Tietoa Petri Tapala
Xiaomi patentoi erikoisen älypuhelimen – sisältää säilytyspaikat täyslangattomille kuulokkeille
Xiaomi on patentoinut kotimaassaan varsin kekseliään älypuhelinratkaisun, LetsGoDigital uutisoi. Puhelimessa on säilytyspaikat langattomille kuulokkeille.
Xiaomin patentissa esiteltävä laite vaikuttaa ensinäkemältä tavanomaiselta nykyajan älypuhelimelta ohuine … Lue lisää
Googlelta kova päätös: pääosa työntekijöistä etätöissä heinäkuuhun 2021 asti
Google ohjeistaa työntekijöitään pysymään etätöissä kesän 2021 loppuun asti, The Wall Street Journal raportoi. Koronapandemiasta johtuva päätös koskee lähes kaikkia Googlen työntekijöitä.
Koronaviruspandemia … Lue lisää
Uusi Telegram-päivitys tuo taas useita uudistuksia viestipalveluun
Pikaviestisovellus Telegram on jälleen saanut rutkasti uusia ominaisuuksia. Versio 6.3.0 on nyt julkaistu Androidille ja iOS:lle.
Telegramin tuorein päivitys mahdollistaa muun muassa oman … Lue lisää
YouTube Music tuli Android TV:lle – yllättävällä tavalla
YouTube Music on viimein saapunut myös Android TV:lle. Android Policen mukaan musiikkipalvelun toteutustapa jättää kuitenkin paljon toivomisen varaa.
YouTube Music on nyt käytettävissä myös … Lue lisää
Apple aloitti iPhone 11:n kokoonpanon Intiassa – ensi kertaa viimeisin malli tuotannossa
Apple on aloittanut iPhone 11 -mallin kokoonpanon Intiassa, TechCrunch kertoo. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Applen huippumallia valmistetaan Intiassa.
Apple on aloittanut iPhone 11:n … Lue lisää
Arvostelussa Nokia 5.3: Alle 200 euron älypuhelin erottuu joukosta päivitystuella ja hyvällä akunkestolla
Vuonna 2017 Nokia-brändin älypuhelinmarkkinoille palauttanut HMD Global on profiloitunut erityisesti keskihintaisten älypuhelinten valmistajana. Suomalaisyhtiön viimeisin malli, Nokia 5.3, jatkaa puhtaan Androidin tarjoamien etujen, kuten … Lue lisää
Arvostelussa alle 150 euron Honor 9A -älypuhelin: Ensimmäinen Honor ilman Google-palveluja
Honor 9A on Huawein toisen brändin Honorin tuorein budjettihintainen älypuhelin ja samalla Suomen markkinoilla ensimmäinen Honor-puhelin ilman Google-palveluita. Honorin itsensä mukaan 149 euron uutuus … Lue lisää
Raportti: Google käyttää Android-laitteista kerättyä tietoa kilpailevista sovelluksista oman tuotekehityksensä tukena
Google käyttää kolmansien osapuolten sovelluksista kerättyjä tietoja oman tarjontansa kohentamiseen, The Informationin raportti paljastaa. Google hyötyy näin asemastaan Androidin kehittäjänä.
Tuore raportti paljastaa Googlen … Lue lisää
Paljon katsottavaa – ja ilmaiseksi: videopalvelu Plex lisäsi palveluunsa yli 80 tv-kanavaa
Videopalvelu Plex laajentaa suorien lähetysten tarjontaansa yli 80 ilmaisella TV-kanavalla. Palvelun mukaan suurin osa on katsottavissa maailmanlaajuisesti.
Plex on Suomessa vähemmän tunnettu videopalvelu, joka … Lue lisää
Twitter tutkii maksullisen tilauksen julkaisua
Twitter tutkii maksullisen tilauksen mahdollisuutta. Tilauksella pyrittäisiin kasvattamaan mikroblogipalvelun tuloja.
Twitter on vahvistanut suunnittelevansa maksullista tilausta palveluunsa. Tarkempia tietoja vapaaehtoisesta tilauksesta ei kerrottu, … Lue lisää
Kiristäjät lamauttivat Garminin laitteiden synkronoinnin ja tuotannon
Kiristäjät ovat saaneet Garminin palvelut polvilleen, ZDNet kertoo. Jopa älykellovalmistajan tuotantolinjastoja on jouduttu sulkemaan.
Älykellovalmistaja Garmin on joutunut kiristyshyökkäyksen kohteeksi. Hakkerit ovat lamauttaneet Garminin … Lue lisää
Kestävämpää lasia älypuhelimiin – uusi Gorilla Glass Victus on kahdella tapaa aiempaa parempi
Älypuhelinten näytöt ovat pian aiempaa kestävämpiä. Corningin uusi Gogilla Glass Victus on edeltäjäänsä parempi kahdella kriittisellä osa-alueella, Android Authority kertoo.
Corning on esitellyt uuden … Lue lisää
Viralliset henkilötunnisteet tulevat älypuhelimiin – Samsung kertoi yhteistyöstä Saksan kanssa
Älypuhelin toimii pian myös virallisena henkilötunnisteena. Samsung tiedottaa aloittavansa yhteistyön Saksan kanssa.
Samsung Galaxy S20 -älypuhelimia voi pian käyttää virallisina henkilöllisyystodisteina Saksassa. Galaxy … Lue lisää
Tämä on Android 11:n nimi Googlen sisällä – ”herkkunimistä” ei ole vielä täysin luovuttu
Google on siirtynyt käyttämään Android-ohjelmistoista yksinkertaisia numeronimiä, mutta yhtiön sisällä tutut ”herkkunimet” elävät edelleen.
Android-kehityksen johtajatiimiin kuuluva Dave Burke kertoi All About Android -podcastissa, … Lue lisää
Apple-perustaja haastoi YouTuben oikeuteen – syynä huijausten estämisessä epäonnistuminen
Applea perustamassa ollut Steve Wozniak on haastanut YouTuben oikeuteen videopalvelun viitattua kintaalla Wozniakin nimeä hyödyntäville Bitcoin-huijareille. Asiasta uutisoi Bloomberg.
YouTubessa on viime aikoina tehty … Lue lisää
Twitter-hakkeroinnista lisätietoa – jopa kymmenien tunnettujen tilien yksityisviestitkin pengottiin
Twitter on jälleen tiedottanut lisää palvelussa tapahtuneesta hakkeroinnista. Nyt näyttää siltä, että myös julkisuuden henkilöiden yksityisviestejä pengottiin.
Twitter valjastettiin viime viikolla kryptovaluuttahuijaukseen. Hakkerit … Lue lisää
Google julkaisi korjauspäivityksen Android 11:n beetatestiversiosta
Google on julkaissut korjauspäivityksen Android 11 -beetaohjelmistolleen. Päivityksen on määrä korjata lukuisia käyttöä häirinneitä pikkubugeja, päivityslokista selviää.
Google julkaisi heinäkuun alkupuolella toisen Android 11 … Lue lisää
Apple avasi uuden ohjelman tietoturvatutkijoille – tarjoaa käyttöön poikkeuksellisella ohjelmistolla varustettuja iPhoneja
Apple tiedottaa uudesta tietoturvaohjelmasta, jolla pyritään parantamaan iOS:n turvallisuutta. Tutkijoille annetaan käyttöön erikoisohjelmistolla varustettuja iPhoneja.
Applen ohjelma on nimeltään Security Device Research Program, … Lue lisää
Facebook Messengerin voi lukita erikseen – tulossa myös uusia yksityisyysasetuksia
Facebook tiedottaa tuovansa Messenger-pikaviestimeensä uusia turvallisuutta ja yksityisyyttä parantavia toimintoja. Jatkossa sovelluksen voi lukita erikseen.
Facebook Messenger -viestisovelluksen voi vastedes lukita vaikkapa salasanalla, … Lue lisää
Tässä on minikokoinen Android-puhelin – Jelly 2:n ennakkomyynti lähti käyntiin vauhdilla
Älypuhelinten näytöt ovat viime vuosina kasvaneet vauhdilla, ja tätä nykyä kompakteiksi mielletyissä laitteissakin alkaa jo olla entisaikain tabletteja lähentelevät paneelit. Kiinalainen Unihertz ui vastavirtaan … Lue lisää
Netflix testaa jälleen uutta rajattua edullista tilausmuotoa
Netflix testaa Intiassa uutta, edullista tilausmuotoa, Android Pure -sivusto kertoo. Edullisella hinnalla käyttöönsä saisi nyt myös HD-kuvanlaadun.
Netflix julkaisi kesällä 2019 Intian markkinoille … Lue lisää
Googlelta uusi laitevaatimus – tavallisissa Android-puhelimissa oltava vähintään 2 gigatavua RAM-muistia
Google on päivittämässä vaatimuksiaan Android-laitteille. XDA Developersin mukaan vaadittu RAM-käyttömuistin määrä kaksinkertaistuu pian.
Googlelta vuotaneet sisäiset asiakirjat paljastavat hakukonejätin uudistavan Android-laitevaatimuksiaan kuluvan vuoden … Lue lisää
Videopodcastien tuki tuli Spotifyhin
Spotify lisää panostustaan podcasteihin, ja palvelu tukee nyt myös videopodcasteja. Spotify tiedottaa uudistuksesta verkkosivuillaan.
Spotifyssa voi nyt seurata podcasteja myös videon välityksellä. Podcastin … Lue lisää
Microsoftin omistama LinkedIn vähentää 960 työpaikkaa
Microsoftin omistama LinkedIn vähentää 960 työpaikkaa, Reuters uutisoi. Koronavirus on vähentänyt myös LinkedInin palveluiden kysyntää.
Ammattimaailman sosiaalinen media LinkedIn vähentää maailmanlaajuisesti 960 työpaikkaa, eli … Lue lisää
Google-puhelinten kehutuista kameroista vastannut insinööri siirtyi Adobelle
Google-puhelinten mainioina pidettyjen kameroiden kehitystyöstä vastannut insinööri Marc Levoy on siirtynyt Adoben palvelukseen 9to5Google uutisoi. Adobella Levoy ottaa vastuun valokuvausohjelmiston kehityksestä.
Googlella vuodesta 2014 … Lue lisää
Snap Minis -kevytsovellukset tulivat Snapchatiin
Snap Minis -pienoissovellukset on nyt lisätty Snapchatiin, Snap kertoo. Ensi alkuun sovelluksia on mukana neljä kappaletta.
Viime kuussa esiteltyjen Snap Minis -pienoissovellusten idea on … Lue lisää
Raportti: Viivästynyt Windows 10X tulee yksinäyttöisille laitteille keväällä 2021, kaksinäyttöisille vasta 2022
Windows 10X julkaistaan ensimmäisille laitteille keväällä 2021, ZDNet kertoo lähteisiinsä vedoten. Kaksinäyttöisille laitteille uudistettu Windows saapuisi vasta 2022.
Microsoftin myöhästynyt Windows 10X -ohjelmisto julkaistaan … Lue lisää
Tietoturvatutkijat: Älypuhelinten pikalatureita voidaan käyttää jopa hengenvaarallisessa hyökkäyksessä
Kiinalaisen Tencentin tietoturvatutkijat varoittavat pikalaturien vaarallisuudesta. Tutkijoiden julkaiseman raportin mukaan hyökkääjät voisivat jopa sytyttää laturien avulla tulipaloja.
Pikalatauksesta on viime vuosina tullut lähes ehdoton … Lue lisää
Samsung-uutuudet paljastuivat vuotokuvissa – ensi kertaa esillä myös Galaxy Z Fold2
Samsungin tulevia älypuhelinuutuuksia on paljastunut uusissa vuotokuvissa. Ensi kertaa esillä on myös taittuvanäyttöinen Galaxy Z Fold2.
Aidolta vaikuttavien, mutta harmittavasti epäselvien vuotokuvien takana on … Lue lisää
Virhe Windows 10 -päivityksessä voi aiheuttaa ongelman nettiyhteydessä
Virhe Windows 10:n päivityksessä aiheuttaa ongelmia Internet-yhteyksissä, Windows Latest uutisoi. Microsoftin tukipalstoilla on kymmenittäin käyttäjien valituksia omituisesta tilanteesta.
Windows 10:lle julkaistu toukokuun 2020 … Lue lisää
Samsung tuo myyntiin Suomessa edullisen 179 euron Galaxy A20s -älypuhelimen
Samsung tuo Suomessa myyntiin edullisen Galaxy A20s -älypuhelimen. Puhelimen myynti alkaa heinäkuun lopussa 179 euron suositushintaan.
Samsung korostaa julkistustiedotteessaan etenkin Galaxy A20s:n näyttöä ja … Lue lisää
Samsung julkistaa uuden Galaxy M31s -älypuhelinmallin 30. heinäkuuta – varustettu jälleen suurella akulla
Samsung on vahvistanut julkistavansa uuden Galaxy M31s -älypuhelimensa Intiassa 30. heinäkuuta. Puhelimen vetonauloja on edeltäjämallien tavoin kookas akku.
Samsung Galaxy M31s julkistetaan ensi viikon … Lue lisää
Kiinalaisviranomainen paljasti uuden edullisen Nokia-älypuhelimen ominaisuudet
Uusi Nokia-älypuhelin on paljastunut kiinalaisviranomaisen TENAA:n tietokannasta. LoveNokia-sivusto oli kärppänä paikalla ja tallensi uutuuden tiedot, ennen kuin ne poistettiin.
Uusi Nokia-älypuhelin listattiin viranomaistietokantaan mallikoodilla … Lue lisää
Tässä ovat OnePlus Buds -kuulokkeet: kuvat paljastuivat ohjelmistosta ennen julkistusta
OnePlussan täyslangattomien OnePlus Buds -kuulokkeiden julkistus lähestyy, mutta vielä on aikaa vuodoille. 9to5Google uutisoi vuotokuvista, jotka paljastavat kuulokkeet kolmessa värissä.
OnePlus on jo vahvistanut … Lue lisää
OnePlus 8:lle ja 8 Prolle uudet korjauspäivitykset
OnePlus on julkaissut OnePlus 8 -malliston huippupuhelimilleen korjauspäivitykset. Mukana on myös uusi Androidin tietoturvapaketti.
OnePlus 8:lle ja OnePlus 8 Prolle julkaistu päivitys tuo Androidin … Lue lisää
Twitter-hakkeroinnissa saattoi paljastua myös yksityisviestejä – mutta vain kahdeksalta tililtä
Hiljattain tapahtuneessa Twitter-hakkeroinnissa paljastui mahdollisesti myös yksityisviestejä. Kaikeksi onneksi viestiketjuja saatiin saaliiksi vain kouralliselta käyttäjiä.
Twitter valjastettiin aiemmin tällä viikolla suureen kryptovaluuttahuijaukseen, jossa … Lue lisää
OnePlus 8 Pron kohutun värisuodinkameran saa yhä käyttöön tällä tempulla
OnePlus 8 Pron kohua aiheuttaneen värisuodinkameran saa yhä käyttöönsä tietyillä komennoilla, XDA Developers kertoo. OnePlus päätyi aiemmin estämään yksityisyyshuolia herättäneen kameran toiminnan huippupuhelimessaan.
OnePlus … Lue lisää
Paljastus: Google kehittää kahdella kosketusnäytöllä varustettua Chromebookia
Google kehittää kaikessa hiljaisuudessa kaksinäyttöistä Chromebook-läppäriä, 9to5Google kertoo. Aivan heti sellaista ei kuitenkaan kannata kauppoihin odotella.
Läppäreissä on viime vuosina kokeiltu jos jonkinlaisia erikoisratkaisuja, … Lue lisää
Samsungin Galaxy Buds Live -kuulokkeet esillä uudessa videovuodossa – vihjaus aktiivisesta taustamelun vaimennuksesta
Samsungin tulevat Galaxy Buds Live -kuulokkeet ovat paljastuneet uudessa vuodossa Twitterissä. Lyhyeltä videolta selviää, että kuulokkeissa on mitä todennäköisimmin aktiivinen taustamelutoiminto.
Samsungin Galaxy Buds … Lue lisää
Google-puhelimesta väitetään paljastuneen ongelma – akku saattaa paisua
Googlen Pixel 4 XL -puhelimesta on paljastunut mahdollisesti vaarallinen ongelma, Phone Arena uutisoi. Käyttäjät kertovat huippupuhelimen akun paisuvan.
Google Pixel 4 XL -huippupuhelimen akku … Lue lisää





































