
Ensimmäinen uudistuksista on sovelluksille annettavat luvat. Kun aiemmin sovellus on asennuksen yhteydessä ilmoittanut kerralla, mitä oikeuksia se tarvitsee, tapahtuu Android M:ssä lupien antaminen tai epääminen yksitellen tarpeen mukaan. Sovellus voi esimerkiksi kysyä mahdollisuutta käyttää laitteen sijaintitietoja, ja käyttäjä voi halunsa mukaan antaa tai olla antamatta luvan. Lisäksi jo annettuja lupia voi poistaa käytöstä asetusvalikon kautta.
Toinen uudistus on mahdollisuus seurata muistin käyttöä ja tarkkailla muistisyöppöjä sovelluksia. Android M:ssä on toiminto, joka kertoo, kuinka paljon kukin sovellus käyttää laitteen RAM-muistia ja kuinka usein sovellus on toiminnassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudistuksena Android M tuo tullessaan myös natiivituen sormenjälkitunnistukselle. Aiemmin joissain Samsungin puhelimissa on ollut valmistajan itsensä kehittämä sormenjälkitunnistus, jota on voinut käyttää esimerkiksi puhelimen lukituksen avaamiseen ja tunnistautumiseen joissain Samsungin omissa sovelluksissa. Tulevan Android M:n myötä sormenjälkeä voi käyttää useammissa kohteissa, kuten ostosten vahvistamiseen Googlen Play-sovelluskaupassa.
Yksi uudistus Android M:ssä on automaattinen sovellustietojen varmuuskopiointi. Android M tallentaa sovellusten käyttäjäkohtaisia tietoja automaattisesti Google Driveen, jolloin sovellusten sisältämät tiedot voi tarvittaessa palauttaa sovelluksiin esimerkiksi puhelinta vaihtaessa. Yhtä sovellusta kohden Google Driveen tallennetaan enintään 25 megatavun verran tietoja.
Uudistuksena Android M:ssä on myös automaattinen virransäästötila. Kun puhelinta ei ole käytetty riittävän pitkään aikaan, esimerkiksi yöllä käyttäjän nukkuessa, puhelin asettuu ”torkkutilaan”, joka vähentää taustaprosesseja ja vähentää näin virrankulutusta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »