Tietoa Markus Lehtiniitty
Uusissa live-vuotokuvissa: Nokia X
Nokia X, eli yhtiön Ashojen jatkoksi kehittämä Android-pohjainen puhelin, on vuotanut jälleen uusissa live-kuvissa. Aiemmin myös Normandy-koodinimellä tunnettavasta laitteesta on nähty lähinnä tietokonerenderöityjä lehdistökuvavuotoja.
Mitä tapahtui? Google taisi muuttaa Android-strategiaansa – voi liittoutua Samsungin kanssa
Älypuhelinmarkkinoiden kasvu on tyrehtynyt, mutta tapahtumia silti piisaa. Eilen kuultiin kaksi markkinoita vavisuttanutta uutista Android-maailmasta. Koko Android-leirin järjestys voi mennä muutosten vuoksi uusiksi.
Ensin … Lue lisää
Näin Google- ja Lenovo-johto kommentoi yllättävää miljardien Motorola-yrityskauppaa
Google on sopinut vuonna 2012 ostamansa Motorola Mobility -älypuhelinvalmistajan myynnistä kiinalaiselle Lenovolle vajaalla kolmella miljardilla dollarilla. Kerroimme kaupasta kaikki keskeiset tiedot ja analysoimme sitä … Lue lisää
Jättiyllätys – virallisesti vahvistettu: Google myi Motorolan Lenovolle 2,91 miljardilla
Kiinalainen Lenovo ostaa Motorola Mobilityn Googlelta 2,91 miljardilla dollarilla eli noin 2,13 miljardilla eurolla. Kauppa vaatii vielä tavanomaiset viranomaishyväksynnät.
Uutistoimisto Reuters raportoi kaupasta … Lue lisää
Googlelta paloi pinna Samsungin Android-sooloiluun? ”Valtava muutos” – Samsung luopumassa osasta ohjelmistojaan
Android-käyttöjärjestelmää kehittävä Google ja ylivoimaisesti suurin Android-laitteiden toimittaja Samsung ovat viime vikkoina neuvotelleet ja ilmeisestikin myös päässeet sopuun merkittävistä muutoksista yhtiöiden yhteistyössä, raportoi … Lue lisää
Apple julkaisi iPhoneille päivityksen – ei hyötyä Suomessa
Apple on julkaissut iPhone 5s ja iPhone 5c -puhelinmalleilleen uuden iOS 7.0.5 -ohjelmistopäivityksen, joka tosin lienee yksi historian turhimpia suomalaiskäyttäjien näkökulmasta.
”Korjaa joidenkin Kiinassa … Lue lisää
Nokian superkamerapuhelimista tuttu gyroskooppivakain nyt vapaata riistaa muillekin
Nokian superkamerapuhelimista tuttua tekniikkaa avautuu nyt myös muiden valmistajien käyttöön.
STMicroelectronics on tuonut L2G2IS-nimellä tunnetun kuvia vakauttavan kaksiakselisen gyroskooppikomponentin tarjolle ensi kertaa myös muille … Lue lisää
Kun mikään ei riitä: Samsung tuomassa 5,1 tuuman 4K-näytön – 860 pikseliä tuumaa kohti!
Näyttöteknologiat ovat kehittyneet vauhdilla älypuhelimissa – kuka vielä muistaa ammoisten aikojen älypuhelinten, kuten Nokia 7650:n 2,1 tuuman ja 176×208 pikselin näytön? Tänään liikutaan jo … Lue lisää
”Nokian Trapster liian pitkällä yli karmivan rajan” – karttapalvelun yksityisyydestä nousi poru
Nokian omistama Trapster-karttapalvelu on ajautunut epäedulliseen valoon. Asialla on laajasti seurattu, noin 380 000 Twitter-käyttäjän ja 4,9 miljoonan Google+:n käyttäjän seuraama teknologia-alan vaikuttaja Robert … Lue lisää
Applen laitekeskeinen kulttuuri auto-iOS:n tiellä – ”ei ymmärrystä mitä pitäisi tehdä”
Applen hanke tuoda iOS-käyttöjärjestelmän laitteet käytettäväksi myös autojen kojelautojen viihdeyksiköiden kautta on edennyt hitaasti. Taustalla ovat ongelmat Applen toimintavoissa ja ajattelussa, raportoi The … Lue lisää
Kuvavuoto: tällainen on LG:n uusi jättiälypuhelin G Pro 2
Korealaisen LG:n tulevasta G Pro 2 -jättiälypuhelimesta eli niin sanotusta puhlettilaitteesta on vuotanut verkkoon ensi kerran kuvia.
LG vahvisti aiemmin tällä viikolla aikovansa … Lue lisää
Windows Phone 8.1 ja puhelimia tulossa – mutta älä usko vielä Lumia-huhuja
Microsoft valmistelee Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmäversiota. Ohjelmistojätin odotetaan esittelevän uudistunutta älypuhelinkäyttöjärjestelmäänsä 2. huhtikuuta alkavassa Build-kehittäjäkonferenssissa.
Microsoftia tiukasti seuraavan Mary Jo-Foleyn mukaan Windows Phone 8.1, … Lue lisää
Matti Alahuhdasta ei Nokian toimitusjohtajaa: kiisti villit huhut
Matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille myyvä Nokia tekee edelleen työtä tulevan strategiansa parissa. Uuteen valittuun strategiaan kiinteästi liittyvät myös päätökset yhtiön tulevasta rakenteesta, pääoman palauttamisesta sekä myös … Lue lisää
Samsungin uusi älypuhelin ilmestyi yllättäen: Galaxy Grand Neo
Samsung on lisännyt uuden Galaxy Grand Neo -älypuhelinmallin globaaleille verkkosivuilleen ilman varsinaista uutuuden julkistamista. Uutuuden sivuilta bongasi Phone Arena. Mallin myyntiintulo Suomessa on … Lue lisää
Menikö miljardi rikki? Nämä olivat älypuhelinten suurimmat voittajat
Useiden älypuhelintoimittajien julkaistua nyt jo vuoden 2013 lopun tulosnumeronsa, ovat myös tutkimusyhtiöt astuneet areenalle omilla kokonaismarkkina-arvioillaan.
Nyt tilastonsa vuoden 2013 viimeisen neljänneksen ja koko … Lue lisää
Googlelta älylasilaitteen pariksi neljät silmälasikehykset – tekevät Glassista vähemmän pelottavan näköisen
Google on esitellyt Glass-älylasilaitteensa kaveriksi neljät uudet silmälasikehykset sekä myös parit uudet aurinkolasit. Tarkoituksena on ei vain mahdollistaa Glassin käyttö myös silmälaseja tarvitseville, … Lue lisää
Sarjavuotaja: tässä ovat Nokia X:n ominaisuudet
Luotettava sarjavuotaja @evleaks on jatkanut Nokian Normandy-koodinimelliseen, Android-pohjaiseen puhelimeen, jonka nimeksi samainen vuotaja on aiemmin kertonut Nokia X, liittyviä vuotojaan listaamalla uutuuden ominaisuudet.
iPhone 5c petti Applenkin odotukset, ”uusia tuotekategorioita tulossa”
Applen johto kommentoi eilisiltaisen tulosjulkistuksen jälkeisessä analyytikkopuhelussa jälleen kerran myös tulevaisuutta Applen osalta kuin myös iPhone 5c:n jäämistä odotuksista.
Applen kappalemääräinen iPhone-myynti jäi analyytikoiden … Lue lisää
Apple-pomo vihjasi vahvasti maksupalvelun tulosta
Apple julkaisi vuoden 2013 lopun tulosnumeronsa myöhään eilisiltana Suomen aikaa. Tulosjulkistuksen jälkeisessä analyytikkopuhelussa Applen toimitusjohtaja Tim Cook vihjasi myös vahvasti Applella olevan suunnitelmia maksupalveluissa … Lue lisää
Applen ennätystulos ei tyydyttänyt: toimitti 51 miljoonaa iPhonea ja 26 miljoonaa iPadia
Apple on julkaissut vuoden 2013 viimeisen neljänneksen tulosnumeronsa. Apple teki monilla eri tavoin ennätystuloksensa, mutta markkinat pettyivät silti ja Applen kurssi lähti tulosjulkistuksen jälkeen … Lue lisää
Väitetyssä vuotokuvassa: Samsungin Tizen-puhelin
Samsungin ensimmäisestä Tizen-käyttöjärjestelmällisestä on nähty mahdollisesti ensimmäinen kunnon vuotokuva.
Oheisen valmiin näköisen lehdistökuvan julkaisi korealainen MovePlayer-sivusto ja siitä on kertonut muun muassa Phone … Lue lisää
Microsoftin SkyDrive-nimi jää historiaan: tilalle OneDrive
Microsoftin pilvitallennus- ja synkronointipalvelun nimi muuttuu. Aiemmin SkyDrive-nimellä tunnetun palvelun nimeä muutetaan nyt tavaramerkkikiistan vuoksi.
Uudeksi nimeksi palvelulleen Microsoft on valinnut OneDrive. Aiemmasta SkyDrive … Lue lisää
Android jyrää, Apple ei pysy vauhdissa – näin sujui loppuvuoden älypuhelinmyynti
Android-käyttöjärjestelmä jatkoi hurjaa tahtiaan läpi vuoden 2013 ja valtasi yhä kasvavia markkinaosuuksia älypuhelinmarkkinoista. Applen iOS eli iPhone ei pysynyt Androidin kyydissä, vaan menetti kauttaaltaan … Lue lisää
Asus julkisti Padfone E:n
Asus on julkistanut uuden Padfone E:n täydentämään ”tablettitelakkapuhelintensa” mallistoaan. Kuten muutkin Padfonet, voi kompaktin Padfone E -älypuhelimen halutessaan liittää kookkaammalla näytöllä varustettuun tablettiosaan.
Nokian Android-Normandy listattuna vietnamilaiskaupassa – yllättävillä tiedoilla
Nokian Android-projektin vielä julkistamaton puhelin koodinimeltä Normandy on nyt listattu jo myös vietnamilaisverkkokauppaan. Osa tiedoista kummastuttaa, mutta syy saattaa olla yksinkertainen.
Vietnamin suurin … Lue lisää
LG toimitti ennätykselliset 13,2 miljoonaa älypuhelinta – G2 ja Nexus 5 myivät
Korealainen LG Electronics on paljastanut viime vuoden tulosraporttinsa ja vuoden viimeisen neljänneksen numeronsa.
LG:n mobiiliyksikkö, LG Mobile Communications Company, teki liikevaihtoa neljännellä neljänneksellä 3,59 … Lue lisää
Samsung kiihkeänä patenttisopimuksissa: teki diilin Googlen ja Ericssonin kanssa
Samsungilla näyttää päätetyn, että kiistely saa riittää ja nyt alkaa sovun aika. Tai ainakin niin voisi päätellä kahdesta peräkkäisinä päivinä julkistetuista patenttisopimuksista.
Eilen illalla … Lue lisää
Mobiiliviikko 4/2014 – Nokian ja Samsungin tulos alas, Galaxy S5 -huhut kuumana, uusi ohuin älypuhelin…
Pörssiyhtiöiden tuloskausi pyörähti käyntiin taakse jäävällä viikolla ja mobiilisti mielenkiintoisista nimistä Nokia, Samsung ja Microsoft raportoivatkin jo numeronsa. Nokian puhelinliiketoiminnalta näytti jälleen kadonneen pohja … Lue lisää
Analyytikko listaa: tässä Samsungin Galaxy S5:een odotetut ominaisuudet
Erityisesti oikeaan osuneista Apple-tuote-ennakoistaan tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo on nyt listannut Samsungin tulevaan Galaxy S5 -lippulaivaälypuhelimeensa odottamansa omiaisuudet.
Kuon mukaan Samsung olisi … Lue lisää
Outoja vuotokuvia: Nokialta povataan viisituumaiseksi typistettyä Lumia 1520 -versiota
Savua ilman tulta? Kenties. Viime päivinä verkossa on kiertänyt pääasiassa Kiinasta peräisin olevia kuvia ja huhupuheita Nokian uudesta puhelinmallista, jonka nimeksi on mainittu … Lue lisää
”Apple luo pohjaa uudelle maksupalvelulle”
Apple luo perustaa uudelle omalle maksupalvelulleen, joka mahdollistaisi kauppa- ja muiden ostosten maksamisen esimerkiksi iPhonen tai iPadin avulla. Asiasta raportoi Wall Street Journal.
WSJ:n … Lue lisää
Harrastaja virittelee Jollaan QWERTY-näppäimistöä – myy pienen erän
Suomalaisen Jollan puhelimen ympärillä on nähty jo aiemminkin erilaisia mielenkiintoisia epävirallisia rakennelmia, kuten langattoman lataamisen liittäminen takakuoreen tai koko takakuoren korvaaminen aurinkopaneelin sisältävällä 3D-tulostetulla … Lue lisää
Safiiri-iPhonen tuotantoa testataan – Apple-pomo vitsaili älysormuksesta
Applen alihankkijavalmistajakumppani Foxconn testaa jo seuraavan sukupolven safiirilasilla päällystetyn iPhonen tuotantoa.
Taiwanilaisen Apple Daily -sivuston mukaan Foxconn olisi onnistuneesti kokeillut tuotantoa 100 prototyypin koe-erällä … Lue lisää
Samsung kutsuu: kuukauden päästä esillä Tizen-laitteita
Samsungin ja Intelin vetämän Tizen-käyttöjärjestelmän ja sillä varustettujen laitteiden kehitystyö on laahannut pitkään. Alun perin laitteita piti tulla tarjolle jo 2012, mutta eipä niitä nähty … Lue lisää
Nokialta uusi versio Cinemagraphista
Nokia on julkaissut päivityksen Lumioiden Cinemagraph-sovellukseen. Cinemagraph on sovellus, jolla voi kuvata tietyiltä kohdilta animoituja, ”liikkuvia kuvia”.
Uuden päivityksen myötä Cinemagraph pomppaa versionumeroon … Lue lisää
Apple vankasti eri polulla kuin Microsoft: iOS ja OS X eivät yhdisty
Apple juhlii tänään alkuperäisen Macintosh-tietokonemallinsa julkistuksen 30-vuotispäivää, jonka myötä myös Applen nykyjohto on myös antanut paljon haastatteluja Macin historiasta, nykytilasta mutta myös tulevasta.
Apple … Lue lisää
MTV Katsomo -sovellukset tulossa televisiokanavien kera – ensin iPadille
MTV tulee tuomaan vihdoin sovelluksina tarjolle Katsomo-palvelunsa mobiililaitteisiin. Tähän asti palvelua on voinut käyttää verkkoselaimen kautta.
Yleisesti ottaen sovelluksen voidaan olettaa tarjoavan verkkosivustoa mukavamman … Lue lisää
Apple päivitti Keynotea, Pagesia ja Numbersia – tässä uudistukset
Apple on julkaissut päivityksiä tuottavuusohjelmistoilleen eli Keynote-esitys-, Pages-asiakirja- ja Numbers-taulukkolaskentasovelluksiin. Päivittyneet ovat sekä sovellusten iOS- että Maccien OS X -versiot.
Koko iOS-sovellusten kolmikko on … Lue lisää
Älypuhelimen 16 Gt:tä ei ole oikeasti 16 Gt vapaata tallennustilaa – tämän verran käyttäjä saa eri puhelimilla
Älypuhelinvalmistajat markkinoivat puhelimiaan yleensä tietyillä vakiotallennusmuistimäärän luvuilla eli esimerkiksi 16, 32 tai 64 gigatavulla varustettuna.
Käyttäjälle vapaata tallennustilaa ei kuitenkaan käytännössä koskaan älypuhelimissa ole … Lue lisää
Nokian Androidista huhutaan: kyseessä ”Nokia X”
Nokian Android-projektin puhelin on huhuissa tunnettu toistaiseksi koodinimellään Normandy. Nyt puhelimelle on saatu väitetty uusi nimi: Nokia X.
Asialla on kukas muukaan kuin sarjavuotaja … Lue lisää