HP
HP ilmoitti irtisanomisista: vähentää 4 000 – 6 000 työntekijää kolmen vuoden aikana
HP aikoo irtisanoa neljästä kuuteen tuhatta työntekijää lähivuosien aikana, CNBC uutisoi. Kyse on menojen vähentämisestä.
Suuret teknologia-alan yhtiöt ovat viime kuukausina ilmoittaneet suurista … Lue lisää
HP mokasi mainoksensa – ”täydellisen läppärin” ruudulla Applen käyttöjärjestelmä
HP on tehnyt hupaisan mokan läppärimainoksessaan. Täydelliseksi kuvatussa tietokoneessa on Applen käyttöjärjestelmä, minkä ei pitäisi edes olla mahdollista.
HP on viime päivinä mainostanut läppäreitään … Lue lisää
Warren Buffettin Berkshire Hathaway paljasti 11,4 prosentin omistuksen HP:sta – sijoitusyhtiö tunnetaan myös Applen suurimpana omistajana
Maailman tunnetuimman sijoittajan, 91-vuotiaan Warren Buffettin yhä hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana johtama Berkshire Hathaway on noussut HP:n merkittäväksi omistajaksi.
Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto … Lue lisää
HP ostaa Polyn 1,7 miljardilla dollarilla – ostettava yhtiö tunnettiin aiemmin Plantronics-nimellä
HP ostaa aiemmin Plantronics-nimellä tunnetun Polyn 1,7 miljardilla dollarilla eli noin 0,9 miljardilla eurolla. Polyn tuotevalikoima koostuu erilaisista ääni- ja videolaitteista. Tuotevalikoima on … Lue lisää
Kannettavien tietokoneiden markkina kasvoi vahvasti viime vuonna – toimitukset ylsivät yli 268 miljoonaan
Kannettavien tietokoneiden eli läppäreiden markkina kasvoi edellisvuodesta 19 prosentilla 268,3 miljoonaan tietokoneeseen vuonna 2021, kertovat tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin tilastot.
Kysyntää tukivat edelleen viimeisen parin … Lue lisää
HP julkisti joukon uusia Fortis-läppäreitä – tehty kestämään kolhuja ja roiskeita
HP on esitellyt liudan uusia Fortis-kannettavia. Niiden vetonaulana vankka runko ja kohderyhmänä opiskelijat.
HP:n Fortis-kannettavia on saatavilla sekä Windows 11 -ohjelmistolla että Chrome OS:llä. … Lue lisää
HP julkisti Chromebook x2 11:n – tulee markkinoille varustettuna uudella muistiinpanosovelluksella Googlelta
HP on vastikään esitellyt uuden Chromebook x2 11 -kannettavanta. Chromebook-uutuus sisältää myös uuden Google-ohjelman, Cursiven.
HP Chromebook x2 11 on nimensä mukaisesti varustettu 11-tuumaisella … Lue lisää
HP julkisti kevyimmän läppärinsä – Pavilion Aero 13 painaa alle kilon
HP on vastikään esitellyt kautta aikain kevyimmän läppärinsä. HP Pavilion Aero 13 painaa alle kilogramman.
HP Pavilion Aero 13 on kautta aikain kevyin HP-läppäri. … Lue lisää
Tietokonemyynti hurjassa vedossa alkuvuonna – globaali toimitusten kasvu peräti 55,2 prosenttia
Henkilökohtaisten PC-tietokoneiden myynti oli kovassa kasvussa maailmanlaajuisesti alkuvuonna 2021. Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan maailmanlaajuiset tietokonetoimitukset kasvoivat peräti 55,2 prosentilla vuotta aiemmasta. Toimitusten määrä pomppasi 54,12 … Lue lisää
HP julkisti Elite Folio -2-in-1-laitteen 5G:llä varustettuna, Envy 14 -läppärin ja kuulokkeet
HP on esitellyt uusia tuotteita virtuaalisesti käynnissä olevilla CES-messuilla. Yhtiö julkisti uuden Elite Folio -5G-laitteen, odotetun Envy 14 -läppärin ja ensimmäiset täyslangattomat kuulokkeensa, Elite … Lue lisää
PC-tietokoneiden toimitusten kasvu heinä-syyskuussa suurinta vuosikymmeneen – nämä ovat nyt viisi suurinta valmistajaa
Maailmanlaajuiset henkilökohtaisten tietokoneiden toimitukset, sisältäen pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet ja työasemat, toimitukset kasvoivat vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä enemmän kuin vuosikymmeneen, kertoo tutkimusyhtiö Canalys.
Canalysin mukaan … Lue lisää
Lähes puolet maailman läppärimarkkinoista on näiden kahden merkin hallussa – korona toi huhti-kesäkuussa myyntiin kovaa kasvua
Ympäri maailman siirryttiin keväällä ennennäkemättömällä tavalla etätöihin ja -opiskeluun osana taistelua koronaviruksen leviämistä vastaan. Tämä kiihdytti myös tietokone- ja erityisesti läppärimyyntiä huomattavasti.
Tutkimusyhtiö Strategy … Lue lisää
HP julkisti Reverb G2 -virtuaalitodellisuuslaitteen: kummallekin silmälle 2K-tarkkuus, Valve-ääniteknologia ja uudet ohjaimet
HP on esitellyt yhdessä Valven ja Microsoftin kanssa kehitetyn uuden Reverb G2 -virtuaalitodellisuuslaitteen. HP Reverb VR Headset G2 on tulossa saatavilla syksyllä alkaen Suomessa … Lue lisää
Taittuvanäyttöinen kannettava ThinkPad-tietokone ja muita mielenkiintoisempia läppäriuutuuksia CES-messuilta
Yhdysvaltojen Las Vegasissa järjestetään tällä viikolla kulutuselektroniikan jättimäiset CES-messut, ja monenmoisten uutuuksien joukossa useat eri valmistajat ovat esitelleet myös uusia kannettavia tietokoneita.
Tavallisten uudemman … Lue lisää
HP:n uudet kannettavat saa myös osittaisella puurakenteella
HP:n uuden Envy-sarjan kannettavat tietokoneet julkaistaan myös osittain puisella rakenteella. Envy Wood -mallisto on tulossa saataville alkusyksystä.
HP:n Envy 13, Envy 17, Envy x360 … Lue lisää
HP:lta hurja Omen X 2S -peliläppäri – varustettu kahdella näytöllä
HP on esitellyt maailman ensimmäisen kaksinäyttöisen pelikannettavan. HP Omen X 2S on kauttaaltaan varustettu huipputekniikalla.
Omen X 2S sisältää 15-tuumaisen päänäytön ja lisäksi kuuden … Lue lisää
HP esitteli aiempaa huomattavasti tarkemman Reverb-virtuaalitodellisuuslaitteen
HP on esitellyt uuden Reverb-virtuaalitodellisuuslaitteensa, joka kykenee laadukkaaseen grafiikantoistoon. Laitteesta julkaistaan omat versionsa sekä kuluttajamarkkinoille että yrityksille.
HP Reverb toistaa virtuaalitodellisuuden sovelluksia korkealla 2160 … Lue lisää
HP:n kannettavissa vaarallisia ylikuumenevia akkuja aiempaa ilmoitusta laajemmin – tarkasta tästä koskeeko palovaara omaa tietokonettasi
HP kertoi jo tammikuussa 2018, että osasta sen kannettavia tietokoneita on paljastunut ongelmallisia ja mahdollisesti vaarallisesti ylikuumentuvia akkuja
Ylikuumeneva akku voi johtaa palovammoihin tai … Lue lisää
Asus ja HP julkistivat uudet laadukkaat Chromebook-läppärit 14 tuuman näytöillä
Asus ja HP ovat julkistanee CES-messujen yhteydessä uudet, laadukkaat Chromebook-läppärit, jotka tarjoavat muun muassa metallisen rakenteen.
Uudessa Asus Chromebook Flip C434:ssä on 14 tuuman … Lue lisää
HP:lta Spectre x360 -läppäri 15 tuuman AMOLED-näytöllä
HP on julkaissut uuden version Spectre x360 -läppäristään. AMOLED-näyttöjä on nähty läppäreissä jo aiemminkin, mutta ne ovat edelleen harvinaisuuksia markkinoilla. Nyt HP:n uudessa Spectre … Lue lisää
Acer ja HP julkistivat ensimmäiset Chromebook-tietokoneet AMD-suorittimella
HP ja Acer ovat julkistaneet kulutuselektroniikan CES-messujen alla uusia Chromebook-tietokoneita. Kyseessä ovat yhtiöiden ensimmäiset Chromebookit AMD:n suorittimilla. Uudet Chromebookit ovat tuttuun tapaan suhteellisen edullisia.
Windows-päivitys aiheuttaa taas ongelmia – ainakin HP-tietokoneita ajautuu siniseen kuolemanruutuun
Osa HP:n valmistamista Windows-tietokoneista ajautuu siniseen kuolemanruutuun tuoreen päivityksen jälkeen. Kyseinen KB4464330-päivitys korjaa aiempia tiedostojen katoamisongelmia, mutta näemmä aiheuttaa muita ongelmia HP:n tietokoneilla, uutisoi … Lue lisää
Kaksi uutta Chromebookia julki HP:ltä ja Asukselta
Maailmalla on vastikään julkistettu kaksi uutta Chromebook-läppäriä Chrome OS -käyttöjärjestelmällä: Asuksen Chromebook C423 ja HP:n Chromebook X360 14. Uutuuksista HP:n vaihtoehto on ominaisuuksiltaan … Lue lisää
HP julkisti uudenlaisen kannettavan Spectre Folio -tietokoneen
Tietokonevalmistaja HP on esitellyt mielenkiintoisen Spectre Folio -kannettavan. Nahkalla päällystetty Spectre Folio tarjoaa fyysisen näppäimistön, mutta rakenteensa ansiosta sitä voi käyttää myös tablettitilassa ja … Lue lisää
HP julkisti Chromebook x2 -tabletin – Chrome OS -tabletit alkavat yleistyä
HP on esitellyt uuden Googlen Chrome OS -käyttöjärjestelmällä toimivan Chromebook x2 -tabletin. Sen mukana toimitetaan myös irroitettava näppäimistö ja kosketusnäyttökynä, joten uutuus lienee suunnattu … Lue lisää
Videolla: HP:n läppäri räjähti – mallia koskee takaisinkutsu
Muun muassa tietokoneita valmistavan HP:n Envy-mallinimellä tunnettu kannettava tietokone on räjähtänyt itsestään, kertoo The Comet -sanomalehti.
Steve Paffett heräsi yöllä kotonaan Ison-Britannian Letchworthissa älypuhelimen ilmoitukseen, … Lue lisää
HP päivitti Spectre x360 -kannettavansa – sisällä Intelin uusi kohusuoritin Radeon-grafiikoilla
HP on päivittänyt 15-tuumaisen kannettavan, 360 astetta kääntyvällä näytöllä varustetun Spectre x360 -tietokoneensa uudella tekniikalla CES-messujen yhteydessä.
Spectre x360 saa nyt Intelin 8. sukupolven … Lue lisää
HP julkisti kaksi uutta Chromebook-kannettavaa USB-C-liitännällä
HP on juuri ennen CES-messuja julkistanut kaksi Chromebook-kannettavaa, Chromebook 11 G6:n ja 14 G5:n. Julkistuksista uutisoi muun muassa Android Authority.
HP:n uusimmat Chromebookit on … Lue lisää
HP:n kannettavissa vaarallisia ylikuumenevia akkuja – tarkasta tästä koskeeko palovaara omaa tietokonettasi
HP:n kannettavista tietokoneista on paljastunut ongelmallisia ja mahdollisesti vaarallisesti ylikuumentuvia akkuja. HP on käynnistänyt takaisinkutsun ja vaihto-ohjelman akkujen vaihtamiseksi turvallisiin.
Ylikuumeneva akku voi johtaa … Lue lisää
Samsung ja Xiaomi liittymässä mukaan uudenlaisten Windows-tietokoneiden valmistajiksi
Ensi vuosi tulee tuomaan markkinoille uudenlaiset Windows 10 -tietokoneet varustettuina ARM-pohjaisilla suorittimilla.
Verrattuna tähän asti Windows 10 -laitteista löytyneisiin perinteisiin tietokoneiden x86-suorittimiin tuovat älypuhelimista … Lue lisää
Joko taas HP? Sadoista tietokonemalleista paljastui taas näppäilyt tallentava ohjelma
HP:n kannettavista tietokoneista on jälleen paljastanut näppäinpainallukset tallentava keylogger-ohjelma.
Tällä kertaa näppäimistön käytön voi tallentaa SynTP.sys-tiedostosta löytyvä koodipätkä. Kyse on HP:n tietokoneisiin kosketuslevyn … Lue lisää
Tulossa täysin uudenlaisia Windows-kannettavia – tällaisia ovat ensimmäiset hurjan akkukeston Windows 10 ARM -laitteet
Qualcomm on yhdessä Microsoftin ja laitevalmistajien kanssa esitellyt tänään tilaisuudessaan ensimmäisiä Qualcommin järjestelmäpiirillä varustettuja Windows 10 ARM -tietokoneita.
Verrattuna tähän asti Windows 10 -laitteista … Lue lisää
HP:n Windows-lippulaivapuhelimen tulevaisuus iso kysymysmerkki – syynä Microsoftin kiinnostuksen puute
HP:n viime vuonna julkaistu Windows-lippulaivamalli Elite X3 on ajautunut ohjelmistotuen osalta ongelmiin. Aikoinaan hyvän vastaanoton käyttäjiltä saanut puhelin, voi tulevaisuudessa jäädä HP:n osalta … Lue lisää
HP julkisti uuden version Spectre 13:sta – nyt maailman ohuin kannettava kosketusnäytöllä
HP on julkistanut uuden version kannettavasta Spectre 13 -tietokoneestaan.
Spectre 13:ssa on nyt kosketusnäyttö, minkä lisäksi 13 tuuman näytön reunukset ovat myös aiempaa pienemmät. … Lue lisää
HP:lta ensimmäinen Omen-peliläppäri – tällainen on hädin tuskin kannettava mutta todella tehokas laite
HP on esitellyt ensimmäisen sen Omen-pelitietokoneiden sarjaan kuuluvan kannettavan tietokoneensa, Omen X Laptop PC:n.
Omen X -kannettavan sisään on pakattu tehokasta tekniikkaa: mukana on … Lue lisää
”Käske Applea, LG:tä ja Samsungia antamaan meille korjattavia ja pitkään kestäviä tuotteita!”
Ympäristöjärjestö Greenpeace sekä muun muassa elektroniikkalaitteiden purku- ja korjausoppaista tunnettu iFixit vetoavat elektroniikkavalmistajiin, että nämä tekisivät pitkäikäisempiä ja helpommin korjattavia elektroniikkalaitteita. Greenpeacen sivustolla rethink-it.org … Lue lisää
HP:lta Sprocket-taskutulostin – kuvat paperille suoraan älypuhelimesta
HP on tuonut markkinoille uuden Sprocket-taskutulostimen, jolla kuvien tulostaminen onnistuu suoraan älypuhelimesta.
Taskuun mahtuva HP Sprocket tulostaa 5 x 7,6 senttimetrin kokoisia kuvia. Lisäksi … Lue lisää
HP päivitti Surface Pro -kopionsa – enemmän tehoa ja tarkempi näyttö
Elektroniikkavalmistaja Hewlett-Packard on esitellyt uudistetun Spectre x2 -hybridilaitteensa. Microsoft esittelee näillä näkymin huomenna uuden version Surface Prosta, joten HP ehti julkistaa kilpailevan laitteensa juuri … Lue lisää
Tällaisia ovat edulliset Windows 10 S -läppärit
Microsoft kertoi tänään pitämässään esittelytilaisuudessaan, että tutut laitevalmistajat tuovat markkinoille uudella Windows 10 S:llä varustettuja edullisia kannettavia tietokoneita. Microsoftin verkkosivuille on jo nyt ilmestynyt … Lue lisää
Videolla: HP:n uusi Windows-puhelin muuntuu läppäriksi tällä laitteella
HP on yksi harvoista, joka ei ole vielä täysin heittänyt pyyhettä kehään Windows-puhelimissa. Mobile World Congressissa se esitteli lasivitriinissä uutta, hieman päivitettyä versiota Elite … Lue lisää