Googlen esittelemän Gemini Intelligencen laitevaatimukset ovat kovat – vain viimeisimmät huippupuhelimet saamassa tuen
Google julkisti tällä viikolla uuden Gemini Intelligence -kokonaisuuden, joka tuo Android-laitteille uusia tekoälyominaisuuksia.
Itse julkistuksen yhteydessä Gemini Intelligencen tiukat laitevaatimukset eivät vielä nousseet esille. … Lue lisää
Google-tileihin uusi rajoitus: 15 gigatavun ilmainen tallennustila vaatii nyt puhelinnumeron linkittämistä
Google on tehnyt merkittävän muutoksen Google-tilien tallennustilan osalta. Jatkossa uudet käyttäjät eivät nähtävästi saa automaattisesti tuttua 15 gigatavun ilmaistallennustilaa ilman puhelinnumeron vahvistamista.
Muutos … Lue lisää
Googlen tuleva Gemini Omni -videotyökalu paljastui – videoiden luominen tekoälyllä nousemassa jälleen uudelle tasolle
Google valmistelee uutta videoita luovaa tekoälytyökalua ja/tai -mallia Gemini-palveluunsa. Vuotaneiden tietojen perusteella uutuus on nimeltään Gemini Omni, ja ensimmäiset demot kertovat merkittävästi aiempaa realistisemmasta … Lue lisää
Chromeen iski erikoinen bugi
Kirjanmerkkipalkkia ei nyt välttämättä saa piiloon Google Chromessa. Käyttäjät valittavat erikoisesta häiriöstä.
Kirjanmerkkipalkki näkyy Google Chromen uusilla välilehdillä asetuksista riippumatta. Esimerkiksi Googlen tukipalstoille … Lue lisää
Näin Android 17 tekee puhelimella kuvaamisesta parempaa – luvassa uusi reaktiokuvaus sekä parannuksia laatuun Instagramissa
Google on esitellyt Android 17 -version yhteydessä tänä vuonna käyttöjärjestelmään tuotavia uusia ominaisuuksia, jotka parantavat käyttökokemusta sisältöjen, videoiden ja sosiaalisen median julkaisujen luomisen osalta. … Lue lisää
Android Autoon tulossa suuri päivitys: uudistettu käyttöliittymä, widgetit, videosovellukset ja lisää Geminiä
Google on esitellyt joukon uudistuksia Android Autoon sekä Googlen palveluilla (Google built-in) varustetuille Android Automotive -käyttöjärjestelmällisille autoille.
Android Auto on Android-laitteiden autoon yhdistettynä tarjoama … Lue lisää
Google julkisti Gemini Intelligencen – tällaisia uusia tekoälytoimintoja Android saa
Google on julkistanut uuden Gemini Intelligence -kokonaisuuden, jonka alle on koottu jo entuudestaan tuttuja että uusia Gemini-tekoälytoimintoja Androidilla.
Gemini Intelligence yhdistää Gemini-tekoälyn Androidin käyttöliittymään, … Lue lisää
Googlelta ikävä muutos: tietokoneen Google Drive -sovelluksella ei voi enää pian varmuuskopioida kuvia Google Kuviin
Google on lopettamassa mahdollisuuden varmuuskopioida kuvia ja videoita Google Kuviin Google Drive -tietokonesovelluksen kautta.
Google on vahvistanut tulevan muutoksen tukisivuillaan sekä käyttäjille lähetetyissä … Lue lisää
Google julkisti näytöttömän Fitbit Air -aktiivisuusrannekkeen
Google on julkistanut uuden Fitbit Airin, joka laajentaa Fitbit-tuoteperhettä näytöttömällä aktiivisuusrannekkeella.
Fitbit Air on suunniteltu erittäin kevyeksi ja kompaktiksi tavaksi seurata aktiivisuutta ja terveyttä … Lue lisää
Uusi Google Health korvaa Fitbit-sovelluksen – tekoälyvalmentaja mukana osana maksullisia tilauksia
Google uudistaa terveys- ja hyvinvointipalvelunsa. Fitbit-sovellus muuttuu tässä yhteydessä Google Healthiksi ja samalla Google tuo tekoälypohjaisen terveysvalmentajan, jota on tähän asti kehitetty osana Fitbit-sovellusta … Lue lisää
Harva tiesi tätä: Google Chrome lataa tietokoneelle 4 gigatavun tekoälytiedoston jos tilaa on
Viime päivinä on huomion kohteeksi noussut Google Chrome -verkkoselaimen toiminta.
Verkossa on kohistu, kuinka Google Chrome lataa tietokoneelle 4 gigatavun weights.bin-tiedoston ilman näkyvää … Lue lisää
Chromeen Androidilla uusi mahdollisuus jakaa sijainti vain karkealla tasolla
Google Chromessa voi pian jakaa sijaintinsa karkealla tasolla. Android-selaimen uudistus on pian tulossa jakeluun.
Monet sivustot pyytävät pääsyä käyttäjän senhetkiseen sijaintiin parempaa palvelua … Lue lisää
Paljastus: Google kehittää uutta AI Ultra Lite -tilausta – toisi uuden vaihtoehdon tekoälypalveluihin
Google valmistelee uutta tekoälypalvelun tilaustasoa. Kehitteillä oleva Google AI Ultra Lite sijoittuisi nykyisen AI Pro -tilauksen ja AI Ultra -tilauksen väliin.
Google AI … Lue lisää
Google uudistamassa Gemini-sovelluksensa kauttaaltaan – käyttöliittymä menee uusiksi
Google valmistelee merkittävää visuaalista ja toiminnallista uudistusta Gemini-tekoälypalvelunsa sovellukseen.
Testivaiheessa paljastuneet ensimmäiset kuvat kertovat käyttöliittymän uudistumisesta.
Gemini-sovelluksen uusi kotinäkymä keskittyy yksinkertaisuuteen. Aiemmin useita eri … Lue lisää
Google esitteli uuden turvaominaisuuden Android-sovelluksiin
Google pyrkii parantamaan Androidin turvallisuutta. Uusi ominaisuus varmistaa ohjelmiston ja sovellusten aitouden.
Google on julkistanut merkittävän tietoturvauudistuksen Android-ekosysteemiin. Yhtiö ottaa käyttöön niin kutsutun … Lue lisää
Kattava paljastus Googlen tulevien Pixel 11 -puhelinten ominaisuuksista – luvassa Pixel Glow -valot sekä uudistuksia järjestelmäpiiriin ja kameroihin
Googlen tulevat Pixel 11 -sarjan puhelimet paljastuivat jo tovi sitten mallinnoskuvissa. Nyt vuodot ovat jatkuneet kattavalla katsauksella ominaisuuksiin.
Mystic Leaks on julkaissut kattavan raportin … Lue lisää
Google toi laajasti saataville uuden mahdollisuuden – näin lisäät suosikkilähdesivustosi hakutulosten mukauttamiseksi
Google on tuonut nyt maailmanlaajuisesti eri kielillä tarjolle mahdollisuuden omien suosittujen lähteiden lisäämiseen hakutulosten ja Google Newsin mukauttamiseksi.
Google julkaisi englanniksi Preferred Sources -nimellä … Lue lisää
Google julkaisi vahingossa hetkellisesti uuden kokeellisen Cosmo-tekoälyavustajasovelluksen
Google julkaisi hetkellisesti Google Play -kaupassa uuden Cosmo-nimisen tekoälysovelluksen, mutta poisti sen nopeasti.
Kyseessä oli ilmeisesti vahingossa ennenaikaisesti tapahtunut julkaisu.
Cosmossa on kyse kokeellisesta … Lue lisää
Gemini korvaa Google Assistantin Android Automotive -autoissa – näin muutos lähtee liikkeelle
Google tuo modernin tekoälypalvelunsa Geminin Android Automotive -käyttöjärjestelmällä varustettuihin autoihin, joissa on käytössä Google-palvelut. Uusi tekoälyavustaja korvaa Google Assistantin vaiheittain.
Käyttöliittymässä muutos näkyy värillisenä … Lue lisää
Gemini-tekoälyllä voi nyt luoda Google Docs-, PDF-, Word- ja muita tiedostoja
Gemini osaa nyt luoda valmiita tiedostoja. Tuki kattaa esimerkiksi Docsin, Wordin ja PDF:n.
Googlen Gemini-tekoälyllä voi vastedes luoda valmiita asiakirjoja ja ladata niitä … Lue lisää
Paljastus: Samsung kehittää yhdessä Googlen kanssa Android-läppäreitä
Tuoreen paljastuksen mukaan Samsung valmistautuu tuomaan markkinoille uuden sukupolven Galaxy Book -kannettavia, jotka eivät perustu Windowsiin tai Chrome OS:ään, vaan täysin uuteen Android-pohjaiseen Aluminium … Lue lisää
Google Kääntäjä täyttää 20 vuotta – saa uudistuksena ääntämisharjoittelun
Google juhlistaa Google Kääntäjä -palvelun 20-vuotista taivalta tuomalla sovellukseen uuden ääntämisharjoittelutyökalun Androidille.
Uusi ominaisuus vastaa Googlen mukaan yhteen käyttäjien eniten pyytämistä parannuksista: mahdollisuuteen harjoitella … Lue lisää
Google-puhelimiin iski lamauttava ongelma – odotettu korjaus nyt raportoidusti valmistumassa
Google-puhelimet ovat viime aikoina kärsineet toistuvista uudelleenkäynnistymisistä. Korjaus on nyt vahvistetusti työn alla.
Toistuvat uudelleenkäynnistymiset ovat osalla tehneet Pixel-puhelimesta pitkälti käyttökelvottoman, eikä tilanteeseen ole … Lue lisää
Paljastus: Google uudistamassa Gmailin ja monien muiden sovellustensa kuvakkeet – vuotaneet kuvat esittelevät suuren muutoksen
Google valmistelee laajaa visuaalista uudistusta Google Workspace -sovellusten kuvakkeisiin.
Asiasta kertoo 9to5Google-sivusto lähteensä tietoihin ja kuviin perustuen.
Uudet kuvakkeet tuovat mukanaan selkeämmän ilmeen ja … Lue lisää
Vauhti tekoälykisassa pysyy kovana: Googlelta tulossa uusi Gemini-tekoälymalli ”erittäin, erittäin pian”
Googlen johdosta on vihjailtu yhtiön olevan julkaisemassa pian uuden tekoälymallin.
Google Cloud Next 2026 -tapahtuman yhteydessä Google Cloudin johtaja Thomas Kurian totesi, että … Lue lisää
Google sijoittaa jopa 40 miljardia dollaria tekoäly-yhtiö Anthropiciin
Google voi sijoittaa jopa 40 miljardia dollaria Anthropiciin, joka tunnetaan Claude-tekoälystään.
Bloombergin raportin mukaan Google sijoittaa aluksi 10 miljardia dollaria. Tämä sijoitus tapahtuu samalla … Lue lisää
Androidiin tulee uusi helppo tapa kirjautua sovelluksiin – sähköpostivahvistus onnistuu ilman koodeja tai linkkejä
Google on julkaissut Androidille uuden Verified Email -ominaisuuden, joka tekee sovelluksiin rekisteröitymisestä selvästi entistä sujuvampaa. Uudistus poistaa tarpeen käyttää erillisiä vahvistuskoodeja tai sähköpostilinkkejä.
Toistaiseksi … Lue lisää
Googlen Fitbit-unipisteytys uudistuu – tarjolle tarkempaa analyysia ja henkilökohtaisia vinkkejä
Googlen Fitbit on julkaissut uudistetun Sleep Score -unipisteytystoiminnallisuuden Public Preview -käyttäjille. Päivitys tuo aiempaa tarkemman analyysin unesta sekä konkreettisia suosituksia unen parantamiseen.
Uudistuksen ytimessä … Lue lisää
Google Kuvat päivittyy uusilla kasvojen muokkaustyökaluilla
Google on julkistanut Google Kuvat -sovellukseen uusia kuvankäsittelytyökaluja, jotka keskittyvät kasvojen hienovaraiseen muokkaamiseen.
Uudistuksen tavoitteena on tehdä pienistä korjauksista nopeita ja helppoja ilman erillisiä … Lue lisää
Paljastus: Googlen uusi näytötön aktiivisuusranneke on Fitbit Air – samalla Fitbit Premium muuttuu Google Healthiksi
Jo maalis-huhtikuun taitteessa nähtiin ensimmäiset vihjaukset Googlelta uudesta näytöttömästä Fitbit-aktiivisuusrannekkeesta.
Tuolloin tuleva Fitbit-ranneke nähtiin koripallokentiltä tutun Steph Curryn ranteessa hänen Instagram-julkaisussaan.
Curry on sittemmin … Lue lisää
Google Meetin videolaatuun parannus tietokoneilla
Google on kertonut tuovansa parannuksia Google Meet -palvelun videonlaatuun erityisesti tietokonekäytössä.
Uudistuksen myötä käyttäjät, joilla on korkean tarkkuuden näyttö, alkavat nähdä aiempaa tarkempaa ja … Lue lisää
Google tuo AI-tilan tiiviisti osaksi Chrome-selainta
Google integroi hakukoneensa AI-tilan syvemmin osaksi Google Chrome -selainta.
Uudistus julkaistaan aluksi nyt Yhdysvalloissa. Laajempi saatavuus muihin maihin on luvassa myöhemmin.
Tietokoneelle Chrome saa … Lue lisää
Gucci-älylasit tulossa ensi vuonna Android XR -käyttöjärjestelmällä
Google työstää parhaillaan ensimmäisiä aurinko- ja silmälaseja muistuttavia Android XR -älylaseja kumppaniensa kanssa. Nyt uutistoimisto Reuters raportoi, että tavoitteen mukaan vuonna 2027 markkinoilla tullaan … Lue lisää
Google julkaisi Gemini-sovelluksen Mac-tietokoneille
Google on julkaissut Gemini-tekoälypalvelunsa omana sovelluksenaan Applen Mac-tietokoneiden macOS-käyttöjärjestelmälle.
Uusi sovellus on suunniteltu nopeaan käyttöön. Gemini avautuu Option + Space -näppäinyhdistelmällä, ja se löytyy … Lue lisää
Uusi Google-sovellus julkaistiin Windowsille maailmanlaajuisesti
Windowsille suunnattu Google-sovellus on nyt julkaistu maailmanlaajuisesti. Sovellus mahdollistaa monipuoliset ja älykkäät haut.
Uusi sovellus, nimeltään Google app for desktop, auttaa ”löytämään etsityn nopeammin”, Google … Lue lisää
Google tuo Chromeen uuden Skills-ominaisuuden – tehtäväpyyntöjä Gemini-tekoälylle voi tallentaa pikakomennoiksi
Google tuo Chrome-verkkoselaimeensa uuden Gemini-tekoälyn Skills-ominaisuuden. Uusi toiminto helpottaa toistuvien tehtävien suorittamista ja tekee tekoälyn käytöstä nopeampaa arjessa.
Skills toimii käytännössä pikakomentoina, jotka voi … Lue lisää
Rangaistus hakutuloksissa: Google puuttuu verkkosivujen ärsyttävään vehkeilyyn takaisin-painikkeen kanssa
Google alkaa rangaista verkkosivuja, jotka estävät käyttäjää palaamasta takaisin. Takaisin-painikkeen ”kaappaukset” yleistyvät kaiken aikaa.
Takaisin-painikkeen kaappaamisesta on kyse silloin, kun verkkosivusto manipuloi selainnäkymän toimintaa … Lue lisää
Paljastus: Google kehittää Geminiin Your Day -yhteenvetotoimintoa
Google valmistelee uutta ominaisuutta osaksi Gemini-tekoälypalveluaan.
Your Day -niminen uusi toiminto kokoaisi yhteen käyttäjän päivän kannalta olennaiset tiedot automaattisesti. Idea muistuttaa näin hieman Samsungin … Lue lisää
Google Meet saapui Android Autoon – yksi merkittävä rajoitus
Google Meet toimii nyt Android Autossa. Työtilejä ei kuitenkaan voi käyttää.
Google Meet julkaistiin hetki sitten Applen CarPlayhin, ja nyt se on saatavilla myös … Lue lisää
Google vahvisti merkittävän Pixel-ongelman: maaliskuun päivitys voi rikkoa puhelimen – korjaus työn alla
Google on kommentoinut vakavaa ongelmaa, joka on koskenut useita Pixel-puhelimia maaliskuun 2026 ohjelmistopäivityksen jälkeen.
Aiemmin tällä viikolla esiin nousi, kuinka Googlen Pixel-älypuhelimet joko kieltäytyvät … Lue lisää




































