Android
Kaikki Mobiili.fin jutut Androidista.
Tämä oli Google-tilaisuuden suurin yllätys: Android P:n testiversio samantien myös 7 muun valmistajan laitteille
Google kertoi Suomen aikaa eilisiltana vuotuisen I/O-kehittäjäkonferenssin alkajaisiksi Androidin seuraavan version Android P:n uudistuksista sekä tekoälyn hyödyntämisestä jälleen uusilla tavoilla Googlen lukuisissa eri palveluissa.
Google paljasti lisää Android P:stä: yksinkertaistettu käyttöliittymä, lisää akunkestoa tekoälyllä ja digitaalista hyvinvointia
Google on kertonut I/O-kehittäjäkonferenssissaan lisätietoa Androidin seuraavasta versiosta, joka toistaiseksi tunnetaan yhä Android P -lyhytnimellä. Google julkaisi ensimmäisen esiversion Android P:stä jo aiemmin maaliskuussa, … Lue lisää
Google lisää taas tekoälyä palveluihinsa – kirjoittaa sähköpostit ja jopa soittaa puhelut puolestasi
Google on I/O 2018 -tapahtumassaan esitellyt suunnitelmiaan tuoda tekoälyä entistä vahvemmin osaksi palveluitaan. Uudistuksia on tulossa muun muassa Gmailiin, Google Kuvat -sovellukseen kuin … Lue lisää
Google kertoo lisää uudesta Androidista ja muusta kello 20 alkaen – seuraa julkistustilaisuutta live-lähetyksenä tästä
Google avaa vuotuisen I/O-kehittäjäkonferenssinsa kello 20 alkavalla julkistustilaisuudella.
Tällä kertaa Googlelta odotetaan lisätietoja seuraavasta Android-versiosta, jo ensimmäisenä esiversiona aiemmin esitellystä Android P:stä, tekoälyn merkityksen … Lue lisää
Google valitsi Play-sovelluskaupan parhaimmiston – menestyneelle suomalaispelille jysähti tärkeä kunnianosoitus
Google on julkistanut tänä iltana Suomen aikaa alkavan vuotuisen Google I/O -kehittäjäkonferenssinsa alla tämän vuoden Google Play Awards -voittajat.
Parhaimmat sovellukset valitessaan Google … Lue lisää
Google julkaisi toukokuun Android-tietoturvapäivitykset – mukana myös korjaus Pixel XL:n latausongelmaan
Google on jälleen julkaissut uudet tietoturvapäivitykset Androidille. Samalla yhtiö tuo korjauksen Pixel XL -älypuhelinta kiusanneeseen latausongelmaan, kertoo Android Central.
Alkuperäisen Pixel XL:n käyttäjät alkoivat … Lue lisää
Google kertoi Android Auto -uudistuksista – Google-palvelut osaksi Volvoja
Google on blogipäivityksessään esitellyt tulevia suunnitelmiaan omalle Android Auto -alustalleen. Lisäksi yhtiö on aloittamassa yhteistyön ruotsalaisen Volvon kanssa tuodakseen palvelunsa, kuten Google Assistantin, … Lue lisää
Haluatko tehdä Android-puhelimestasi todella yksinkertaisen? Kokeile Siempo-launcheria
Nykypäivänä älypuhelimet hoitavat tehtäviä, joihin ennen tarvittiin useita erillisiä laitteita. Positiivinen asia voi muodostua myös ongelmaksi, välillä älyluuri kun tarjoaa liikaakin tekemistä. Mikäli näytön … Lue lisää
Suosikkipuhelin Honor 8 saamassa lopulta Android Oreo -käyttöjärjestelmäpäivityksen – nyt jo rajatusti testissä
Huawein sisarbrändin Honorin suosikkipuhelimen Honor 8:n Android 8.0 Oreo -päivitys on jo testissä puhelimen kiinalaiselle versiolle.
Oreo-käyttöjärjestelmäversion Honor 8:lle tulosta on aiemmin ehtinyt olla … Lue lisää
Snapchatiin taas uutta: nyt tulevat Snappables-pelit
Snapchat on saanut jälleen uuden ominaisuuden, kun Snappables-pelit saapuvat palveluun. Snappables-pelit saapuvat palvelun Android- ja iOS-versioille ja uusia pelejä julkaistaan joka viikko. Snapchat … Lue lisää
Uusi Harry Potter -peli julkaistu – ladattavissa Androidille ja iPhonelle
Harry Potter -faneille on nyt tarjolla uusi mobiilipeli, joka päästää pelaajansa opiskelemaan Tylypahkan kuuluisimpaan opinahjoon, Hogwartsiin. Harry Potter: Hogwarts Mystery ajoittuu 1980-luvulle aikaan … Lue lisää
Uusi Opera Touch -selain julkaistu Androidille
Norjalainen Opera on julkaissut uuden Opera Touch -selaimensa Android-laitteille. Yhden käden käyttö mielessä suunniteltu sovellus toimii myös tiiviisti yhteistyössä Operan tietokoneselaimen kanssa.
Ulkoasultaan moderni … Lue lisää
Googlelta uusi tehtävälistasovellus Google Tasks
Jo jonkin aikaa huhuttu tehtävälistasovellus Google Tasks on nyt virallisesti julkaistu Androidille ja iOS:lle, uutisoi 9to5Google.
Google Tasks toimii pitkälti kuten muutkin vastaavat … Lue lisää
Google vaihtoi aseen vesipyssyyn – Applen ja Samsungin perässä
Apple vaihtoi ensimmäisenä käsiaseen vesipistooliin vuonna 2016, ja hiljattain esimerkiksi Samsung ja Twitter ovat seuranneet perässä. Nyt vesipyssyjengiin liittyy Emojipedian mukaan myös Google, joka … Lue lisää
Nämä sovellukset ovat Androidin sovelluskaupan huippua – katso eri Google Play Awards -palkintokategorioiden ehdokkaat
Googlen parin viikon päästä järjestettävän vuotuisen Google I/O -konferenssin yhteydessä palkitaan jo perinteiseen tapaan myös Androidin Google Play -sovelluskaupan parhaita sovelluksia. Tällä kertaa voittajat … Lue lisää
LG V30 muuttuu päivityksellä ThinQ-versioksi – saa tekoälyä kameraan
LG julkisti Mobile World Congress 2018 -tapahtumassa uuden, tekoälyominaisuuksilla varustetun V30S ThinQ-version V30-huippupuhelimestaan. Nyt samaiset ominaisuudet tuodaan päivityksellä myös tavallisen V30:n käyttäjille, kertoo Android Police.
Google esitteli Chatin – pyrkii tekstiviestien seuraajaksi
Google on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt uutta standardia, jonka on tarkoitus korvata perinteiset tekstiviestit. Lisäksi kaikille Android-käyttäjille on tulossa uusi sovellus, Chat, jonka myötä Applen … Lue lisää
Moto E5 ja Moto E5 Plus julki – uusia edullisia älypuhelimia Motorolalta
Uusien Moto G6 -puhelimien lisäksi Motorola esitteli halvemman hintaluokan Moto E5 -puhelimia. Moto E5 ja Moto E5 Plus -puhelimet suuntaavat Euroopan markkinoille seuraavien kuukausien … Lue lisää
Motorola julkisti G6-puhelimet – tällaisia ovat G6 Play, G6 ja G6 Plus
Motorola on tänään esitellyt liudan uusia puhelimia. Tämän vuoden Moto G -sarjalaiset eli Moto G6 -puhelimet näkivät päivänvalon. Yhteensä versioita esiteltiin kolme kappaletta: Moto … Lue lisää
Googlelta uusi sovellus: opettaa koodaamaan
Googlen sisäinen ajatushautomo, Area 210, on julkaissut seuraavan luomuksensa. Grasshopper-sovellus opettaa koodaamisen alkeita Android- ja iOS-käyttäjille, ja vieläpä ilmaiseksi.
Grasshopper opettaa käyttäjälleen perusteet … Lue lisää
ZTE:n voi olla pakko vaihtaa pois Googlen Androidista – Yhdysvaltojen rangaistus iskee kovalla tavalla
Kiinalainen älypuhelin- ja verkkolaitevalmistaja ZTE on erittäin suurissa vaikeuksissa. Yhdysvaltojen kauppaministeriön aiemmin tällä viikolla määräämä rangaistus, joka kieltää amerikkalaisilta yhtiöiltä kaiken teknologian tai muiden … Lue lisää
Android Oreo vasta vajaassa 5 prosentissa Android-laitteita – julkaistiin jo viime elokuussa
Android Oreon versiot ovat asennettuina vain 4,6 prosentissa Android-älypuhelimista ja -tableteista, selviää Googlen Android-kehittäjille suunnatusta blogista. Oreo on kuitenkin nopeimmin uusia käyttäjiä haaliva … Lue lisää
Samsungilta erikoinen uutuus: älypuhelin ilman nettiyhteyttä
Samsung on kertonut uudesta Galaxy J2 Pro -älypuhelimesta, joka tähtää varsin erikoiseen markkinarakoon: ”älypuhelimessa” ei nimittäin ole lainkaan Internet-yhteyttä. Galaxy-perheen tuoreimmasta lisäyksestä kertoo Sammobile.
Googlen julkaisema kuva paljasti uuden navigointipalkin: Androidin käyttöön tulossa muutos – eletoiminnot mukaan?
Google julkaisi eilisiltana Suomen aikaa blogimerkinnän tulevan Android P -käyttöjärjestelmäversion turvallisuusparannuksista verkkoyhteyksissä. Itse aiheen sijaan mielenkiintoisinta oli kuitenkin julkaisussa mukana ollut oheinen näyttökuva – … Lue lisää
Android-puhelinvalmistajat jäivät kiinni tietoturvapäivityksistä valehtelusta – testaa oman puhelimesi tilanne
Eilen julkisuuteen tulivat tietoturvatutkijoiden tulokset, joiden mukaan Android-puhelimet väittävät usein Android-turvaustason ollessa kunnossa, vaikka todellisuudessa esitetyn päiväyksen vaatimia korjauksia laitteista puuttuu.
Android-puhelimet kertovat asetuksissaan … Lue lisää
Samsung Galaxy S9 -puhelimissa näyttöongelmia – tummat värit puuroutuvat
Samsung tekee tunnetusti erittäin laadukkaita AMOLED-näyttöjä, mutta mitään niin hyvää ei olekaan, etteikö jotakin vikaa toisinaan ilmaantuisi. Useat Galaxy S9 -mallien käyttäjät raportoivat nimittäin … Lue lisää
Järkyttävä paljastus: Android-puhelinvalmistajat huijaavat päivittäneensä puhelimia – oikeasti haavoittuvuuksia jätetty korjaamatta
Android-puhelinvalmistajat eivät todellisuudessa ole päivittäneet laitteitaan kuten ovat väittäneet. WIRED-julkaisu paljasti Security Research Labin tutkijoiden kanssa useiden valmistajien jättäneen sisällyttämättä korjauksia, jotka olisivat kuuluneet … Lue lisää
Tässä on maailman ensimmäinen Android-satelliittipuhelin
Android-puhelimet valloittivat maailman jo lukuisia vuosia sitten, mutta satelliittiyhteyksiä halajavat ovat toistaiseksi jääneet tyhjin käsin. Thuraya X5-Touchin myötä tämäkin aukko tarjonnassa täytetään, kertoo Phone … Lue lisää
Samsung Galaxy J7 Duo julki – halpa kaksoiskamerapuhelin
Samsung J7 Duo -älypuhelin teknisine yksityiskohtineen tuli julkisuuteen tehtyään pikavisiitin korealaisyhtiön Intian verkkosivuilla. Kyseessä on budjettimalli, kertoo Phone Arena.
Edullinen J7 Duo sisältää … Lue lisää
Nokia 3:n Android 8.0 Oreo -päivitykset alkavat tänään
Edullisen hintaluokan Nokia 3 -älypuhelin saa tänään Android 8.0 Oreo -päivityksen, on Nokia-puhelimia kehittävän ja myyvän HMD Globalin tuotteista vastaava johtaja Juho Sarvikas twiitannut.
ZTE julkisti uuden Nubia Z18 mini -älypuhelimen – myös uusi pelipuhelin tulossa pian
Älypuhelinvalmistaja ZTE on esitellyt uuden Nubia Z18 mini -älypuhelimensa. Nubia Z18 mini tarjoaa käyttäjälle suuren näytön, tehokkaan järjestelmäpiirin ja paljon RAM-muistia edulliseen hintaan. Uuden … Lue lisää
Instagramiin uusi Focus-muotokuvatila
Suosittuun sosiaalisen median palveluun Instagramiin on tullut uusi kameratila. Focus-kameratilalla voi ottaa monista älypuhelimista tuttuja muotokuvia, joissa henkilön taustaa on sumennettu korostaen itse kohdetta. … Lue lisää
Uusi Android TV -lisälaite paljastui – tulossa Googlen brändillä?
Android TV:tä itselleen hamuaville vaihtoehtoja on tällä hetkellä markkinoilla kovin vähän, kun Googlekaan ei ole julkaissut omia tuotteita. Yhtiön brändi saattaa kuitenkin olla … Lue lisää
Googlen kauppa täynnä henkilöllisyyspapereiden väärennyssovelluksia – nyt tapahtumassa siivous
Älypuhelimille on tänä päivänä saatavilla jos jonkinlaisia sovelluksia, ja Google Play tarjoaa myös esimerkiksi henkilöllisyyspapereiden väärentämistä suunnittelevalle ison kasan vaihtoehtoja. Mutta ei tarjoa … Lue lisää
Google Playsta ladataan yli tuplasti sovelluksia App Storeen verrattuna – Applen kaupassa liikkuu kuitenkin enemmän rahaa
AppAnnie on jälleen julkaissut viimeisimmän vuosineljänneksen lataustilastot sekä Androidin että iOS:n sovelluskaupoista. Google Play on latausmäärissä selkeästi suositumpi, mutta Apple puolestaan käärii sovelluskaupoista lähes … Lue lisää
Perjantaina julkistettava Black Shark -pelipuhelin uusissa kuvissa – ohjainpainikkeet mukaan lisäkuorella
Xiaomin rahoittama Black Shark -pelipuhelin on vuotanut verkkoon uusien vuotokuvien kera. Viime viikolla vuodetut kuvat varmistettiin valheellisiksi, mutta uudet vuotokuvat vaikuttavat vakuuttavammilta. Asiasta uutisoi … Lue lisää
Samsung aloitti Galaxy Note8:n Oreo-päivitykset Suomessa
Samsung on vihdoin aloittanut Android 8.0 Oreo ja Samsung Experience 9.0 -käyttöjärjestelmäpäivityksen jakelun Galaxy Note8 -älypuhelimelleen Suomessa.
Oreo-käyttöjärjestelmäversion sisältämien uudistusten ohella Samsung tuo päivityksessä merkittävästi … Lue lisää
Google nosti esiin Play-sovelluskaupan parhaimmistoa – listasi joukon sovelluksia ja pelejä
Google julkaisee tätä nykyä vuosineljänneksittäin Android Excellense -listaukset sen Google Play -kaupan parhaimmistoon lukeutuvista sovelluksista ja peleistä.
Nyt Google on julkaissut listat vuoden 2018 … Lue lisää
Apple siivosi sovelluskauppaa – sovellusten lukumäärä pieneni viime vuoden aikana
Applenkaan ekosysteemi ei ole immuuni roskasisällölle, selviää Appfiguresin julkaisemasta raportista. Vuonna 2017 Apple nimittäin poisti App Storesta sellaisen määrän spämmi- ja kloonisovelluksia, että ensimmäistä … Lue lisää
Suositulle suomalaispelille jatko-osa: PAKO 2 nyt ladattavissa Androidille ja iOS:lle
Helsingissä toimivan Three Men Gamesin seuraava peli, PAKO 2, on nyt julkaistu myös älypuhelimille. Steamissa menestynyt indie-peli on saatavilla sekä Androidille että iOS:lle.
PAKO … Lue lisää












































