Käyttöjärjestelmät
Applen design-johtaja Jony Ive jättää työnsä Applelta – jatkaa Applen kanssa työskentelyä oman yhtiönsä kautta
Applen menestyksen myötä erittäin arvostettuun asemaan noussut design-johtaja Jony Ive jättää työnsä yhtiön johdossa myöhemmin tänä vuonna. Työtä Applen kanssa hän on kuitenkin jatkamassa … Lue lisää
Google helpottaa GIF-jakoa
Google on helpottamassa GIF-kuvien jakamista omissa sovelluksissaan, joihin lukeutuvat muun muassa Gmail ja Hangouts. Lisäksi jakomahdollisuus tulee saataville myös suosituimpiin kolmannen osapuolen sovelluksiin, … Lue lisää
Apple vahvisti Drive.ain oston – vahvistaa itseajavien robottiautojen kehitystään
Apple on vahvistanut ostaneensa itseajaviin autoihin kehittyneen startup-yritys Drive.ain, Axios kertoo. Drive.ain toiminta lopetetaan ja iso osa työntekijöistä siirtyy Applen palkkalistoille.
Drive.ai-kaupan myötä Applen … Lue lisää
OneDrive-pilvitallennuspalveluun tulee uusi erillinen turvatila – myös tallennustila kasvaa halvimmassa tilauksessa
OneDrive on tuomassa pilvitallennuspalveluunsa enemmän tallennustilaa ja uusia turvaominaisuuksia. Turvaominaisuuksien osalta Microsoft on esitellyt OneDriveen erillisen turvatilan, Personal Vaultin, johon käyttäjä voi tallentaa … Lue lisää
Edullisen Nokia 1:n päivitys täydentää Nokia-malliston Android Pie -päivitykset – jakelu nyt käynnistynyt
Nokia-puhelinyhtiö HMD Global on julkaissut nyt Android 9 Pie -käyttöjärjestelmän myös edulliselle Nokia 1 -älypuhelinmallilleen.
HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas vahvisti suunnitellun aikataulun jo … Lue lisää
VR:n täysin uusi sovellus ladattavissa nyt myös Androidille
VR uudistaa tänä vuonna myyntikanavansa laajasti. Osa uudistuksia on täysin uusi mobiilisovellus, joka on tullut nyt ladattavaksi myös Android-käyttöjärjestelmällä varustetuille laitteille. iPhonelle sovellus tuli … Lue lisää
Apple laajentaa Microsoftin ja Amazonin kotikaupungissa – Seattlessa pian 2 000 Applen työntekijää
Apple on vahvistanut laajentavansa Seattlessa, jossa yhtiö työllistää tulevaisuudessa 2 000 henkilöä. Kaupunkiin avataan myös uusi Apple-kampus.
Apple laajentaa toimintaansa Seattlessa, mutta ei … Lue lisää
Nyt pääsee kokeilemaan: Apple julkaisi ensimmäiset julkiset testiversiot iOS ja iPadOS 13:sta ja macOS Catalinasta
Apple on julkaissut nyt ensimmäiset julkiset beetatestiversiot valmiina julkaisuversioina syksyllä päivityksenä odotettavista iOS 13, iPadOS 13, tvOS 13 ja macOS Catalina -käyttöjärjestelmäversioista sen eri … Lue lisää
Apple jätti vastauksensa Spotifyn valitukseen EU-komissiolle – syyttää Spotifyta harhaanjohtavista väitteistä
Apple on jättänyt nyt Euroopan komissiolle virallisen vastauksensa tutkinnassa, joka lähti liikkeelle Spotifyn valitettua Applen toiminnasta.
Spotify jätti Applesta valituksen EU-komissiolle maaliskuussa. Valituksessa Spotify … Lue lisää
Huawei kertoi älypuhelintensa EMUI 9.1 -päivityksen aikataulusta – tulossa laajalle joukolle eri malleja
Huawei on kertonut EMUI 9.1 -päivityksensä tulevasta jakeluaikataulusta älypuhelimilleen.
Ensimmäisenä P30 ja P30 Pro -älypuhelimissa esitellyn EMUI 9.1 -version päivityksenä saavat seuraavaksi Huawein mukaan … Lue lisää
Huhut uudesta 16 tuuman MacBook Prosta kiihtyvät – Applen tulevasta huippuläppäristä nyt muutama uusi tiedonmurunen
Huhut uudesta 16 tuuman näytöllä varustetusta kannettavasta MacBook Pro -tietokoneesta jatkuvat.
Tutkimusyhtiö IHS Markit on tuoreessa raportissaan kertonut uusia tietoja jo aiemmin huhutusta laitteesta, … Lue lisää
Microsoftin kaksinäyttöisestä Surface-laitteesta lisätietoa – tukee myös Android-sovelluksia?
Microsoftin ensi vuodelle huhutusta uudesta Surface-laitteesta on saatu lisätietoja. Forbesin saamien tietojen mukaan kyseessä olisi kokoontaitettava kannettava, joka kulkee tällä hetkellä Centaurus-koodinimellä. Uudessa … Lue lisää
Applen iPhone-myynnin hiipuminen jätti Samsungin näyttöpaneelituotantolinjat tyhjiksi – voi vauhdittaa OLED-paneelien tuloa iPadeihin ja Mac-läppäreihin
Applen hiipuneilla iPhone-myyntimäärillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset.
Korealaisen ETNewsin mukaan iPhone X, iPhone XS ja iPhone XS Max -älypuhelimiin OLED-näyttöpaneeleja toimittaneella Samsung Displaylla on … Lue lisää
Apple vetoaa Trumpin hallintoon: Älkää määrätkö tulleja tuotteillemme
Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota odottaa nyt seuraavaa käännettään. Se näyttäisi olevan presidenttien Donald Trumpin ja Xi Jinpingin tapaaminen ensi viikolla Japanissa osana G20-maiden … Lue lisää
Applelta takaisinkutsu 15 tuuman MacBook Prosta – akku voi ylikuumentua ja syttyä palamaan
Apple on julkistanut takaisinkutsuohjelman, joka koskee rajattua määrää vanhemman sukupolven 15 tuuman näytöllä varustettuja kannettavia MacBook Pro -tietokoneita.
Applen mukaan näiden tietokoneiden akku voi … Lue lisää
VR:n täysin uusi sovellus ladattavissa nyt iPhonelle
VR uudistaa tänä vuonna myyntikanavansa laajasti. Osa uudistuksia on täysin uusi mobiilisovellus, joka on nyt tullut ladattavaksi vapaasti Applen iPhonelle.
Android-laitteille uuden sovelluksen ensimmäistä … Lue lisää
Pokémon GO ei enää pian tue vanhempia Android-versioita – koskee jopa 250 miljoonaa laitetta
Pokémon GO on pian vain uusien Android-ohjelmistokäyttäjien herkkua, pelin kehittäjä Niantic kertoo Twitterissä. Tukea kavennetaan heinäkuun alussa.
Edelleen suursuosiota nauttiva Pokémon GO ei … Lue lisää
Nokia 1:lle Android 9 Pie -päivitys ensi viikosta alkaen
Nokia-puhelinyhtiö HMD Global on julkaisemassa Android 9 Pie -käyttöjärjestelmän edulliselle Nokia 1 -älypuhelinmallilleen ensi viikosta alkaen, vahvisti HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas tänään mediatapaamisessa … Lue lisää
Uusi avaustyökalu auttaa GandCrab-lunnashaittaohjelman uhreja – haittaohjelma lukinnut jopa yli 1,5 miljoonan Windows-käyttäjän tiedostoja
Erilaiset tiedostoja lukitsevat ja lunnaita vastaan niiden vapauttamista lupaavat haittaohjelmat ovat yleistyneet viime vuosina.
Onneksi lunnashaittaohjelmille on ajoittain myös toimivia vastakeinoja. Tietoturvayhtiö Bitdefender on … Lue lisää
Applen ostaman suomalaisfirman unianturin kehitystyö jatkuu – avattuun beetatestiohjelmaan liittyminen ei mahdollista Suomesta
Apple osti suomalainen unenseurantaratkaisuja tarjonneen Bedditin vuoden 2017 toukokuussa. Applen alla Bedditin kehitystyötä on sittemmin jatkettu ja se jatkuu yhä.
Nyt on avattu uusi … Lue lisää
Google tuo RCS-viestit laajemmin saataville – pyrkii rakentamaan vastineen Applen iMessagelle
Google on ottamassa seuraavaa askelta RCS-viestien kanssa. Tulevaisuudessa RCS-viestien Chat-sovellus ei enää ole riippuvainen teleoperaattoreista, The Vergen raportti kertoo.
Keväällä 2018 Google esitteli … Lue lisää
Dr. Mario World julkaistaan Android- ja Apple iOS -laitteille 10. heinäkuuta
Nintendon seuraava mobiilipeli, Dr. Mario World, julkaistaan 10. heinäkuuta. Pelin tarkoituksena on tuhota virukset lääkekapseleita yhdistelemällä.
Dr. Mario -peleillä on pitkät perinteet jo … Lue lisää
Microsoft julkaisi To-Do -tehtävälistasovelluksen myös Applen Mac-tietokoneille
Microsoft on julkaissut To-Do -tehtävälistasovelluksensa Applen Mac-tietokoneille. Tähän asti Mac-käyttäjien on pitänyt tukeutua To-Do -sovelluksessa online-versioon, joka on käytettävissä selaimen kautta. Julkaisun myötä … Lue lisää
Apple-tietäjä: Applelta ensi vuonna kaksi iPhone-mallia 5G:llä ja yksi ilman – näyttöjen koossa tapahtumassa muutos
Applen myöhemmin tänä syksynä esittelemiin iPhoneihin ei odoteta valtavia uudistuksia lukuun ottamatta takana kasvavaa kamera-aluetta ja sen sisältämää kolmatta, tai iPhone XR:n seuraajassa toista, … Lue lisää
Kaikki iPhonet jälleen avattavissa lukituksesta – laitteita myyvä yritys kehuskelee saavutuksellaan
Israelilainen Cellebrite on kertonut sen UFED Premium -laitteen pystyvän nyt ohittamaan lukitukset kaikissa iOS-laitteissa, mukaan lukien viimeisimmällä iOS 12.3 -käyttöjärjestelmäversiolla varustetuissa.
Cellebrite esittelee UFED-laitteensa … Lue lisää
Legendaarinen Hot Wheels -autorata päivitettiin nykyaikaan – yhdistyy älypuhelinsovelluksen kanssa
Jo vuosikymmeniä lapsia ilahduttaneet Hot Wheels -pikkuautot siirtyvät nykyaikaan yhteistyössä Applen kanssa. Uusi ”älyautorata” ja NFC-teknologia tuovat leikkiin uuden ulottuvuuden.
Hot Wheels id on … Lue lisää
Huawein Android Q -perustaisesta EMUI 10:stä vuoti verkkoon kehitysversio – paljastaa jo joitakin uudistuksia
Huolimatta joutumisesta Yhdysvaltojen kieltolistalle, Huawei on vakuuttanut, että se tulee jatkamaan jo käytössä oleville ja kaupoista saataville laitteilleen tavanomaiseen tapaan tietoturvapäivityksiä sekä tuomaan niille … Lue lisää
Huawei pahoittelee lukitusnäkymässä esitettyjä mainoksia – näin niistä pääsee eroon
Kerroimme aiemmin tänään Huawein ja sen toisen brändin Honorin älypuhelimissa alkaneen ilmestyä lukitusnäkymään kuvana Booking.comin mainoksia.
Huawei on nyt kommentoinut asiaa muun muassa Android … Lue lisää
Xiaomi lopettaa MIUI Beta -versioiden tarjoamisen kaikille älypuhelimilleen
Xiaomi aikoo lopettaa beetaversion jakelun MIUI-ohjelmistonsa kansainvälisestä Global-versiosta, kertoo yhtiö keskustelupalstallaan.
MIUI Betan julkaisu kaikille laitteille päättyy 1. heinäkuuta 2019.
Useimpien muiden älypuhelinvalmistajien tavoin … Lue lisää
Applelta tulossa lähiaikoina uusia Mac-läppäreitä – rekisteröi laitekatraan tietokantaan
Applelta on tulossa joukko uusia kannettavia Mac-tietokoneita lähikuukausien aikana. Apple on rekisteröinyt joukon laitteita Euraasian talouskomission tietokantaan Venäjällä. Asiasta kertoi ensimmäisenä MacRumors-sivusto.
Apple rekisteröi … Lue lisää
Google Play -ostosten perumiseen merkittävä heikennys: 15 minuutin sijaan rahojen takaisin saaminen voi kestää jopa 4 päivää
Rahojen takaisin saaminen Google Playssa on tulevaisuudessa aiempaa huomattavasti hitaampaa, selviää Googlen tukisivuilta. Päätöstä voi joutua odottamaan jopa neljä vuorokautta.
Tähän asti Googlen … Lue lisää
Apple avaa vihdoin NFC-lähiyhteyden toimintaa iOS 13:ssa
NFC-yhteyksiä hyödynnetään iOS 13:n myötä aiempaa monipuolisemmin, on Apple kertonut Worldwide Developer -tilaisuudessaan. Jatkossa NFC:llä voi tehdä paljon muutakin kuin vain maksaa.
Tähän … Lue lisää
Apple päivitti iPhonen ja iPadin iMovieta – tukee nyt vihreän taustan korvaamista
Apple on julkaissut merkittävän päivityksen iMovie-sovellukselleen. Suurin muutos on mahdollisuus vihreän taustan korvamiseen, mikä tuo uusia mahdollisuuksia kotitekoisten elokuvien kuvaajille.
Vihreää taustaa käytetään esimerkiksi … Lue lisää
Elisan 4G-puhelut toimivat nyt myös iPhoneissa
Elisa on nyt tuonut 4G-puhelujen tuen myös iPhoneille.
4G-puheluiden, eli VoLTE-puheluiden, avulla asiakkaiden puhelut yhdistyvät aiempaa nopeammin, äänenlaatu paranee huimasti ja puhelun aikana … Lue lisää
Raportit: Huawei keskeyttänyt kannettavien tietokoneidensa toimitukset – myös uutuustuotteen esittely peruttu toistaiseksi
Huawei on lopettanut kannettavien tietokoneidensa toimitukset ja keskeyttänyt myös kehitystyön, raportoi DigiTimes alihankkijalähteisiinsä perustuen.
Huawein kerrotaan ilmoittaneen alihankkijoilleen toimitusten päättymisestä.
Syynä on tietenkin Huawein … Lue lisää
Älä ihmettele jos Android-laite ehdottaa pian uusia vaihtoehtoja hakukoneeksi ja verkkoselaimeksi – Google aloitti kaikille Euroopassa näytettävien valintanäkymien esittämisen
Google on alkanut esittää Android-käyttäjille vaihtoehtoja muiksi verkkoselaimiksi ja hakukoneiksi.
Googlen uudet toimet ovat osa sen vastausta Euroopan komission sille kilpailun rajoittamisesta viime vuonna … Lue lisää
Raportti: Apple neuvottelee yhä ostaakseen osan Intelin modeemipiirikehityksestä
Apple käy yhä neuvotteluja ostaakseen osan Intelin modeemipiirikehityksestä, raportoi The Information.
Intelin kerrotaan aikovan myydä älypuhelimiin modeemipiirejä kehittäneen yksikkönsä useissa osissa. Apple on kiinnostunut … Lue lisää
Teknologiajättien tuotantoa siirtyy pois Kiinasta – Google jo suorittanut toimenpiteitä, iPhone-kokoonpanija Foxconnilla valmius tuotantoon muuallakin
Suurten yhdysvaltalaisten teknologiajättien tuotantoa siirtyy pois Kiinasta, jonka kanssa Yhdysvallat käy kauppasotaa.
Yhdysvallat on ollut toimissaan aktiivinen ja tuotannon siirrolla teknologiayhtiöt eivät ainoastaan reagoi … Lue lisää
Facebook esitteli uuden tutkimussovelluksen – maksaa osallistujille puhelimen käytön seurannasta
Facebook on julkaissut uuden tutkimussovelluksen, joka seuraa käyttäjänsä puhelinta. Study from Facebook lisäksi maksaa lataajilleen ”palkkaa”, Facebookin blogissa valotetaan.
Stufy from Facebook on … Lue lisää
Dropbox uudistuu merkittävästi Windowsilla ja Macilla – uutta versiota pääsee jo kokeilemaan
Dropbox-pilvipalvelua on uudistettu Windowsilla ja Macilla. Palvelun ulkoasua on nykyaikaistettu ja tiedostojen käsittelyä ja jakamista pyritty helpottamaan, Dropbox-blogissa kerrotaan.
Uudistettu Dropbox-sovellus mahdollistaa ensi … Lue lisää









































