Tietoa Markus Lehtiniitty
Älypuhelinmarkkinoiden haastajalla Motorolalla suuret suunnitelmat: tavoitteena kaksinkertaistaa myynti Pohjoismaissa
Motorola on kertonut hakevansa vahvaa kasvua Pohjoismaiden markkinoilta.
Kokonaisuutena Motorolan liiketoiminta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Älypuhelinliiketoiminnan maailmanlaajuinen kasvu oli esimerkiksi viime tilikaudella yli … Lue lisää
Samsung julkisti kolme uutta kamerakennoa älypuhelimiin – mukana telekameraksi suunniteltu 200 megapikselin ISOCELL HP9
Samsung on julkistanut virallisesti kolme uutta ISOCELL-kamerakennoa – 200 megapikselin ISOCELL HP9:n sekä 50 megapikselin ISOCELL GNJ:n sekä ISOCELL JN5:n.
Samsungin uudet kamerakennot on … Lue lisää
Honor aloitti vihjailut Magic V3:sta – tulossa entistäkin ohuempi taittuvanäyttöinen puhelin
Honor on aloittanut vihjailut tulevasta taittuvanäyttöisestä Magic V3 -puhelimestaan, jonka julkistuksen Kiinassa odotetaan tapahtuvan lähiaikoina.
Nykyisen Magic V2:n Honor julkisti alun perin Kiinan markkinoille jo … Lue lisää
Nokia myymässä merikaapeliverkkojen liiketoiminnan Ranskan valtiolle 350 miljoonan euron arvolla
Nokia on allekirjoittanut myyntioption merenalaisten verkkojen liiketoimintansa, Alcatel Submarine Networksin (ASN), myynnistä 350 miljoonan euron arvolla Ranskan valtiolle, jota edustaa sen omistusyhtiö Agence … Lue lisää
Samsung Galaxy Z Flip6 ja Galaxy Z Fold6 paljastuivat useissa vuotaneissa tuotekuvissa suojakuorten kera
Samsung on julkistamassa seuraavat taittuvanäyttöiset puhelimensa Galaxy Z Flip6:n ja Galaxy Z Fold6:n 10. heinäkuuta Pariisissa järjestettävässä Galaxy Unpacked -julkistustilaisuudessa.
Vaikka huhuja ja paljastuksia … Lue lisää
AirPods-kuulokkeiden viimeisin ohjelmistopäivitys sisältää merkittävän tietoturvakorjauksen
Apple on vahvistanut AirPods- ja valituille Beats-kuulokkeilleen julkaisemansa ohjelmistopäivityksen sisältävän tärkeän tietoturvakorjauksen.
Apple aloitti päivityksen jakelun kuulokkeilleen aiemmin tällä viikolla.
Applen tietoturvasivun mukaan päivityksessä … Lue lisää
Väitetty Apple Watch Series 10 paljastui CAD-mallinnoskuvissa – näytön koko selvästi suurempi
Seuraavasta Apple Watchista on kuultu huhuja, mutta nyt on nähty jotakin enemmän.
91mobiles-sivusto on jakanut lähteiltään saamia CAD-mallinnoskuvia väitetystä Apple Watch Series 10:stä, eli … Lue lisää
Ultimate Ears päivitti kannettavat kaiuttimensa – mukana uusi 360 asteen äänentoiston Everboom-kaiutin
Logitechin omistama Ultimate Ears on julkistanut uuden Everboom-kaiuttimen ja päivitti samalla koko Boom-malliston kierrätysmateriaaleilla ja uusilla ominaisuuksilla.
Ovaalin muotoinen Ultimate Ears Everboom toistaa ääntä … Lue lisää
Apple Diagnostics for Self Service Repair -työkalu saataville Euroopassa – mahdollistaa iPhonen ja Macin osien testaamisen
Apple on laajentanut Apple Diagnostics for Self Service Repair -työkalun nyt saataville Euroopassakin, mukaan lukien Suomessa.
Apple Diagnostics for Self Service Repair julkistettiin alun … Lue lisää
Samsungin yksinoikeus päättyy – RedMagic 9S Pro -pelipuhelin tulossa 3. heinäkuuta korkeammalle kellotetulla Snapdragon 8 Gen 3 -versiolla
ZTE on julkistamassa 3. heinäkuuta RedMagic 9S Pro -pelipuhelimen, joka on varustettu Qualcomm Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirin korkeammalle kellotetulla versiolla.
Vuoden 2023 tavoin … Lue lisää
JVG jatkaa yhteistyötä OnePlussan kanssa – mukana Nord CE4 Liten lisäksi myös tulevan Nord-lanseerauksen kampanjassa
OnePlus jatkaa yhteistyötä suositun rap-duon JVG:n kanssa tämän kesän Nord-sarjan lanseerauksissa.
Yhteistyön jatko JVG:n kanssa käynnistyi OnePlus Nord CE4 Lite 5G:n juuri tapahtuneen lanseerauksen … Lue lisää
OP laajensi mobiilimaksupalvelujaan – ”Asiakkaamme ovat toivoneet”
OP on nyt virallisesti tiedottanut tuoneensa asiakkailleen mobiilimaksamisen vaihtoehdoiksi myös Samsung Payn ja Garmin Payn.
Samalla OP on kertonut mobiilimaksamisen kasvavasta suosiosta: 18–25-vuotiaista korttiasiakkaista … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkon 5G-verkon laajentaminen jatkuu Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla – näillä paikkakunnilla tapahtuu heinäkuussa
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy jatkaa 5G-verkon laajennustöitä entistä laajemmalla alueella Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
DNA:n ja Telian asiakkaista Sotkamon, Inarin … Lue lisää
Apple hylkäsi raportoidusti tekoälykumppanuuden Metan kanssa
Tuoreen raportin mukaan Apple hylkäsi tekoälykumppanuuden Metan kanssa.
Apple esitteli WWDC-tapahtumansa avauksessa uudet käyttöjärjestelmäversionsa sekä iOS ja iPadOS 18:n sekä macOS Sequoian osana tulevat … Lue lisää
OpenAI lykkää ChatGPT:n kehittyneemmän äänitilan julkaisua – parannukset vaativat vielä aikaa
Tekoäly-yhtiö OpenAI julkisti aiemmin toukokuussa kehittyneemmän GPT-4o-mallinsa rinnalla kehittyneemmän, luonnollisemman Voide Mode -äänitilan ChatGPT-palveluunsa.
Nyt OpenAI on kuitenkin kertonut lykkäävänsä kehittyneemmän Voice Moden … Lue lisää
ChatGPT-sovellus Mac-tietokoneille tuli saataville kaikille käyttäjille
OpenAI on julkaissut ChatGPT-tekoälypalvelunsa macOS-sovelluksen nyt kaikille käyttäjille.
ChatGPT:n sovellus Mac-tietokoneille julkaistiin alun perin toukokuussa samalla, kun OpenAI esitteli kehittyneemmän GPT-4o-tekoälymallinsa.
Aluksi ChatGPT:n macOS-sovellus … Lue lisää
Samsung vahvisti: Galaxy Unpacked -julkistustilaisuus 10. heinäkuuta Pariisissa – tulossa seuraavat taittuvanäyttöiset puhelimet ja muita uutuuksia
Huhuissa ajankohta ja paikka paljastuivat jo kuukausia sitten, mutta nyt myös Samsung itse on virallisesti vahvistanut järjestävänsä seuraavan Galaxy Unpacked -julkistustilaisuutensa 10. heinäkuuta Pariisissa, … Lue lisää
Supercell kuoppasi yhden peliprojektinsa, mutta synnytti samalla uuden: Project R.I.S.E -pelin testaus alkaa pian
Suomalainen peliyhtiö Supercell on julkistanut uuden peliprojektin, joka on muunnos aiemmasta, nyt kuopatusta kokeilusta.
Supercell on ollut viime ajat laajasti esillä, kun se toukokuun … Lue lisää
Amazon kehittää kilpailijaa ChatGPT:lle – Metis-koodinimellisen palvelun pitäisi erottua ajantasaisilla tiedoilla
Amazon kehittää omaa tekoälypalveluaan haastajaksi OpenAI:n ChatGPT:lle.
Business Insider raportoi Amazonin sisäisesti koodinimellä Metis kulkevasta projektista. Amazonin tekoälypalvelu pyrkii raportoidusti erottumaan joukosta ajantasaisilla … Lue lisää
Googlelta yllätys: Made by Google -laitejulkistustapahtuma jo 13. elokuuta – luvassa useita Pixel-uutuuksia
Google tulee järjestämään vuoden 2024 Made by Google -laitejulkistustapahtumansa jo 13. elokuuta.
Perinteisesti Googlen merkittävimmät Pixel-julkistukset ovat ajoittuneet lokakuulle, joten Google on liikkeellä … Lue lisää
Apple julkisti uuden kannettavan Beats Pill -Bluetooth -kaiuttimen – parempi ääni, vedenkestävä ja tuplattu akunkesto
Apple on julkistanut uuden kannettavan Beats Pill -Bluetooth-kaiuttimen.
Applen verkkokaupassa Beats Pill -kaiuttimen hinnaksi on listattu 169,95 euroa, ja kaiuttimen olevan tulossa saataville tänä … Lue lisää
Motorola julkisti Googlen paikannusverkostoa tukevan Moto Tag -paikantimen – hinta alkaen 39 euroa
Motorola on julkistanut uuden pienikokoisen Bluetooth- ja UWB-paikantimensa Moto Tagin.
Moto Tag on tulossa saataville heinäkuun lopulla. Yhden Moto Tagin suositushinta on 39 euroa … Lue lisää
Motorola julkisti 349 euron Moto G85 5G:n – ensimmäinen Moto G -sarjan puhelin kaarevalla näytöllä
Taittuvanäyttöisten Razr 50 -simpukkapuhelinten rinnalla Motorola on julkistanut myös keskihintaluokan Moto G85 5G -puhelimen.
Moto G85 5G tulee saataville samantien. Suomessa suositushinta on 349 … Lue lisää
Motorolan uudet taittuvanäyttöiset simpukkapuhelimet Razr 50 ja Razr 50 Ultra julki – huippumallissa entistäkin suurempi kansinäyttö
Motorola on julkistanut uuden sukupolven taittuvanäyttöiset simpukkapuhelimensa Razr 50:n ja Razr 50 Ultran.
Uutuudet seuraavat kesäkuun 2023 alussa esiteltyä Razr 40 -kaksikkoa.
Razr 50 … Lue lisää
Toimitusalue laajeni jälleen: Budbeen kotiinkuljetukset nyt saatavilla yli puolelle Suomen väestöstä
Budbee jatkaa kasvuaan Suomessa.
Kesäkuun puolivälistä lähtien noin 100 000 uutta kuluttajaa on voinut nauttia Budbeen kotiinkuljetuksista, mikä tarkoittaa, että yli puolet – tarkalleen … Lue lisää
Apple julkaisi toiset beetatestiversiot iOS ja iPadOS 18:sta, macOS Sequoiasta sekä muista
Apple esitteli 10. kesäkuuta WWDC-tapahtumansa avauksessa uudet käyttöjärjestelmäversionsa – iOS ja iPadOS 18:n, macOS Sequoian, watchOS 11:n, tvOS 18:n sekä visionOS 2:n. Lisäksi Apple … Lue lisää
Traficomin nimissä leviää nyt huijausviestejä – älä haksahda tällaiseen ilmoitukseen sakoista
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom varoittaa nimissään parhaillaan aktiivisesti lähetettävistä huijausviesteistä.
Huijausviesteissä väitetään, että viestin saajalla olisi erääntynyt maksamatta oleva sakko. Kyse on kuitenkin kalasteluviestistä, … Lue lisää
Arvostelussa OnePlus Nord CE4 Lite 5G: Oikealla hinnalla jälleen ainesta suosikkipuhelimeksi
OnePlussan keväällä 2023 esitelty Nord CE 3 Lite 5G on ollut sittemmin yksi myydyimpiä puhelimia Suomessa napaten hinnan laskettua erityisesti alkuvuoden 2024 aikana useita … Lue lisää
Raportti: Apple ja Meta keskustelleet tekoälykumppanuudesta – Apple valmis yhteistyöhön muidenkin kuin OpenAI:n kanssa
Apple esitteli WWDC-tapahtumansa avauksessa uudet käyttöjärjestelmäversionsa sekä iOS ja iPadOS 18:n sekä macOS Sequoian osana tulevat uudet Apple Intelligence -tekoälytoimintonsa. Lisäksi Apple ryhtyi yhteistyöhön … Lue lisää
HTC U24 Pro -puhelin tuli tilattavaksi – ennakkotilaajille kaupan päälle langattoman latauksen alusta
Android-älypuhelinten pioneerin HTC:n aiemmin kesäkuussa julkistama U24 Pro -puhelin on nyt saapunut ennakkomyyntiin Euroopassakin.
HTC U24 Pro on tilattavissa HTC:n omasta verkkokaupasta 564 euron … Lue lisää
OnePlussan uutuuspuhelin päätyi heti rajuun sadan euron alennukseen – Nord CE4 Liten saa alkaen 229 eurolla
OnePlussan vasta julkistama Nord CE4 Lite 5G on päätynyt saman tien rajuun alennusmyyntiin.
Nord CE4 Lite on tulossa saataville vasta 1. heinäkuuta, mutta ennakkomyynti … Lue lisää
Jatkoa suomalaisten suosikkipuhelinten sarjalle: OnePlus julkisti Nord CE4 Lite 5G:n – tuo parannuksia näyttöön, kameraan ja akkuun
OnePlus on julkistanut uuden Nord CE4 Lite 5G -älypuhelimen, joka jatkaa Suomessa suosittua Nord CE Lite -mallisarjaa.
Nord CE4 Lite 5G on ennakkomyynnissä heti … Lue lisää
OnePlus julkistaa uuden älypuhelimensa – katso Nord CE4 Lite 5G:n lanseeraus tästä kello 16.30 alkaen
OnePlus julkistaa uuden Nord CE4 Lite 5G -älypuhelimensa osana OnePlus Nord Special Report -lähetystä alkaen kello 16.30 Suomen aikaa. Lähetystä voi seurata alta löytyvän … Lue lisää
EU:lta odotettu isku Applea vastaan – näkee Applen rajoittavan sovelluskaupan vapauttamista digimarkkinasäädöksen vastaisesti
Euroopan komissio on julkaissut alustavat syytöksensä Applea vastaan digimarkkinasäädöksen rikkomisesta.
Euroopan komissio aloitti aiemmin tutkinnat eri teknologiajäteistä, joiden toiminnan se ei näe olevan … Lue lisää
Apple-reportteri: tuleva edullisempi Apple Vision saattaa toimia vain yhdistettynä iPhoneen tai Maciin
Huhut Applen tulevista Vision-laitteista jatkuvat.
Hiljattain The Information raportoi, että samalla, kun Apple työstää edullisempaa, yksinkertaistettua versiota julkaistavaksi Apple Vision Pron rinnalle vuoden 2025 … Lue lisää
DNA:n hallituksen puheenjohtaja menehtyi lauantaina
Teleoperaattoriyhtiö DNA:n hallituksen puheenjohtaja Jørgen C. Arentz Rostrup menehtyi äkillisen sairaskohtauksen seurauksena lauantaina 22. kesäkuuta.
Kuollessaan 58-vuotias Rostrup toimi DNA:n omistavan Telenor Nordicsin johtajana.
Honor julkisti edullisen Play 60 Plus -puhelimen Kiinassa – varustettu suurella 6 000 milliampeeritunnin akulla ja hyvällä kestävyydellä
Honor on julkistanut Kiinassa edullisen Play 60 Plus -älypuhelimen.
Honor Play 60 Plussan laajemmasta julkaisusta, mahdollisesti eri mallinimen alla, ei ole vielä tietoa.
Honor … Lue lisää
Oulun yliopistossa saavutettiin merkittäviä tuloksia 6G RF -elektroniikassa
Oulun yliopisto kertoo uraauurtavan tuloksen saavuttamisessa 6G-teknologian kehityksessä onnistuneesti toteutetulla radiovastaanottimen etupäällä, joka toimii jopa 300 gigahertsin taajuudella.
Diplomi-insinööri Sumit Singh on väitöstutkimuksessaan kehittänyt … Lue lisää
Tidal-musiikkipalvelu lopettaa pian tuen MQA:lle ja 360 Reality Audiolle – nämä äänimuodot ovat tuettuna jatkossakin
Musiikin suoratoistopalvelu Tidal on kertonut muutoksista palvelussa tuettuihin äänimuotoihin.
24. heinäkuuta alkaen Tidal ei enää tue MQA-äänimuotoa tai 360 Reality Audio -tilaääntä.
Jatkossa … Lue lisää
Paljastukset tulevista HMD-laitteista jatkuvat – tällä kertaa esillä lisäosat mahdollistava HMD Fusion -puhelin ja edullinen HMD Tab Lite -tabletti
Paljastukset tulevista HMD-laitteista ovat saaneet jatkoa.
HMD:ltä on nähty viime aikoina monia julkistuksia, kun se on tuonut markkinoille ensimmäisiä oman brändin tuotteittaan.
HMD Global … Lue lisää