
Kuitenkin Cortana on tällä hetkellä saatavilla vain Windows Phone -laitteille. Microsoftin kilpailija Applen Sirille ja Google Now’lle saattaa kuitenkin pian laajentua myös muille laitteille. Verkkosivusto Neowin kertoo, että Microsoftilla olisi suunnitteilla tuoda Cortana myös muille Windows-laitteille Windows 9 -käyttöjärjestelmän mukana. Yhtiö tulisi integroimaan Cortanan osaksi Windows 9 -käyttöjärjestelmää.
Sikäli tämä ei mikään yllätys olisi, koska Microsoftin toimitusjohtaja kertoi taannoin, että yhtiö tulee tuomaan mobiili- ja tietokonekäyttöjärjestelmiään entistä lähemmäksi toisiaan. Jos Microsoft tuo käyttöjärjestelmiä lähemmäksi toisiaan, tarkoittaa se, että myös ominaisuudet tulevat pitkälti olemaan samoja. Microsoftin uskotaan esittelevän Windows 9 -käyttöjärjestelmän ensi vuoden puolella.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoft ei olisi kuitenkaan yksin ideansa kanssa, koska Applen on myös huhuttu tuovan Sirin omalle Mac OS X -tietokonekäyttöjärjestelmälleen. Google on jo tuonut Google Now -palvelun sen Chromebook -läppäreilleen.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »