Muut
Googlen Gemini-tekoälypalvelu oppi uuden tempun suomen kielellä
Googlen Gemini-tekoälypalvelu osaa nyt hyödyntää laajennuksia myös suomeksi ja ruotsiksi. Uudistus laajentaa monin tavoin tekoälybotin käyttöalaa.
Googlen generatiiviseen eli tuottavaan tekoälyyn perustuva Gemini-palvelu … Lue lisää
Fitbit Pay -lähimaksaminen Fitbit-laitteissa päättyy 29. heinäkuuta – Google Walletin voi ottaa käyttöön tilalle
Google osti aktiivisuusrannekkeista ja älykelloista tunnetun Fitbitin alkuvuodesta 2021. Sittemmin on esitelty yhä lukuisia uusia Fitbit-tuotteita ja Google on laajentunut älykelloihin myös omalla Pixel-brändillään Fitbitin … Lue lisää
Google poisti hiljaisesti haustaan monet 3D-mallit eläimistä ja muista asioista
Google-haun 3D-mallien valikoima on viime aikoina typistynyt melkoisesti. Muun muassa monet eläimet on kaikessa hiljaisuudessa poistettu.
Google-haku sisältää hauskan toiminnon, joilla voi tarkastella kolmiulotteisia … Lue lisää
Samsung kymmenkertaisti liikevoittonsa muistipiirien elpyvän kysynnän myötä – tekoäly kiihdytti älypuhelinmyyntiäkin
Samsung kasvatti vahvasti tulostaan alkuvuonna 2024 vuodentakaiseen verrattuna. Taustalla tulosparannuksessa on ennen kaikkea muistipiirimarkkinoiden elpyminen.
Kokonaisuutena Samsung Electronicsin liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa vuotta aiemmasta … Lue lisää
Operaattorit saivat 200 miljoonan dollarin sakot asiakkaiden sijaintitietojen myymisestä
Operaattorit Yhdysvalloissa ovat saaneet suuret, yhteensä lähes 200 miljoonan dollarin sakot Yhdysvalloissa. Asiakkailta kerättyjä tietoja kaupiteltiin eteenpäin yksityisyydestä piittaamatta.
AT&T, Verizon, Sprint ja T-Mobile … Lue lisää
Tässä ovat uudet Nokia-puhelimet – HMD julkisti Nokia 215 4G:n, Nokia 225 4G:n ja Nokia 235 4G:n
Suomalainen HMD Global julkisti hiljattain ensimmäiset oman brändin puhelimensa sen jättäessä Nokia-brändin taakseen älypuhelimissa. Samanaikaisesti peruspuhelimissa Nokia-brändin käyttö kuitenkin jatkuu toistaiseksi, ja HMD on … Lue lisää
Sovellukset helpottavat kirjanpitämistä, mutta tilitoimistoilla on yhä roolinsa
Kätevät puhelinsovellukset ovat tehneet monista tehtävistä entistä helpompaa. Pankkiasiat saa hoidettua muutamilla painalluksilla, liput saa ostettua hetkessä ja jopa elämänkumppanin haku on siirtynyt … Lue lisää
Tietoturvayhtiö varoittaa tietojenkalastelusta Sheinin nimissä
Tietoturvayhtiö Check Point Software varoittaa tietojenkalastelusta Suomessakin suositun pikamuotiketju Sheinin nimissä.
Shein on nykyisin yksi maailman suosituimmista ostossovelluksista – se on Check Pointin mukaan … Lue lisää
MediaTek vahvisti: julkistaa huippuluokan älypuhelin Dimensity 9300+ -järjestelmäpiirin 7. toukokuuta
MediaTek on vahvistanut tulevansa julkistamaan uuden huippuluokan Dimensity 9300+ -järjestelmäpiirinsä tiistaina 7. toukokuuta.
Julkistus tulee tapahtumaan osana MediaTek Dimensity Developer Conference (MDDC) 2024 -tapahtumaa, … Lue lisää
Raportti: iOS 18:n uudistukset eivät jää vain tekoälyyn – luvassa monia päivityksiä sovelluksiin, vapaammin muokattava kotinäkymä sekä design-muutoksia
Applen odotetaan julkistavan seuraavat merkittävät vuotuiset käyttöjärjestelmäversionsa 10. kesäkuuta WWDC-tapahtuman avauksessa.
Ennakkohuhuissa iPhone-puhelinten tulevasta iOS 18 -käyttöjärjestelmäversiosta on jo pidempään maalattu kuvaa jopa kaikkien … Lue lisää
Huawei järjestää 7. toukokuuta lanseeraustilaisuuden Dubaissa – uutuuksina tulossa puettavia laitteita, MateBook-läppäreitä ja MatePad-tabletteja
Huawei on ilmoittanut järjestävänsä ”innovatiivisten tuotteiden lanseerauksen” 7. toukokuuta Dubaissa.
Huawein mukaan tulevassa lanseeraustilaisuudessa on tulossa uutuuksia puettavien laitteiden, MateBookien ja MatePad-sarjan tablettien osalta.
Kuva julki: tässä on uusi Nokia 3210
Uusi Nokia 3210 on nyt paljastunut markkinointikuvassa.
NokiaMob-sivuston mukaan HMD Global järjesti tilaisuuden Keniassa liittyen uusiin HMD Pulse -älypuhelimiin ja samalla esitteli medialle kuvia … Lue lisää
Fitbit.com-verkkokauppa sulkeutui – tuotteiden myynti tapahtuu nyt Google Storen kautta
Google osti aktiivisuusrannekkeista ja älykelloista tunnetun Fitbitin alkuvuodesta 2021. Sittemmin on esitelty yhä lukuisia uusia Fitbit-tuotteita ja Google on laajentunut älykelloihin myös omalla Pixel-brändillään Fitbitin … Lue lisää
DJI Mini 4K -drone tulossa 29. huhtikuuta – tältä se näyttää
DJI on vahvistanut esittelevänsä pian uuden Mini 4K -kuvauskopterin. Julkistus on edessä lähipäivinä.
DJI Mini 4K on ”täydellinen, pienikokoinen 4K-kuvauskopteri aloittelijoille”. Näin sanotaan DJI:n … Lue lisää
Poliisi varoittaa uudesta huijauksesta – yksi uhri menetti jo 95 000 euroa haittaohjelmalle
Helsingin poliisi kertoo sen tietoon tulleen tapauksia, joissa asianomistajien puhelimiin on asennettu haittaohjelma.
Uudentyyppisessä huijauksessa henkilö saa aluksi tekstiviestin, jossa on puhelinnumero. Tähän … Lue lisää
Näin Viaplay aikoo puuttua salasanojen jakamiseen
Myös Viaplay haluaa suitsia salasanojen luvatonta jakamista. Säännöksiä rikkovaan yhteiskäyttöön on jo valmisteilla rajoituksia.
Netflix on viime kuukausina saanut onnistuneesti rajoitettua saman käyttäjätunnuksen … Lue lisää
Google vahvisti: tulevassa I/O-tapahtumassa lisätietoa älykellojen Wear OS 5:stä ja Android TV:n uudistumisesta
Google on järjestämässä vuotuisen suurimman julkistustapahtumansa Google I/O:n 14. toukokuuta.
Nyt Google on kertonut lisää Google I/O:n ohjelmasta ja aikataulusta. Mielenkiintoisesti Google on paljastanut … Lue lisää
Uusi Nokia 220 4G (2024) -peruspuhelin julki Kiinassa – sisältää 2,8 tuuman näytön ja USB-C-liitännän
Suomalainen HMD Global jatkaa Nokia-brändin käyttöä vielä peruspuhelimissa samalla, kun älypuhelimissa se on aloittanut siirtymän omaan HMD-brändiin vasta julkistetuilla Pulse-puhelimilla.
Nyt HMD on julkistanut … Lue lisää
Apple julkaisi joukon suoraan laitteessa ajettavia avoimen koodin tekoälymalleja
Applelta odotetaan pian merkittäviä tekoälyjulkistuksia. Sillä välin se jatkaa tutkimustyöstään kertomista.
Applen toimitusjohtaja Tim Cook on vihjannut tulevista tekoälyjulkistuksista. Niitä odotetaan 10. kesäkuuta Applen … Lue lisää
Powerilla jälleen Power Weekend -kampanja – perjantaista sunnuntaihin 20 % alennus lähes kaikista tuotteista
Elektroniikkaketju Power järjestää jälleen tänä viikonloppuna Power Weekend -kampanjan, jonka aikana se tarjoaa 20 prosenttia alennusta lähes kaikista tuotteista – myös entuudestaan tarjouksessa olleista tuotteista.
Gigantti veti nämä USB-kuulokkeet pois myynnistä – ”mahdollisia vaurioita hedelmällisyyteen”
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kertoo Gigantin myymissä kuulokkeissa havaitusta liiallisesta materiaalipitoisuudesta.
Tukes kertoo Vaaralliset tuotteet -sivuillaan kuulokkeiden johdon eristeessä olevan bis(2-etyyliheksyyli)ftalaattia (DEHP) yli sallitun … Lue lisää
Samsung esitteli uuden kahdella USB-C-portilla varustetun 50 watin pikalaturin
Samsung on esitellyt uuden kahdella USB-C-portilla varustetun 50W Power Adapter Duo -laturin.
Samsungin uuden 50W Power Adapter Duo -laturin USB-C-porteista toinen tarjoaa täyden 50 … Lue lisää
Ferrari ja HP julkistivat monivuotisen kumppanuuden – F1-tallin virallinen nimi muuttuu ja uusi sponsori näkyy jo Miamin GP:ssä
Ferrari ja muun muassa tietokone- ja tulostinvalmistajana tunnettu HP ovat julkistaneet monivuotisen kumppanuuden.
Ferrarin Formula 1 -tallin virallinen nimi on kumppanuuden myötä jatkossa Scuderia … Lue lisää
Metan Ray-Ban-älylasit päivittyvät videopuheluilla ja Apple Music -tuella – myös uusia tyylejä esiteltiin
Metan Ray-Ban-älylaseilla voi nyt soitella videopuheluita ja kuunnella musiikkia Apple Musicista. Samalla laseista esiteltiin uusia tyylejä.
Facebook-yhtiö Metan ja Ray-Banin älylasit tukevat nyt videopuheluita … Lue lisää
Qualcomm julkisti Snapdragon X Plussan edullisemmaksi vaihtoehdoksi uuden aikakauden Windows-läppäreihin
Qualcomm vihjaili uudesta Snapdragon X -aiheisesta julkistuksesta jo viime viikolla. Joidenkin odotusten vastaisesti ensimmäisiä Snapdragon X -läppäreitä ei kuitenkaan vielä julkistettukaan. Sen sijaan Qualcomm … Lue lisää
Paljastus sovelluksesta: Google kehittää uusia versioita kodin älylaitteistaan Nest Audiosta ja Nest Hub Maxista
Googlelta näyttää olevan tulossa myös uusia kodin älylaitteita monien muiden uusien laitteiden ohella.
9to5Google-sivusto on löytänyt viimeisimmän Google Home -sovellusversion 3.16 syövereistä viittauksia uuteen … Lue lisää
Audiobrändi Moondrop vihjailee tulevasta älypuhelimestaan – sisältää jotakin älypuhelimissa äärimmäisen harvinaista
Audiobrändi Moondrop vihjaili ensi kerran uudesta älypuhelimestaan jo helmikuussa. Nyt ennakkovihjailut ovat saaneet konkreettisempaa jatkoa, kun Moondrop on julkaissut tulevasta puhelimestaan ensimmäisen kuvan.
Moondrop … Lue lisää
Paljastus: Googlelta tulossa pian seuraaja 4K-tarkkuuden Chromecast with Google TV:lle – mukana uusi kaukosäädin
Maaliskuun kuultiin Google Home -sovelluksesta löytyneen tietoa Googlen kehittämästä uudesta Chromecast with Google TV -laitteesta.
Nyt uudesta Chromecastista on paljastunut lisätietoja 9to5Google-sivuston lähteiden perusteella.
Toistaiseksi … Lue lisää
SkyShowtime-suoratoistopalvelu uudistui Suomessa – mainosten kera nyt halvempi, ilman entistä kalliimpi
Alun perin syksyllä 2022 Suomessa lanseerattu suoratoistopalvelu SkyShowtime on nyt uudistunut tilausmuodoiltaan.
SkyShowtime on Comcastin ja aiemmin ViacomCBS:nä tunnetun Paramount Globalin yhteisyrityksen palvelu. Suomessa … Lue lisää
IKEA julkaisi itekoälyä hyödyntävän sisustussuunnittelupalvelun Suomessa – skannaa tila puhelimella ja kokeile erilaisia huonekaluja
IKEA on julkaissut tekoälyä hyödyntävän IKEA Kreativ -sisustussuunnittelupalvelun nyt myös Suomessa.
IKEA Kreativ on maksuton suunnittelupalvelu, johon voi skannata oman kodin tilan puhelimen kameran … Lue lisää
Näin et menetä HBO Maxin pysyvää 50 prosentin alennusta
Warner Bros. Discovery -mediayhtiön HBO Max -suoratoistopalvelu on muuttumassa myös Suomessa Maxiksi 21. toukokuuta. Yhdysvalloissa Max korvasi HBO Maxin jo viime vuoden toukokuussa.
Hiljattain … Lue lisää
Meta avaa virtuaalilasien käyttöjärjestelmänsä myös muille valmistajille – laitteita tulossa Asukselta ja Lenovolta
Meta on Quest-laseillaan ollut toistaiseksi virtuaali- ja sekoitetun todellisuuden laitteiden selvä markkinajohtaja. Nyt Meta on kertonut merkittävästä, ja osin odotetustakin, muutoksesta.
Meta avaa tähän … Lue lisää
Applen uudet suojakuoret täysfloppi? Huhu: FineWoven-kuorten ja -rannekkeiden tuotanto jo lopetettu
Apple luopui syksyn 2023 iPhone 15 -puhelinten ja uusien älykellojensa, Apple Watch Series 9:n ja Apple Watch Ultra 2:n, lanseerauksen yhteydessä nahan käyttämisestä kaikissa … Lue lisää
Google toi hiljaisesti merkittävän muutoksen valtaosaan Android-laitteista – vaikuttaa jatkossa esimerkiksi YouTuben katseluun
Google on tuonut uuden ohjelmistopohjaisen AV1-dekooderin hiljaisesti valtaosaan Android-laitteista.
Verkkovideot ovat aina tavalla tai toisella pakattuja. Videoiden pakkauskoodekit ovat kehittyneet vuosien varrella melkoisesti … Lue lisää
Windows-läppäreiden uusi aikakausi alkamassa ensi viikolla – yksi ensimmäisistä Snapdragon X -koneista paljastui jo
Qualcomm on vihjannut tiistaina 24. huhtikuuta luvassa olevan uutisia Snapdragon X Eliteen liittyen.
Snapdragon X Elite on Qualcommin jo lokakuussa 2023 ensijulkistama uusi järjestelmäpiiri … Lue lisää
Xbox-käyttäjät saavat nyt Apple TV+:n 3 kuukaudeksi ilmaiseksi
Applen suoratoistopalvelu Apple TV+ on pikku hiljaa kasvattanut suosiotaan mielenkiintoisten sisältöjen voimin.
Nyt Apple TV+:n saa jälleen pidemmäksi aikaa ilmaiseksi – Xboxin avulla.
YouTube VR -sovellus päivittyi – Meta Quest 3 -virtuaalilaseilla voi nyt katsella 8K-videoita
Valittuja YouTube-videoita Metan Quest 3 -virtuaalitodellisuuslaitteilla voi katsella jatkossa entistä tarkemmin.
YouTube VR -sovellus Quest-laseille on saanut tuen 8K-tarkkuudelle viimeisimmässä 1.54-päivityksessään. 8K-videoiden osalta valittavissa … Lue lisää
Varoitus: Positiivisen luottotietorekisterin nimissä huijataan nyt aktiivisesti – pankkitunnukset uhattuna
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus kertoo saaneensa useita ilmoituksia huhtikuun alussa avatun positiivisen luottotietorekisterin nimissä lähetetyistä huijausviesteistä.
Huijausviesteissä on ollut muistutus, jonka mukaan … Lue lisää
Meta AI:n julkaisu osaksi WhatsAppia, Instagramia ja Messengeriä alkoi – mukaan tulossa myös reaaliaikainen kuvien luonti
Tuottava tekoäly tekee hiljalleen tuloa Metan sosiaalisen median alustoille. Meta AI:n jakelu WhatsAppissa ja Messengerissä on nyt toden teolla käynnistynyt.
Facebook-yhtiö Metan generatiiviseen eli … Lue lisää
Lounea toi 10 ja jopa 40 gigabitin valokuituyhteydet saataville taloyhtiöiden huoneistoihin asti
Lounea toi jo vuonna 2021 tarjolle 10 gigabitin yhteydet ja joulukuussa 2023 maailman nopeimmaksi markkinoidun symmetrisen 40 Gbit/s -kotinetin saataville omakotitaloihin.
Nyt Lounea on … Lue lisää










































