Apple
Kaikki Mobiili.fin jutut Applesta.
Arvostelussa iPhone 17: entistä useammalle paras valinta
Apple julkaisi uudet iPhone 17 -puhelimensa tuttuun tapaan syyskuussa. Neljästä uudesta iPhone-mallista iPhone 17 jatkaa muotoilullisesti edeltäjänsä linjoilla, vaikka tekniikan puolella uudistuksia onkin tapahtunut … Lue lisää
Odotettu julkaisupäivä sai vahvistuksen: F1-elokuva tulee katseltavaksi Apple TV -tilauksella joulukuussa
Applen rahoittama F1-elokuva saapui elokuvateattereihin kesäkuun lopulla ja ostettavaksi sekä vuorattavaksi verkosta elokuussa.
Jo alun alkaen on tiedetty elokuvan olevan tulossa myös osaksi Apple … Lue lisää
Apple tuplasi maksimipalkkion – maksaa haavoittuvuuksien löytämisestä nyt jopa 2 miljoonaa dollaria
Apple maksaa jatkossa haavoittuvuuksien paikantamisesta jopa kaksi miljoonaa. Lisineen ja kertoimineen palkkiot voivat nousta vieläkin korkeammiksi.
Apple, Google ja muut teknologiajätit maksavat usein … Lue lisää
Paljastus: Applelta tulossa jopa kolme laitejulkistusta alkavalla viikolla – uusi M5-piiri käyttöön useammissa uutuuksissa
Apple tulee julkistamaan jopa kolme uutuustuotetta alkavalla viikolla, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään.
Julkistukset tulevat tapahtumaan lehdistötiedotteilla ennakkoon ilmoitetun ajankohdan … Lue lisää
Apple poisti Clips-videosovelluksensa saatavilta – kehitys lopetettu
Apple on yllättäen käytännössä lopettanut tarjoamasta Clips-videonmuokkaussovellustaan, jonka se julkaisi alun perin vuonna 2017.
Apple poisti Clipsin saatavilta 10. lokakuuta. Verkkosivuillaan Apple kertoo, ettei … Lue lisää
Raportti: MacBook Pro M5:llä tulossa pian – M5 Pro- ja M5 Max -mallit tulossa vasta myöhemmin
Applelta odotetaan tänä vuonna vielä useita tuotejulkistuksia.
Näihin tulevat odotusten mukaan lukeutumaan jo yllättävässä vuodossa paljastunut M5-järjestelmäpiirillä päivitetty iPad Pro sekä MacBook Pro -läppäreiden … Lue lisää
Raportti: Apple tekemässä pienen yritysoston tekoälyn saralla
Apple käy loppuvaiheen neuvotteluja hankkiakseen riveihinsä osaajia sekä teknologiaa tekoälyn startup-yhtiöltä Prompt AI:lta, raportoi CNBC.
Prompt AI:n johto kertoi työntekijöilleen torstaina yhtiön sisäisessä … Lue lisää
Raportti: Apple järjestelee uudelleen Apple Watchin kehitystä merkittävän johtajan jättäessä yhtiön
Apple uudelleenjärjestelee organisaatiotaan Apple Watchiin, watchOS-käyttöjärjestelmään ja kuntoilu- ja terveystiimien osalta, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman lähteisiinsä perustuen.
Muutokset juontuvat Applen operatiivisen johtajan Jeff … Lue lisää
Raportti: Apple viime hetken neuvotteluissa Formula 1:n Yhdysvaltojen-lähetysoikeuksista – merkittävää ilmoitusta odotetaan Austinin kisaviikonloppuna
Applen tavoitteena on julkistaa sopimus Yhdysvaltojen Formula 1 -lähetysoikeuksien hankkimisesta ensi kaudesta eteenpäin tulevan Yhdysvaltojen GP:n yhteydessä.
Jo heinäkuussa raportoitiin, että Apple oli … Lue lisää
Poliisi nappasi rikollisjoukon – epäillään 40 000 varastetun iPhonen salakuljettamisesta Kiinaan
Neuvokkaan käyttäjän toimet johtivat laajan rikollisjoukon paljastumiseen. Ryhmä kähvelsi lontoolaisten iPhoneja ja postitti niitä Kiinaan jatkokäsittelyä varten.
Älypuhelinten keskihinnat nousevat vuosi vuodelta, mikä tekee … Lue lisää
Apple julkaisi toiset beetat iOS 26.1:sta ja muista tulevista pistepäivityksistä – mukana merkittävä muutos herätysten lopettamiseen
Apple on julkaissut toiset beetatestiversiot iOS 26.1:stä sekä muista tulevista pistepäivityksistään.
Ensimmäiset beetat iOS 26.1:stä, iPadOS 26.1:stä, watchOS 26.1:stä, macOS 26.1:stä, tvOS 26.1:stä ja … Lue lisää
Kuka nousee Applen seuraavaksi toimitusjohtajaksi? Yksi nimi näyttää entistäkin selvemmältä valinnalta
Spekulaatiot Applen seuraavasta toimitusjohtajasta ovat nousseet jälleen esille.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman on toistanut viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään tunnetusti erinomaisten tietolähteidensä tukeman arvionsa siitä, … Lue lisää
Applen 69 euron olkahihna iPhoneille yllätti – ja näyttää nousseen hitiksi
Apple esitteli syksyn 2025 uusien iPhone-puhelintensa iPhone 17:n, iPhone 17 Pron ja iPhone 17 Pro Maxin sekä iPhone Airin rinnalla myös uuden lisäyksen lisävarustevalikoimaansa, … Lue lisää
Toiko iOS 26 -päivitys iMessage-ongelman iPhoneesi? Apple julkaisi yksinkertaisen korjausohjeen
Apple julkaisi uudet merkittävät käyttöjärjestelmäversionsa 15. syyskuuta. Uusiin käyttöjärjestelmäversioihin lukeutuu iOS 26, joka on johtanut ongelmiin osalla iPhone-käyttäjistä iMessagen aktivoinnin kanssa.
Osa käyttäjistä on … Lue lisää
Videolla: AirPods Pro 3 -kuulokkeet purettiin – korjausarvosana yhä surkea 0 / 10
Applen kolmannen sukupolven AirPods Pro on edeltäjiensä tavoin korjaajan painajainen. Korjausoppaistaan tunnettu iFixit ei löytänyt raportissaan juuri positiivisia puolia AirPods Pro 3:n rakenteesta.
Apple … Lue lisää
Raportti: Applelta merkittävä suunnanmuutos – ”Vision Airin” kehitys keskeytetty tekoälylasien vauhdittamiseksi
Apple on tehnyt merkittävän muutoksen tuotekehityssuunnitelmiinsa.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman raportoi Applen päättäneen keskeyttää Apple Vision Pron halvemman ja kevyemmän version, niin sanotun … Lue lisää
Apple lisäsi iPhone 11 Pro Maxin ja Apple Watch Series 3:n vintage-tuotteiden listalleen
Apple on päivittänyt vanhojen vintage-tuotteiden listaustaan.
Tällä kertaa vintage-tuotteiden listalle on lisätty iPhone 11 Pro Max sekä kaikki eri Apple Watch Series 3 -mallit, … Lue lisää
Erikoinen peli julki iPhonelle – ohjaaminen tapahtuu AirPods-kuulokkeilla
Applen iPhoneille ja iPadeille on julkaistu uusi mielenkiintoinen peli.
RidePods-pelin idea on yksinkertainen. Pelissä ohjataan moottoripyörää loputtomalla tiellä autoja ja muita esteitä väistellen. Erikoista … Lue lisää
Adobe julkaisi Premiere-videoeditorin iPhonelle
Adobe Premiere on nyt julkaistu iPhonelle. Muilta alustoilta tutut työkalut ovat nyt laajalti myös iPhone-käyttäjien ulottuvilla.
Adobe Premiere on kompakti, mutta samalla tehokas videoeditori … Lue lisää
Jättivuoto: Applen julkistamaton iPad Pro M5-järjestelmäpiirillä paljastui venäläisen tubettajan videolla
Applen julkistamaton tuleva uutuus on joutunut merkittävän vuodon kohteeksi.
Venäläinen tubettaja on paljastanut tulevan, M5-järjestelmäpiirillä päivitetyn iPad Pron Wylsacom-kanavalla julkaistulla unboxing-videolla, joka löytyy alta.
Apple julkisti Powerbeats Fit -kuulokkeet seuraajaksi Beats Fit Prolle
Apple on julkistaniut Beats-brändinsä alla uudet Powerbeats Fit -kuulokkeet, joiden tulosta se jo aiemmin vihjaili.
Uudet Powerbeats Fit -kuulokkeet ovat suunniteltu erityisesti liikuntakäyttöön. Uudesta … Lue lisää
Fonecta Callerin iPhone-sovellus päivittyi vihdoin automaattisella soittajan tunnistuksella – ”Tätä on toivottu pitkään!”
Fonecta Caller on saanut merkittävän päivityksen iPhonessa.
Fonecta Caller on päivittynyt iPhonessa automaattisella soittajan tunnistuksella, joka tunnistaa soittajan heti, kun puhelin soi.
Fonecta Caller … Lue lisää
Apple-reportteri: Applen uusien MacBook Pron, MacBook Airin ja näytön massatuotanto lähestyy
Applen uudet MacBook Pro, MacBook Air ja kaksi uutta näyttömallia lähestyvät massatuotantoa, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman osana viimeisintä Power On -uutiskirjettään.
Gurman toteaa … Lue lisää
Videolla: näin iPhone 17 selvisi tubettajan tutusta kuritustestistä
Applen uudet iPhonet ovat olleet suuren huomion kohteena myyntiintulonsa jälkeen.
iPhone 17 Pro -puhelinten uusi alumiinirunko on herättänyt huolen naarmuuntumisesta ja ohuen iPhone Airin … Lue lisää
Raportti: Apple kehittänyt yhtiön sisäisen ChatGPT:n kaltaisen sovelluksen Siri-uudistusten testaamiseksi
Apple on kehittäny yhtiön sisäisen ChatGPT:n kaltaisen sovelluksen testatakseen uudistuvaa Siri-palveluaan, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman.
Applen on nähty jääneen monella eri tavalla … Lue lisää
Kalenterissa suuri ongelma – iOS 26 toi ikävän bugin
Kalenteri toimii nyt huonosti Applen älypuhelimilla. Uusi iOS 26 -ohjelmisto vaikuttaa olevan häiriöiden taustalla.
Kalenterin sisäinen haku näyttää hajonneen iOS 26 -päivityksen myötä. Esimerkiksi … Lue lisää
Apple kehottaa EU:ta hankkiutumaan eroon digimarkkinasäädöksestä
Euroopan unionin digimarrkkinasäädös heikentää kuluttajille tarjottavia palveluita ja siitä tulisi hankkiutua eroon. Näin kehottaa Apple tuoreessa lausunnossaan.
Euroopan unionin digimarkkinasäädöksellä pyritään tekemään digitaalisten … Lue lisää
Apple vastasi kohuun iPhone 17 Pro -puhelinten naarmuuntumisesta
Apple on kommentoinut huolia iPhone 17 Pro -älypuhelinten naarmuuntumisesta. Yhtiö selittelee tilannetta muun muassa tavanomaisella kulumisella.
Apple lanseerasi hiljattain uudet iPhone 17 Pro -älypuhelimensa, joissa … Lue lisää
Apple Music päivittyi 5.0-versioon Androidilla – mukana nämä uudistukset
Apple Music on saanut merkittävän päivityksen Androidilla. Versio 5.0 tuo mukanaan kolme uudistusta.
Apple Musicin uudistukset mukailevat Applen hiljattain julkaisemassa iOS 26 -ohjelmistossa … Lue lisää
iPhone 17- ja iPhone Air-käyttäjät raportoivat Wi-Fi- ja Bluetooth-ongelmista
Osa uusien iPhone-puhelinten iPhone 17:n, iPhone 17 Pron, iPhone 17 Pro Maxin ja iPhone Airin käyttäjistä ovat törmänneet ongelmiin Wi-Fi- ja Bluetooth-yhteyksissä.
Käyttäjät ovat … Lue lisää
Apple valmistelee kahta suurta muutosta iPhonen tietoturvapäivityksiin
Apple näyttää valmistelevan kahta uudistusta tärkeiden tietoturvapäivitysten julkaisuun käyttöjärjestelmilleen.
Tavallisesti Apple julkaisee tietoturvapäivityksetkin osana uusia käyttöjärjestelmäversioita.
Jo vuonna 2023 Apple esitteli kuitenkin pikaturvapäivitykset, … Lue lisää
Tubettaja testasi: iPhone 17 Pro -puhelinten naarmuuntuminen aito huolenaihe
Applen uudet huippupuhelimet todella naarmuuntuvat helposti. Ensimmäisten käyttäjien huolet vaikuttavat käyvän toteen.
Apple lanseerasi hiljattain uudet iPhone 17 Pro -älypuhelimensa sekä iPhone 17 -perusmallin ja ohuen iPhone Airin. … Lue lisää
Videolla: näin tehokasta pikalatausta iPhone 17 Pro Max tukee – useat Apple-laturit mahdollistavat täyden tehon
Uudet iPhone 17 -puhelimet tukevat entistä nopeampaa pikalatausta.
Apple itse kertoo uusien iPhone 17 -puhelinten akun latautuvan 50 prosentin varaukseen 20 minuutissa 40 watin … Lue lisää
Apple aloitti uuden beetatestauskierroksen – ensimmäiset beetat julki iOS 26.1:sta ja muista tulevista pistepäivityksistä
Applen saatua 15. syyskuuta julkaistua uudet merkittävät 26-käyttöjärjestelmäversionsa on se nyt aloittanut uuden beetatestikierroksen ensimmäisten pistepäivitysten myötä.
Apple on nyt julkaissut ensimmäiset sovelluskehittäjille suunnatut … Lue lisää
Videolla: uusi iPhone Air purettiin – korjattavuus ei kärsi ohuudesta
Applen ohuen iPhone Airin korjattavuudessa on paljon hyvää. iFixitin raportissa kehutaan monia ratkaisuja.
Uuden iPhone Airin paksuus on kamerakomponenttia lukuun ottamatta vain 5,64 millimetriä. … Lue lisää
Videolla: näin iPhone Air selvisi tubettajan tutusta kuritustestistä
Uusi iPhone Air saatiin kuin saatiinkin murtumaan JerryRigEverything-kanavan perinteisessä kestävyyskokeessa YouTubessa. Tavanomaiset keinot eivät kuitenkaan riittäneet.
Applen ennätysohut iPhone Air yllätti aiemmin kestävyydellään monet … Lue lisää
Uudet iPhonet saapuivat testiimme – tässä ensitunnelmat iPhone 17 -kolmikosta ja ohuesta iPhone Airista
Applen uudet iPhonet eli iPhone 17, iPhone Air, iPhone 17 Pro ja iPhone 17 Pro Max tulivat saataville perjantaista 19. syyskuuta alkaen.
iPhone-jälleenmyyjistä DNA … Lue lisää
Raportti: iPhone 17 -perusmallin kysyntä yllätti Applen – tuotantomäärään selvä korotus
Applen uudet iPhone-puhelimet iPhone 17, iPhone Air, iPhone 17 Pro ja iPhone 17 Pro Max tulivat saataville perjantaista 19. syyskuuta alkaen. Ennakkomyynti käynnistyi jo … Lue lisää
Videolla: uusi iPhone 17 Pro purettiin – tältä näyttävät sisuskalut
Applen uudet iPhone-puhelimet iPhone 17, iPhone Air, iPhone 17 Pro ja iPhone 17 Pro Max tulivat saataville perjantaista 19. syyskuuta alkaen.
Saataville tulon myötä … Lue lisää
Apple julkaisi päivitetyn Final Cut Camera 2.0 -sovelluksen – tukee uusien iPhone 17 Pro -puhelinten erityisiä kuvausominaisuuksia
Uudet iPhone-puhelimet tulivat saataville perjantaista 19. syyskuuta alkaen, ja samalla Apple on julkaissut päivitetyt versiot Final Cut Camera -kamerasovelluksestaan sekä Final Cut Pro -videoeditointisovelluksestaan.









































