Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on julkaissut ETKO-kodintekniikkaindeksin heinä-syyskuun osalta.
Puhelinkauppa Suomessa kävi vahvasti edelleen heinä-syyskuussakin, sillä puhelinten ja oheislaitteiden kappalemääräinen myynti kasvoi 4,3 prosenttia vuodentakaisesta. Samalla myynnin arvo kasvoi 14,5 prosenttia noin 283 miljoonaan euroon, kun laitteiden keskihinta nousi liki 10 prosenttia.
Keskimääräiset myyntihinnat ovat nousseet, kun edullisimmat mallit ovat poistuneet markkinoilta ja lippulaivamallit ovat kallistuneet.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suomen puhelinmarkkinoilla heinä-syyskuussa muistikustannusten jopa moninkertaistumisen vaikutukset puhelinmarkkinoihin olivat kuitenkin vielä nähtävästi maltillisia, sillä myös kappalemääräinen myynti edelleen kasvoi.
”Mallien ominaisuudet vaikuttavat valintaan, mutta brändit kilpailevat ennen kaikkea mielikuvilla ja ekosysteemiajattelulla: eri laitteiden tulee toimia saumattomasti yhteen”, kuvailee DNA:n Head of Devices Jesse Kieksi markkinaa.
Puhelinten lisäksi kasvua nähtiin puettavissa laitteissa. Aktiivisuusrannekkeiden kappalemyynti kasvoi heinä–syyskuussa jopa 50 prosenttia ja vuoden alusta yli 10 prosenttia. Myös älysormusten myynti on kasvussa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin seuraaminen kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän, ja siitä on tullut jopa uusi normaali. Kokonaisuutena puhelinten ja oheislaitteiden kasvu antaa positiivista viestiä siitä, että markkina elpyy ja kuluttajilla on rahaa käytössään”, Kieksi uskoo.
Mitä televisiokauppaan tulee, 75-tuumaisten ja sitä suurempien televisioiden kappalemyynti kasvoi heinä–syyskuussa lähes 40 prosenttia, kun taas arvossa kehitys oli hieman maltillisempi. Isojen ruutujen keskihinta oli matalampi kuin vuosi sitten, mikä osaltaan selittää kasvua. Televisiomarkkina kokonaisuutena kuitenkin supistui vahvasta vertailukaudesta, jolloin HD-siirtymä nosti myynnin poikkeuksellisen korkeaksi.
Kuvakoon lisäksi myös kuvanlaatu ohjaa markkinaa. OLED-televisioiden myynnin arvo kasvoi 7 prosenttia ja niiden osuus TV-markkinan arvosta nousi vuodessa 15 prosentista yli 20 prosenttiin.
”iirtyminen isompiin ja näyttävämpiin televisioihin sekä kuvanlaatuun panostaminen kertoo, että televisio on edelleen kodin keskipiste. Sen ympärille kokoonnutaan, ja sen ääressä koetaan elämyksiä perheen ja ystävien kanssa. Television ostaminen on investointi moneksi vuodeksi, ja katselukokemukseen halutaan panostaa”, sanoo Lauri Räsänen, Power Finlandin Head of TV/AV.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
ETKO-kodintekniikkaindeksin tiedot perustuvan NielsenIQ GfK:n ja ETKO ry:n tilastoihin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »