
Ajatus julkisella paikalla sijaitsevasta USB-portin sisältävästä latauspenkistä kuulostaa lähtökohtaisesti teknologiafriikkien haaveilulta, mutta idean keksineelle Changing Environments -yhtiölle tämä on ollut arkipäivää jo pitkään. Yhtiön viime vuonna suunnittelemat Soofa-penkit toimivat aurinkoenergialla ja puhelimen lataamisen lisäksi ne näyttävät muun muassa lämpötilan, melutason ja ilmansaasteiden määrän.
Changing Environments -yhtiön pääjohtaja ja Soofan kehittäjä Sandra Richter toteaa ”Soofan olevan ensimmäinen askel kohti älykkäitä urbaaneja huonekaluja”. Kehitys ei ole myöskään jäänyt paikoilleen, vaan alkuperäisestä Soofasta on saatu tänä vuonna päivitetty malli, jossa on enemmän istumatilaa ja kaksi USB-porttia. Tulevaisuudessa penkkeihin saattaa lisäksi tulla tuki langattomalle lataukselle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yahoo Techin tietojen mukaan yhden Soofan on arvioitu maksavan noin 2200 euroa ja Changing Environments tarjoaa penkille verrattain pitkän 25-vuoden takuun. Penkit ovatkin saaneet osakseen kiitettävästi huomiota ja Bostonin kaupunki aloittaa niiden asennuksen jo ensi viikolla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »