
YouTube-tiimi kiittää kaikkia videoiden tekijöitä ja lataajia, katsojia ja yhteistyökumppaneita ja myöntää, ettei osannut edes kuvitella vuoden 2005 toukokuussa, että palvelusta tulisi maailmanlaajuisesti näin suosittu. Videoiden avulla ollaan luotu yhteyksiä, rikottu rajoja, nauratettu ja itketetty yleisöä, ja tiimin mielestä parasta on ollut se, että koskaan ei voi tietää, mitä on tulossa. Blogisivustolla Youtube-tiimi vielä kiittää luottamuksesta ja viittaa linkkeihin, joita blogikirjoitukseen on liitetty. Ryhmä on lisännyt kirjoitukseen useita linkkejä, joista löytyy mm. yksi hauskimmista mainosfilmeistä, joita olen aikoihin nähnyt. Katsojia kunnioitettavat 48 718 218.
YouTuben perustivat vuoden 2005 helmikuussa Chad Hurley, Steve Chen ja Jawed Karim, jotka kaikki aiemmin työskentelivät PayPalin parissa. YouTuben julkinen betaversio avattiin yleisölle kahdeksan vuotta sitten, puoli vuotta ennen sivuston virallista avausta. Google ilmoitti 9. lokakuuta 2006 ostavansa YouTuben noin 1,3 miljardilla eurolla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »