Artikkelisarjan kuudessa ensimmäisessä osassa olemme listanneet muun muassa halpoja, yksinkertaisia ja kestäviä puhelimia. Seitsemännessä osassa puolestaan keskitymme puhtaasti markkinoiden parhaisiin puhelimiin hinnasta riippumatta. Kaikista kalleimmat luksuspuhelimet on suosiolla jätetty listan ulkopuolelle ja mukaan on valittu pääasiassa eri valmistajien lippulaivamalleja.
Puhelinten valintaprosessissa on otettu huomioon erityisesti tekniset ominaisuudet, ohjelmistoratkaisut ja ulkoinen olemus. Toisin sanoen ajatuksena on ollut valita puhelimet, jotka tuntuvat kokonaisuutena harkituilta ja viimeistellyiltä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuten artikkelisarjan aiempienkin osion kohdalla on puhelinten viereen merkitty hinnat, joilla ne voi netistä ostaa. Omia mielipiteitä ja hyviä ostosuosituksia voi kertoa uutisen alla sijaitsevassa kommenttiosiossa.
Samsungin Galaxy Note 4 on yksi loppuvuoden positiivisista yllättäjistä. Loistavalla kameralla ja tarkalla näytöllä varustettu puhelin on ominaisuuksiltaan yksi parhaista, mitä kaupasta voi rahalla saada. Tekniikan lisäksi edistystä on tapahtunut myös ulkonäössä, sillä uudistettu takapaneeli ja ensimmäistä kertaa Note-sarjassa nähdyt metallikehykset tekevät puhelimesta huomattavasti edeltäjäänsä laadukkaamman näköisen.
Riippumatta siitä, pitääkö Applen brändistä vai ei, on iPhone 6 Plus ominaisuuksiltaan yksi markkinoiden parhaista puhelimista. Erittäin hyvälaatuinen näyttö, paranneltu kamera, laaja ohjelmistotuki ja monet pienet yksityiskohdat tekevät iPhone 6 Plussasta houkuttelevan valinnan. Etuna tavalliseen iPhone 6 -malliin on parempi akkukesto sekä kameran optinen kuvanvakain, jotka molemmat ovat tervetulleita uudistuksia.
Sonyn Xperia-sarjan viimeisin malli sai kauppoihin tullessaan paljon kritiikkiä uudistusten puutteesta. Positiivista Sonyn kannalta on kuitenkin se, että edeltäjä Xperia Z2 oli puhelimena niin hyvä, ettei tarvetta suurille parannuksille ollut. Pieniä viilauksia saanut Xperia Z3 pystyykin kilpailemaan hyvin markkinoiden muiden huippumallien kanssa, mikä näkyy myös puhelimen hyvänä arvostelumenestyksenä.
Jos Galaxy Note 4 oli positiivinen yllätys, on Motorolan uusin Moto X -malli ollut tämän syksyn todellinen musta hevonen. Jo viime vuonna hyvän vastaanoton saanut Moto X -sarja on vuoden aikana kehittynyt huimasti ja on tällä hetkellä yksi kauppojen parhaimmista vaihtoehdoista. Etenkin vahva rakenne, hyvä näyttö, nopea suorituskyky ja puhdas Android-versio ovat Moto X:n suuria vahvuuksia. Hieman isompaa puhelinta kaipaavien kannattaa myös harkita Motorolan valmistamaa Nexus 6:tta, joka omaa monet Moto X:n vahvuuksista.
Alkuvuonna julkaistu HTC One (M8) ei ehkä pysy tekniikaltaan enää aivan uusimpien mallien mukana, mutta hitaaksi puhelinta ei voi missään nimessä kutsua. Sen minkä HTC One (M8) häviää hieman heikommilla ominaisuuksillaan, puhelin ottaa takaisin tinkimättömällä ulkonäöllään. Lähes kokonaan metallista valmistetut kuoret antavat HTC:n lippulaivamallilla erittäin jämäkän tuntuman, joka etsii edelleen nykypuhelimista vertaistaan. Pisteitä tulee myös hyvästä akkukestosta, joka takaa ettei laturia tarvitse kaivaa esille kesken työpäivän.
Tämä artikkeli perustuu ruotsalaisessa Mobil-julkaisussa aiemmin julkaistuun artikkeliin.
Osa artikkelin linkkien kautta tapahtuvista ostoksista tukee Mobiili.fin toimintaa.
Ja missä on Lumia 930? Loistava suorituskyky, erinomainen käytettävyys ja upea design.
Tai Lumia 1520,jolla on jo ikää, mutta edelleen yksi markkinoiden parhaista, ellei paras.
Aiemmissa artikkeleissa on ollut maininta ”Tämä artikkeli perustuu ruotsalaisessa Mobil-julkaisussa aiemmin julkaistuun artikkeliin.” Eli listat ovat ruotsalaisten tekemiä ja ovat edelleen katkeria kun suomalaiset polkivat Ericssonin suohon. Siksi Lumiat puuttuvat. MPC testaa puhelimia säännöllisesti ja Lumia 1520 on ainoa puhelin joka on saanut 5/5 tähteä, joten se ansaitsee paikkansa edelleen, vaikka ikää on jo vuosi. Lumia 930 on liki samanlainen kuin 1520, ainoastaan kompaktimpi kooltaan.
Niin paljon, kun tästä Nikon Ericsson-teoriasta pidänkin, niin en olisi henkilökohtaisestikaan laittanut Lumia-puhelimia tällä listalle. Jos kriteereinä olivat tekniset ominaisuudet, ohjelmistotuki ja laadukkaat materiaalit, niin Lumiat eivät omastakaan mielestä ole näissä ihan markkinoiden ykkösenä.
Ja silti siellä on Htc :D voisi nyt Erik kertoa joitakin perusteluita pelkän mollaamisen sijaan.
Löytyy nimittöin tehokasta tekniikkaa ja materiaalit ovat ensiluokkaista alumiinia ja polykarbonaattia joka ei todellakaan ole ämpärimuovia http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Polykarbonaatti
Laadukas ohjelmisto löytyy myös ja kauppojen sovellustarjonta on aivan ihmisestä kiinni.
Nyt on kyllä Erikillä silmät pahasti ummessa tai sitten ei vain ole koskaan päässyt testaamaan kalliimpia Lumioita.
Lumia 930 ja Lumia 1520 kuuluvat ehdottomasti markkinoiden parhaimpiin älypuhelimiin vaikkei hinta olekaan alk. 765€, vaan huomattavasti edullisempi.
28.11.2014, klo 13:41
Arska
Lisäyksenä vielä Lumia 1520:n näyttötekniikasta video, josta jokainen voi huomata kuinka ylivoimainen se on muihin verrattuna(Assertive Display): http://youtu.be/S8JkVtoB-W4
Windows Phonen sovellustarjonnan riittävyys riippuu toki ihmisestä. Tästä huolimatta sitä on vaikea hyvällä tahdollakaan kutsua Androidin tai iOS:n vastaavia paremmaksi.
Samalla tavalla materiaalien suhteen on vaikea perustella, miten parempikaan muovi tuntuisi metallia laadukkaammalta.
Jos löytyy hyviä vasta-argumentteja, minkä takia Lumia-mallit ehdottomasti listalle kuuluvat, niin mielellään kuuntelen.
Onhan Note 4:ssäkin muovinen takakuori. ;)
Kameratekniikka on molemmissa (lumia 930 ja 1520) markkinoiden kärkeä, samoin näytöt ja nopeus. Plus käyttöjärjestelmän sutjakkuus ja johdonmukainen käytettävyys.
Lumia 930:ssa mattapintaista alumiinia ja polykarbonaattia.
Alumiini jota puhelimissa käytetään on haurasta ja kolkon tuntuista.
Muovistakin saadaan todella tyylikkäitä puhelimia kuten lumiat. Ei se muovi aina ole sama asia kuin samsung. Moni alumiininen puhelin tuntuu tönköltä ja viimeistelemättömältä joten ei sekään automaattisesti tarkoita parempilaatuista tuntumaa.
Ja alumiinista näkyy käytön jäljet paljon helpommin kuin läpivärjätyssä polykarbonaatissa, joka on muutes kestävämpää kuin alumiini ;)
Hei Erik! Hienoa, että uskallat tunnustaa uskosi ja paljastat todellisen luonteesi. Puolueettomuus ja ennakkoasenneettomuus eivät todellakaan ole vahvimpia puoliasi. Hienoa että haistatat maamme lupulle vähäiselle puhelintuotannolle olemalla noin uskis. Apple vastaa rukouksiin, Iphone on keskellämme, usko parantaa!
Ei jestas että tämä tyyppi on sekaisin! Joka halvatun uutisessa kääntää Applesta jotain uskontoa…
Ja täällä jotain jutun kirjoittajaa moititaan, kun lista ei ole ilmeisesti edes hänen käsialaansa?? Mistä? Siitä, että mahdollisesti on julkaissut listan, joka ei Lumia-miehiä miellytäkään.
Tuokaa joku näille nenäliinoja. Nyt osui nimittäin arkaan paikkaan. Rohkeasti pojat vertaisryhmä pystyyn. Kairaaja ja wele voisi antaa enemmän tukea Kellopelille koska hänellä on nyt aika kovat ajat…
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »