Käyttöjärjestelmät
Applen Face ID voidaan ohittaa ovelasti silmälasien ja teipin avulla – tutkijat esittelivät löydöksiään
Applen Face ID -kasvojentunnistus voidaan ohittaa tavallisten silmälasien ja teippipalan avulla, Tencentin tutkijat kertoivat Black Hat 2019 -konferenssissa. Käytännössä huijausta on kuitenkin hyvin vaikea … Lue lisää
Uusimmista iPhoneista paljastui uusi huoltorajoitus: muu kuin Apple-huollon suorittama akunvaihto näkyy asetuksissa – eikä silloin tietoa akun kunnosta kerrota
Applen uusimmista iPhone XR, iPhone XS ja iPhone XS Max -malleista on paljastunut uusi rajoitus, josta ei ole aiemmin laajasti kerrottu.
Puhelimet tunnistavat, mikäli … Lue lisää
Google julkaisi viimeisen ennakkoversion Android Q:sta
Google on julkaissut tulevasta Android Q -käyttöjärjestelmästä kuudennen beetatestiversion, jonka on samalla tarkoitus jäädä viimeiseksi ennakkoversioksi ennen Android Q:n julkaisua vakaana julkaisuversiona, mahdollisesti jo … Lue lisää
Microsoftilta Surface-päivitysmoka: piti parantaa Wi-Fin toimintaa, todellisuudessa rikkoo sen osittain
Microsoftin hiljattain julkaisema päivitys, jonka on ollut tarkoitus parantaa langattoman verkon toimintaa Surface-laitteissa, on aiheuttanut ongelmia monille Surface-laitteiden omistajille. Viime päivinä useat käyttäjät … Lue lisää
HTC:n viimeisin U12+-huippupuhelin sai vihdoin Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäpäivityksen
HTC on aloittanut vihdoin Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäpäivityksen jakelun toistaiseksi uusimmalle U12+-huippupuhelimelleen Euroopassa. Päivitysten alkamisesta on raportoitu muun muassa Twitterissä.
Hiljattain HTC aloitti Euroopassa … Lue lisää
Raportti: Tuleva 16 tuuman MacBook Pro korvaa 15 tuuman mallin – tämän verran uutuudesta toistaiseksi tiedetään
Applen on jo jonkin aikaa huhuttu valmistelevan uutta 16 tuuman näytöllä varustettua kannettavaa MacBook Pro -tietokonetta.
Nyt tutkimusyhtiö IHS Markit on tuoreimmassa raportissaan Forbesin … Lue lisää
Tutkimusyhtiö: Apple Watchin toimitukset kasvoivat 50 prosentilla – edelleen ylivoimainen markkinajohtaja älykelloissa
Apple on edelleen ylivoimainen markkinajohtaja älykelloissa. Strategy Snalytics -analytiikkafirman tilastojen mukaan Apple Watchin toimitukset kasvoivat jälleen 50 prosentilla Samsungin tuplatessa osuutensa.
Kuluvan vuoden toisella … Lue lisää
Samsung jatkaa sittenkin vielä säännöllisiä tietoturvapäivityksiä Galaxy S7 -puhelimille – näin eri Samsung-laitteille luvataan nyt päivityksiä
Kerroimme kesäkuussa Samsungin pudottaneen Galaxy S7 -puhelimet pois vuosineljänneksittäin julkaistavien tietoturvapäivitysten listalta.
Tietoturvapäivityksiä Galaxy S7 -puhelimille Samsung oli enää valmis lupaamaan harvemmin tilanteen sitä … Lue lisää
Apple muuttaa puhelurajapintaa iOS 13:ssa – osa sovelluksista kuten WhatsApp vaatii uudelleensuunnittelua
Applen puhelurajapinnan toiminta muuttuu merkittävästi iOS 13:n julkaisun yhteydessä, The Informationin raportti kertoo. Muutoksen johdosta esimerkiksi Facebook joukuu muokkaamaan omistamaansa WhatsAppia melkoisesti.
Applen iOS:n … Lue lisää
Apple aloitti Apple Card -luottokortin tarjoamisen ensimmäisille asiakkaille Yhdysvalloissa
Apple on aloittanut Apple Card -luottokortin tarjoamisen ensimmäisille kiinnostuneille asiakkaille. TechCrunchin mukaan tästä päivästä alkaen Apple lähettää kutsuja asiakkaille, jotka olivat pyytäneet ilmoitusta kortin … Lue lisää
Elokuun päivitykset korjaavat Androidista monia aukkoja – jakelussa jo muutamille puhelimille
Elokuu on alkanut, ja Google perinteisesti julkaissut Androidille uuden tietoturvapaketin. Tällä kertaa mukana on paikkauksia muutamalle vakavammallekin tietoturva-aukolle.
Elokuun tietoturvapäivitys julkaistaan kahdessa erässä, … Lue lisää
Lipsauttiko operaattoripomo tiedon ajankohdasta? Uudet iPhonet voivat tulla saataville 20. syyskuuta alkaen
Merkittävän japanilaisoperaattorin SoftBankin johtaja Ken Miyauchi on vihjannut uusien iPhone-mallien olevan tulossa saataville 20. syyskuuta.
Japanissa on tulossa voimaan uusi laki, joka kieltää liittymän … Lue lisää
Fossil julkisti viidennen sukupolven älykellonsa
Fossil on esitellyt viidennen sukupolven älykellonsa, joka kulkee vähemmän omatakeisella Gen 5 Fossil Touchscreen Smartwatch -nimellä. Kello käyttää Googlen Wear OS -käyttöjärjestelmää ja … Lue lisää
Analyytikko: Näin Apple reagoi uusiin jenkkitulleihin
Tähän asti Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota on osunut suoraan Appleen vain vähäisissä määrin. Jo voimassa olevat jenkkitullit koskettavat Applen tuotteista vain jotakin lisävarusteita.
Yhdysvaltojen … Lue lisää
Huhu: Applelta tulossa MacBook-läppäreitä 5G-yhteydellä ensi vuonna
Applen huhutaan suunnittelevan 5G-yhteyksiä tukevan MacBook-tietokoneen julkaisua ensi vuodelle. Asiasta uutisoi DigiTimes.
Applelta ei toistaiseksi ole nähty mobiilidatayhteydellä varustettuja kannettavia, mutta ensi vuonna tilanne … Lue lisää
Android-laitteen käyttöönotossa pääsee ensi vuodesta alkaen valitsemaan hakukoneeksi muun kuin Googlen
Android-laitteen oletushakukoneen voi ensi vuodesta alkaen vaihtaa heti laitteen käyttöönoton yhteydessä, Googlen blogi kertoo. Näin ollen käyttäjiä ei enää pakoteta suosimaan Googlen hakukonetta.
Trump uhkaa Kiinaa uusilla tulleilla syyskuun alusta alkaen – myös iPhonet joutumassa ensi kerran tulilinjalle
Presidentti Donald Trump on kertonut Yhdysvaltojen asettavan 10 prosentin tullit 300 miljardille dollarille lisätuontia Kiinasta Yhdysvaltoihin. Tullit ovat astumassa voimaan 1. syyskuuta. Ne uhkaavat … Lue lisää
Ääniavustajapalvelut kohun keskellä: sekä Apple että Google keskeyttävät tallenteiden kuuntelun ja arvioinnin
Sekä Apple että Google ovat joutuneet virtuaaliavustajineen myrskyn silmään yksityisten äänikomentojen päädyttyä julkisiksi. Kumpikin suuryhtiö on kertonut keskeyttävänsä äänitteiden kuuntelun.
Työntekijät sekä Applella että … Lue lisää
Tiesitkö tätä Google-sovellusta? Jo yli 100 miljoonaa käyttäjää – päivitys toi nyt uudistuksia
Googlen alun perin kehittyville markkinoille tarkoitettu Files by Google -sovellus on saavuttanut 100 miljoonan käyttäjän rajapyykin. Virstanpylvään kunniaksi sovellus on saanut uuden päivityksen.
Parempi todella myöhään kuin ei milloinkaan? HTC julkaissut Android 9 Pie -päivityksen U11-älypuhelimelleen
Älypuhelinvalmistajista HTC on vetkutellut Android 9 Pie -päivitysten kanssa jopa poikkeuksellisella hitaudella.
Nyt HTC:n kuitenkin aloittaneen myös Euroopassa Android 9 Pie -päivityksen jakelun HTC … Lue lisää
Google testaa yhdistettyä sovellustilausta – tällainen Play Pass voi olla
Google on vahvistanut suunnittelevansa kuukausimaksullista Play Pass -sovellustilausta. Android Policen ansiosta tiedämme nyt myös, miltä palvelu näyttää.
Googlen suunnittelema Play Pass on kuukausimaksullinen sovellustilaus, … Lue lisää
NVIDIA julkaisi Android 9 Pie -päivityksen Shield TV:lle
NVIDIA on tänään julkistanut Android 9 Pien saapumisen Shield TV:lle. Uusin Android-versio on tulossa Shield Experience Upgrade 8.0:n mukana, joka sisältää muun muassa uudelleen … Lue lisää
Outlook-mobiilisovellusten haku etsii vihdoin myös kalenteritapahtumista
Microsoftin Outlook-sähköpostin haku käy nyt läpi myös kalenteritapahtumat sekä Androidilla että iOS:llä. Tähän asti vaikkapa tapaaminen on pitänyt etsiä manuaalisesti kalenterin kautta.
Microsoftin … Lue lisää
Google Chrome 76 julkaistiin myös Androidille – muutoksia yksityisyystilaan ja sivujen latautumiseen
Google on julkaissut Chrome-verkkoselaimensa uusimman 76-version myös Android-käyttöjärjestelmälle työpöytäversion jatkona.
Google on julkaissut Chrome-verkkoselaimestaan uuden 76-version Windows-, Linux- ja Mac-tietokoneille. Päivityksen jakelu on alkanut … Lue lisää
Apple-pomolta mystisiä kommentteja: suunnitteleeko Apple sittenkin tuotannon jatkamista Yhdysvalloissa?
Apple saattaa sittenkin jatkaa tuotantoaan Yhdysvalloissa myös uuden Mac Pro -tietokoneensa osalta. Yhtiön toimitusjohtaja Tim Cookin kommentit Kiinaan siirtymisestä jättivät runsaasti sijaa spekuloinnille.
Applen … Lue lisää
Apple toi myyntiin uuden LG UltraFine 5K -näytön – yhteensopiva nyt myös iPad Pron kanssa (päivitetty)
Apple on tuonut uuden LG UltraFine 5K -näytön myyntiin verkkokaupassaan. Hinnaltaan 1 399 euron näyttö tukee nyt 5K-tarkkuutta myös USB-C-liitännän kautta.
LG UltraFine 5K … Lue lisää
Applen tulos ja näkymät täyttivät markkinaodotukset – liikevaihto kasvoi mutta voitot pienenivät vuodentakaisesta
Apple on julkaissut huhti-kesäkuun neljänneksen tuloksensa, joka täytti markkinaodotukset. Applen osakekurssi lähti heti tulosjulkistuksen jälkeen muutaman prosentin nousuun pörssin jälkikaupankäynnissä.
Apple keräsi huhti-kesäkuun … Lue lisää
Chrome 76 julkaistu Windowsille ja Macille – Flash estetään nyt oletuksena
Google on julkaissut Chrome-verkkoselaimestaan uuden 76-version Windows-, Linux- ja Mac-tietokoneille. Päivityksen jakelu on alkanut tänään ja tapahtuu vaiheittain kaikille käyttäjille tulevien päivien ja … Lue lisää
iPhoneissa merkittävä tietoturva-aukko – päivitä nyt uusimpaan versioon
Applen iPhoneista on löytynyt vakava tietoturva-aukko, jonka kautta voi päästä käsiksi puhelimen käyttäjän henkilökohtaisiin tietoihin. Bleeping Computerin mukaan havoittuvuus on nyt korjattu, eikä … Lue lisää
Androidin voi nyt asentaa Nintendo Switchiin – epävirallinen ohjelmisto ladattavissa
Älylaitteista tuttu Android on nyt asennettavissa myös Nintendon Switch-pelikonsolille. Epävirallinen Android-ohjelmisto on saatavilla XDA Developersin keskustelupalstojen kautta.
Koska kyseessä on epävirallinen julkaisu, on mukana tietysti … Lue lisää
Puhuuko Trump taas omiaan? ”Uskon Applen perustavan tehtaan Teksasiin”
Donald Trump on ilmoittanut uskovansa, että Apple perustaa tehtaan Teksasin osavaltioon. Trump kertoi ajatuksistaan toimittajille Valkoisessa talossa, Reuters uutisoi.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi … Lue lisää
Apple rekisteröi kaksi uutta iPad-mallivarianttia lisää viranomaistietokantaan – edullisimmasta iPadista odotetaan uutta versiota
Apple on rekisteröinyt vielä kaksi uutta iPad-mallivarianttia lisää Euraasian talouskomission eli käytännössä Venäjän tietokantaan, huomasi MySmartPrice-sivusto.
Vaadittavat rekisteröinnit kyseiseen tietokantaan tapahtuvat tavanomaisesti joitakin kuukausia … Lue lisää
Koko iPhone-uutuuskolmikkoon tulossa ensi vuonna 5G-tuki – Apple-tietäjä muutti ennustettaan
Apple-tietäjänä tunnettu analyytikko Ming-chi Kuo on tehnyt muutoksen ennusteisiinsa ensi vuoden iPhone-malleista. Kuo odottaa nyt, että koko ensi vuoden iPhone-uutuuskolmikko tukee 5G-mobiiliverkkoyhteyttä, kertoo … Lue lisää
Muistoja 25 vuoden takaa – legendaariset Doom-pelit julkaistiin Androidille ja Apple-laitteille
Vuonna 1993 julkaistu Doom ja vuonna 1994 julkaistu Doom II on tuotu pelisarjan 25-vuotisen taipaleen kunniaksi ladattavaksi App Storeen ja Google Playhin. Molemmat … Lue lisää
Trumpilta tyly viesti Applelle: Ei erityiskohtelua!
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on twiitannut suorasanaisesti, ettei Apple tule saamaan vapautusta tai helpotusta Mac Pro -tietokoneensa osalta tullimaksuista.
Apple oli pyytänyt Yhdysvaltojen hallinnolta … Lue lisää
Apple vahvisti: ostaa Intelin älypuhelinmodeemien liiketoiminnan miljardilla dollarilla
Apple ja Intel ovat allekirjoittaneet sopimuksen Intelin älypuhelinmodeemipiirien liiketoiminnan myynnistä pääosin Applelle.
Järjestelyn myötä 2 200 Intelin työntekijää siirtyy Applen palkkalistoille, minkä lisäksi Apple … Lue lisää
Apple-tietäjä: Apple hylkää perhosnäppäimistön jo tulevassa 16 tuuman MacBook Pro -huippumallissa – ja ensi vuonna kaikissa Mac-läppäreissä
Apple tulee luopumaan tulevissa kannettavissa Mac-tietokoneissaan perhosnäppäimistörakenteesta, joka on johtanut laajasti ongelmiin nykyisissä versioissa MacBookista, MacBook Airista ja MacBook Prosta.
Apple-tietäjänä tunnetuksi tullut analyytikko … Lue lisää
Nubia Z20 -huippupuhelin julkistetaan 8. elokuuta
Nubia on vahvistanut Weibon kautta julkaisevansa uuden Nubia Z20 -lippulaivamallin 8. elokuuta. Itse julkistuspäivän lisäksi yhtiö ei ole kuitenkaan paljastanut muita yksityiskohtia puhelimesta … Lue lisää
Google uudisti Äänenvahvistin-sovelluksen – ladattavissa nyt Androidille
Googlen Äänenvahvistin-sovellus on saanut päivityksen. Päivityksen myötä sovellus toimii aiempaa paremmin ja Google on kertonut käyttäneensä muun muassa koneoppimista, kuulontutkimuksia ja alan julkaisuja … Lue lisää
Google julkaisi kevyen galleriasovelluksen Android-puhelimille
Google on jukaissut kehittyville markkinoille suunnatun Gallery Go -sovelluksen Android-puhelimille. Kyseessä on kevytversio Google Kuvat -sovelluksesta.
Gallery Go sisältää samoja toimintoja kuin täysimittainen … Lue lisää










































