Tietoa Markus Lehtiniitty
Kaksi uutta halpaa Motorola-älypuhelinta paljastuivat vuotaneissa kuvissa – tällaisia ovat koodinimet Maui ja Devon 5G
Pari uutta, vielä julkistamatonta edullisemman hintaluokan Motorola-älypuhelinta on paljastunut jälleen vuotaneissa kuvissa.
91mobiles-sivusto paljasti kuvat ja tietoja sekä Motorola-älypuhelimesta koodinimellä Maui että koodinimellä Devon … Lue lisää
Applen vielä julkistamattomalle uudelle iPadille myydään jo suojakuoria – julkistus voi tapahtua lokakuun aikana
Applen on odotettu julkistavan iPad- ja Mac-uutuuksia lokakuun aikana, vaikkei välttämättä toista varsinaista lanseeraustilaisuutta tänä syksynä nähdäkään. Yksi odotetuista uutuuksista on 10. sukupolven iPad-perusmalli.
Nokian lakiasiainjohtaja jättää yhtiön
Nokian johtoryhmässä tapahtuu jälleen muutos.
Nokian mukaan lakiasiainjohtaja Nassib Abou-Khalil jättää yhtiön ja sen johtoryhmän. Seuraajahaku käynnistyy välittömästi.
Nassib aloitti Nokiassa vuonna 2014 … Lue lisää
Elisa sulkee 3G-verkkonsa vuoden 2023 loppuun mennessä – ensimmäisenä vanha verkko sulkeutuu Hämeenlinnassa, jossa valmistelut on jo aloitettu
Elisa on poistamassa 3G-verkkonsa käytöstä vaiheittain vuoden 2023 loppuun mennessä. Ensimmäisenä vuorossa on Hämeenlinna, jossa on jo aloitettu 3G-verkon poistumista valmistelevat toimenpiteet.
Elisa … Lue lisää
Suomessa tuntematon Infinix julkisti uuden Zero Ultra -älypuhelimensa: varustettu kaarevalla näytöllä, 200 megapikselin kameralla ja 180 watin pikalatauksella
Infinix on Suomessa tuntemattomampi älypuhelinmerkki, joka lukeutuu muun muassa Afrikan ja muiden alueiden kehittyvien maiden markkinoille keskittyneen Transsionin brändeihin. Nyt Infinix on julkistanut jo … Lue lisää
Facebookiin muutos: julkaisujen yhteydestä voi pian määritellä haluaako nähdä samanlaisia enemmän tai vähemmän
Meta on ilmoittanut muutoksesta Facebook-palvelun kotinäkymään ja sen sisältämään julkaisujen syötteeseen.
Jatkossa käyttäjä voi valita ”Näytä enemmän” tai ”Näytä vähemmän” seuraamiensa ihmisten ja yhteisöjen, … Lue lisää
Tässä on tämän hetken paras Android-huippupuhelindiili: uusi Xiaomi 12T Pro Elisan piilotarjouksesta 200 euron alennuksella – ja kaupan päälle robottipölynimuri
Xiaomin tiistaina 4. lokakuuta julkistama uusi 12T Pro -huippupuhelin on saatavilla Elisalta erittäin hyvällä alennushinnalla.
Xiaomi 12T Pron saa nyt 16. lokakuuta asti tilattua … Lue lisää
Raportti: Apple siirtämässä osan AirPods- ja Beats-kuuloketuotannosta Intiaan
Apple jatkaa edelleen tuotteidensa tuotantorakenteen hajauttamista entistä useampiin maihin.
Tuoreimpana käänteenä Nikkei Asia raportoi Applen pyytäneen alihankkijoitaan siirtämään osan AirPods- ja Beats-kuulokkeiden tuotannosta ensi … Lue lisää
Yhdysvaltalaisyritys osti suomalaisen peliyhtiön yli 200 miljoonaa kertaa ladatun Stumble Guys -hittipelin
Kaliforniassa päämajaansa pitävä yhdysvaltalainen Scopely on ostanut suomalaisen, Kajaanissa toimivan peliyhtiön Kitka Gamesin kehittämän Stumble Guys -pelin. Asiasta on kertonut nyt Kauppalehti.
Osapuolet eivät … Lue lisää
Samsungin edullinen Galaxy A11 -älypuhelin sai Android 12 -päivityksen
Samsungin Android 12 -päivitykset ovat edenneet loppuvaiheeseen. Yhä Android 12 -päivitysten piiriin tulee kuitenkin vanhempia ja edullisemman pään laitteita, kuten viimeisimpänä Galaxy A11 -älypuhelin.
Paljastus: Poco X5 5G -älypuhelin tulossa pian Xiaomilta – ensimmäiset tekniset tiedot jo selvillä
Xiaomi on julkaissut Poco-brändinsä alla X4-sarjassa useita erilaisia älypuhelinmalleja. Seuraavaksi X-sarjassa ollaan siirtymässä X5-aikaan.
Xiaomiui-sivuston muun muassa IMEI-tietokannasta löytämien tietojen mukaan tulossa on Poco … Lue lisää
Elisan 5G-verkko laajeni Itä-Suomessa Juukaan, Luumäelle, Mäntyharjulle, Rautalammille ja Ruokolahdelle
Elisan 5G-verkko on laajentunut nyt viimeksi Itä-Suomessa. Juukaan, Luumäelle, Mäntyharjulle, Rautalammille ja Ruokolahdelle laajentumisen myötä Elisan 5G-verkko on nyt saatavilla jo yhteensä 207 … Lue lisää
Uudet Google-puhelimet julkistetaan huomenna – Pixel 7:n ja Pixel 7 Pron yksityiskohtaiset tekniset tiedot paljastuivat vuodossa
Google tulee julkistamaan uuden sukupolven Pixel 7 -älypuhelimensa kokonaisuudessaan huomenna torstaina 6. lokakuuta syksyn Made by Google -lanseeraustilaisuudessaan.
Google julkaisi jo 11. toukokuuta I/O-tapahtumansa … Lue lisää
Paljastus: OnePlussalta tulossa huippuluokan täyslangattomat Buds Pro 2 -nappikuulokkeet – tällaiset ovat ominaisuudet
OnePlussan tuotevalikoima sisältää myös useammat erilaiset täyslangattomat nappikuulokkeet. Malliston huippua ovat edustaneet heinäkuussa 2021 julkistetut OnePlus Buds Prot, jotka ovat nyt kuullun paljastuksen mukaan … Lue lisää
Ja lopulta taas täyskäännös: Elon Musk vahvisti empimisen jälkeen aikeensa ostaa Twitter 44 miljardilla dollarilla
Maailman rikkaimpana ihmisenä tunnettu, Teslaa ja SpaceX:ää johtava Elon Musk on vahvistanut aikeensa lopulta edetä Twitteristä tekemänsä ostotarjouksen kanssa.
Asia sai virallisen vahvistuksen arvopaperimarkkinailmoituksesta … Lue lisää
DNA:n ja Telian Suomen Yhteisverkko aloittaa 5G-verkon rakentamisen Loviisassa ja Pyhtäällä
DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy aloittaa kattavan 5G-verkon rakentamisen Loviisassa ja Pyhtäällä maanantaina 10. lokakuuta. Samalla nopeamman 5G-verkon rakentamisen myötä … Lue lisää
Nothing Ear (stick) -kuulokkeet julkistetaan kokonaisuudessaan 26. lokakuuta – varustettu erikoisella latauskotelolla
OnePlussan perustajajäsenenä aiemmin tunnetuksi tulleen Carl Pein vuonna 2020 perustama Nothing-yritys on julkistamassa seuraavan tuotteensa vielä lokakuun aikana. Alkuperäisten ear (1) -kuulokkeiden sekä phone … Lue lisää
Xiaomi esitteli Redmi Pad -tablettilaitteen Euroopan markkinoille
Xiaomi on esitellyt uusien Xiaomi 12T -sarjan älypuhelinten rinnalla muita tuoteuutuuksia. Se esitteli lanseeraustilaisuudessa Münchenissä myös Euroopan markkinoille jo aiemmin samana päivänä Intiassa julkistetun … Lue lisää
Xiaomi esitteli kookkaalla 1,64 tuuman näytöllä varustetun Smart Band 7 Pro -aktiivisuusrannekkeen Euroopan markkinoille
Xiaomi on esitellyt tänään uusien 12T-sarjan älypuhelintensa rinnalla myös muita tuoteuutuuksia. Näihin lukeutuu alun perin Kiinassa jo heinäkuussa julkistetun Xiaomi Smart Band 7 Pro … Lue lisää
Google julkisti Nest Wifi Pron – mesh-verkkojärjestelmä Wi-Fi 6E -tuella
Google on julkistanut uuden Nest Wifi Pro -Wi-Fi-reitittimen.
Nest Wifi Pro tulee Suomessa myyntiin 27. lokakuuta lumenvalkoisena värivaihtoehtona. Yhden reitittimen hinta Suomessa on 235 … Lue lisää
Xiaomi julkisti 12T-sarjan älypuhelimensa: tarkat AMOLED-näytöt 68 miljardin sävyn väritoistolla ja Prossa 200 megapikselin kamera
Xiaomi on julkistanut uudet 12T-sarjan älypuhelimensa, Xiaomi 12T:n ja Xiaomi 12T Pron.
12T Pro on Xiaomin ensimmäinen 200 megapikselin kamerapuhelin, ja varustettu lisäksi esimerkiksi … Lue lisää
Euroopan parlamentti hyväksyi: kaikkiin matkapuhelimiin pian USB-C-liitäntä – Apple pakotettu muutokseen iPhonessa
Euroopan parlamentti on antanut tänään hyväksyntänsä uudelle lainsäädännölle, jonka myötä jatkossa kaikissa matkapuhelimissa ja monissa muissa laitteissa on oltava USB-C-latausportti.
Vuoden 2024 loppuun mennessä … Lue lisää
Xiaomi julkistaa 200 megapikselin kamerapuhelimensa ja muita uutuuksia – katso julkistustilaisuus tästä kello 15 alkaen
Xiaomi julkistaa kello 15 alkavassa lanseeraustilaisuudessaan uudet Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimensa, joista huippumalli Xiaomi 12T Pro on tarjoamassa 200 megapikselin kameran.
Xiaomin lanseeraustilaisuutta voi … Lue lisää
Xiaomi julkisti ensimmäisen Redmi-brändin tablettilaitteen – tällainen on Redmi Pad
Xiaomi on julkistamassa myöhemmin tänään 4. lokakuuta uudet Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimensa, mutta on niitä ennen jo nyt julkistanut Redmi-brändin ensimmäisen tablettilaitteen Redmi Padin … Lue lisää
OnePlus aloitti yhteistyön Ecologin kanssa – istuttaa puun jokaista vaihtohyvitysohjelman kautta kierrätettyä puhelinta kohden
OnePlus on aloittanut omassa verkkokaupassaan uuden vaihtohyvitysohjelman, jonka kautta se tekee yhteistyötä ilmastojärjestö Ecologin kanssa. Yhteistyön myötä OnePlus istuttaa uuden puun jokaista vaihtohyvitysohjelman kautta … Lue lisää
iPhone 14 Pro -puhelinten Dynamic Islandin idean kopioineesta Android-sovelluksesta tuli hitti – jo miljoona latausta
Apple jätti iPhone 14 Pro -puhelimissa viimein näyttöloven taakseen ja korvasi sen kahdella reiällä näytössä etukameralle ja muille TrueDepth-etukamerajärjestelmän komponenteille, joita hyödynnetään muun muassa … Lue lisää
Italialainen tuomioistuin kumosi kilpailuviranomaisen yli 200 miljoonan euron sakot Amazonille ja Applelle
Italian kilpailuviranomainen määräsi yhdysvaltalaisille Amazon.comille ja Applelle marraskuussa 2021 mittavat yhteensä yli 200 miljoonan euron sakot perustuen näiden kilpailua rajoittavaan yhteistyöhön Apple- ja … Lue lisää
Oral-B toi myyntiin uuden 449 euron älyhammasharjansa – varustettu oikein harjaamista vahtivalla älylaturilla
Oral-B on tuonut markkinoille uuden älyhammasharjansa. Uusi alkuvuodesta 2022 julkistettu Oral-B iO10 on teknisiltä ominaisuuksiltaan Oral-B:n kehittynein sähköhammasharja.
Aiemmat Oral-B:n iO-sarjan älyhammasharjat saapuivat Suomessa … Lue lisää
Nyt se tapahtui: OnePlussan emobrändi Oppo ilmestyi mukaan Suomen puhelinmarkkinoille – kaksi halpaa älypuhelinta ensimmäisenä tarjolle
Oppo-älypuhelimia on ilmestynyt nyt merkittävien jälleenmyyjien valikoimiin Suomessa.
Suomalaisille useiden vuosien aikana tutuksi tullut OnePlus on vakiinnuttanut paikkansa kolmen suurimman älypuhelinbrändin joukossa Suomessa. … Lue lisää
Motorola julkisti Moto G72:n Intiassa – varustettu 120 hertsin OLED-näytöllä ja 108 megapikselin kameralla
Motorola on julkistanut uuden alemman keskihintaluokan 4G-älypuhelimen Moto G72:n Intiassa.
Aiempien tietojen mukaan Moto G72:n voidaan odottaa saapuvan markkinoille myös Euroopassa, mutta paikallinen lanseeraus … Lue lisää
OnePlus julkisti halvan Nord Watch -älykellon – varustettu 1,78 tuuman AMOLED-näytöllä ja 10 päivän akunkestolla
OnePlus on julkistanut Intian markkinoilla ensimmäisen Nord-brändin älykellonsa Nord Watchin, joka hinnaltaan asettuu alle sadan euron edulliselle tasolle.
Ainakin toistaiseksi Nord Watchin julkistuksesta on … Lue lisää
Nämä olivat syyskuun myydyimmät puhelimet Suomessa – ”Applen uusien lippulaivapuhelinten kysyntää voisi luonnehtia jopa yllättävän kovaksi”
Syyskuun puhelinmyyntiä värittivät tarjouskampanjat sekä Applen uusien iPhone-mallien lanseeraus. Operaattorit DNA, Elisa ja Telia sekä muista jälleenmyyjistä Gigantti ja Veikon Kone ovat julkaisseet syyskuun … Lue lisää
Googlen uusien Pixel 7 -älypuhelinten kattavat tekniset tiedot paljastuivat – kameraominaisuuksista selvisi vielä pari yllätystä
Google on julkistamassa uuden sukupolven Pixel 7 -älypuhelimensa kokonaisuudessaan 6. lokakuuta seuraavassa Made by Google -lanseeraustilaisuudessa.
Google julkaisi jo 11. toukokuuta I/O-tapahtumansa yhteydessä ensimmäiset … Lue lisää
Raportti: Touch ID:n paluuta huippu-iPhoneihin ei kannata odottaa
Apple korvasi iPhone-huippumalleissa Touch ID -sormenjälkitunnistuksen Face ID -kasvojentunnistuksella vuonna 2017 iPhone X:ssä. Sittemmin se on kehittänyt tasaisesti Face ID:tä paremmaksi: nopeammaksi, käytettäväksi myös … Lue lisää
Samsungin tuleva halpa Galaxy A14 -älypuhelin paljastui mallinnoskuvissa
Vuotaja Steve Hemmerstoffer eli OnLeaks on jatkanut paljastuksiaan tulevista Samsung-älypuhelimista, tällä kertaa edullisemman hintaluokan uutuudesta.
Hiljattain aiemmin OnLeaks paljasti mallinnokset Samsungin tulevista huippupuhelimista Galaxy … Lue lisää
Arvostelussa iPhone 14 Pro ja iPhone 14 Pro Max: Huippu-iPhonet uudistuivat onnistuneesti, mutta kovalla hinnalla
Apple julkisti iPhone 14 -puhelimet 7. syyskuuta ja huippumallit iPhone 14 Pro ja iPhone 14 Pro Max tulivat saataville perjantaista 16. syyskuuta alkaen.
Samanaikaisesti … Lue lisää
iPhone 6 on nyt Applen mukaan vintage-tuote – tätä se tarkoittaa
Applen mukaan sen syksyllä 2014 markkinoille tuoma iPhone 6 on luokiteltu nyt niin sanotuksi vintage-tuotteeksi.
Asiasta on kertonut muun muassa 9to5Mac-sivusto. Apple on lisännyt … Lue lisää
Google julkaisi Chromelle joukon McLaren Formula 1 -teemoja
Google aloitti tällä kaudella yhteistyön McLarenin Formula 1 -tallin kanssa.
McLarenin kauden 2022 Formula 1 -autossa MCL36:ssa Google-kumppanuus näkyi aluksi moottorikatteessa Android-logona sekä vanteissa, … Lue lisää
Kameratestaaja arvioi iPhone 14 Pron: testatuista paras kamerapuhelin videoihin ja selfieihin – kärkipaikka kokonaisrankingissa jäi pisteen päähän
Erityisesti kameroiden testaamiseen erikoistunut DxOMark on arvioinut Applen tuoreen iPhone 14 Pro -huippupuhelimen.
Apple teki iPhone 14 Pro -puhelimissa kameroihin useita parannuksia, ja iPhone … Lue lisää
Uusista Apple-älykelloista paljastui paha ongelma: mikrofoni ei toimi
Apple on tietoinen uusissa älykellomalleissaan Apple Watch Series 8:ssa ja Apple Watch Ultrassa osassa laitteita esiintyvästä ongelmasta.
Ongelman vuoksi Apple Watch Series 8:n ja … Lue lisää









































