
Pooductive tarjoaa pöntöllä istuessa mahdollisuuden reaaliaikaiseen keskusteluun muiden samaan aikaan kakkaavien kanssa, joko paikallisesti tai maailman ympäri. Sovelluksen avulla voi vaikkapa kuvailla peräpäänsä tuotoksia tutuille tai filosofoida tuntemattomien kanssa. Keskustelukumppania voi hakea maapallon toiselta puolelta tai lähempää. Sovellus antaa määrittää, kuinka läheltä kakkaavaa keskustelukumppania etsitään.
Pooductivelle haettiin rahoitusta Kickstarter-joukkorahoitussivulla kesäkuussa, ja tavoitteena oli saada kasaan 10 000 euroa. Lopputuloksena kampanja sai yhteensä kolme rahoittajaa, ja rahaa kertyi 184 euroa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pooductive saattaa olla varsin pöhkö sovellus, mutta aivan täydellistä typeryyttä se ei silti ole. Sovelluksen kotisivuilla on nimittäin linkki Charity: water -hyväntekeväisyyskampanjan sivuille. Tarkoituksena on kerätä lahjoituksia kampanjalle, joka pyrkii tarjoamaan puhdasta vettä sitä tarvitseville vähäosaisille. Hanurisoolosovelluksella halutaan siis pohjimmiltaan tehdä hyvää, ja voihan siinä ohessa, pöntöllä pohdiskellessa, syntyä ties minkälaisia huippuideoita ja menestystarinoita.
Pooductiven voi ladata iPhonelle, iPadille tai iPod touchille App Storesta, ja sovelluksen kotisivuilta löytyy linkki hyväntekeväisyyskampanjaan.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »