Apple
Kaikki Mobiili.fin jutut Applesta.
Apple teki 70 miljoonan dollarin diilin – Tom Hanksin uusi Greyhound-leffa saa ensi-iltansa Apple TV+ -palvelussa
Apple on hankkinut oikeudet Tom Hanksin käsikirjoittamaan ja pääosassa tähdittämään uuteen, toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaan Greyhound-elokuvaan.
Apple maksoi elokuvan esitysoikeuksista osana Apple TV+ -palveluaan … Lue lisää
Googlen hakusovellus saa nyt tumman tilan
Googlen hakusovellus saa tumman tilan, Engadget tietää kertoa. Tila on nyt julkaistu ja sen tulisi saapua kaikille käyttäjille muutamien vuorokausien kuluessa.
Tummat tilat ovat … Lue lisää
Paljastuksillaan Applen hämilleen saanut tubettaja kertoi nyt Apple Glass -laseista – julkistus voi tapahtua ehkä jo tänä vuonna mutta myyntiintulo on vielä kaukana
Applen on jo pitkään tiedetty lukuisten raporttien myötä kehittävän lisätyn todellisuuden laseja, joista on odotettu sen seuraavaa merkittävää uutta laitekategoriaa.
Nyt Front Page … Lue lisää
Raportti: Näin vähän Apple TV+ -suoratoistopalvelulla on tilaajia – tekeillä on nyt merkittävä muutos palvelun sisältöön
Apple avasi oman kuukausimaksullisen Apple TV+ -suoratoistopalvelunsa 1. marraskuuta 2019.
Nyt Bloomberg raportoi, että Apple TV+ ylitti 10 miljoonan tilaajan rajan helmikuussa. Luku itsessäänkään … Lue lisää
Apple julkaisi watchOS 6.2.5 -päivityksen – eikä kaikki mennyt nappiin mainostettujen uusien Pride-kellotaulujen osalta
Apple julkisti ja toi myyntiin eilen kaksi uutta Pride-ranneketta Apple Watchille ja kertoi samalla uuden watchOS 6.2.5 -käyttöjärjestelmäversion sisältävän Apple-kelloon myös uusia Pride-teemaisia kellotauluja.
Applen kehittämät QR-koodit paljastuivat – ovat osa tulevaa lisätyn todellisuuden toiminnallisuutta
Applen on jo aiemmin tiedetty kehittävän osaksi syksynä julkaistavaksi odotettavaa iOS 14 -käyttöjärjestelmäversiota uusia lisätyn todellisuuden ominaisuuksia.
Uusi lisätyn todellisuuden sovellus mahdollistaisi esimerkiksi erilaisten … Lue lisää
Apple julkisti kaksi uutta Pride-teemaista Apple Watch -ranneketta – myös Nike mukana
Apple on esitellyt Apple Watchille kaksi uutta Pride-teemaista ranneketta, jotka juhlistavat alkavaa Pride-juhlakautta joka tänä vuonna on poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen ja sen estäessä tavanomaiset … Lue lisää
Sähköpostisovellukselle julkaistiin katastrofaalinen päivitys – paljasti sähköposteja muille käyttäjille
Suosittu sähköpostisovellus Edison Mail sai hiljattain uuden päivityksen, joka meni katastrofaalisesti pieleen. Käyttäjät saivat vahingossa täyden pääsyn satunnaisille tileille ilman kirjautumistietoja.
Edison Mail on … Lue lisää
Apple osti urheilu- ja muita virtuaalitodellisuuden live-lähetyksiä kehittäneen NextVR:n
Apple on vahvistanut ostaneensa virtuaalitodellisuusalan startup-yrityksen NextVR:n.
Apple vahvisti yritysoston Bloombergille vakiolausunnollaan siitä, kuinka se ostaa pienempiä teknologiayhtiöitä ajoittain, eikä yleensä keskustele tarkoitusperistään … Lue lisää
Luotettava Apple-analyytikko paljastaa: Uusi 10,8 tuuman iPad tulossa – ja suurinäyttöisempi iPad mini seuraa perässä ensi vuonna
Apple-tietäjänä lukuisten paljastustensa myötä tunnettu analyytikko Ming-chi Kuo on julkaissut uusimman raporttinsa, joka kertoo uutta tietoa uusien iPad-mallien ja myös Applen kehittelemien lisätyn todellisuuden … Lue lisää
Huhu: Applen Powerbeats Pro -kuulokkeista tulossa pian nämä uudet värit
Applen Powerbeats Pro -kuulokkeista julkaistaan pian uusia värejä. Kiinalaisessa Weibossa levinneiten tietojen mukaan uutuusvärejä olisi luvassa neljä.
Apple julkaisi urheilulliset ja täyslangattomat Powerbeats Pro … Lue lisää
Facebookin iPad-sovellus sai tuen jaetun näytön ominaisuuksille
Facebookin iPad-sovellus on viimeisimmässä päivityksessään saanut tuen iPadin jaetun näytön ominaisuuksille. Facebook on ladattavissa App Storesta, ja ominaisuudet ovat tuettuina julkaisusta 269.0 alkaen. Ne … Lue lisää
Jäävätkö etätyöt pysyväksi vai ei? Twitter aikoo sallia etätyöskentelyn pysyvästi, kun taas Apple vauhdittaa paluuta toimistoihin
Nykyinen koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika on siirtänyt monet työskentelemään kotoa käsin ennennäkemättömällä tavalla. Etätöiden on arvioitu kasvattavan rooliaan myös jatkossa korona-ajan joskus päättyessäkin nyt, kun … Lue lisää
Instagram saa uusia toimintoja kommenttien ja mainintojen hallintaan
Instagram taistelee kiusaamista vastaan tuomalla uusia toimintoja kommenttien ja mainintojen hallintaan. Instagramin blogipäivityksessä kerrotaan uudistuksista.
Instagramissa voi jatkossa poistaa kommentteja aiempaa nopeammin, kun enintään … Lue lisää
Raportit: Applen tulevien over-ear-kuulokkeiden nimi on AirPods Studio – sisältämässä pää- ja niskatunnistuksen
Applelta varsin pian julkistettavaksi odotetut uudet, ensimmäiset sen omaa brändiä Beatsin sijaan kantavat over-ear-kuulokkeet tulevat näillä näkymin saamaan nimekseen AirPods Studio. Lisäksi myös kuulokkeiden … Lue lisää
Onko tietokoneessasi Thunderbolt-liitäntä? Uusi haavoittuvuus voi paljastaa hyökkääjälle paljon
Tietokoneissa yleisestä Thunderbolt-liitännästä on paljastunut haavoittuvuus, joka altistaa tuhannet laitteet nopeille, vakaville tietomurroille. Tilanteesta tiedottavan Eindhovenin teknillisen yliopiston mukaan haavoittuvuus on läsnä lähes … Lue lisää
Tulevista iPhoneista lisätietoa – luvassa nopeampi näyttö huippumalleihin ja 3x-telekamera
Applen syksyllä odotettavista seuraavan sukupolven iPhoneista on paljastunut jo aiemmin kattavasti tietoa ja nyt jälleen muutama uusi tiedonmurunen lisää.
Asialla on vuotaja Max Weinbach … Lue lisää
Tässä ovat todennäköisesti seuraavana julkistettavat Apple-uutuuslaitteet
Nykyisessä korona-ajan poikkeustilanteessa Apple ei ole järjestänyt alkuvuoden aikana julkistustilaisuuksia.
Uusia tuotteita Apple on kuitenkin julkistanut aktiivisesti. 18. maaliskuuta Apple julkisti uudet iPad … Lue lisää
Microsoftin Office-sovelluksiin iPadilla tulossa hiirituki – päivitysten aikataulusta tietoa
Microsoft aikoo päivittää Applen iPadille tarjoamansa Office-sovelluksen tukemaan iPadOS-käyttöjärjestelmään hiljattain lisättyjä hiiriominaisuuksia.
TechCrunch-sivuston tietojen mukaan Microsoft valmistelee Office-päivityksiä syksylle.
Maaliskuun lopulla julkaistu iPadOS 13.4 … Lue lisää
Tässä alkuvuoden suosituimmat älypuhelimet – näitä 10 älypuhelinmallia toimitettiin eniten
Maailmanlaajuiset älypuhelintoimitukset laskivat alkuvuonna tammi-maaliskuussa toistakymmentä prosenttia koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta ja rajoitustoimista johtuen.
Nyt tutkimusyhtiö Canalys on julkaissut tilaston tammi-maaliskuussa 2020 suosituimmista, eniten toimitetuista … Lue lisää
Google Lens saa uusia ominaisuuksia – kopioi vaikkapa käsinkirjoitettua tekstiä tietokoneelle
Googlen Lens-sovellus on saanut kolme näppärää uutuusominaisuutta. Vastedes Lensillä voi esimerkiksi siirtää käsinkirjoitettua tekstiä nopeasti tietokoneelle, Google tiedottaa.
Ensimmäinen Google Lensin uusista toiminnoista mahdollistaa … Lue lisää
Applelta 10 miljoonaa dollaria koronavirustestausvälineiden valmistajalle
Koronavirus on vaikuttanut monin tavoin myös Applen toimintaan, johtaen muun muassa myynnin heikentymiseen sekä Applen omien kauppojen sulkemiseen ympäri maailman.
Kriisistä maailman arvokkaimpiin yhtiöihin … Lue lisää
Korona-aika on juhlaa Applen App Storelle – tutkimusyhtiö: lataukset huhtikuussa +40 %
Applen App Store on eräs koronapandemian voittajista. Sensor Towerin tilastojen mukaan sovellusten yhteenlaskettu latausmäärä kasvoi huhtikuussa peräti 40 prosenttia edellisvuodeen verrattuna.
Huhtikuussa 2020 Applen … Lue lisää
Videolla: Näin uusi iPhone SE pärjää tutussa kuritustestissä – ja tällaiset ovat puhelimen sisuskalut
Applen päivitetty iPhone SE on ehättänyt käväisemään Zack Nelsonin, siis YouTube-kanava JerryRigEverythingin, perinteisessä kestävyyskokeessa. Nyt tiedämme myös, miltä iPhone SE näyttää sisältä.
Applen iPhone … Lue lisää
Suositun autopelisarjan uutuus Forza Street on nyt saatavilla Android- ja Apple-laitteille
Microsoftin suosittu Forza-autopelisarja on saanut jatkoa, kun Forza Street -mobiilipeli on nyt tuotu Android- ja Apple-laitteille. Mobiilipeli tarjoaa lähes konsoleita vastaavan pelikokemuksen.
Forza Street … Lue lisää
Applen vuoden suurin tapahtuma WWDC alkaa 22. kesäkuuta – järjestetään ensi kertaa vain verkossa
Apple on kertonut tänään, että sen tänä vuonna virtuaalisesti järjestettävä Worldwide Developers Conference -tapahtuma käynnistyy maanantaina 22. kesäkuuta.
Apple kertoi jo aiemmin 13. … Lue lisää
Arvostelussa uusi Apple iPhone SE: Tuttu iPhone-käyttökokemus – suorituskyky ja päivitysten jatko selviä kohokohtia
Applen uusi iPhone SE jatkaa alkuperäisen vuonna 2016 esitellyn iPhone SE:n kanssa samalla idealla.
Alkuperäinen iPhone SE oli aikanaan uudella tekniikalla varustettu versio iPhone … Lue lisää
Apple julkisti uuden 13 tuuman MacBook Pron saksirakenteisella Magic Keyboard -näppäimistöllä ja päivitetyllä tekniikalla
Apple on julkistanut uuden, päivitetyn 13 tuuman MacBook Pro -mallin varustettuna Magic Keyboard -näppäimistöllä ja tekniikkapäivityksillä.
Uuden 13 tuuman MacBook Pron edullisemmissa malliversioissa on … Lue lisää
Applen MacBook Pro -läppäreissä yllättävä ongelma – tämä kannattaa tietää akun lataamisesta
Osasta Applen kannettavia MacBook Pro -tietokonemalleja on nähtävästi paljastanut yllättävä ongelma liittyen akun lataamiseen. Asiasta uutisoi muun muassa TechSpot-sivusto.
Applen mukaan sen tietokoneita voi … Lue lisää
Valve lopetti SteamVR:n tuen Applen Mac-tietokoneiden macOS-käyttöjärjestelmälle
Valve on on kertonut lopettaneensa SteamVR-alustansa tuen Applen Mac-tietokoneiden macOS-käyttöjärjestelmälle.
Eri VR-alustojen Valvelta, Unitylta ja Unrealilta tuesta macOS:lle kerrottiin vuonna 2017 ja ne tulivat … Lue lisää
Tutkimusyhtiöt: Älypuhelintoimitukset laskivat yli 10 prosentilla tammi-maaliskuussa – tässä suurimmat valmistajat
Maailmanlaajuiset älypuhelintoimitukset laskivat alkuvuonna tammi-maaliskuussa merkittävästi vuotta aiemmasta, kun koronavirustilanne vaikutti ensin älypuhelinten tuotantoon ja myyntiin Kiinassa ja maaliskuusta alkaen kysyntä romahti myös muualla … Lue lisää
Applen liikevaihto pysyi vakaana alkuvuonna – kiitos palvelujen ja puettavien laitteiden kasvaneen myynnin
Apple on julkaissut tammi-maaliskuun vuosineljänneksen tuloksensa.
Applen liikevaihto alkuvuonna oli 58,313 miljardia dollaria ja ylitti näin niukasti vuodentakaisen (+0,5 %).
Applen liikevoitto laski vuotta … Lue lisää
Applen suurimman osakkeenomistajan johtaja ei osaa käyttää iPhoneaan
Applen suurin osakkeenomistaja yli 5 prosentin omistuksella on Berkshire Hathaway, jota johtaa yhä sen suurin omistaja, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, 89-vuotias Warren Buffett.
Buffett … Lue lisää
Applen iOS 13.5 -testiversiosta paljastui lisää koronavaikutusten inspiroimia muutoksia iPhoneen
Applen eilen julkaisemasta iOS 13.5 beta 3:sta on paljastunut lisää muutoksia, joiden taustalla vaikuttaa koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne ja sen vaikutukset.
Kuten jo eilen kerroimme, … Lue lisää
Apple ja Google julkaisivat ensimmäiset testiversiot koronaviruskontaktien jäljitysteknologian rajapinnoista
Apple ja Google ovat tänään ottaneet ensimmäiset askeleet aiemmin julkistamansa koronaviruskontaktien jäljitysteknologian tuomisessa osaksi iOS- ja Android-laitteita julkaisemalla beetatestiversiot uusista rajapinnoista.
Applen osalta … Lue lisää
Varmista Apple-laitteiden päivitykset ajan tasalle – Google kertoi löytämistään haavoittuvuuksista
Google on tiedottanut löytäneensä merkittävän määrän mahdollisesti vakavia haavoittuvuuksia Applen ohjelmistoista. Multimedian prosessointiin liittyvät haavoittuvuudet on kuitenkin jo korjattu, joten kaikkien Apple-laitteiden päivitykset kannattaa … Lue lisää
Apple sopi joukkokanteen Yhdysvalloissa 18 miljoonalla dollarilla – taustalla FaceTimen käytön estyminen vanhemissa iPhoneissa
Apple on sopinut joukkokanteen Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa 18 miljoonalla dollarilla, Law360-sivusto uutisoi. Kanne nostettiin Applen osin estettyä FaceTime-videopuheluiden käytön vanhoilla iPhoneilla.
Applea vastaan nostetun … Lue lisää
Seuraavan sukupolven iPhonet viivästymässä koronan takia – WSJ: tuotanto alkaa noin kuukauden myöhässä
Applen tänä syksynä odotettavien iPhone-mallien tuotannon ja myyntiintulon aikataulu on ollut esillä viime aikoina useissa raporteissa.
Nyt myös Wall Street Journal on raportoinut lähteisiinsä … Lue lisää
Uudessa iPhone SE:ssä yllättävä ja selittämätön Haptic Touch -rajoitus – ”toimii niin kuin on tarkoitettu”
Applen uusi iPhone SE tuli saataville viime viikon perjantaista alkaen.
iPhone SE on käytännössä syksyllä 2017 esitelty iPhone 8 varustettuna vuoden 2019 syksyn … Lue lisää
Nämä osat ovat vaihdettavissa uuden iPhone SE:n ja iPhone 8:n välillä
Applen uusi iPhone SE tuli myyntiin viime viikon perjantaina ja nähtiin tuolloin myös jo ensimmäisellä purkuvideolla.
Nyt iPhone SE:n purkamiseen pariin on päässyt myös … Lue lisää