon virus ei olisi vaikuttanut. Nyt Microsoft on selventänyt, miten virustilanne näkyy Windows 10:n päivityksissä.
Microsoft: Windows 10 -tietokoneisiin hyökätään uutta haavoittuvuutta käyttäen – korjausta ei vielä saatavilla
Microsoft on kertonut paikantaneensa Windowsista kriittiseksi luokitellun haavoittuvuuden, joka on läsnä versiosta riippumatta. Korjaus on tekeillä, mutta vielä sitä ei ole julkaistu.
Haavoittuvuus … Lue lisää
Microsoft-pomo vilautti videolla Windows 10:n uutta ilmettä – näin käyttöjärjestelmä muuttuu
Microsoftilla Windowsista ja Surface-laitteista vastaavana johtajana toimiva Panos Panay on paljastanut Instagramissa julkaisemallaan videolla Windows 10:n käyttöliittymän tulevia uudistuksia.
Microsoftin odotetaan kertovan Windows … Lue lisää
Koronan seuraus: Microsoft Teamsin käyttäjämäärä kasvoi viikossa hurjasti
Microsoft Teamsin käyttäjämäärä on räjähtänyt kasvuun koronaviruksen seurauksena, The Verge uutisoi. Etätyön suosiminen on lisännyt aktiivikäyttäjien määrää merkittävästi.
Microsoft Teamsilla oli vielä viime viikolla … Lue lisää
Windows 10 käytössä nyt yli miljardissa laitteessa – odotettu raja rikkoutui alun perin suunniteltua hitaammin
Microsoft on kertonut, että Windows 10 -laitteita on nyt aktiivisessa käytössä 1 miljardia kappaletta. Microsoft saavutti näin alkuperäisen tavoitteensa mutta reilusti myöhässä.
700 miljoonan … Lue lisää
Microsoft perui Build-kehittäjäkonferenssinsa toukokuulta – tilalle verkkotapahtuma
Microsoft on perunut 19.-21. toukokuuta tänä vuonna järjestettäväksi suunnitellun vuoden suurimman tapahtumansa, Build-kehittäjäkonferenssin. Syynä on luonnollisesti koronavirustilanne.
Build-konferenssi oli tarkoitus järjestää Seattlessa.
Microsoftin … Lue lisää
Microsoft julkaisi korjauksen vakavaan tietoturva-aukkoon Windowsissa
Microsoft on julkaissut korjauksen vakavaan haavoittuvuuteen Windows 10 -ohjelmistossa. Tietoturva-aukko mahdollistaa jopa tietokoneen haltuunoton etänä.
Päivitys, sarjanumeroltaan KB4551762, korjaa Windows 10:n SMB-protokollasta (Service … Lue lisää
Raportti: Microsoftin kaksinäyttöinen Android-laite Surface Duo voi tulla saataville jo kesästä alkaen
Microsoftin viime vuoden lokakuun alussa julkistama kaksinäyttöinen, Android-käyttöjärjestelmällä varustettu Surface Duo -laite voi olla tulossa markkinoille aiemmin kuin on kerrottu. Microsoft palaa laitteella … Lue lisää
Microsoftilta tulosvaroitus – syynä koronaviruksen vaikutukset PC-myyntiin
Microsoft on antanut tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan sen Windows-käyttöjärjestelmän ja Surface-laitteet sisältävän More Personal Computing -yksikön liikevaihto jää ohjeistetusta kuluvan tammi-maaliskuun vuosineljänneksen aikana.
Microsoftin … Lue lisää
Microsoft tuo Defender-tietoturvaohjelmistonsa myös Android- ja Apple iOS -laitteisiin
Microsoft aikoo tuoda Defender-tietoturvaohjelmistonsa myös Android- ja Apple iOS -käyttöjärjestelmällisiin laitteisiin.
Aiemmin Microsoft on julkaissut Defenderin Windowsin ohella jo Applen Mac-tietokoneiden macOS-käyttöjärjestelmälle. Se … Lue lisää
Microsoftin yhdistetty Office-sovellus julkaistiin myös iPhonelle – saa pian lisäominaisuuksia
Microsoftin yhdistetty Office-sovellus on nyt saatavilla myös Applen iPhonelle. Lisäksi Microsoft tiedotti pian julkaistavista uusista ominaisuuksista.
Microsoftin Excel, PowerPoint ja Word ovat tähän … Lue lisää
Microsoft julkaisi yhdistetyn Office-sovelluksen Androidille
Microsoft on julkaissut yhdistetyn Office-sovelluksen Androidille. Se niputtaa Excelin, PowerPointin ja Wordin samaan pakettiin ja tuo myös muutamia lisätoimintoja.
Microsoftin Excel, PowerPoint ja … Lue lisää
Microsoft veti Windows 10 -päivityksen pois – johti vakaviin ongelmiin
Microsoft on joutunut keskeyttämään tietoturvapäivityksen jakelun, Windows Latest- sivusto uutisoi. Päivitys aiheutti Windows 10 -tietokoneille monenlaisia ongelmia, vakaviakin.
Microsoftin 11. helmikuuta julkaistu KB4524244-päivitys … Lue lisää
Surface Duon esittely meni pieleen, kun ohjelmisto ei totellutkaan – video näyttää, miten Microsoft piilotti epäonnistumisensa
Microsoft on tuomassa loppuvuonna markkinoille kaksi kahdella näytöllä varustettua laitetta – kookkaamman Surface Neon Windows 10 X -käyttöjärjestelmällä sekä kiinni taitettuna taskuun mahtuvan pienemmän … Lue lisää
Microsoft julkaisi uudistetut Office-sovellukset Apple-laitteille
Microsoft on julkaissut päivitetyt Office-sovelluksensa Applen älylaitteille. Excel, PowerPoint ja Word ovat kaikki saaneet uuden ilmeen.
Microsoft on pyrkinyt tekemään Office-sovelluksistaan Applen laitteilla aiempaa … Lue lisää
Testissä Microsoft Surface Pro 7 – ei ihan koko rahalla päivittynyt
Kun vajaa vuosi sitten testasin Microsoftin Surface Pro 6:a, totesin laitteen liitäntöjen olevan vähitellen vanhanaikaset. Laitteesta kun puuttui tuolloin jo kovasti yleistynyt USB-C-liitäntä. … Lue lisää
































