Bisnes
Lähteekö Jollan bisnes nyt lentoon? Venäjältä pitäisi tulla pian jättipotti
Suomalaisen Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävän Jollan liiketoiminta on nyt vakaalla pohjalla. Yhtiö sai alkunsa Nokian hylkäämän MeeGon jatkokehityksestä. Ensimmäisen Jolla-älypuhelimen myyntiintulosta vuonna 2013 tuli viikko … Lue lisää
Huawein kuluttajaliiketoimintayksikölle uusi myyntijohtaja
Huawein kuluttajaliiketoimintayksikkö on saanut Suomessa uuden myyntijohtajan.
Paavo Saarinen on nimitetty Huawei Technologies Oy:n kuluttajaliiketoimintayksikön myyntijohtajaksi 15. marraskuuta alkaen. Vuodesta 2000 alalla toiminut Saarinen … Lue lisää
Suomalainen Oura-älysormus kerännyt yhteensä 20 miljoonan dollaria rahoitusta – toimitusajat vihdoin lyhentymässä
Suomalainen älysormusta myyvä Oura Health on kerännyt nyt yhteensä 20 miljoonaa dollaria eli vajaat 18 miljoonaa euroa rahoitusta.
Uuden rahoituksen määrä on tuoreimmalla rahoituskierroksella … Lue lisää
Nokialle 250 miljoonan euron laina Pohjoismaiden investointipankilta
Nokia ja Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ovat ovat allekirjoittaneet 250 miljoonan euron lainasopimuksen 5G-mobiiliteknologian tutkimus- ja kehitystyöhön.
Lainalla, jonka keskimääräinen maturiteetti on viisi vuotta nostosta, … Lue lisää
Tässä marraskuun myydyimmät puhelimet: Black Fridaylla suuri vaikutus, OnePlus jatkoi kärjessä Elisalla
Marraskuun puhelinmyynnissä näkyivät erityisesti tarjouspäivät, kuten Black Friday, jolloin älypuhelimia myytiin suuria määriä, kertovat tänään marraskuun myydyimpien puhelinten listansa julkaisseet operaattorit ja Gigantti.
”Black … Lue lisää
Googlen viestisovelluksiin tulossa taas muutoksia: Hangouts katoaa mutta Hangouts Chat ja Meet avautuvat myös kuluttajille
Kuka enää ottaa selvää Googlen eri viestipalveluista?
Tuoreimpana käänteenä Googlen on tällä viikolla raportoitu suunnittelevan sen Hangouts-palvelun alasajoa vuonna 2020. Tätä 9to5Googlen raporttia on … Lue lisää
Rovio osti toisen suomalaisen peliyhtiön PlayRavenin
Rovio Entertainment on tiedottanut ostaneensa toisen suomalaisen peliyhtiön PlayRavenin. Ostolla Rovio vahvistaa laajentumista mobiilistrategiapeleihin.
Rovion mukaan se hankki PlayRaven Oy:n koko osakekannan tänään 30. … Lue lisää
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja konkurssin partaalla – perustaja myönsi hävinneensä uhkapeleisssä yli 100 miljoonan euron edestä
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Gionee on vaarassa kaatua maksukyvyttömyyteen.
Raportoidusti Gionee ei ole pystynyt maksamaan laskujaan alihankkijoilleen ja on neuvotellut niiden kanssa maksujärjestelyistä sen jälkeen, kun … Lue lisää
Vuodettiinko Samsungin taittuvien näyttöjen teknologia Kiinaan? Yhdeksän henkilöä syytteeseen Etelä-Koreassa
Samsung Electronicsin taittuvien näyttöjen teknologiaa näytetään vuodetun kiinalaiselle yritykselle, raportoi uutistoimisto Reuters. Etelä-Korean syyttäjät asettivat torstaina syytteeseen yhdeksän henkilöä ja kaksi yritystä vuodosta … Lue lisää
Ericsson: Maailmassa 1,5 miljardia 5G-liittymää vuonna 2024
Ruotsalainen verkkolaite- ja palveluyhtiö Ericsson arvioi, että maailmassa tulee olemaan käytössä 1,5 miljardia 5G-liittymää vuoteen 2024 mennessä tuoreessa Ericsson Mobility Report -raportissaan.
Ericsson odottaa … Lue lisää
Apple-pomo vastasi epäilyihin kysynnästä: ”iPhone XR on ollut suosituin iPhone-malli joka päivä myyntiintulonsa jälkeen”
Viime viikkoina on kuultu katkeamaton sarja raportteja, joiden mukaan uusien iPhone-mallien kysyntä on jäänyt Applen odotuksista ja tämä on johtanut merkittäviin tuotantoleikkauksiin.
Erityisesti kolmesta … Lue lisää
Microsoftille 480 miljoonan dollarin jättisopimus: toimittaa armeijalle AR-laseja
Microsoft on tehnyt suuren sopimuksen Yhdysvaltain armeijan kanssa, uutisoi Bloomberg. Yhdysvaltain armeija tulee ostamaan Microsoftilta HoloLens-AR-laseja mahdollisesti jopa yli 100 000 kappaletta. Sopimuksen arvoksi … Lue lisää
Uusi joukkokanne Applea vastaan: Mac-tietokoneiden puuttuvat pölysuodattimet johtavat ongelmiin
Applea vastaan on Yhdysvalloissa nostettu uusi joukkokanne, jonka mukaan valitut iMac- ja MacBook-tietokoneet eivät sisällä pölysuodattimia, jotka ne kanteen mukaan todellisuudessa tarvitsisivat. Asiasta … Lue lisää
MobilePay-maksaminen alkoi S-ryhmän kaupoissa
MobilePay on tullut maksutavaksi ensimmäisissä S-ryhmän kaupoissa. Käyttöönotosta syksyn aikana tiedotettiin jo keväällä.
MobilePaylla S-ryhmän kaupoissa maksamalla saa samalla kerättyä bonukset ilman erillistä korttia. … Lue lisää
Fortnitella jo 200 miljoonaa pelaajaa – suosio kasvanut vauhdilla
Fortnite on kasvattanut suosiotaan vauhdilla kuluvan vuoden aikana. Suositulla taistelupelillä on jo 200 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa.
Pelaajien määrä on noussut vauhdilla. Kesäkuussa Fortniten kehittäjä … Lue lisää
Samsung tekemässä sijoituksen Pokémon GOn kehittäjään – uusi Harry Potter -peli yksinoikeudella Samsung-laitteisiin?
Samsung on tekemässä merkittävän 40 miljoonan dollarin sijoituksen parhaiten Pokémon GO -hittipelistään tunnettuun Nianticiin, The Inquirer kertoo. Osana diiliä Samsung saisi yksinoikeuden joihinkin … Lue lisää
Uberille lätkäistiin sakot tietovuodosta ja sen peittelystä
Kyytipalveluita tarjoavalle Uberille on annettu sakot Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Ison-Britannian tietoturva-asioita tarkkaileva Information Commissioner’s Office (ICO) määräsi Uberin maksettavaksi 385 000 punnan eli … Lue lisää
Nokia-älypuhelimet putosivat pois Euroopan TOP5:stä – kilpailu markkinaosuuksista käy tiukkana kiinalaisvalmistajien kanssa
Nokia-puhelinyhtiö HMD Global putosi ulos älypuhelinten TOP5-merkkien joukosta Euroopassa heinä-syyskuussa, kertoo tutkimusyhtiö Counterpoint Research. Luvuista on uutisoinut myös NokiaMob-sivusto.
Nokia-älypuhelimet nousivat viidenneksi suurimmaksi Euroopassa … Lue lisää
Microsoft ohitti Applen markkina-arvolla mitattuna
Viime viikolla se oli jo lähellä, ja tällä viikolla se tapahtui. Microsoft ohitti Applen markkina-arvolla mitattuna ja nousi maailman arvokkaimmaksi listatuksi yhtiöksi.
Microsoftin markkina-arvo … Lue lisää
Trump väläytti tulleja myös iPhoneille ja MacBookeille
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on väläyttänyt uudessa haastattelussa mahdollisuutta asettaa tullit myös Applen iPhoneille ja MacBook-läppäreille, jotka valmistetaan Kiinassa ja tuodaan Yhdysvaltoihin.
Applen tuotteet … Lue lisää
Nämä olivat suosituimmat Black Friday -tuotteet – ”myytiin loppuun suurista eristä huolimatta sekä verkkokaupassa että myymälöissä”
Black Friday kasvoi ilmiönä vahvasti myös tänä vuonna. Monin paikoin pelkistä perjantain tarjouksista siirryttiin myös laajempiin Black Weekend tai jopa Black Week -tarjouksiin.
Nokia solmi tärkeän patenttisopimuksen – älypuhelinvalmistaja Oppo alkaa maksaa lisenssimaksuja
Nokia on kertonut allekirjoittaneensa monivuotisen patenttien lisensointisopimuksen kiinalaisen älypuhelinvalmistajan Oppon kanssa.
Oppo lukeutuu maailman suurimpien älypuhelinvalmistajien joukkoon ja on tärkeä lisä Nokialle sen patenttien … Lue lisää
Suurkauppa oli tekeillä – Logitech kuitenkin lopetti neuvottelut Plantronicsin ostosta
Tietokoneiden ja mobiililaitteiden oheislaitteita valmistava Logitech neuvotteli kuulokkeita valmistavan Plantronicsin ostosta, mutta neuvottelut ovat nyt lopetettu, kertoo Reuters. Hiljattain tulleiden raporttien jälkeen yhtiöt vahvistivat … Lue lisää
Suomessa mobiilidata on todella halpaa paljastaa tuore vertailu
Mobiilidata on Suomessa halpaa. Tämä on saanut jälleen vahvistuksen myös suomalaisen alan konsultaatioon ja tutkimukseen erikoistuneen Rewheelin julkaisusta.
Rewheelin raportti vahvistaa, että ainakin tutkituissa … Lue lisää
Biljoonan dollarin markkina-arvo mennyttä – Apple vaarassa menettää paikkansa arvokkaimpana listattuna yhtiönä
Microsoft on lähellä nousemista maailman markkina-arvoltaan arvokkaimmaksi listatuksi yhtiöksi, kun Applen osakekurssi on viime viikkoina laskenut reilummin.
Osa medioista maailmalla raportoi Applen jo menettäneen … Lue lisää
Raportti: Yhdysvallat suosittelee liittolaismaitaan välttämään Huawein verkkoteknologiaa
Yhdysvallat jatkaa ja laajentaa yhä toimiaan kiinalaista Huaweita vastaan, raportoi The Wall Street Journal.
WSJ:n mukaan Yhdysvaltojen hallinto on pyytänyt sen liittolaismaita välttämään … Lue lisää
Koreassa kytee kapina Applea vastaan: iPhone-esittelylaitteiden ostaminen käy liian kalliiksi jälleenmyyjille
Apple tunnetaan sanelevista toimintatavoistaan, ja nyt tuorein raportti Applea vastaan nousseesta vastarinnasta kantautuu Etelä-Koreasta.
Korealaiset älypuhelinten jälleenmyyjät uhkaavat Applea oikeustoimilla, koska ne eivät … Lue lisää
Applelta rajuja toimenpiteitä heikon kysynnän edessä: iPhone XR:n hintaa leikataan jo maailmalla – iPhone X takaisin tuotantoon
Applen tämän vuoden uusien iPhone-mallien iPhone XR:n, iPhone XS:n ja iPhone XS Maxin kysynnän on jo useampaan otteeseen raportoitu jääneen odotuksista, ja Applen laskeneen … Lue lisää
Sulkeutuuko YouTube osin tai jopa kokonaan EU-alueella? Kyseenalainen sääntelyuudistus etenee
YouTuben ja muiden käyttäjien lataamaa, mahdollisesti tekijänoikeuksien alaista sisältöä sisältävien palvelujen tulevaisuus on uhan alla Euroopan unionin tekijänoikeusuudistuksen takia.
Tekijänoikeusuudistuksen kiistanalaisin kohta on … Lue lisää
Nokia järjestelee toimintaansa uudelleen – taas yksi keskeinen johtaja jättää yhtiön
Nokia järjestelee toimintaansa uudelleen. Nokia julkisti tänään edenneensä suunnitelmissaan mukauttaa organisaatiorakennettaan paremmin yhtiön strategiaa tukevaksi ja varmistaa Nokian johtoasema 5G-aikakaudella.
Osana muutoksia tapahtuu myös … Lue lisää
Myynti ei vedä, vaikea vuosi tulossa: iPhone-kokoonpanija Foxconn aikoo leikata kulujaan yli 2,5 miljardilla eurolla
Hon Hai Precision Industry, joka paremmin tunnetaan Foxconn Technology Groupina, aikoo leikata kulujaan 20 miljardilla juanilla eli yli 2,5 miljardilla eurolla, raportoi Bloomberg näkemäänsä … Lue lisää
Mobiilimaksujärjestelmien tiukka kisa: Siirto ohitti MobilePayn Suomessa – 200 miljoonaa euroa siirretty tammi-syyskuussa
Eri mobiilimaksujärjestelmien kilpailutilanne Suomessa on erittäin tiukka. Pidemmältä ajalta tutun MobilePayn rinnalle haastajaksi, ja nyt myös ohi, on noussut useiden eri pankkien tarjoama Siirto.
Apple panostaa tekoälyyn: taas uusi yrityskauppa
Apple on tehnyt jälleen yhden yritysoston tekoälyn kehittämisen alueella.
The Information kertoo Applen ostaneen Silk Labsin, pienen tekoälyä kehittäneen startup-yritykssen. Kaupat on tehty ilmeisesti … Lue lisää
Älypuhelinvalmistaja avasi kerralla 500 uutta kauppaa: ”Maailmanennätys”
Älypuhelinvalmistaja Xiaomi on tehnyt uuden maailmanennätyksen avaamalla kerralla 500 uutta kauppaa.
Myymälät avattiin Intiassa 29. lokakuuta. Xiaomin maailmanennätys sai hyväksynnän Guinness World Recordsilta, … Lue lisää
Googlelta uusi datakeskus Tanskaan – yli 600 miljoonaa euron sijoitus
Google perustaa uuden datakeskuksen Tanskaan. Hankkeeseen aiotaan sijoittaa noin 700 miljoonaa dollaria eli lähemmäs 615 miljoonaa euroa.
Googlen päätöksestä perustaa datakeskus kertoo uutistoimisto … Lue lisää
Teknologiayhtiöiden kurssit pudonneet voimakkaasti – biljoonan dollarin markkina-arvot ovat sulaneet
Apple ylitti biljoonan dollarin markkina-arvon 2. elokuuta ensimmäisenä teknologiayhtiönä. Suurimpien yhdysvaltalaisten teknologiayhtiöiden nousukiito jatkui sittemmin vielä hetken, mutta viimeisten viikkojen aikana suunta on kääntynyt ja … Lue lisää
Kovaa kasvua: Xiaomin liikevaihto kasvoi 49 prosentilla heinä-syyskuussa – älypuhelintoimitukset +20,4 prosenttia
Maailman TOP5-älypuhelinvalmistajiin lukeutuva Xiaomi kertoi tänään heinä-syyskuun tuloksestaan.
Xiaomi kasvatti liikevaihtoaan viime vuoden heinä-syyskuusta 49,1 prosenttia 50,846 miljardiin juaniin eli noin 6,4 miljardiin euroon. … Lue lisää
Xiaomi ja Meitu yhdistävät voimansa – Xiaomi vastaa jatkossa selfie-sovelluksestaan tunnetun Meitun puhelimista
Kiinalainen selfie-sovelluksestaan tunnettu, mutta myös omia älypuhelimia kehittänyt ja myynyt Meitu yhdistää voimansa toisen kiinalaisen Xiaomin kanssa.
Maailman TOP5-älypuhelinvalmistajien joukkoon lukeutuva Xiaomi tulee vastaamaan … Lue lisää
Uusien iPhone-mallien heikko kysyntä aiheuttanut ”sekasortoa” alihankkijoiden keskuudessa
Raportit iPhone-tuotantoleikkauksista heikosta kysynnästä johtuen jatkuvat. Viimeisimpänä kortensa kekoon on kantanut The Wall Street Journal, joka tarkastelee asiaa iPhonen komponenttitoimittajien ja muiden alihankkijoiden näkökulmasta.
Samsungin mobiilipomo herättelee joukkojaan kriisiviestillä – huhut kertovat: myös oma asema voi olla vaarassa
Samsungin mobiiliyksikön johtaja Koh Dong-jin, tuttavallisemmin DJ Koh, on tuoreessa viestissään Samsungin työntekijöille viitannut yhtiön olevan kriisissä.
The Korea Herald raportoi Koh’n todenneen viestissään … Lue lisää