Huawei onnistui edelleen kasvamaan ja parantamaan tulostaan viime vuonna – kaikista rajoituksista huolimatta
Kiinalainen Huawei onnistui kasvattamaan sekä liikevaihtoaan yhä edelleen vuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna huolimatta Yhdysvaltojen kiristyneistä rajoituksista toimintaan yhtiön kanssa.
Yhdysvallat asetti Huawein jo … Lue lisää
Älykellomittoihin kasvanut Honor Band 6 -aktiivisuusranneke tulossa myyntiin globaaleilla markkinoilla
Huaweista itsenäiseksi yritykseksi irronnut Honor on tuomassa Kiinassa jo marraskuun alussa julkistetun suurinäyttöisen, jo ulkomuodoltaan varsin älykellomaisen Honor Band 6:n myyntiin nyt myös globaaleilla … Lue lisää
Honor julkisti Kiinassa uuden 5G-älypuhelimen V40 Liten ja 10,1-tuumaisen tablettilaitteen
Huaweista itsenäistynyt Honor on jatkanut tänään tuotejulkistuksiaan Kiinan kotimarkkinoillaan. Kansainvälisesti Honor ei ole vielä esitellyt uutuuksia sen jälkeen, kun marraskuussa kerrottiin Huawein myyvän Honorin … Lue lisää
Honor V40 Lite 5G -älypuhelinmalli julkistetaan Kiinassa 23. maaliskuuta – virallinen kuva julki
Kerroimme eilen Honorin uudesta V40 Lite -älypuhelinmallista vuotaneista live-kuvista. Nyt Honor on vahvistanut puhelimen julkistuksen Kiinan markkinoille tapahtuvan tiistaina 23. maaliskuuta.
Huawei kertoi marraskuussa … Lue lisää
Tuleva Honor V40 Lite -älypuhelinmalli paljastui useissa vuotokuvissa
Honor jatkaa itsenäisenä yhtiönä uudessa omistuksessa erillään Huaweista, mutta yhtiön nykyiset ja lähiaikoina esiteltävät tuotteet ovat vielä vahvasti Huawei-aikojen perua. Tämä näkyy myös … Lue lisää
Raportti: Honor ei ole onnistunut vakuuttamaan Googlea itsenäisyydestään Huaweista – uudelle älypuhelimelle ei vielä Google-palvelut tuovaa sertfiointia
Huawein marraskuussa uusille omistajille myymän Honorin on odotettu tuovan alkuvuoden aikana myös kansainvälisille markkinoille tammikuussa Kiinassa julkistetun V40 5G -älypuhelinmallinsa.
Honor-puhelimiin on odotettu myös … Lue lisää
Magic UI 4.0 -ohjelmistopäivitysten jakelu alkanut Honor 20:lle, 20 Prolle ja View20:lle
Huawei kertoi Honor-liiketoiminnan myynnistä marraskuussa ja Honorin tarina on jatkumassa itsenäisenä yhtiönä.
Vielä tämän hetken tuotteissa ja ohjelmistoissa on kuitenkin vahva linkki Honoriin.
Nyt … Lue lisää
Näihin Huawein ja Honorin älykellomalleihin voi asentaa nyt lisäsovelluksia
Huawei on käyttänyt monissa Suomessakin suosituiksi nousseissa älykelloissaan omaa käyttöjärjestelmäänsä, johon ei aiemmin ole ollut saatavilla asennettavia lisäsovelluksia. Nyt tilanne on kuitenkin tältä osin … Lue lisää
Honor rekisteröi viisi älypuhelinta Euraasian talouskomission tietokantaan – tällaisia uutuuksia kevään aikana on tulossa
Huawein uudelle, muun muassa jakelijoista ja jälleemyyjistä koostuvalle omistajaryhmälle marraskuussa myymän Honorin odotetaan julkistavan lähikuukausien aikana ensimmäisiä tuoteuutuuksia itsenäisenä yhtiönä myös kansainvälisille markkinoille.
Kiinassa … Lue lisää
Tulevia Honor-älypuhelinmalleja paljastui – tulossa laaja katras myös muita tuoteuutuuksia (päivitetty)
Huaweista uuteen omistukseen siirtyneeltä ja jatkossa itsenäisesti toimivalta Honorilta on lupa odottaa runsaasti uusia tuotejulkistuksia.
Ensimmäinen julkistus itsenäiseltä Honorilta nähtiin tammikuussa Kiinassa uuden Honor … Lue lisää
Honor-pomo: Neuvottelut käynnissä Googlen kanssa – kumppanuudelle odotetaan jatkoa
Huawein myymä ja uuteen omistukseen siirtynyt Honor esitteli viime viikolla Kiinassa uuden V40 5G -älypuhelinmallin, jota odotetaan kevään aikana myös kansainvälisille markkinoille View40-mallinimellä.
Samalla … Lue lisää
Honor esitteli uuden brändistrategian itsenäisenä yhtiönä – henkilöstöstä yli puolet tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, yhteistyö jatkuu keskeisten kumppanien kanssa
Honor julkisti tänään Kiinassa ensimmäisen uutuutensa itsenäisenä yhtiönä, uuden V40 5G -älypuhelimen, sen jälkeen, kun Huawei vahvisti Honorin myynnin 17. marraskuuta 2020 uudelle muun … Lue lisää
Honor julkisti V40 5G -älypuhelimen Kiinassa – ensimmäinen uutuus Huaweista irtautumisen jälkeen
Honor on julkistanut ensimmäisen uuden älypuhelimensa sen jälkeen, kun yhtiön siirtymisestä Huaweilta uuteen omistukseen ja itsenäistymisestä kerrottiin 17. marraskuuta 2020.
Uusi Honor V40 5G … Lue lisää
Venäläismedia: Google-palvelut palaamassa Honor-älypuhelimiin – uusia lanseerauksia odotetaan kevään aikana
Huaweista itsenäiseksi yhtiöksi irronnut Honor on aikeissa tuoda kevään aikana myös kansainvälisille markkinoille uusia älypuhelinmalleja ja puhelimiin paluun ovat tekemässä myös Google-palvelut.
Venäläinen talouslehti … Lue lisää
Honorin pian Kiinassa julkistettava V40-sarjan 5G-älypuhelin esillä uudessa kuvassa eri väreissä – vahvistus 50 megapikselin pääkameralle
Huaweilta uuteen omistukseen siirtynyt ja itsenäistynyt Honor tulee julkistamaan V40-sarjan älypuhelimensa Kiinassa maanantaina 18. tammikuuta.
Päivitys 19.1.: V40-julkistus on viivästynyt perjantaille 22. tammikuuta. ///
Honorin pian julkistettavan V40-sarjan älypuhelimen design paljastui kuvavuodossa
Huaweilta uuteen omistukseen siirtynyt ja itsenäistynyt Honor vahvisti viime viikolla tulevansa julkistamaan V40-sarjan älypuhelimensa Kiinassa maanantaina 18. tammikuuta.
Nyt Honor V40 -sarjan älypuhelin on … Lue lisää
Honor vahvisti tulevan V40-huippupuhelinjulkistuksen Kiinassa 18. tammikuuta – julkaisi jo myös kuvamateriaalia uutuuspuhelimesta
Huaweilta uuteen omistukseen siirtynyt ja itsenäistynyt Honor on vahvistanut julkistavansa V40-sarjan älypuhelimensa 18. tammikuuta. Tiettävästi suunniteltu julkistusajankohta ehti muuttua pariinkin otteeseen.
Todennäköisesti V40-julkistus tapahtuu … Lue lisää
Itsenäistyneeltä Honorilta odotetaan pian V40-sarjan huippupuhelinten julkistusta – tällaiset ovat huhutut ominaisuudet
Huaweilta uuteen omistukseen siirtyneen ja itsenäistyneen Honorin odotetaan julkistavan lähiaikoina, ainakin Kiinan kotimarkkinoilla, uudet V40-sarjan puhelimensa, jotka tulevat sijoittumaan Honor-malliston huipulle.
Ilmeisesti pariinkin otteeseen … Lue lisää
Elegantin tyylikäs Honor Watch ES on kookasnäyttöinen älykello alle sadalla eurolla
Haetko yksinkertaisen tyylikästä, kohtuuhintaista, mutta monipuoliset ominaisuudet muun muassa aktiivisuuden ja harjoitusten seurantaan tarjoavaa älykelloa? Honor Watch ES täyttää nämä tarpeet erinomaisesti.
Honor Watch … Lue lisää
Honor Watch GS Pro -älykello kestää kovemmassakin käytössä ja tarjoaa jopa 25 päivän akunkeston
Honor Watch GS Pro on erinomaisen pitkällä akunkestolla varustettu monipuolinen älykello vaativaan urheilu- ja outdoor-käyttöön.
Saatavilla Honor Watch GS Pro on kolmena värivaihtoehtona – … Lue lisää
Itsenäistyneen Honorin pomolta vihjaus kevään uutuustuotteista – lupasi myös huippuluokan lippulaivaälypuhelimen kuuluvan suunnitelmiin
Huaweista itsenäistynyt Honor aikoo esitellä pian uusia tuotteita.
Honorin toimitusjohtajan George Zhaon jakamassa, Honorin johtoryhmän nimiin allekirjoitetussa ja alta tämän artikkelin lopusta löytyvässä kiitosviestissä … Lue lisää
Itsenäistynyt Honor ja Qualcomm neuvottelevat piiritoimituksista – Honor lähdössä tavoittelemaan merkittävää kasvua älypuhelinmyynnissä
Huawein myymä ja itsenäistynyt Honor voi jatkossa nousta merkittäväksi asiakkaaksi Qualcommin järjestelmäpiireille, myös huippuluokassa. Lisäksi Honoria johtava George Zhao on puheenvuoroissaan valanut uskoa henkilöstöönsä … Lue lisää
Huawein perustaja: ”Tietyt amerikkalaiset poliitikot haluavat tappaa meidät”
Huawein perustaja Ren Zhengfei on kommentoinut yhtiöön kohdistuvia toimia puheessaan, joka julkaistiin Huawein työntekijöille, kertoo uutistoimisto Reuters. Ren Zhengfei käsitteli puheessaan uutta tilannetta, jossa … Lue lisää
Tutkimusyhtiöltä tyly arvio: Huawein markkinaosuus älypuhelimissa romahtaa vain 4 prosenttiin ensi vuonna – uudelle Honorille 2 prosentin ennuste
Tutkimusyhtiö TrendForce ennustaa Huawein osuuteen maailman älypuhelinmarkkinoista rajua pudotusta ensi vuonna. TrendForce on erikoistunut mittaamaan ja raportoimaan erityisesti älypuhelinten tuotantoa, mutta käytännössä sen … Lue lisää
Tuleva Honor-älypuhelin paljastui viranomaistietokannasta – Huawei Nova 8 SE:n sisarmallissa OLED-näyttö, 64 megapikselin pääkamera ja 66 watin pikalataus
Huawei vahvisti tällä viikolla tehneensä sopimuksen Honor-liiketoimintansa myynnistä. Johtuen tuotekehityksen syklistä, ainakin seuraavan vuoden tai parin ajan Honor-puhelimet tulevat vielä muistuttamaan läheisesti Huawei-laitteita niiden … Lue lisää
Huawei vahvisti jättiuutisen: myy Honor-liiketoiminnan Yhdysvaltojen paineen alla – ostajina yli 30 eri yrityksen joukko
Huawei on vahvistanut sopineensa Honor-liiketoimintansa myynnistä Shenzhen Zhixin New Information Technology Co., Ltd -yritykselle, jonka takana on muun muassa yli 30 Honor-brändin edustajaa, jakelijaa … Lue lisää
Reutersin raportti: Huawei myy Honorin noin 13 miljardin euron jättikaupassa – ostajina jakelija Digital China ja Shenzhenin kaupunkihallinto
Huawei on myymässä muun muassa älypuhelimia tarjoavan Honor-yksikkönsä 100 miljardilla juanilla eli vajaalla 13 miljardilla eurolla Honor-älypuhelinten jakelijana toimivalle Digital Chinalle ja Shenzhenin kaupungin … Lue lisää
Honor Band 6 julkistettiin Kiinassa – aktiivisuusranneke kasvoi jo älykellomittoihin
Huawein toinen brändi Honor on julkistanut Kiinassa uuden Honor Band 6:n.
Uutuus on jatkoa Honorin aktiivisuusrannekkeiden mallistolle, mutta samalla se koettelee entistä enemmän kategoriarajoja … Lue lisää
Arvostelussa Honor Watch GS Pro: Jykevä sporttiälykello entistäkin hurjemmalla akunkestolla
Huawein ja sen toisen brändin Honorin älykellot tunnetaan yksinkertaisesta käyttöliittymästä, urheilupainotteisesta ominaisuuskattauksesta ja pitkästä käyttöajasta. Sarjan tuorein tulokas, Honor Watch GS Pro, jatkaa samalla … Lue lisää
Honor 10X Lite -älypuhelin julki ensimmäisillä markkinoilla – Huawei P Smart 2021 uudella nimellä
Huawein toinen brändi Honor on julkistanut nyt jo valituilla markkinoilla, muun muassa Saudi-Arabiassa, uuden Honor 10X Lite -älypuhelinmallin, joka paljastui aiemmin vuotaneissa kuvissa.
Honor … Lue lisää
Honor Watch GS Pro -älykello tuli ennakkomyyntiin Suomessa – ennakkotilaajan etuna ilmaiset täyslangattomat nappikuulokkeet
Huawein toinen brändi Honor on tuonut uuden, aiemmin syyskuun alussa julkistetun Watch GS Pro -älykellonsa ennakkomyyntiin Suomessa tänään perjantaina 30. lokakuuta.
Ennakkomyynnin aikana 8. … Lue lisää
Jopa 25 päivän akunkeston tarjoava Honor Watch GS Pro -älykello myyntiin Suomessa 249 eurolla – ennakkotilaajille kaupan päälle kuulokkeet
Huawein toinen brändi Honor on kertonut uuden, aiemmin syyskuun alussa julkistetun Watch GS Pro -älykellonsa myyntiintulosta Suomessa. Kellon rinnalla Honor tuo lisäksi myyntiin myös … Lue lisää
Kuvavuoto: Uusi Honor 10X Lite -älypuhelinmalli paljastui virallisissa kuvissa
Kerroimme aiemmin tänään live-vuotokuvissa paljastuneesta uudesta Honor-älypuhelinmallista.
Nyt on selvinnyt, että puhelin on mallinimeltään Honor 10X Lite. WinFuture.de sivusto on paljastanut puhelimesta lisäksi joukon … Lue lisää
Honor Watch ES -älykello myyntiin Suomessa 19. lokakuuta 99 euron suositushinnalla
Huawein toinen brändi Honor tuo Suomessa myyntiin uuden Honor Watch ES -älykellonsa maanantaina 19. lokakuuta.
Honor Watch ES:n suositushinta on 99 euroa. Värivaihtoehtoja ovat … Lue lisää
Kuvavuoto: Tässä on uusi Honor-älypuhelin 6,67 tuuman näytöllä ja neljällä takakameralla
Uusi nähtävästi edullisemman hintaluokan Honor-älypuhelinmalli koodinimeltään Dingdang ja mallikoodiltaan DNN-LX9 on paljastunut useissa verkkoon ilmestyneissä kuvissa.
Live-kuvia puhelimesta ovat julkaisseet sekä GSMArena.com että venäläinen … Lue lisää
Reuters: Huawei neuvottelee Honor-älypuhelinbisneksen myymisestä ainakin osittain
Huawei neuvottelee Honor-älypuhelinyksikkönsä, käytännössä siis toisen brändinsä, ainakin osittaisesta myynnistä, raportoi uutistoimisto Reuters useampiin lähteisiinsä perustuen.
Reutersin mukaan Huawei käy neuvotteluja kaupoista Digital China … Lue lisää
Analyytikko: Huawei voisi myydä Honorin ratkaisuna Yhdysvaltojen aiheuttamiin ongelmiinsa
Parhaimmin Apple-paljastuksistaan tunnettu TF International Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo on nyt ennustanut, että yksi todennäköimmistä ratkaisuista Huawein ongelmiin voisi olla Honorin myynti.
Huawei toimii … Lue lisää
Täyslangattomat nappikuulokkeet 69 eurolla? Tällaiset ovat Honor Choice True Wireless Earbuds -kuulokkeet
Täyslangattomat nappikuulokkeet ovat kasvattaneet vauhdilla suosiotaan viime vuosina – eikä ihme, sillä idea ilman johtoja toimivista ja kotelossa huomaamatta latautuvista kuulokkeista on niin hyvä. … Lue lisää
Arvostelussa Honor 9X Pro -älypuhelin: Ominaisuudet tarjoavat vastinetta rahalle – haasteet ohjelmiston puolella
Honor 9X Pro on Huawein toisen brändin Honorin viimeisin keskihintainen älypuhelin Suomen markkinoille. Puhelimen lupaillaan tarjoavan oivalliset kamerat, pitkän käyttöajan ja runsaasti tehoja 269 … Lue lisää
Honor julkisti Watch GS Pro ja Watch ES -älykellot – toisessa jopa 25 päivän akunkesto
Honor on julkistanut Berliinin IFA-messujen yhteydessä tänään kaksi uutta älykellomallia, Honor Watch GS Pron ja Honor Watch ES:n.
Honorin mukaan sen molemmat uudet älykellot … Lue lisää





































