Verkot ja liittymät
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko aloittaa 5G-verkon rakentamisen Rovaniemellä touko-kesäkuussa
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy on kertonut aloittavansa touko-kesäkuussa 5G-verkkonsa rakentamisen Rovaniemellä.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä Nokian kanssa. 5G-verkon rakentamisen … Lue lisää
Näin Elisan 3G-verkon alasajo jatkuu – poistuu käytöstä toukokuussa muun muassa Keski-Suomessa
Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä muun muassa Keski-Suomessa toukokuun aikana.
Elisa on kertoo panostaneensa Keski-Suomessa 4G- ja 5G-mobiiliverkkoihin, lähes kaikki maakunnan asukkaat ovat siirtyneet näiden … Lue lisää
Elisan 5G-verkko laajeni Päijät-Hämeessä Kärkölään ja Pirkanmaalla Ruovedelle
Elisan 5G-verkon laajentuminen on jälleen saanut jatkoa, tällä kertaa Päijät-Hämeessä Kärkölään ja Pirkanmaalla Ruovedelle.
Kaikkiaan Elisan 5G-verkko on saatavilla jo 236 paikkakunnalla Suomessa ja … Lue lisää
Telian verkossa oli suuri häiriö – vaikutti ilmeisesti myös jopa televisio- ja radiolähetyksiin
Telian verkossa on tapahtunut tiistai-iltapäivän aikana merkittävä häiriötilanne. Telian mukaan kyse oli laajasta häiriöstä, joka vaikutti sekä laajakaista- että matkapuhelinverkon toimintaan.
Telia kertoi … Lue lisää
Speedtestin uudet tilastot julki: tällä operaattorilla edelleen selvästi nopeimmat mobiiliyhteydet Suomessa
Suositusta Speedtest-sovelluksestaan tunnettu Ookla on julkaissut jälleen internet-yhteyksien suorituskykyraporttinsa, tällä kertaa alkuvuoden 2023 osalta.
Raportti perustuu Speedtest-käyttäjien suorittamiin nopeustestimittauksiin.
Kuten aiemminkin Ooklan raporteissa, edelleen … Lue lisää
Elisan 5G-verkko laajeni Varsinais-Suomessa Maskuun ja Uudellamaalla Lapinjärvelle – kattaa kaikkiaan jo 87 prosenttia suomalaisten asuinpaikoista
Elisan 5G-verkko on avautunut nyt viimeksi Varsinais-Suomessa Maskuun ja Uudellamaalla Lapinjärvelle.
Maskussa 5G-verkko palvelee jo laajalti kunnan keskustan alueella. Lapinjärvellä Elisan 5G on … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko rakentaa 5G-verkkoa huhti-toukokuussa Kouvolassa ja Iisalmessa
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy on kertonut rakentavansa huhti-toukokuussa 5G-verkkoaan Kouvolassa ja Iisalmessa.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä Nokian kanssa. 5G-verkon … Lue lisää
Elisa ja Nokia kokeilivat – yleisö osallistui Andrea Bocellin Nokia Arena -konserttiin virtuaalitodellisuudessa Helsingistä käsin
Elisa kokeili yhdessä Nokian kanssa Andrea Bocellin 4. huhtikuuta Nokia Arenalla järjestetyn konsertin tarjoamista osallistujille myös etänä virtuaalilasien välityksellä.
Konsertin kerrotaan olleen yksi maailman … Lue lisää
Matkapuhelin täytti vuosia: 50 vuotta ensimmäisestä puhelusta
Ensimmäinen matkapuhelimella tehty puhelu pirautettiin päivälleen 50 vuotta sitten. Keksijäinsinööri Marty Cooper tuskin osasi vuonna 1973 kuvitella, kuinka merkittävästä teosta oli tuolloin kyse.
Keksijänä … Lue lisää
Moi Potti -liittymä uudistui – uusille asiakkaille 33 prosenttia kalliimpi hinta
DNA:n alabrändinä tätä nykyä toimiva Moi Mobiili on uudistanut Moi Potti -liittymänsä uusille asiakkaille 28. maaliskuuta alkaen.
Vanhoilla asiakkailla Moi Potti -liittymä pysyy käytössä … Lue lisää
Nokian Kuuhun toimittama 4G-verkko avautumassa tänä vuonna
Kuussa on pian 4G, jonka on toimittanut suomalainen Nokia. NASAn käynnistämä projekti lähenee loppuaan.
Nokia solmi vuonna 2020 Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASAn kanssa … Lue lisää
Mobiilidatan käyttö Suomessa jatkoi vauhdikasta kasvua – näin paljon dataa kuluu jo kuussa
Suomalaiset käyttävät yhä enemmän mobiilidataa, kertovat liikenne- ja viestintävirasto Traficomin julkaisemat tilastot.
Suomen matkaviestinverkoissa liikkuvan datan määrän kasvu on jatkunut vahdikkaana. Liittymien nopeuksien … Lue lisää
Wi-Fi-verkoista löytyi haavoittuvuus – mahdollistaa hyökkääjälle liikenteen kaappaamisen
Wi-Fi-verkoista on paljastunut katala haavoittuvuus, joka altistaa tietoliikenteen kaappaamiselle. Hälyttävästä tilanteesta kirjoittaa BleepingComputer-sivusto.
Tietoturvatutkijat ovat vastikään paljastaneet perustavanlaatuisen tietoturvapuutteen IEEE 802.11 WiFi -yhteysprotokollassa. … Lue lisää
Telia sai jälleen yhdet muutosneuvottelut päätökseen – 39 työtehtävää päättyy, 6 uutta aukeaa
Telia kertoo Telia Finlandin yritysmyynnissä ja -markkinoinnissa helmikuussa alkaneiden muutosneuvottelujen päättyneen.
Neuvottelujen tuloksena 39 työtehtävää päättyy ja 6 uutta tehtävää perustetaan, eli Telia … Lue lisää
Elisan 3G-verkko Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella poistuu käytöstä kevään aikana
Elisa poistaa 3G-verkon käytöstä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella kevään aikana.
Elisa kertoo panostaneensa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan 4G- ja 5G-verkkoihin, jotka vastaavat nykypäivän asiakastarpeisiin. 3G-verkon … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko rakentaa huhtikuussa 5G-verkkoa Iitissä ja Kouvolan Kuusankoskella
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy on kertonut aloittavansa 5G-verkkonsa rakentamisen seuraavaksi Iitissä ja Kouvolan Kuusankoskella.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä Nokian … Lue lisää
Elisa muuttaa sähköpostilaskut maksullisiksi
Elisan sähköpostitse toimitettavat laskut ovat jatkossa maksullisia.
Elisa veloittaa jatkossa sähköpostilaskuista 0,99 euron maksun laskua kohden.
Uusiin tilauksiin sähköpostilaskun maksullisuus on astunut voimaan … Lue lisää
DNA toi saataville uuden tietoturvapalvelun matkapuhelinliittymiin
DNA toi aiemmin maaliskuussa tarjolle uuden DNA Selausturva -tietoturvapalvelun, joka estää haitalliset sisällöt ja tekee näin netinkäytöstä turvallisempaa.
DNA Selausturva toimii DNA:n mobiiliverkossa eikä … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkolle uusi toimitusjohtaja
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu.
Tähän asti toimitusjohtajana toiminut Antti Jokinen jättää tehtävänsä yhtiön palveluksessa, ja uudeksi toimitusjohtajaksi on … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko rakentaa maalis-huhtikuussa 5G-verkkoa Lapinlahdella, Rautavaaralla ja Kuopion Nilsiässä
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy jatkaa 5G-verkkonsa rakentamista kevään aikana Lapinlahden, Rautavaaran ja Kuopion Nilsiän alueilla.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä … Lue lisää
Googlen Pixel-älypuhelimet saivat 5G- ja VoLTE-tuen Suomessa Telian verkossa
Google ei ole toistaiseksi tuonut Pixel-puhelimiaan virallisesti Suomen markkinoille, mutta useammat jälleenmyyjät ovat niitä täällä jo pitkään myyneet. Tähän asti Pixel-puhelinten toiminta Suomessa on … Lue lisää
DNA luopuu viimeisistäkin kupariyhteyksistä – näin purkaminen etenee Itä-Suomessa
DNA luopuu viimeisistäkin kupariyhteyksistä.
DNA:n kupariverkkojen purkaminen Itä-Suomessa alkaa loka–marraskuussa 2023 ja jatkuu vuonna 2024. Purkamistöitä tehdään DNA:n mukaan pääosin Pohjois-Savossa, mutta pieneltä osin … Lue lisää
Täällä DNA:n 3G-verkko sulkeutuu ensimmäisenä – alasajo alkaa toukokuussa
DNA:n 3G suljetaan ensimmäisenä Hyvinkäällä toukokuussa – vanhasta tekniikasta luopuminen vapauttaa taajuudet 4G- ja 5G-käyttöön
DNA aloittaa 3G-verkkonsa sulkemisen vaiheittain vuoden 2023 aikana, ja … Lue lisää
Elisan 3G-verkon alasajo etenee – verkko suljettu nyt Hämeenlinnassa
Elisa kertoi lokakuussa 2022 sulkevansa 3G-verkkonsa Suomessa vuoden 2023 loppuun mennessä. Nyt alasajo on edennyt suunnitelman mukaan, ja Elisa on sulkenut 3G-verkkonsa jo … Lue lisää
Telian muutosneuvottelut päätökseen – tässä lopputulos
Telia kertoo saaneensa päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut.
Neuvottelujen tuloksena 101 työtehtävää Teliassa päättyy, mutta samalla aukeaa 45 uutta tehtävää. Työpaikkojen määrä Telialla on … Lue lisää
Elisan 5G-verkko laajeni Lapissa Posiolle ja Ylitorniolle sekä Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkoskelle
Elisan 5G-verkon laajentuminen on jatkunut viimeksi Lapissa Posiolle ja Ylitorniolle sekä Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkoskelle.
Posiolla ja Ylitorniolla 5G-verkko palvelee ensimmäisenä kuntien keskustoissa. Taivalkoskella 5G … Lue lisää
Nokia saavutti Qualcommin ja T-Mobilen kanssa ensimmäisenä viiden taajuuden yhdistelmän 5G-verkossa – tuloksena latausnopeus 4,2 Gbit/s
Nokia on julkistanut Barcelonan Mobile World Congress -messujen yhteydessä saavuttaneensa hiljattain tehdyssä testissä yhdessä Qualcomm Tecnologiesin ja T-Mobile-operaattorin kanssa ensimmäisenä maailmassa onnistuneen testin … Lue lisää
Apple rahoittaa satelliittiyhteyskumppaninsa toimintaa 252 miljoonalla dollarilla
Yhtenä uudistuksena kaikki uudet iPhone 14 -puhelimet tukivat ensi kertaa satelliittiyhteyksiä hätäviesteihin. Satelliittiyhteyksillä toimivat hätäviestit ovat tarkoitettu käytettäväksi perinteisen mobiiliverkon ulottumattomissa. Apple toi ominaisuuden … Lue lisää
iSIM tekee tuloaan älypuhelimiin – osaksi Qualcommin järjestelmäpiiriä yhdessä kumppanin kanssa
Järjestelmäpiiriin sisäänrakennettujen iSIM-korttien kehitystyö etenee. Ratkaisua kehittävä Qualcomm on tuomassa tuen uuteen huippupiiriinsä.
Fyysiset SIM-kortit ovat viime vuosina alkaneet korvaantua elektronisilla eSIMeillä. Niiden aika … Lue lisää
Virtuaalilasit ja muut uutuudet nostamassa tiedonsiirron vaatimukset uudelle tasolle – jatkossa kuitu saatetaan vetää kodeissa eri huoneisiin asti
Kuituverkkojen kehittymisellä on jatkossakin suuri ja jopa kasvava merkitys, kun uudet käyttökohteet kasvattavat tiedonsiirron suorituskykyvaatimuksia ja mobiiliverkkojen seuraava sukupolvi lisää myös osaltaan tarvetta kuituyhteyksille.
Oulun yliopisto sai kaksi uutta 6G-professuuria yrityslahjoituksena
Oulun yliopisto on avannut kaksi uutta järjestelmäpiiriteknologioiden professuuria yhdessä kolmen Oulussakin toimivan tieto- ja viestintäteknologia-alan yrityksen tuella.
Viisivuotiset professuurit on suunnattu järjestelmäpiirien (System on … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko rakentaa maaliskuussa 5G-verkkoa Juuassa, Juankoskella, Kaavissa ja Tuusniemellä sekä Lapinjärvellä, Kouvolassa ja Loviisassa
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy on kertonut jatkavansa maaliskuun aikana 5G-verkkonsa rakentamista parilla eri suunnalla.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä Nokian … Lue lisää
Qualcomm: Snapdragon Satellite -satelliittiyhteydet tulossa laajasti tarjolle – nämä puhelinvalmistajat kumppaneina
Qualcommin satelliittiyhteydet tuodaan laajasti eri hintaluokkiin. Piirivalmistaja tiedotti myös tulevista yhteistyökumppaneista.
Qualcomm esitteli aiemmin Snapdragon Satellite -projektin, jonka osana esimerkiksi luotettavat SMS-hätäyhteydet mahdollistavia satelliittiyhteyksiä … Lue lisää
Ericsson vähentää jopa 8 500 työntekijää maailmanlaajuisesti
Ruotsalainen verkkoteknologiayhtiö Ericsson aikoo irtisanoa maailmanlaajuisesti jopa 8 500 työntekijää, Reuters uutisoi. Vähennykset ovat välttämättömiä, jotta yhtiö täyttäisi säästötavoitteensa.
Ericsson on lähettänyt henkilöstölleen … Lue lisää
Elisa otti ensimmäisenä Euroopassa käyttöön täysin automatisoidun reunapilviratkaisun kaupallisessa 5G-verkossaan
Elisa kertoo ottaneensa ensimmäisenä Euroopassa käyttöön täysin automatisoidun reunapilviratkaisun kaupallisessa 5G-verkossa.
Elisa ja yhdysvaltalainen Wind River ovat rakentaneet yhdessä uudenlaisen hajautetun ja täysin … Lue lisää
Samsung esitteli 5G NTN -satelliittiyhteysratkaisunsa – mahdollistaa kaksisuuntaisen viestinnän sekä kuvien ja videoiden jakamisen
Samsunginkin huhuttiin lisäävän älypuhelimiinsa satelliittiyhteysominaisuuksia jo alkuvuoden 2023 Galaxy S23 -huippupuhelimissa, mutta näin ei lopulta tapahtunut. Nyt Samsung on kuitenkin julkistanut ratkaisunsa 5G-satelliittiyhteysteknologian osalta.
Etelä-Korea tavoittelee kärkipaikkaa 6G-verkon avaamisessa – tähtäin nyt vuodessa 2028
5G-verkotkin ovat vielä varsin tuore asia, ja suuressa osassa maailmaa niiden rakentamisessa ollaan pääsemässä vasta vauhtiin. Katseet mobiilialalla ovat kuitenkin jo jonkin aikaa … Lue lisää
Elisalta uusi ratkaisu: tehostaa tukiasemien sähkönhankintaa ja tasapainottaa sähköverkon toimintaa
Elisa on kehittänyt uuden ratkaisun, jolla se voi optimoida tukiasemiensa sähkönhankinnan sekä tarjota tasapainotuspalveluita kantaverkkoyhtiölle.
Elisa on kehittänyt mobiiliverkon tukiasemiensa varavirran älykkääseen hallintaan … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko rakentaa helmi-maaliskuussa 5G-verkkoa Haminan alueelle
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy rakentaa helmi-maaliskuussa 5G-5G-verkkoaan myös Haminassa.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä Nokian kanssa. 5G-verkon rakentamisen myötä myös … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko rakentaa helmi-maaliskuussa 5G-verkkoa Outokummun ja Polvijärven alueella
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy jatkaa helmi-maaliskuussa 5G-verkkonsa rakentamista myös Outokummussa ja Polvijärvellä.
Suomen Yhteisverkon 5G-verkko rakentuu yhteistyössä Nokian kanssa. 5G-verkon … Lue lisää