
Vaikka tilin perustaminen ei ole enää pakollista, suositellaan Google+-tilin perustamista silti vahvasti uusille käyttäjille. Suosituksen voi kuitenkin nyt ohittaa painamalla Ei Kiitos -painiketta. Vastaavasti Google ehdottaa sosiaalista palvelua myös vanhoille Google-käyttäjille eri asiayhteyksissä, kuten uusia Android-laitteita käyttöön otettaessa.
Google+-pakon poistaminen on ensimmäinen merkki siitä, että Google hyväksyy sosiaalisen palvelunsa jääneen auttamatta Facebookin jalkoihin. Tähän asti palvelua on ajettu käyttäjille kovaan tahtiin useita reittejä myöten, joista kuuluisin lienee Google+-tilien yhdistäminen YouTube-tileihin ja videopalvelun kommentointimahdollisuuksiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Monet median edustajat ennustivat Google+-palvelun kuolemaa jo alkuvuodesta. Tuolloin syynä oli palvelun ideoijan, Vic Gundotran, lähtö yhtiöstä. Nähtäväksi jää, mihin palvelu suuntaa tästä eteenpäin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »