Tietoa Markus Lehtiniitty
Google julkaisi Android 13:n – tällaisia uudistuksia uusi käyttöjärjestelmäversio tuo
Google on julkaissut uuden Android 13 -käyttöjärjestelmäversion.
Android 13 tulee tästä päivästä 15. elokuuta alkaen saataville päivityksenä Googlen Pixel-älypuhelimille, minkä lisäksi Google on julkaissut … Lue lisää
Varo tätä verkkokauppaa – Puhelinfix.fi asetettiin mustalle listalle toimittamattomien tilausten takia
Euroopan kuluttajakeskus Suomessa kertoo, että Viron kuluttajaviranomainen on asettanut virolaisen Sampobrand OÜ:n mustalle listalleen, koska yritys ei noudattanut virolaisen riidanratkaisuelimen antamaa ratkaisusuositusta. Lukuisat kuluttajat … Lue lisää
”Loppuunmyyty”: Applen hitain iPhone-laturi katoamassa markkinoilta – kovin moni jää tuskin kaipaamaan
Apple on lopettelemassa vanhan perinteisen 5 watin USB-virtalähteensä eli laturinsa myyntiä.
5 watin laturi on jo merkitty useissa eri maissa, muun muassa Suomessa, loppuunmyydyksi … Lue lisää
Kuvavuoto vahvistaa odotuksia 200 megapikselin kamerasta Xiaomi 12T Pro -älypuhelimessa
Xiaomilta odotetaan syksyn aikana globaaleille, mukaan lukien Euroopan, markkinoille uutta 12T-älypuhelinkaksikkoa, joista Xiaomi 12T Pron on jo pidempään huhuttu tulevan tarjoamaan 200 megapikselin pääkameran.
Vasta julkaistulla maksullisella Snapchat+:lla on jo yli miljoona tilaajaa – nämä ominaisuudet sillä saa Suomessakin
Suositun viestintä- ja yhteisösovelluksen Snapchatin kesäkuun lopulla ensimmäisillä markkinoilla julkaisema maksullinen Snapchat+-tilaus on saavuttanut jo yli 1 miljoonan tilaajan rajan.
Snapchat+ tuli Suomessakin saataville … Lue lisää
Xiaomi julkisti edullisen Poco M4 5G -älypuhelimen globaaleille markkinoille
Xiaomi on esitellyt Poco-brändinsä alla nyt myös globaaleille markkinoille Poco M4 5G -älypuhelimen.
Poco M4 5G julkistettiin alun perin jo huhtikuun lopulla Intiassa, mutta … Lue lisää
Raportti: YouTube haastamassa muun muassa Amazonin ja Applen uudella suoratoistopalvelujen kauppapaikalla
Googlen omistama videopalvelu suunnittelee uuden kauppapaikan perustamista muiden yhtiöiden maksullisten suoratoistopalvelujen jälleenmyyntiin. YouTuben sisällä hanke kulkee ”kanavakaupan” (channel store) nimellä.
Asiasta raportoivan Wall … Lue lisää
Huhu: Honorilta tulossa uusi taittuvanäyttöinen Magic V2 -älypuhelin joulukuussa
Honorilta on tulossa uusi taittuvanäyttöinen älypuhelin Honor Magic V2. Julkaisu voi tapahtua ainakin Kiinan markkinoille joulukuussa.
Paljastuksen takana on sama vuotaja, joka kertoi myös … Lue lisää
Applen iPhone-sovelluksiin odotettavissa lisää mainoksia – raportti: Apple tavoittelee oman mainosliiketoimintansa moninkertaistamista
Apple tavoittelee oman mainosliiketoimintansa voimakasta kasvattamista.
Applen suunnitelmista raportoi tuoreimmassa Power On -uutiskirjeessään Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman. Hänen lähteidensä mukaan Applen mainosliiketoiminnasta vastaava … Lue lisää
Huhu: Taittuvanäyttöinen Huawei Mate X3 tulossa joulukuussa – edullisempi, kevyempi, ohuempi ja kestävämpi kuin edeltäjänsä
Taittuvanäyttöiset älypuhelimet ovat olleet jälleen viime aikoina laajasti esillä, kun viime viikolla omat uutuutensa ovat esitelleet niin Samsung (Galaxy Z Flip4 ja Galaxy Z Fold4) kuin myös … Lue lisää
Huhu: Tämän verran maksavat tulevat mielenkiintoiset Xiaomi 12T ja 12T Pro -älypuhelimet – odotuksissa runsaasti suorituskykyä ja jopa 200 megapikselin kamera
Xiaomilta on jo jonkin aikaa osattu odottaa syksyn 2022 aikana globaaleille markkinoille uusia Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimia.
Tulossa ovat ainakin Xiaomi 12T ja Xiaomi … Lue lisää
OnePlus julkisti hiljaisesti edullisen Nord N20 SE -älypuhelimen
OnePlus on julkistanut uuden Nord N20 SE -älypuhelimen epätavallisen hiljaisesti. Julkistus on tapahtunut OnePlussan lisätessä puhelimen tiedot verkkosivuilleen ilman sen suurempia ilmoituksia.
Aiemmin OnePlus … Lue lisää
Nokia-puhelinten tuotanto alkamassa myös Egyptissä – sopimus miljoonan puhelimen kokoonpanosta
Nokia-puhelimista tunnettu HMD Global laajentaa Nokia-puhelinten tuotantoa tapahtumaan pian myös Egyptissä.
HMD Global on tehnyt sopimuksen egyptiläisen Etisalat for Advanced Industriesin kanssa yhden miljoonan … Lue lisää
Raportti: Apple odottaa iPhone-myynnin pysyvän vakaana – tilasi 90 miljoonaa seuraavan sukupolven iPhonea loppuvuodeksi
Apple on pyytänyt alihankkijoitaan valmistamaan 90 miljoonaa seuraavan sukupolven iPhonea tänä vuonna, raportoi Bloomberg lähteisiinsä perustuen.
90 miljoonan tilausmäärä vastaa viime vuotta. Apple ei … Lue lisää
TAG Heuer esitteli älykellostaan 2 600 euron Porsche Edition -erikoisversion – esittää tietoja yhdistetystä Porsche Taycan -sähköautosta
Hinnakkaista luksuskelloistaan tunnettu TAG Heuer on julkistanut Connected Calibre E4 -älykellostaan uuden erityisen Porsche Edition -erikoisversion.
TAG Heuer Connected x Porsche Editionin design on … Lue lisää
Telegramin iPhone-päivitys läpäisi lopulta Applen seulan – Apple ei hyväksynyt sen emojien inspiroimia animoituja emojeja
Suositun viestintä- ja yhteisöpalvelun tuorein päivitys on saatu julkaistua sen läpäistyä Applen tarkastusprosessin. Telegram taipui jättämään päivityksestä pois Applea häirinneen lisäyksen.
Telegramin perustaja … Lue lisää
Paljastus Bluetooth-laitetietokannasta: Nokia Game Controller -peliohjain tulossa pian
Nokia-brändi näkyy monenlaisissa tuotteissa – ja jälleen pian yhdessä uudessa tuotekategoriassa.
Bluetooth-laitetietokannasta on paljastunut, että tulossa on Nokia Game Controller 5000, eli siis Nokia-brändätty … Lue lisää
Huhu: Oppolta tulossa kaksi taittuvanäyttöistä älypuhelinta haastamaan Samsungin – Oppo- ja OnePlus-pomo julkaisi jo vihjailevia kuvia saranarakenteesta
Taittuvanäyttöiset älypuhelimet ovat nyt laajasti esillä, kun viime päivinä omat uutuutensa ovat esitelleet niin Samsung (Galaxy Z Flip4 ja Galaxy Z Fold4) kuin myös … Lue lisää
Android 13:n julkaisu on jo ovella – tuoreet tilastot kertovat: Android 12 löytyy vasta surkean pienestä osasta laitteita
Google tulee julkaisemaan näillä näkymin uuden Android 13 -käyttöjärjestelmäversion omalta osaltaan syyskuun alkupuolella. Kehitystyö on viimeistä silausta vaille valmis.
Viime vuonna Google julkaisi … Lue lisää
Samsung-pomolta rohkea ennustus: Kolmen vuoden päästä myymme jo enemmän taittuvanäyttöisiä kuin muita huippupuhelimia
Samsung julkisti tällä viikolla uudet neljännen sukupolven taittuvanäyttöiset älypuhelimensa Galaxy Z Flip4:n ja Galaxy Z Fold4:n.
Julkistuksen yhteydessä Samsungin mobiililiiketoiminnan johtaja TM Roh on … Lue lisää
Snapchat+ tuli saataville myös Suomessa – alle 5 eurolla kuukaudessa saa käyttöönsä erikoisominaisuuksia
Suositussa viestintä- ja yhteisösovelluksessa Snapchatissa on tullut nyt myös Suomessa saataville maksullinen Snapchat+-tilaus, joka ensimmäisillä markkinoilla julkaistiin kesäkuun lopussa. Ensimmäisenä julkaisusta Suomessa kertoi SuomiMobiili.fi.
OnePlus toi myyntiin uudet langalliset Nord Wired Earphones -kuulokkeet – maksavat alle 20 euroa
OnePlus on vuoden 2022 aikana laajentanut Nord-brändin älypuhelimista täyslangattomiin nappikuulokkeisiin – ja nyt myös langallisiin nappikuulokkeisiin.
Ilman sen suurempaa julkistusta OnePlus on tuonut verkkokaupassaan … Lue lisää
Google Pixel 6a -älypuhelin tuli tilattavaksi Verkkokauppa.comista 529,99 euron hinnalla
Google itse ei ole virallisesti tuonut Pixel-puhelimiaan Suomen markkinoille, mutta valitut jälleenmyyjät ovat jo vuosien ajan lisäilleet niitä omiin valikoimiinsa.
Nyt Verkkokauppa.com on tuonut … Lue lisää
Huawein liikevaihto laski hieman vuoden 2022 alkupuoliskolla – tulos romahti alle puoleen vuodentakaisesta
Huawei on kertonut suppeasti vuoden 2022 alkupuoliskon tulosluvuistaan. Huawein mukaan liiketoiminta kehittyi ennustetun mukaisesti. Silti sekä liikevaihto että erityisesti tulos kuitenkin laskivat vuodentakaisesta.
Kestävärakenteisessa Ulefone Armor 15 -älypuhelimessa on erikoisuutena sisäänrakennetut täyslangattomat nappikuulokkeet
Täyslangattomat nappikuulokkeet ovat viimeisten vuosien aikana kasvattaneet suosiotaan vauhdilla. Nyt uusi villitys näyttää olevan täyslangattomien nappikuulokkeiden säilytyksen ja lataamisen integrointi puhelimiin.
Kestävärakenteisista älypuhelimistaan tunnettu … Lue lisää
Näin Nothing selittää antamaansa väärää tietoa älypuhelimensa näytön ominaisuuksista – alun perin ilmoitettu huippukirkkaus ei olekaan käytettävissä
Aiemmin OnePlussan perustajajäsenenä tunnetuksi tulleen Carl Pein vuonna 2020 perustama Nothing-yritys julkisti tiistaina 12. heinäkuuta odotetun, alkaen 499 euron hintaisen Nothing phone (1) -älypuhelimensa.
Älypuhelinten … Lue lisää
Presidentti armahti Samsungin omistajasuvun nokkamiehen – ehti kärsiä 18 kuukauden ajan lahjontatuomiostaan
Etelä-Korean presidentti Yoon Suk Yeol on armahtanut Samsungin omistajasuvun nykyisen sukupolven nokkamiehenä toimineen Lee Jae-yongin, joka tunnetaan myös nimellä Jay Y. Lee. Armahduksesta … Lue lisää
Pilvitallennuspalvelu Dropbox ei toimi täysin Applen Macien viimeisimpien käyttöjärjestelmäversioiden kanssa – tilanteen korjaavaa päivitystä saadaan yhä odottaa
Suosittu pilvitallennuspalvelu Dropbox ei tällä hetkellä toimi täysin Applen tuoreimpien macOS-käyttöjärjestelmäversioiden kanssa. Nyt Dropbox on kertonut tuovansa vasta loppuvuoden aikana, aluksi vielä vain … Lue lisää
Xiaomi esitteli sähköautoprojektinsa etenemistä – suuret satsaukset autonomisen ajamisen teknologiaan
Xiaomi kertoi tänään monien Kiinan kotimarkkinoilleen esittelemiensä uutuustuotteiden ohella yhtiön perustajan ja toimitusjohtajan Lei Junin vuosipuheen yhteydessä myös yhtiön sähköautosuunnitelmien etenemisestä.
Xiaomi on jo … Lue lisää
Xiaomi julkisti Kiinassa myös Redmi K50 Ultra -älypuhelimen, Pad 5 Pro 12.4 -tablettilaitteen, Watch S1 Pro -älykellon ja Buds 4 Pro -kuulokkeet
Xiaomi julkisti tänään uuden taittuvanäyttöisen MIX Fold 2 -huippupuhelimensa ja CyberOne-humanoidirobottinsa lisäksi myös useita muita tuoteuutuuksia kotimarkkinoillaan Kiinassa.
Osa uutuuksista saattaa saapua myöhemmin myös … Lue lisää
Xiaomi julkisti taittuvanäyttöisen MIX Fold 2 -huippupuhelimensa Kiinassa – 8,02 ja 6,56 tuuman näytöt, Snapdragon 8+ Gen 1 ja Leica-kamerayhteistyö
Xiaomi on julkistanut Kiinan kotimarkkinoillaan järjestyksessään toisen taittuvanäyttöisen älypuhelimensa, MIX Fold 2:n.
Maaliskuun 2021 lopulla julkistetun alkuperäisen Mi MIX Foldin tavoin myös MIX Fold … Lue lisää
Motorola julkisti S30 Pro -älypuhelimen Kiinassa – varustettu Snapdragon 888+:lla ja reunoilta kaarevalla näytöllä
Motorola on julkistanut tänään Kiinassa uusien Snapdragon 8+ Gen 1:llä varustettujen huippupuhelintensa, taittuvanäyttöisen simpukkapuhelimen Moto Razr 2022:n sekä 200 megapikselin kameralla varustetun Moto X30 … Lue lisää
Tässä on maailman ensimmäinen älypuhelin 200 megapikselin kameralla – Motorola julkisti X30 Pron Kiinassa
Motorola on julkistanut tänään Kiinassa uudet huippupuhelimensa, joista yksi on ensimmäisenä älypuhelimena 200 megapikselin kameralla varustettu Moto X30 Pro.
Moto X30 Pro on tulossa … Lue lisää
Motorola julkisti taittuvanäyttöisen Razr 2022 -simpukkapuhelimen Kiinassa – varustettu Snapdragon 8+ Gen 1:llä ja 50 megapikselin kameralla
Motorola on julkistanut Kiinassa kolmannen taittuvanäyttöisen Razr-simpukkapuhelimensa, Moto Razr 2022:n.
Moto Razr 2022:n julkistus tapahtui nyt toistaiseksi vasta Kiinan markkinoille, mutta sitä odotetaan saataville … Lue lisää
iPhone 14 Pro -puhelimista voi joutua pulittamaan selvästi edeltäjiään enemmän – hinnat alkaen -malleissa voi olla 256 gigatavua muistia
Applen iPhone 14 -puhelinten julkistus lähestyy kovaa vauhtia. Historian valossa todennäköisin julkistuspäivä on tiistai 13. syyskuuta, jonka jälkeen uudet iPhonet voisivat tulla tarjolle perjantaista … Lue lisää
Xiaomi esittelee edullisen Poco M4 5G -älypuhelimen globaaleille markkinoille maanantaina 15. elokuuta
Xiaomi on kertonut esittelevänsä maanantaina 15. elokuuta Poco-brändinsä alla Poco M4 5G -älypuhelimen globaaleille markkinoille.
Poco M4 5G julkistettiin alun perin jo huhtikuun lopulla … Lue lisää
Disneyn suoratoistopalvelutilausten määrä ohitti Netflixin – Yhdysvalloissa Disney+:sta joutuu pian maksamaan enemmän tai katselemaan mainoksia
Viihdejätti Disney on kertonut tulosjulkistuksensa yhteydessä suoratoistopalvelunsa Disney+:n muutoksista Yhdysvalloissa.
Disney vahvisti jo aiemmin maaliskuussa suunnitelmansa tuoda Disney+:sta valituilla markkinoilla tarjolle myös mainoksia sisältävä … Lue lisää
Motorolan tuleva 200 megapikselin kameralla varustettu huippupuhelin Edge 30 Ultra ja edullisempi Edge 30 Fusion paljastuivat virallisissa tuotekuvissa
Motorola on myöhemmin tänään 11. elokuuta julkistamassa Kiinan markkinoille aiemmin perutussa, uudelleen aikataulutetussa julkistustilaisuudessa useampia uusia älypuhelimia – taittuvanäyttöisen Razr 2022:n, Moto X30 Pro … Lue lisää
OnePlussan emobrändi julkisti mielenkiintoiset Oppo Watch 3 -älykellonsa – ensimmäiset Snapdragon W5 Gen 1:llä
OnePlussan emobrändi Oppo on julkistanut tänään kotimarkkinoillaan Kiinassa mielenkiintoiset uudet Oppo Watch 3 -älykellonsa, Oppo Watch 3:n ja Oppo Watch 3 Pron.
Mielenkiintoisia Oppo … Lue lisää
Tämän värivaihtoehdon Samsungin uudesta taittuvanäyttöisestä Galaxy Z Fold4 -huippupuhelimesta saa vain sen omasta verkkokaupasta
Samsung julkisti tänään uudet taittuvanäyttöiset älypuhelimensa, mukaan lukien kirjan tavoin avautuvan Galaxy Z Fold4:n.
Galaxy Z Fold4:n kolme laajasti saataville tulevaa värivaihtoehtoa ovat musta … Lue lisää










































