Käyttöjärjestelmät
Microsoft julkaisi työkalun uudelleen – tällä tarkastat tietokoneesi Windows 11 -yhteensopivuuden
Windows 11:n soveltuvuutta omalle tietokoneelle voi taas kokeilla virallisella työkalulla. Microsoft julkaisi työkalun uudelleen.
Microsoft esitteli kesäkuussa Windows 11:n, jota yhtiö tituleeraa suurimmaksi … Lue lisää
Etelä-Koreasta tulossa ensimmäinen maa, joka panee stopin Applen ja Googlen vallalle sovelluskaupassa
Etelä-Koreasta on tulossa näillä näkymin ensimmäinen maa maailmassa, jossa uusi lainsäädäntö päättää Applen ja Googlen vallan kehittämiensä älypuhelinkäyttöjärjestelmien sovelluskauppojen maksutavoissa.
Sekä Applen App Storen … Lue lisää
Alle kuukausi aikaa: Google poistaa pian käytöstä Gmailiin, YouTubeen ja muihin palveluihinsa kirjautumisen vanhalla Android-versiolla varustetuissa laitteissa
Google ilmoitti heinäkuun lopulla tulevansa poistamaan pian käytöstä kirjautumisen palveluihinsa vanhoissa Android-versioissa.
Määräaika tuen päättymiselle on maanantaina 27. syyskuuta, johon on nyt aikaa … Lue lisää
YouTube Music -sovellus tuli Wear OS -älykelloille – toimii aluksi vain Samsung-uutuuksissa
Googlen kehittämällä Wear OS -käyttöjärjestelmällä varustettujen älykellojen osalta alkoi nyt elokuussa tavallaan uusi aikakausi Samsugin Galaxy Watch4 -uutuuksien myötä.
Galaxy Watch4 -kellot toivat … Lue lisää
Apple TV+ -suoratoistopalvelun Home Before Dark -sarjan ensimmäinen kausi nyt ilmaiseksi katsottavissa
Apple on tuonut Apple TV+ -suoratoistopalvelunsa alkuperäissarja Home Before Dark ensimmäisen kauden kokonaisuudessaan vapaasti katsottavaksi.
Applen mukaan tarjous on on voimassa rajatun ajan.
Apple-tietäjänä tunnettu analyytikko löi pöytään kovan tiedon: uudet iPhone 13 -puhelimet tukevat satelliittiyhteyttä puheluihin ja viesteihin
iPhone 13 -puhelimista on huhuttu paljon ja uutuuksista on monien paljastusten perusteella muodostunut varsin hyvä kokonaiskuva.
Nyt analyytikko Ming-chi Kuo, joka tunnetaan Apple-tietäjänä … Lue lisää
Luotettava Apple-reportteri vahvisti: uusi Apple Watch tulossa 41 ja 45 millimetrin versioina – myös useita uusia kellotauluja suuremmille näytöille
Seuraavan sukupolven Apple Watchin, mahdollisesti Apple Watch Series 7:n, julkistusta odotetaan syksyn aikana, todennäköisesti syyskuussa. Bloombergin erittäin luotettavista paljastuksistaan tunnettu Apple-reportteri Mark Gurman on … Lue lisää
Android-laitteiden varmuuskopiointi uudistui – uusi Google One -varmuuskopiointi nyt laajasti saatavilla Asetukset-sovelluksessa
Google tiedotti aiemmin heinäkuussa uudistavansa Android-laitteiden varmuuskopiointia. Uudistunut käyttöjärjestelmän tarjoama varmuuskopiointitoiminto kulkee nyt Google Onen nimen alla.
Googlen heinäkuussa tiedottama muutos on tullut nyt … Lue lisää
Oikeusjutun asiakirjat paljastivat ensi kerran: näin hurjan kannattava Play-sovelluskauppa on Googlelle
36 Yhdysvaltojen osavaltiota ja Washington D.C. haastoivat heinäkuussa Googlen oikeuteen mitä tulee yhtiön Google Play -sovelluskaupan ehtoihin. Syytteiden mukaan Googlella on hallitseva markkina-asema … Lue lisää
Lakkasiko iPhone 12:n tai iPhone 12 Pron puhelukaiutin toimimasta? Apple myönsi ongelmat pienessä määrässä laitteita ja avasi huolto-ohjelman
Apple on kertonut aloittaneensa huolto-ohjelman syksyllä 2020 esitellyille älypuhelinmalleilleen iPhone 12 ja iPhone 12 Pro.
Applen mukaan ”erittäin pieni osuus” iPhone 12 ja iPhone … Lue lisää
Windows 11:n asennus ei estykään, vaikkei suoritin ole tuettu – täytyy kuitenkin tehdä tällä tavalla
Windows 11:n voi asentaa myös vanhalle tietokoneelle, Microsoft vahvistaa. Ohjelmisto asentuu, vaikkei suoritin tuen piiriin kuuluisikaan.
Microsoft tiedotti aiemmin Windows 11:n vaatimuksista. Virallisesti … Lue lisää
Apple avasi uuden kumppanuusohjelman uutissisältösovelluksille – lepyttelee nyt myös julkaisijoita mahdollisuudella pienempään ”App Store -veroon”
Apple on esitellyt uuden Apple News Partner Program -ohjelman, johon osallistuminen tarjoaa etuja uutissisältöjen julkaisijoille.
Uuteen ohjelmaan liittymällä mediat voivat säästää Applen App … Lue lisää
Applen uusi älykello kopioitiin jo ennen julkaisua – klooni voi kertoa varsin tarkasti myös tulevan oikean uutuuden muodoista
Applen odotetaan julkistavan myös uuden seuraavan sukupolven Apple Watch Series 7 -älykellonsa syksyn aikana monien muiden uutuuksiensa ohella.
Aiempien paljastusten perusteella Apple Watch Series … Lue lisää
Paljastus: Samsung voi aloittaa jo pian Android 12 / One UI 4 -beetatestin
Samsung saattaa jo pian käynnistellä Android 12 -testinsä, Tizen Help -sivusto kertoo. One UI 4:n ensimmäisiä versioita ei kuitenkaan kannattane vielä odotella Suomessa.
Android 12:n … Lue lisää
Huawei esitteli EMUI 12 -käyttöliittymän globaaleille markkinoille – tällaisia uudistuksia se tuo Huawei-älypuhelimiin
Huawei on esitellyt hiljaisesti uuden EMUI 12 -käyttöliittymänsä, jota sen voidaan odottaa käyttävän yhä toistaiseksi kansainvälisillä markkinoilla.
Kiinassahan Huawei on alkanut jo päivittämään … Lue lisää
Tutkimusyhtiö: Apple Watchin käyttäjämäärä ylitti 100 miljoonaa – tässä älykellojen viimeisimmät markkinaosuustiedot
Apple Watch -älykelloilla on jo yli 100 miljoonaa käyttäjää maailmanlaajuisesti. Counterpoint Researchin tilastot listaavat viimeisimmät markkinaosuudet.
Älykellojen markkina kasvoi maailmanlaajuisesti hurjaa vauhtia huhti-kesäkuussa 2021. … Lue lisää
Apple sopi sovelluskehittäjien nostaman joukkokanteen – App Store -ehtoihin yksi merkittävä muutos
Apple on kertonut tehneensä sovintosopimuksen yhdysvaltalaisten sovelluskehittäjien nostamassa joukkokanteessa sekä ilmoittanut samalla muutoksista App Store -sovelluskaupan ehtoihin.
Sovelluskehittäjät nostivat Applea vastaan joukkokanteen vuonna 2019.
Snapchatin kamera saa älyä: alkaa tunnistaa koirarotuja, kasveja ja automalleja
Snapchatin kamera muuttuu astetta älykkäämmäksi. Uudistetusta Skannaa-toiminnosta kirjoittaa esimerkiksi The Verge.
Snapchatin Skannaa-toiminnolla on parin vuoden ajan voinut lukea vaikkapa AR-koodeja erilaisia tehosteita kokeillakseen. … Lue lisää
Microsoft ilmoitti: Nämäkin ominaisuudet katoavat Windows 11:ssä – muutoksesta kitkerää palautetta
Microsoft on jälleen vahvistanut liudan ominaisuuksia, jotka poistuvat Windows 11:stä. Windows Latest -sivuston mukaan tieto on otettu vastaan närkästynein mielin.
Microsoftin Windows 11 … Lue lisää
Netflix aloitti pelien testaamisen Android-sovelluksessaan – ensimmäiset vanhoja tuttuja
Netflix on aloittanut pelien testaamisen Androidilla pienimuotoisesti. Puolalaiskäyttäjät pääsevät nyt kokeilemaan ”pelien Netflixiä”, esimerkiksi Cnet uutisoi.
Netflix kohautti aiemmin kertomalla suunnitelmistaan laajentua myös … Lue lisää
Älä maksa turhasta – näin peruutat ja muutat helposti sovellusten tilauksia iPhonessa
Erilaiset kuukausi- tai vuosimaksulliset tilaukset ovat yleistyneet eri sovelluksissa. Apple kertoikin viimeisimmän tulosjulkistuksensa yhteydessä heinäkuussa sen kautta olevan voimassa yli 700 miljoonaa aktiivista tilausta … Lue lisää
Applen toimitusjohtaja Tim Cookilla tilipäivä: 750 miljoonan dollarin osakepotti napsahtaa tällä viikolla
Tim Cook on toiminut Applen toimitusjohtajana 10 vuotta, ja tulee tällä viikolla ansaitsemaan tämän myötä 10. ja samalla viimeisen erän alkuperäisestä kannustinpaketistaan, joka Cookille … Lue lisää
Tämä saattaa olla turhin Apple-laitteen lisävaruste ikinä
Apple toi keväällä myyntiin pitkän odotuksen jälkeen pienikokoisen AirTag-paikantimen, jonka voi kiinnittää tai asettaa eri esineisiin ja tavaroihin, kuten avaimiin, laukkuun tai reppuun, jotta … Lue lisää
Windows 11:n uutta ilmettä ja käyttöliittymää voi nyt kokeilla helposti – avaa vain tämä verkkosivu
Microsoft julkisti uuden käyttöjärjestelmäversionsa Windows 11:n kattavasti jo kesäkuun loppupuolella, ja sittemmin uusi käyttöjärjestelmäversio on ollut asennettavissa ja kokeiltavissa testiversiona Windows Insider -ohjelman kautta.
Apple julkaisi seitsemännet beetatestiversiot iOS ja iPadOS 15:stä ja watchOS 8:sta – uusi iCloud+:n palvelu verkkoliikenteen salaamiseen tulossa ensin vain beta-testiversiona
Apple on julkaissut jo seitsemännet beetatestiversiot uusista käyttöjärjestelmäversioistaan iOS ja iPadOS 15:stä, tvOS 15:stä ja HomePod 15:stä sekä watchOS 8:sta niiden varsinaisen julkaisuversion … Lue lisää
Mielenkiintoinen Face ID -huhu: Applen väitetään testaavan iPhoneilla uutta järjestelmää, jolla tunnistus onnistuisi myös kasvomaskin kanssa
Applen syksyn iPhone-uutuuksiin on odotettu jo pitkään noin neljänneksen kapeampaa näyttölovea.
Nyt Front Page Tech -sivustoa ylläpitävä Jon Prosser on julkaissut mielenkiintoisen paljastuksen lähteisiinsä … Lue lisää
Teknologiajätit tapasivat Bidenin kanssa – Googlelta 10 miljardin, Microsoftilta 20 miljardin dollarin kyberturvalupaus
Teknologiajätit ovat keskustelleet Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kanssa. Google ja Microsoft lupasivat miljardipotit kyberturvallisuuteen, esimerkiksi CNBC uutisoi.
Amazonin, Applen, Google, IBM:n, Microsoftin ja … Lue lisää
Arvio: Google maksaa Applelle 15 miljardia dollaria tänä vuonna asemastaan oletushakukoneena
Googlen tiedetään maksavan suuria summia Applelle asemastaan oletushakukoneena Apple-laitteissa – niin iPhoneissa, iPadeissa kuin Maceissakin.
Nyt Bernstein Researchin osakeanalyytikot ovat tuoreessa raportissaan arvioineet … Lue lisää
Paljastus Kiinasta: Tässä saattavat olla Applen iPhone 13 ja AirPods -uutuuksien julkistus- ja myyntiintulopäivämäärät
Applelta odotetaan syyskuun aikana useita tuotejulkistuksia – ja kaikkia ei välttämättä nähdä samalla kerralla. Apple voi jakaa julkistuksensa ainakin kahteen, tai mahdollisesti jopa … Lue lisää
OnePlus-puhelimissa ongelmia: Android 11 -päivitys sekoitti OnePlus 6:n ja 6T:n, huippumalli kärsii tallennustilan katoamisesta
OnePlus-puhelimet kärsivät nyt laajalti ongelmista. Päivitys sekoitti OnePlus 6 -sarjalaiset tuoreimpien OnePlus 9 -mallien kärvistellessä kummien muistipulmien kourissa.
OnePlus aloitti hiljattain Android 11 -päivityksen … Lue lisää
Nokia 1.4 sai Android 11 -päivityksen – jakelu käynnistynyt
Nokia-puhelinyhtiö HMD Global on aloittanut Android 11 -päivityksen jakelun edulliselle Nokia 1.4 -älypuhelinmallille, joka tuli markkinoille keväällä 2021.
HMD Global ei ole vielä itse … Lue lisää
iPhone putosi lentokoneesta yli 3 kilometrin korkeudesta – säilyi täysin toimivana
Applen iPhoneja ei varsinaisesti tunneta kestävyydestään, mutta poikkeusyksilöitäkin on. Phone Arena kirjoittaa tapauksesta, jossa lentokoneesta pudonnut puhelin toimi moitteetta.
Atlantalainen harrastepilotti David lentelee mielellään … Lue lisää
iPhonen YouTube-sovellukseen odotettu ominaisuus vihdoin helposti tarjolla – jos olet maksava tilaaja
YouTube aloitti jakelemaan jo kesäkuussa uutta kuva kuvassa -tilaominaisuutta sovelluksessaan iPhonelle ja iPadille.
YouTube-sovellus ei ole aiemmin tukenut Apple-laitteissa kuva kuvassa -tilaa, joka mahdollistaa … Lue lisää
Applelle astetta erikoisempi patentti: käytä iPhonea tai Apple Watchia puhaltamalla
Vastikään paljastunut Apple-patentti esittelee mielenkiintoisen ajatuksen laitteiden ohjastamisesta. Älypuhelinta tai älykelloa voisi kontrolloida puhaltamalla, BGR-sivusto uutisoi.
Kosketusnäytöt ovat jo reilun vuosikymmenen ajan olleet vallitseva … Lue lisää
iPhonessa on kätevä toiminto, jolla lisäät nopeasti usein kirjoitettavia asioita
Jos iPhonella, iPadilla tai Macilla kirjoittaa usein saman asian, vaikkapa osoitteen, kannattaa se tallentaa oikotieksi Tekstin korvaus -toiminnolla. Tämän jälkeen pidemmän tekstirimpsun lisääminen käy … Lue lisää
Huhu: Apple Watch Series 7 -älykello tulossa kahdessa eri koossa, jotka ovat nykyistä suurempia – näin kellon muotoilun odotetaan muuttuvan
Seuraavan sukupolven Apple Watchin, mallinimeltään oletettavasti Apple Watch Series 7, julkistusta odotetaan uusien iPhone-mallien rinnalla todennäköisesti syyskuussa.
Viime vuonna Apple julkisti uuden huippumallin Apple … Lue lisää
Mies myönsi syyllisyytensä: vei 620 000 valokuvaa ja videota Apple-käyttäjien iCloud -tileiltä – tavoitteli alastonkuvia
Kalifornialaismies on myöntänyt varastaneensa satoja tuhansia valokuvia iCloud-tileiltä. Apple Insiderin mukaan tarkoituksena oli kerätä alastonkuvia.
Kaliforniassa Yhdysvalloissa asuva Hao Ku Chi on myöntänyt … Lue lisää
Applen suojauksista ei apua – hyökkäysohjelma iski ihmisoikeusaktivistin iPhoneen täysin huomaamatta
Israelilaisen NSO Groupin Pegasus-ohjelma onnistui murtautumaan aiemmin tänä vuonna bahrainilaisen ihmisoikeusaktivistin ohjelmaan – ilman, että käyttäjältä vaadittiin mitään toimia.
Tapahtuneesta on kertonut tietoturvaa … Lue lisää
Applen työntekijät haluavat muutosta yhtiössä – aloittivat #AppleToo-kampanjan: ”Mikään ei ole muuttunut”
Työoloihinsa turhautuneet Apple-työntekijät ovat aloittaneet uuden kampanjan saadakseen aikaan muutosta. #AppleToo-liikkeestä uutisoi Vice.
MeToo-kampanjat ovat mullistaneet esimerkiksi työoloja useilla aloilla viime vuosina, mutta … Lue lisää
Uudet kuvat suojakuorista paljastavat: näin iPhone 13 -puhelimet muuttuvat
Applen tuleva, syyskuulle odotettu iPhone-julkistus lähestyy. Yhtenä uudistuksena uusiin iPhoneihin odotetaan muutoksia kameroihin, joiden myötä myös takakamerakohoumat ovat kasvamassa uutuuksissa.
Applelta odotetaan tänä syksynä … Lue lisää







































