Tietoa Markus Lehtiniitty
EU:n ehdotus älypuhelinten ja muiden laitteiden latausliitäntöjen yhtenäistämiseksi otti yhden askeleen eteenpäin – jäsenmaiden neuvosto vahvisti tukensa
Euroopan komissio esitteli syyskuussa uuden lainsäädäntöehdotuksensa, jonka mukaan USB-C-liitännästä tulisi kaikkien älypuhelimien, tablettien, kameroiden, kuulokkeiden, kannettavien kaiuttimien ja käsikonsoleiden latauksen yhteinen standardiliitäntä, eli vakioportti, … Lue lisää
Honor järjestää globaalin lanseeraustilaisuuden Barcelonassa 28. helmikuuta – vihjaa Magic-sarjan julkistuksista
Honor on kertonut tulevansa järjestämään maanantaina 28. helmikuuta globaalin lanseeraustilaisuuden Barcelonan Mobile World Congress -messujen yhteydessä.
Tilaisuus tulee olemaan ohjelmassa kello 14 Suomen aikaa.
Mobvoi julkisti ja toi myyntiin edulliset 59,99 euron täyslangattomat Earbuds ANC -nappikuulokkeet aktiivisella melunvaimennuksella
Myös älykelloistaan tunnettu Mobvoi on julkistanut edulliset täyslangattomat Earbuds ANC -nappikuulokkeet.
Mobvoi Earbuds ANC -kuulokkeet ovat varsin tavanomaiset, mutta tarjoavat nimensä mukaisesti aktiivisen melunvaimennuksen.
Apple nousi loppuvuonna älypuhelinmarkkinoiden kärkeen Kiinassa ensi kerran kuuteen vuoteen – markkinaosuus kaikkien aikojen ennätystasolla
Apple ylsi loppuvuodesta 2021 korkeimpaan markkinaosuuteensa ikinä Kiinan älypuhelinmarkkinoilla, kertoo tutkimusyhtiö Counterpoint Research katsauksessaan.
Samalla Apple nousi loppuvuodesta menestyksekkään iPhone 13 -lanseerauksen siivittämänä ensi … Lue lisää
MediaTek julkisti Kompanio 1380 -järjestelmäpiirin Chromebook-läppäreihin ja tablettilaitteisiin
MediaTek on julkistanut virallisesti uuden Kompanio 1380 -järjestelmäpiirinsä, joka on tarkoitettu osaksi Chromebook-läppäreitä ja tablettilaitteita.
Itse asiassa Acer julkisti jo alkuvuodesta CES-messujen yhteydessä ensimmäisen … Lue lisää
Telia: 5G-dataliikenne yli kymmenkertaistui vuonna 2021 – 4G-puhelut ohittivat 3G-verkon, joka suljetaan 2023 lopussa
Telian mukaan 5G-dataliikenteen määrä yli kymmenkertaistui sen verkossa vuonna 2021, ja 5G-liikenne ohitti vuoden lopussa 3G-dataliikenteen määrän. Kokonaisuutena liikenne Telian verkoissa kasvoi viime vuonna … Lue lisää
Samsung ylsi loppuvuonna ennätykselliseen liikevaihtoon – myös mobiilibisnes kasvoi vahvasti
Samsung Electronicsin loppuvuosi sujui ennätyksellisen vauhdikkaasti liikevaihdon yltäessä uusiin huippulukemiin.
Samsungin loka-joulukuun liikevaihto oli 76,57 biljoonaa wonia eli noin 56,9 miljardia euroa tämän … Lue lisää
Raportti: Applelta tulossa uusi palvelu – iPhoneilla voi pian vastaanottaa lähimaksuja ilman lisävarusteita
Apple valmistelee uutta palvelua, joka mahdollistaa yrityksille lähimaksujen vastaanottamisen iPhoneilla ilman ylimääräisiä lisävarusteita. Asiasta raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman lähteisiinsä perustuen.
Apple osti … Lue lisää
Apple julkaisi tärkeitä korjaus- ja tietoturvapäivityksiä – iOS ja iPadOS 15.3, tvOS 15.3, watchOS 8.4 ja macOS Monterey 12.2 nyt ladattavissa
Apple on julkaissut päivityksenä iOS ja iPadOS 15.3:n iPhoneille, iPod toucheille ja iPadeille, tvOS 15.3:n Apple TV HD:lle ja 4K:lle, HomePod 15.3:n HomePod-kaiuttimille, watchOS … Lue lisää
Apple yllätti ilmoituksella: Watchille saatavilla Yhtenäisyyden valot -kellotaulu – myös uusi punottu Black Unity -ranneke tuli myyntiin
Apple on julkaissut tänään uuden Yhtenäisyyden valot -kellotaulun Apple Watch -kelloilleen. Apple kertoi saataville tulleesta uudesta kellotaulusta poikkeuksellisella tavalla yllättäen Apple Watch -käyttäjille lähetetyllä … Lue lisää
Xiaomi esitteli uuden MIUI 13 -ohjelmistoversionsa – suorituskykyparannuksia tuova päivitys tulee ensimmäisille laitteille alkuvuoden 2022 aikana
Xiaomi on esitellyt globaaleille markkinoille neljän uuden Redmi Note 11 -sarjan älypuhelimen rinnalla myös uuden MIUI 13 -ohjelmistoversionsa.
MIUI 13 löytyy suoraan uusista Redmi … Lue lisää
Xiaomi julkisti neljä Redmi Note 11 -sarjan älypuhelinta globaaleille markkinoille – tällaisia ovat Redmi Note 11 Pro ja Redmi Note 11 Pro 5G, Redmi Note 11S sekä Redmi Note 11
Xiaomi on julkistanut edullisen ja keskihintaluokan Redmi Note 11 -sarjan älypuhelimet globaaleille markkinoille. Uutuuksia on neljä: Redmi Note 11, Redmi Note 11S, Redmi Note … Lue lisää
Xiaomi julkistaa Redmi Note 11 -sarjan älypuhelimet globaaleille markkinoille – katso kello 14 alkava julkistustilaisuus tästä
Xiaomi tulee julkistamaan edullisen ja keskihintaluokan Redmi Note 11 -sarjan älypuhelimensa globaaleille, mukaan lukien Euroopan, markkinoille kello 14 Suomen aikaa alkavassa julkistustilaisuudessa.
Xiaomin … Lue lisää
Huawein huippupuhelin P50 Pro ja taittuvanäyttöinen P50 Pocket -simpukkapuhelin saapuvat nyt myyntiin valituilla Euroopan markkinoilla
Huawei julkisti P50-sarjan huippupuhelimensa P50:n ja P50 Pron kotimarkkinoillaan Kiinassa jo heinäkuun 2021 lopulla ja taittuvanäyttöinen P50 Pocket -simpukkapuhelin täydensi sarjaa 23. joulukuuta.
Globaaleilla … Lue lisää
Paljastus: OnePlussalta tulossa pian myös uusi Nord 2T -älypuhelinmalli – sisältää uuden MediaTek Dimensity 1300 -piirin ja 80 watin pikalatauksen
OnePlussalta on tulossa huhujen mukaan useampia uusia Nord-sarjan älypuhelimia lähiaikoina. Kokonaisuutena tilanne huhuissa on varsin sekava, sillä täyttä varmuutta markkina-alueista, joille eri mallit ovat … Lue lisää
Ei enää kahden viikon odotusta – tässä ovat jo paljastuneet Samsungin Galaxy S22 -huippupuhelinten eri värien tarkat tuotekuvat, yksityiskohtaiset tekniset tiedot ja hinnat
Samsung vahvisti tänään keskiviikkona 26. tammikuuta järjestävänsä vuoden 2022 ensimmäisen Galaxy Unpacked -julkistustilaisuutena parin viikon päästä 9. helmikuuta. Tulossa Samsungilta ovat ainakin uudet … Lue lisää
Dropbox varoittaa Applen Mac-tietokoneiden käyttäjiä tulevan käyttöjärjestelmäpäivityksen tuomasta osittaisesta epäyhteensopivuudesta
Suosittu pilvitallennuspalvelu Dropbox on varoittanut ennakolta Applen Mac-tietokoneiden käyttäjiä osittaisesta epäyhteensopivuudesta tulevan macOS-käyttöjärjestelmäpäivityksen kanssa.
Dropbox lähestyi asiakkaitaan sähköpostilla ja kertoo asiasta myös verkkosivuillaan.
Disney+ laajenee kesällä uusiin maihin ja alueille – avautuu myös Ahvenanmaalla
Disney on kertonut suoratoistopalvelunsa Disney+:n avautuvan kesän 2022 aikana yhteensä 42 uudessa maassa ja 11 alueella Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella.
Disney+ julkaistiin … Lue lisää
Kuvavuoto: Tässä ovat Lenovon tulevat Legion Phone 3 -pelipuhelimet – varustettu Snapdragon 8 Gen 1:llä, kahdella tuulettimella ja jopa 640 gigatavun tallennusmuistilla
Lenovo on jo pidempään vihjaillut uuden Legion Y90 -pelipuhelimen julkistamisesta Kiinan kotimarkkinoillaan. Nyt tuore vuoto kertoo, että sama puhelin on odotettavissa kansainvälisille markkinoille Legion … Lue lisää
Samsung vahvisti Galaxy Unpacked -julkistustilaisuuden 9. helmikuuta – tulossa ainakin Galaxy S22 -sarjan huippupuhelimet
Samsung on vahvistanut huhuissa odotetulla tavalla järjestävänsä vuoden 2022 ensimmäisen Galaxy Unpacked -julkistustilaisuutensa keskiviikkona 9. helmikuuta kello 17 Suomen aikaa.
Samsungilta odotetaan tilaisuudessa ainakin … Lue lisää
Intialaisoperaattorilta tulossa jatkoa Googlen kanssa kehitetylle edulliselle 4G-älypuhelimelle – raportti: tällainen halpa 5G-älypuhelin odotettavissa tänä vuonna
Intialaisoperaattori Jio Platforms, eli Reliance Jio, julkisti viime vuonna yhdessä Googlen kanssa kehittämänsä edullisen 4G-älypuhelimen JioPhone Nextin. Nyt edullisten JioPhone-älypuhelinten sarja on saamassa jatkoa … Lue lisää
TikTokin kanssa kilpaileva YouTube Shorts kerännyt videoille jo yli 5 biljoonaa katselukertaa
YouTube lähti haastamaan suureen suosioon noussutta TikTokia tuomalla myös omaan palveluunsa lyhyempiin, pystysuuntaisiin videoihin erikoistuneen YouTube Shortsin vuonna 2020 – aluksi vain Intiassa. Maailmanlaajuiseksi … Lue lisää
Vuotaja: Uusi OnePlus Nord CE2 5G -älypuhelin tulossa 11. helmikuuta
OnePlus tulee julkistamaan tai tuomaan myyntiin keskihintaluokan Nord CE2 5G -älypuhelimen perjantaina 11. helmikuuta, kertoo Twitterissä totutun kryptiseen tyyliinsä vuotaja Max Jambor.
Jamborin historia … Lue lisää
Applelta uusi iPhone-kuvauskilpailu – haussa iPhone 13 Pro -puhelimilla kuvattuja makrokuvia
Apple on julkistanut uuden globaalin Shot on iPhone Challenge -kuvauskilpailun. Tällä kertaa uusimmassa kuvauskilpailussaan Apple hakee iPhone 13 Pro -puhelimilla tallennettuja makrokuvia.
Apple toi … Lue lisää
Google hylkäsi vastarintaa kohdanneen FLoC-suunnitelmansa evästeiden korvaamisesta – esitteli nyt uutena ratkaisuna Topics API -rajapinnan
Google on ilmoittanut hylänneensä aiemman suunnitelmansa kolmansien osapuolten evästeiden korvaajaksi kehitetystä FLoC-projektista, joka kohtasi suurta vastustusta esittelynsä jälkeen. Sen sijaan Google esitteli tänään … Lue lisää
Huhu: Googlelta odotettavan taittuvanäyttöisen Pixel Notepad -älypuhelimen hinta noin 1 400 dollaria – tulossa myös kansainvälisille markkinoille 2022 aikana
Googlen taittuvanäyttöisestä älypuhelimesta on huhuttu viime aikoina tiiviisti. Nyt tuorein 9to5Google-sivuston raportti sisältää jälleen pari uutta tiedonmurusta.
Googlen taittuvanäyttöisen älypuhelimen nimi voi olla aiemman … Lue lisää
Raportti: Nvidia valmistautuu vetäytymään rajusti vastustetusta kymmenien miljardien dollarien ARM-yritysostostaan
Nvidia valmistautuu jättämään taakseen aikeensa ostaa brittiläinen suoritinsuunnittelija ARM. Alun perin jo syyskuussa 2020 julkistettu suunnitelma yrityskaupasta on saanut osakseen rajua vastustusta niin Nvidian … Lue lisää
Kuvavuoto: Tässä on Motorolan vasta heinäkuuksi odotettu Frontier-koodinimellinen huippupuhelin seuraavalla Snapdragon 8 -järjestelmäpiirillä
Motorolalta odotetaan vasta lähiaikoina sen Kiinassa jo viime vuoden puolella Edge X30 -mallinimellä julkistaman Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirillisen huippupuhelimen lanseerausta globaaleilla markkinoilla pienin … Lue lisää
Oululaisyrityksen algoritmit kohentavat kuvia ja videoita jo sadoissa miljoonissa puhelimissa – nyt Visidon laajentaa vanhojen TV-sarjojen ja elokuvien kuvanlaadun parantamiseen
Oululainen vuonna 2006 perustettu ohjelmistoyritys Visidon laajentaa toimintaansa nyt vanhojen TV-sarjojen ja elokuvien tuomiseen kuvanlaadultaan nykyaikaan tekoälyn avulla.
Visidon on keskittynyt kehittämään tekoälypohjaisia … Lue lisää
Mielenkiintoinen huhu: OnePlussalta voi olla tulossa huippupuhelin ”OnePlus 10 Ultra” myöhemmin tänä vuonna
OnePlus julkisti uuden 10 Pro -huippupuhelimensa jo 11. tammikuuta Kiinan kotimarkkinoilleen, ja sen julkaisua globaaleilla markkinoilla odotetaan vasta kevään 2022 aikana.
Huhuissa katseet suuntautuvat … Lue lisää
Google oikeuteen Yhdysvalloissa sijaintitietojen käytöstä – Washington DC ja kolme osavaltiota syyttävät yhtiötä harjaanjohtamisesta
Yhdysvalloissa Washington DC sekä kolme osavaltiota – Teksas, Washington ja Indiana – ovat esittäneet Googlea vastaan syytteet sijaintitietoihin liittyvästä harhaanjohtamisesta, kertoo The Washington … Lue lisää
Sovelluskehittäjät tuskastuivat Applen iCloud-ongelmiin – rikkovat sovellusten synkronoinnin toiminnan
Laaja joukko sovelluskehittäjiä on enenevässä määrin viime aikoina tuskaillut Applen tarjoaman iCloud-pilvipalvelun ongelmien kanssa.
Applen käyttäjille tarjoaman iCloud Drive -pilvitallennuspalvelun lisäksi iCloud on … Lue lisää
Kuvavuoto: Tässä on Lenovon tuleva Legion Halo -pelipuhelin – ominaisuuksien kohokohtana tuleva Snapdragon 8 -huippupiiri
Lenovon odotetaan julkistavan lähiaikoina seuraavan, ennakkojulkaisuissa jo nähdyn Legion-sarjan pelipuhelimensa Legion Y90:n, mutta nyt uusi vuoto kertoo jo myöhemmin vuoden 2022 aikana odotettavasta Legion-uutuudesta.
WhatsApp sai päivityksen iPhonessa – tuo kolme uudistusta
Suosittu keskustelupalvelu WhatsApp on saanut iPhone-sovelluksensa osalta päivityksen versioon 22.2.75.
Päivityksen julkaisutiedot kertovat päivityksen tuovan mukanaan kolme uutta ominaisuutta, joita WhatsApp on aiemmin testannut … Lue lisää
Microsoft julkaisi vihdoin alkuperäisestä aikataulusta myöhästyneen Surface Duon Android 11 -päivityksen
Microsoft on vihdoin julkaissut Android 11 -käyttöjärjestelmäversion tuovan päivityksen alkuperäiselle kaksinäyttöiselle Surface Duo -laitteelleen. Alun perin Microsoft lupaili päivitystä vuoden 2021 aikana, mutta aikataulu … Lue lisää
Alankomaiden kilpailuviranomaiselta tyly vastaus Applen ehdotukselle sovelluskauppakiistassa: 5 miljoonan euron sakko maksuun ja lisävetkuttelu voi kasvattaa summan 50 miljoonaan
Alankomaiden kilpailuviranomainen ACM ei pidä Applen toimia App Store -ehtojen muuttamisesta deittisovellusten osalta Alankomaissa riittävinä. Seurauksena ACM on nyt langettanut Applelle 5 miljoonan euron … Lue lisää
Gigantin Tampereen Lielahden myymälä muuttaa alkukesästä uusiin tiloihin uuteen osoitteeseen – ”entistä monipuolisempi valikoima ja kiinnostavampi kokemus”
Kodinelektroniikkaketju Gigantti kertoo jatkavansa myymälöiden uudistamistaan avaamalla täysin uudistuneen Tampereen Lielahden myymälän uudessa sijainnissa alkukesästä 2022.
Uusi Lielahden myymälä on Gigantin mukaan entistä monipuolisempi … Lue lisää
Samsungin mukana kulkeva The Freestyle -projektori nyt ennakkotilattavissa Suomessa 999 eurolla – kotelo ja Elisa Viihde Viaplay -tilaus kaupan päälle
Samsung julkisti alkuvuodesta CES-messujen yhteydessä mielenkiintoisen The Freestyle -projektorin.
The Freestyle on melko pienikokoinen ja painaa 830 grammaa, mikä tarkoittaa sen kulkevan verrattain helposti … Lue lisää
Xiaomilta tulossa uusia halpoja älypuhelinmalleja: paljastuksia Redmi 10A:sta, Redmi 10C:stä ja Poco C4:stä
Xiaomi tulee julkistamaan globaaleille markkinoille uusia edullisemman ja keskihintaluokan älypuhelinmalleja keskiviikkona 26. syyskuuta, mutta näiden lisäksi sillä on työn alla vieläkin edullisemman kategorian uutuuksia.
Lenovon jo vihjaileman Legion Y90:n ominaisuuksista paljastus – tulossa tehokas Snapdragon 8 Gen 1 -pelipuhelin suurella näytöllä
Lenovo on julkistamassa lähiaikoina sekä uuden pelipuhelimen että pelitabletin pelituotteiden Legion-brändinsä alla ainakin Kiinan kotimarkkinoillaan. Nyt tuore vuoto kertoo lisää Legion Y90 -pelipuhelimeen odotetuista … Lue lisää











































