Tabletit
Kaikki Mobiili.fin jutut tableteista.
Google ennakkoesitteli ensi vuonna tulevaa Pixel Tablet -tablettilaitettaan – muuttuu telakan kanssa kodin älynäytöksi
Google on esitellyt Pixel 7 -älypuhelintensa ja Pixel Watch -älykellon täyden julkistuksen rinnalla myös jälleen uutta Pixel Tablet -tablettilaitettaan.
Ensi kerran Google kertoi tablettilaitesuunnitelmistaan … Lue lisää
Applen vielä julkistamattomalle uudelle iPadille myydään jo suojakuoria – julkistus voi tapahtua lokakuun aikana
Applen on odotettu julkistavan iPad- ja Mac-uutuuksia lokakuun aikana, vaikkei välttämättä toista varsinaista lanseeraustilaisuutta tänä syksynä nähdäkään. Yksi odotetuista uutuuksista on 10. sukupolven iPad-perusmalli.
Xiaomi esitteli Redmi Pad -tablettilaitteen Euroopan markkinoille
Xiaomi on esitellyt uusien Xiaomi 12T -sarjan älypuhelinten rinnalla muita tuoteuutuuksia. Se esitteli lanseeraustilaisuudessa Münchenissä myös Euroopan markkinoille jo aiemmin samana päivänä Intiassa julkistetun … Lue lisää
Xiaomi julkisti ensimmäisen Redmi-brändin tablettilaitteen – tällainen on Redmi Pad
Xiaomi on julkistamassa myöhemmin tänään 4. lokakuuta uudet Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimensa, mutta on niitä ennen jo nyt julkistanut Redmi-brändin ensimmäisen tablettilaitteen Redmi Padin … Lue lisää
Samsung Galaxy Tab A8 sai Android 12 / One UI 4.1 -päivityksen
Samsung jatkaa yhä Android 12 -päivitysten julkaisua vielä osalle laitteistaan samalla, kun Google julkaisi Android 13:n jo elokuussa ja myös Samsung on jo pitkällä … Lue lisää
Xiaomin vielä julkaisematon Redmi Pad -tablettilaite päätyi jo unboxing-videolle – tällainen tiistaina julkistettava laite on
Xiaomin vielä julkaisematon, tiistaina 4. lokakuuta Xiaomi 12T -älypuhelinten ohella julkistettavaksi odotettu Redmi Pad -tablettilaite on jo päätynyt esille YouTubessa julkaistulla unboxing-videolla.
Espanjankielisellä Eufracio … Lue lisää
Apple julkaisi uudet beetatestiversiot seuraavista päivityksistään – iPadien Näyttämömestari-moniajotoiminto tulossa myös vanhemmille iPad Pro -laitteille
Apple on jatkanut seuraavien käyttöjärjestelmäversioidensa testausta uusilla beetatestiversioilla.
Tiistai-iltana Suomen aikaa Apple julkaisi iOS 16.1:sta, watchOS 9.1:stä ja tvOS 16.1:stä kolmannen, iPadOS 16.1:stä neljännen … Lue lisää
Tässä on Xiaomin ensimmäinen tablettilaite Redmi-brändillä – edullisen Redmi Padin tuotekuvat ja tiedot paljastuivat
Xiaomi on laajentamassa tablettilaitteiden valikoimaansa ensimmäisellä Redmi-brändin tabletilla, Redmi Padilla.
Nyt jo aiemmin huhutun ja ensimmäisissä vuodoissa nähdyn Redmi Padin tarkat tuotekuvat ja kattavat … Lue lisää
Apple-reportteri: Näitä uutuuksia Applelta odotetaan vielä tänä vuonna – toista lanseeraustilaisuutta ei välttämättä tulekaan
Apple julkisti syksyn 2022 merkittävimmät uutuutensa jo 7. syyskuuta esitellessään uudet iPhone-puhelimet iPhone 14:n, iPhone 14 Plussan, iPhone 14 Pron ja iPhone 14 Pro … Lue lisää
Paljastukset Googlen tulevan Pixel-tablettilaitteen yksityiskohdista jatkuvat – näytön kooksi paljastui noin 11 tuumaa
Huhut ja paljastukset Googlen tulevasta Pixel-tablettilaitteesta jatkuvat.
Google vilautti Pixel-brändättyä tulevaa Android-tablettilaitettaan, joka on tulossa markkinoille vuoden 2023 aikana, jo toukokuun alussa Google I/O … Lue lisää
Logitech mainitsi jo verkkosivuillaan vielä julkistamattomat seuraavan sukupolven iPad Prot – tällaisia huippuluokan tablettilaitteita Applelta odotetaan pian
Applen odotetaan järjestävän tänä syksynä vielä toisen lanseeraustilaisuuden, jossa se esittelee iPad- ja Mac-uutuuksia jatkona ensimmäisessä syyskuun tilaisuudessa nähdyille iPhone-, AirPods- ja Apple Watch … Lue lisää
Arvostelussa Nokia T10: Pienikokoinen Nokia-tabletti on edullinen ja vähätehoinen – pitkä päivitystuki valopilkkuna
Nokia-puhelimista tunnettu suomalaisyhtiö HMD Global saapui tablettimarkkinoille viime vuonna esiteltyään ensimmäisen tablettilaitteensa, Nokia T20:n. Tänä vuonna mallistoa on saapunut täydentämään Nokia T10.
Nokia T10 … Lue lisää
Nyt kannattaa päivittää Apple-laite – korjattuihin haavoittuvuuksiin hyökätään jo
Apple julkaisi eilen maanantaina 12. syyskuuta uudet merkittävät käyttöjärjestelmäversiot iOS 16:n iPhoneille, watchOS 9:n Apple Watcheille ja tvOS 16:n Apple TV -laitteille.
Samalla Apple … Lue lisää
Googlen tulevasta Pixel-tablettilaitteesta paljastui lisää yksityiskohtia – voi saada rinnalleen Pro-version
Googlen tulevasta Pixel-tablettilaitteesta on paljastunut lisää yksityiskohtia. Lisäksi Google voi kehittää tabletistaan myös vielä täysin julkistamatonta Pro-versiota.
Google vilautti Pixel-brändättyä tulevaa Android-tablettilaitettaan, joka on … Lue lisää
Oukitelilta kestävärakenteinen tablettilaite – RT2 on varustettu peräti 20 000 milliampeeritunnin akulla
Kestävistä älypuhelimistaan tunnetun Oukitelin tuotevalikoima kasvaa nyt RT2-tablettilaitteella.
Kestävän rakenteen ohella Oukitel RT2:n erikoisuus on suurikokoinen, peräti 20 000 milliampeeritunnin akku. Virtaa akusta kerrotaan … Lue lisää
Samsungin vanhemmat Galaxy Tab S7 -tabletit saivat Android 12L / One UI 4.1.1 -päivityksen ensimmäisillä markkinoilla – mukana uusi tehtäväpalkki
Samsung on laajentanut Android 12L -käyttöjärjestelmäversion mukanaan tuovan One UI 4.1.1 -päivityksen jakelua nyt ensimmäisillä markkinoilla myös vanhemmille, elokuussa 2020 julkistetuille Galaxy Tab S7 … Lue lisää
Huawei julkisti MateBook E Gon Windows 11:llä ja MatePad Pro 12,6″:n HarmonyOS:llä Kiinassa
Mate 50 -sarjan huippupuhelinten lisäksi Huawei on julkistanut tänään Kiinan kotimarkkinoilleen myös muita uutuuksia, joita ovat Windowsilla varustettu 2-in-1-tietokone MateBook E Go sekä HarmonyOS-käyttöjärjestelmällä … Lue lisää
Honor tuo ensi kerran tablettilaitteen myyntiin Euroopassa – Honor Pad 8 ja MagicBook 14 -läppäri saapuvat valituille markkinoille
Honor 70 -älypuhelimen Euroopan markkinoille esittelyn ohella Honor on kertonut tänään Berliinin IFA-messujen yhteydessä pitämässään esityksessä tuovansa Euroopan markkinoille myös kaksi muuta uutuustuotetta.
Euroopassa … Lue lisää
Kuvavuoto: Xiaomi 12T Pro 200 megapikselin kameralla ja Redmi Pad esillä uudessa kuvassa – julkistuksia odotetaan lähiviikkoina
Xiaomin odotetaan julkistavan lähiviikkojen aikana globaalisti uudet 12T-sarjan älypuhelimensa.
Nyt vuotaja Abhishek Yadav on julkaissut Twitter-tilillään yhdistelmäkuvan, joka antaa ensivilauksen Xiaomi 12T Prosta ja … Lue lisää
Näillä tavoilla EU haluaa tehdä puhelimista ja tableteista korjattavampia ja ympäristöystävällisempiä
Euroopan unioni haluaa helpottaa älypuhelinten ja tablettilaitteiden korjaamista ja tehdä niistä pitkäikäisempiä. Uudet ehdotukset toisivat monia muutoksia, tiedotteessa kerrotaan.
Euroopan komission aloite älypuhelinten ja … Lue lisää
Huaweilla lähipäivinä kaksi lanseeraustilaisuutta – tältä näyttää uusi MateBook E Go -laite Windows 11:llä
Huaweilla on lähipäivinä ohjelmassa kaksikin lanseeraustilaisuutta. Ensin lauantaina 3. syyskuuta Huawei järjestää tilaisuuden Berliinin IFA-messujen yhteydessä ja tiistaina 6. syyskuuta on vuorossa lanseeraustilaisuus Kiinassa.
Nokia T21 -tablettilaite julki – pieniä mutta kaivattuja parannuksia edeltäjästä
Uusien älypuhelinten ohella HMD Global on julkistanut uuden Nokia T21 -tablettilaitteen. Nokia T21 on järjestyksessään jo HMD Globalin kolmas tablettilaite vuoden 2021 alkuperäisen Nokia … Lue lisää
Lenovo julkisti toisen sukupolven Tab P11 ja Tab P11 Pro -tablettilaitteet – Tab P11 ensimmäinen julkistettu tabletti suoraan Android 12L:llä varustettuna
Lenovo on julkistanut Berliinissä järjestettävien IFA-messujen yhteydessä myös päivitetyt tablettilaitteensa, 2. sukupolven Tab P11:n ja Tab P11 Pron.
Uutuuksista 2. sukupolven Tab P11 on … Lue lisää
Käytössä vanhempi iPhone tai iPad? Apple julkaisi tärkeän iOS 12.5.6 -tietoturvapäivityksen
Apple on julkaissut tänään 31. elokuuta vanhemmille iPhoneille ja iPadeille, joille ei ole saatavilla iOS tai iPadOS 13 -käyttöjärjestelmäversiota tai uudempaa, päivityksenä iOS 12.5.6:n.
Samsung julkisti vettä, pudotuksia ja pölyä kestävän Galaxy Tab Active4 Pro -tablettilaitteen
Samsung on vihdoin julkistanut uuden kestävärakenteisen Galaxy Tab Active4 Pro -tablettilaitteensa.
Aiemmin Samsung ilmoitti kesäkuussa tulevansa esittelemään jo 13. heinäkuuta uudet kestävät Galaxy XCover6 … Lue lisää
Samsungin Galaxy Tab S8 -tabletit saivat Android 12L -päivityksen One UI 4.1.1:n osana – mukana uusi tehtäväpalkki
Samsungin alkuvuodesta 2022 markkinoille tulleet Galaxy Tab S8 -sarjan tabletit päivittyvät nyt Android 12L -käyttöjärjestelmäversiolla.
Android 12L -käyttöjärjestelmäversioon perustuvan ohjelmiston jakelu on alkanut jo … Lue lisää
TCL julkisti Tab 10 5G -tablettilaitteen
TCL on täydentänyt tablettimallistoaan edullisella 5G-uutuudella. TCL TAB 10 5G maksaa 299 Yhdysvaltain dollaria.
TCL TAB 10 5G on uusi 5G-vaihtoehdo Android-tablettien alempaan keskihintaluokkaan. … Lue lisää
Apple vahvisti iPadien merkittävän käyttöjärjestelmäpäivityksen viivästymisen: julkaistaan vasta iOS:n perässä tänä syksynä – uudet beetatestiversiot julki
Apple on vahvistanut julkaisevansa iPadien merkittävän uuden käyttöjärjestelmäversion tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta iOS:n perässä.
Applen odotetaan julkaisevan iPhone-puhelinten merkittävän uuden käyttöjärjestelmäversion iOS 16:n syyskuussa, … Lue lisää
Applen odotetaan järjestävän tänä syksynä kaksi merkittävää lanseeraustilaisuutta – ensin vuorossa iPhonet ja kellot, sitten nämä muut uutuudet
Apple tulee näillä näkymin järjestämään tämän syksyn aikana kaksi merkittävää lanseeraustilaisuutta.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman kertoi jo ensin viime viikolla, että Apple on järjestämässä … Lue lisää
Nokia-uutuudet tulivat myyntiin Suomessa – kompakti T10-tablettilaite sekä klassikkomalleista inspiraationsa saaneet peruspuhelimet nyt saatavilla
Nokia-puhelimista tunnetun HMD Globalin 12. heinäkuuta julkistamat uutuudet – Nokia T10 -tablettilaite sekä kolme uutta Nokia-peruspuhelinten Nokia Originals -klassikkomallia – ovat saapuneet nyt myyntiin … Lue lisää
Lenovo julkisti Kiinassa tehokkaan Legion-pelibrändin Y70-älypuhelimen ja uuden tablettilaitteen
Lenovo on julkistanut kotimarkkinoillaan Kiinassa uuden tehokkaan, yhtiön pelituotteiden brändiä kantavan Legion Y70 -älypuhelimen. Lisäksi samalla Lenovo julkisti myös uuden tablettilaitteen.
Monista muista pelipuhelimista … Lue lisää
Apple julkaisi tärkeitä suojauspäivityksiä: kahteen haavoittuvuuteen hyökätään jo – iOS ja iPadOS 15.6.1, watchOS 8.7.1 ja macOS Monterey 12.5.1 nyt ladattavissa
Apple on julkaissut uudet käyttöjärjestelmäpäivitykset useille eri laitteilleen. Nyt ladattavissa ovat iOS 15.6.1 iPhoneille, iPadOS 15.6.1 iPadeille, watchOS 8.7.1 Apple Watcheille sekä macOS Monterey … Lue lisää
Motorola julkisti 10,6 tuuman näytöllä varustetun Moto Tab G62 -tablettilaitteen
Lenovon Motorola-brändi on julkistanut uuden Moto Tab G62 -tablettilaitteen Intiassa.
Motorola-brändiä on alettu käyttää viime aikoina valituilla markkinoilla myös tableteissakin sen keskityttyä pitkään vain … Lue lisää
Raportti: Uuden iPadin tuotanto on jo alkanut – julkaisua odotetaan syys- tai lokakuussa
Applen huhutun 10. sukupolven iPadin tuotanto on jo alkanut, raportoi toimitusketjulähteisiinsä perustuen DigiTimes-julkaisu.
DigiTimesin mukaan seuraava perus-iPad tuo merkittäviä design-muutoksia ja sen julkaisu voi … Lue lisää
Samsungin yllättäen vielä julkistamatta jääneen kestävärakenteisen Galaxy Tab Active4 Pro -tablettilaitteen lanseeraus näyttää lähestyvän – yksityiskohtia paljastui nyt useista tietokannoista
Samsungilta on tulossa uusi kestävärakenteinen tablettilaite Galaxy Tab Active4 Pro, joka syystä tai toisesta jäi julkistamatta aiemmin tämän kesän aikana.
Samsung ilmoitti kesäkuussa tulevansa … Lue lisää
Google julkaisi Android 13:n – tällaisia uudistuksia uusi käyttöjärjestelmäversio tuo
Google on julkaissut uuden Android 13 -käyttöjärjestelmäversion.
Android 13 tulee tästä päivästä 15. elokuuta alkaen saataville päivityksenä Googlen Pixel-älypuhelimille, minkä lisäksi Google on julkaissut … Lue lisää
Xiaomi julkisti Kiinassa myös Redmi K50 Ultra -älypuhelimen, Pad 5 Pro 12.4 -tablettilaitteen, Watch S1 Pro -älykellon ja Buds 4 Pro -kuulokkeet
Xiaomi julkisti tänään uuden taittuvanäyttöisen MIX Fold 2 -huippupuhelimensa ja CyberOne-humanoidirobottinsa lisäksi myös useita muita tuoteuutuuksia kotimarkkinoillaan Kiinassa.
Osa uutuuksista saattaa saapua myöhemmin myös … Lue lisää
Xiaomi vahvisti torstaina tulevat merkittävät tuotejulkistukset: taittuvanäyttöinen MIX Fold 2 -älypuhelin, Pad 5 Pro 12,4″ -tablettilaite sekä Buds 4 Pro -kuulokkeet
Xiaomi tulee julkistamaan tällä viikolla kotimarkkinoillaan Kiinassa merkittäviä uutuustuotteita. Xiaomin perustaja ja toimitusjohtaja Lei Jun pitää torstaina 11. elokuuta vuotuisen puheensa, ja samassa yhteydessä … Lue lisää
Samsungilta Android 12 / One UI 4.1 -päivitys Galaxy Tab A7 Lite -tablettilaitteelle
Android 13:n julkaisun jo häämöttäessä ja Samsunginkin julkaistua tulevasta One UI 5 -ohjelmistostaan ensimmäisen julkisen beetatestiversion ensimmäisillä markkinoilla, jatkaa Samsung yhä samalla vielä myös … Lue lisää
LG julkisti uuden Ultra Tab -tablettilaitteen Korean kotimarkkinoillaan
LG Ultra Tab on korealaisyhtiön uusin tablettilaite Etelä-Korean markkinoille. Kyseessä on edullinen ja kestävä tabletti.
LG vetäytyi älypuhelinmarkkinoilta keväällä 2021, mutta korealaisyhtiö on vastikään … Lue lisää






































