Tietoa Markus Lehtiniitty
Älypuhelinmyynti romahti alkuvuonna yli 20 prosenttia maailmanlaajuisesti – Apple ja Xiaomi voittivat markkinaosuutta
Älypuhelintoimituksista alkuvuoden aikana on saatu tietoa jo aiemmin mutta nyt tutkimusyhtiö Gartner on julkaissut tilastonsa alkuvuoden, tammi-maaliskuun 2020, älypuhelimyynnistä loppukäyttäjille yleisimmin mitattujen valmistajien toimitusten … Lue lisää
Apple julkaisi seuraavat beetatestiversiot iOS ja iPadOS 13.5.5:n ja macOS Catalina 10.15.6:n
Apple julkaisi eilen joukon tietoturvapäivityksiä, muun muassa iOS ja iPadOS 13.5.1:n ja macOS Catalina 10.15.5 -version lisäpäivityksen muodossa. Päivitykset toivat korjauksen viime viikolla julki … Lue lisää
Hups, Google julkaisi jo Android 11:n ensimmäisen Betan päivityksenä joillekin puhelimille
Googlen piti alun perin julkaista ja esitellä työn alla olevan Android 11 -käyttöjärjestelmäversion ensimmäistä beetatestiversiota huomenna keskiviikkona 3. kesäkuuta. Google kuitenkin kertoi viime viikolla … Lue lisää
Facebookin työntekijät protestoivat Trumpin julkaisujen koskemattomuutta palvelussa virtuaalisella ulosmarssilla
Myös Facebookin henkilöstön keskuudessa kytee laajaa tyytymättömyyttä. Tänään Facebookin työntekijät protestoivat yhtiön toimettomuutta Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin julkaisuja kohtaan myös virtuaalisella ulosmarssilla etätöistään.
Yhdysvalloissa … Lue lisää
Apple julkaisi tärkeitä tietoturvapäivityksiä – iOS ja iPadOS 13.5.1 sekä watchOS 6.2.6 nyt ladattavissa (päivitetty)
Apple on julkaissut tärkeiksi mainitsemansa tietoturvapäivitykset tuetuille iPhoneille, iPadeille, iPod toucheille, HomePodille, Apple TV:eille, Apple Watcheille sekä Maceille.
Applen mukaan kaikki tänään julkaistut päivitykset … Lue lisää
Vivo julkisti mielenkiintoisen X50-puhelintrion: uusi 50 megapikselin Samsung-kamerakenno, gimbal-tyyppinen kuvanvakautus, maailman ohuin 5G-älypuhelin
Oppon, OnePlussan ja Realmen kanssa samaan BBK-ryhmään kuuluva Vivo on julkistanut Kiinassa uudet X50-sarjan älypuhelinmallinsa X50 Pro+:n, X50 Pron ja X50:n.
Uutuudet tarjoavat ennen … Lue lisää
Huawein huipputason MatePad Pro -tablettilaite tuli myyntiin Suomessa
Huawein uuden huipputason MatePad Pro -tablettilaitteen myynti on alkanut tänään Suomessa. Kiinan markkinoille MatePad Pro julkistettiin jo marraskuun lopulla ja Suomessakin sen piti saapua … Lue lisää
ZTE julkisti Kiinassa edullisen Axon 11 SE 5G -älypuhelimen
ZTE on julkistanut uuden Axon 11 SE 5G -älypuhelinmallin, jota voidaan odottaa jatkossa myös Euroopan markkinoille.
Uutuus on ZTE:n toistaiseksi edullisin 5G-älypuhelin. Järjestelmäpiirinä on … Lue lisää
Xiaomi Mi Band 5 -aktiivisuusranneke julkistetaan 11. kesäkuuta – tällaisia uudistuksia luvassa
Älypuhelimistaan tunnettu Xiaomi on tuonut vuosien saatossa markkinoille myös useita edullisia aktiivisuusrannekkeita.
Mi Band -sarja on saamassa jatkoa seuraavaksi Mi Band 5:stä, jonka julkistus … Lue lisää
Kuvavuoto: Honor 30S -älypuhelinmalli tulossa Euroopan markkinoille – sama puhelin kuin Huawei P40 lite 5G
Huawein Honor-brändi on tuomassa Euroopan markkinoille uuden Honor 30S -älypuhelinmallin, kertoo nimimerkki Sudhanshu kuvien kera Twitterissä.
Honor 30S on tulossa hopean, violetin ja mustan … Lue lisää
Ylen HD-kanavat katsottavissa nyt koko Suomen alueella antennitelevisioverkossa
Ylen HD-muotoiset televisiokanavat Yle TV1 HD, Yle TV2 HD ja Yle Teema & Fem HD ovat katseltavissa koko Suomen laajuisesti antenniverkossa nyt 1. … Lue lisää
Tässä ovat toukokuun myydyimmät puhelimet Suomessa – Samsungilta kova suoritus, uusi Apple iPhone SE kohosi kärkisijoille
Toukokuu on vaihtunut kesäkuuhun, ja suomalaiset operaattorit ja muut jälleenmyyjät ovat tuttuun tapaan julkaisseet toukokuun myydyimpien puhelinten listauksensa.
Toukokuun myyntilistoilla jatkui Samsungin edullisen ja … Lue lisää
Sonyn 5G-huippupuhelin Xperia 1 II laajemmin ennakkomyyntiin, saataville 22. kesäkuuta – ennakkotilaajille kaupan päälle vastamelukuulokkeet
Sonyn uusi 5G-huippupuhelinmalli Xperia 1 II on tullut tänään laajemmin ennakkotilattavaksi Suomessa.
Gigantti lisäsi puhelimen sivuilleen jo viime viikolla mutta nyt ennakkomyynnin aloittamisesta on … Lue lisää
479 euron 5G-älypuhelin Samsung Galaxy A51 5G ennakkomyyntiin – toimitukset alkavat 15. kesäkuuta
Samsungin edullisempi keskihintaluokan 5G-älypuhelinmalli Galaxy A51 5G tulee tänään ennakkotilattavaksi useilta jälleenmyyjiltä.
Galaxy A51 5G:n suositushinta on 479 euroa ja toimitukset käynnistyvät 15. kesäkuuta.
Microsoft lisäsi Edge-verkkoselaimeensa surffauspelin – näin löydät sen
Microsoftin Edge-verkkoselaimeen on lisätty hauska surffauspeli.
Pelin saa avauttua avaamalla selaimella osoitteen edge://surf selainversion ollessa vähintään 83.0.478.37, minkä lisäksi linkki peliin tulee näkyviin verkkoyhteyden … Lue lisää
Applen kirjautumisjärjestelmästä muihin sovelluksiin paljastui erittäin vakava haavoittuvuus – löytäjä sai 100 000 dollarin palkkion
Apple lisäsi viime vuoden iOS 13:ssa, iPadOs 13:ssa ja macOS Catalina 10.15:ssä uuden mahdollisuuden sovelluksille tarjota helppoa kirjautumista Apple-tilillä Sign in with Apple -painikkeen … Lue lisää
Tältä näyttää Honor Play 4 -älypuhelin kolmena eri värivaihtoehtona – julkistus keskiviikkona Kiinassa
Huawei tulee julkistamaan Honor-brändinsä alla Kiinassa keskiviikkona 3. kesäkuuta uudet Honor Play 4 -sarjan älypuhelinmallit.
Nyt tulevista malleista Honor Play 4 on nähty kolmena … Lue lisää
Apple hävisi valituksensa italialaisoikeudessa – 10 miljoonan euron sakot iPhonen hidastamisesta pysyvät voimassa
Apple on hävinnyt Italian oikeudessa valituksensa sille määrätyistä 10 miljoonan euron sakoista, jotka liittyvät iPhonen hidastamiseen. Asiasta uutisoi 9to5Mac-sivusto.
Näin Applen maksettavaksi määrätyt sakot … Lue lisää
Google-kuulokkeista paljastui paha ongelma
Google toi huhtikuun lopulla valituilla markkinoilla, Yhdysvallat mukaan lukien, myyntiin uudet täyslangattomat Pixel Buds -kuulokkeensa.
Google-kuulokkeet myytiin nopeasti loppuun ja myös ensiarviot olivat varsin … Lue lisää
Google lykkää ensi viikolle suunniteltua Android 11 -esittelyä ja -beetajulkaisua Yhdysvaltojen levottomuuksien takia
Googlen piti esitellä tulevaa Android 11 -käyttöjärjestelmäversiota tarkemmin verkkolähetyksessä ensi viikon keskiviikkona 3. kesäkuuta. Tilaisuus kuitenkin siirtyy, on Google nyt kertonut.
Enää syynä ei … Lue lisää
Apple julkisti neljä uutta väriä Powerbeats Pro -kuulokkeista – saataville 9. kesäkuuta alkaen
Apple on julkistanut täyslangattomista, vuosi sitten markkinoille alun perin tulleista Powerbeats Pro -kuulokkeistaan neljä uutta pirteämpää värivaihtoehtoa, jotka ehtivät paljastua jo ennakkoon viime viikkojen … Lue lisää
Melkoista säätöä: OnePlus kertoo nyt laittaneensa vahingossa jakoon Photochrom-kuvaustilan poistavan päivityksensä
Kerroimme aiemmin tänään OnePlussan aloittaneen jakamaan OnePlus 8 Pro -älypuhelimelleen uutta OxygenOS 10.5.9 -ohjelmistopäivitystä.
Nyt OnePlus on kertonut tämän päivityksen jakelun alkaneen vahingossa.
Päivityksen … Lue lisää
McLarenilta vahvistus: OnePlus-yhteistyö päättynyt
Autonvalmistajana ja F1-tallina parhaimmin tunnettu McLaren on vahvistanut sen yhteistyön päättyneen älypuhelinvalmistaja OnePlussan kanssa.
”OnePlus-kumppanuutemme, joka tuli aikataulun mukaisen päätökseensä hiljattain, on ollut erittäin … Lue lisää
OnePlus 8 Prolle OxygenOS 10.5.9 -päivitys – poistaa käytöstä kohua aiheuttaneen läpi muovien ja vaatteiden näkevän kuvaustilan (päivitetty: päivitys oli vahinko)
OnePlus on aloittanut jakelemaan OxygenOS 10.5.9 -päivitystä OnePlus 8 Pro -älypuhelimelleen. Päivityksen ainoana listattuna sisältönä on kohua aiheuttaneen Photochrom-kuvaustilan poisto kamerasta.
OnePlus kertoi aiemmin, … Lue lisää
Uusi huhu: Taittuvanäyttöisen Nokia-älypuhelimen kehitysprojekti edelleen elossa
Nokia-puhelinyhtiö HMD Global kehittää edelleen taittuvanäyttöistä älypuhelinta.
Yleisesti varsin hyvin HMD:n asioista perillä oleva Nokia anew -nimimerkki on kertonut Twitterissä, että ”taittuva Nokia-puhelin on … Lue lisää
Arizonan osavaltio haastoi Googlen oikeuteen Android-käyttäjien sijaintitietojen seurannasta
Arizonan osavaltio Yhdysvalloissa syyttäjän asemassa myös toimivan oikeuskanslerin Mark Brnovichin johdolla on haastanut Googlen oikeuteen Android-laitteiden käyttäjien sijaintitietojen seurannasta, kertoo Washington Post.
Googlen … Lue lisää
Edullisin 5G-älypuhelin toistaiseksi Suomessa – 399 euron Xiaomi Mi 10 Lite 5G ennakkomyyntiin 1. kesäkuuta, saataville 9. kesäkuuta
Elisa tuo maanantaina 1. kesäkuuta ennakkomyyntiin yksinoikeudella toistaiseksi Suomen markkinoiden edullisimman 5G-älypuhelimen, kun Xiaomi Mi 10 Lite 5G tulee tilattavaksi 399 euron hinnalla.
Videolla: Näin selvästi Google-puhelin pesee iPhonen viestin sanelemisessa
Laajasti levinnyt, yli 3 400 uudelleentwiittausta kerännyt twiitti on vertaillut videolla Applen iPhone 11 Prota Google Pixel 3 XL:ään niiden puheentunnistuksen nopeudessa.
Vanhempikin … Lue lisää
Samsungin tulevasta älykellosta paljastui viranomaisraportista muutamia keskeisiä tietoja
Samsungilta odotetaan, näillä näkymin elokuussa, uusien huippupuhelinmallien julkistuksia – Galaxy Note20 -sarjan ja Galaxy Foldin seuraajan muodossa – mutta luvassa on luonnollisesti muutakin uutta.
Edullinen 129 euron Huawei Y5p -älypuhelinmalli myyntiin Suomessa 1. kesäkuuta alkaen
Huawei on kertonut tuovansa Suomessa myyntiin uuden edullisen Y5p-älypuhelinmallin.
Huawei Y5p tulee myyntiin Suomessa 1. kesäkuuta alkaen 129 euron suositushinnalla. Värivaihtoehtoina ovat musta, tummansininen … Lue lisää
Nokia-puhelinyhtiö panostaa Amerikan markkinoille: julkisti operaattorin kanssa yhteistyössä kolme uutta edullista älypuhelinmallia
Suomalainen HMD Global, joka kehittää ja myy Nokia-puhelimia Nokialta lisensoimalla tavaramerkillä, on julkistanut yhdessä yhdysvaltalaisen Cricket Wirelessin kanssa kolme uutta edullista älypuhelinmallia.
Cricket Wireless … Lue lisää
HP julkisti Reverb G2 -virtuaalitodellisuuslaitteen: kummallekin silmälle 2K-tarkkuus, Valve-ääniteknologia ja uudet ohjaimet
HP on esitellyt yhdessä Valven ja Microsoftin kanssa kehitetyn uuden Reverb G2 -virtuaalitodellisuuslaitteen. HP Reverb VR Headset G2 on tulossa saatavilla syksyllä alkaen Suomessa … Lue lisää
Suomen koronaviruskontaktien jäljityssovelluksen kilpailutus alkoi – saataville vasta syksyllä? ”Sovellus valmis syyskuussa 2020”
Suomen koronaviruksen tartuntaketjujen jäljityssovelluksen hankinnan kilpailutus on alkanut.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kilpailuttaa sovelluksen toteuttajan valtion yhteishankintayhtiön Hanselin dynaamisen hankintajärjestelmän kautta. Kilpailutuksen … Lue lisää
OnePlussan 7- ja 7T-sarjojen älypuhelimille uusi päivitys – tuo mukanaan muutamia parannuksia ja 7T-malleihin uuden kuvausmahdollisuuden
OnePlus on aloittanut jakamaan päivityksiä OnePlus 7 ja 7T -sarjojen älypuhelimilleen.
OnePlus 7:lle ja OnePlus 7 Prolle on tullut jakeluun OxygenOS 10.3.3 -päivitys ja … Lue lisää
OnePlus ja Epic Games jatkavat yhteistyötä – Fortniteen tulee viisi uutta minipeliä 90-pelialueelle
OnePlus ja Epic Games kertoivat aiemmin viikolla yhteistyöstään, jonka myötä suosittu Fortnite-peli on käytettävissä nyt tavallista korkeammalla 90 fps -ruudunpäivitysnopeudella tuoreissa OnePlus 8 … Lue lisää
Instagramin IGTV:hen mainoksia – jakaa tulot YouTuben tavoin sisällöntuottajien kanssa
Instagram esitteli kesällä 2018 IGTV:n uudeksi osaksi suosittua sovellustaan, minkä lisäksi IGTV tuotiin tarjolle myös omana erillisenä sovelluksenaan.
IGTV:ssä oli tarkoitus esittää pidempiä … Lue lisää
Apple teki jälleen pienen yritysoston vahvistaakseen koneoppimisen kehitystään
Apple on ostanut koneoppimiseen liittyviä ratkaisuja kehittäneen startup-yrityksen Inductivin, raportoi Bloomberg. Apple vahvisti yritysoston tutulla standardilausunnollaan, jonka mukaan se ostaa pienempiä teknologiayhtiöitä ajoittain eikä … Lue lisää
Honor vahvisti: Play 4 -sarjan älypuhelimet julkistetaan 3. kesäkuuta Kiinassa
Huawein Honor-brändi on vahvistanut aikovansa julkistaa uudet Honor Play 4 -sarjan älypuhelinmallit Honor Play 4:n ja Honor Play 4 Pron Kiinassa ensi viikon keskiviikkona … Lue lisää
Elisa avasi 5G-verkon Kemissä – 5G-verkkoa jo 24 eri paikkakunnalla Suomessa
Elisa kertoo laajentaneensa 5G-verkkoaan ensimmäisellä kaupungilla Lapin alueella, kun 5G-verkko on avattu Kemissä.
Alkuvaiheessa 5G-verkko kattaa kaupungin keskustan, mukaan lukien Länsi-Pohjan keskussairaalan alueen. … Lue lisää
Kuvavuoto: Onko tässä Applen uusi Watch-nahkaranneke?
Apple valmistelee mahdollisesti uuden tyylin nahkarannekkeiden julkaisua Apple Watch -kellolleen.
Kuvia mahdollisista Applen uusista virallisista Watch-nahkarannekkeista on jaettu Reddit-yhteisöpalvelussa, minkä lisäksi myös 9to5Mac-sivusto kertoo … Lue lisää








































