
Oppo Find X10 -puhelimet ovat esittelyssä ja myynnissä pop-up-tapahtumassa Forumissa Helsingissä 30.-31. lokakuuta.
Oppo ja Elisa järjestävät uusien Find X10 -sarjan huippupuhelinten pop-up-myyntitpahtuman Helsingissä lokakuun lopulla.
Oppo on esittelemässä uudet Find X10 -sarjan huippupuhelimensa Find X10:n ja Find X10 Pro Maxin kansainvälisesti 21. lokakuuta.
Oppon ja Elisan pop-up avautuu Helsingissä kauppakeskus Forumiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oppon mukaan ensimmäiset 50 kävijää saavat lahjaksi Oppo Buds3s -kuulokkeet, kun ovet avataan yleisölle perjantaina 30. lokakuuta kello 15.
Pop-upista Find X10 -sarjan puhelimen ostavat saavat lisäksi kaupan päälle 549 euron arvoisen telejatkeen (Teleconverter Kit), niin kauan kuin niitä riittää. Myyntivaiheessa Suomessa telejatkeen saa kaupan päälle vain pop-upista, Oppo kertoo. Telejatke kiinnitetään puhelimen kameran eteen, ja se tuo kaukanakin olevat kohteet lähelle. Pop-upissa telejatketta voi kokeilla Find X10 Pro Max -puhelimella.
Pop-up on auki perjantaina 30. lokakuuta kello 15–20 ja lauantaina 31. lokakuuta kello 12–18.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Telejatkeen lisäksi pop-upissa on muotokuvastudio ja tekoälybaari. Studiossa ammattivalokuvaaja kuvaa perjantaina kello 15–18 kävijöitä Find X10 Pro Max -puhelimella. Jokainen kuvattava saa ilmaiseksi oman muotokuvansa, ja sen voi jakaa vapaasti somessa. Tekoälybaarissa puhelin ehdottaa kävijälle juomaa hänen makunsa mukaan. Baarissa sekoitetaan Pepsin limsoista dirty soda -juomia, jotka ovat viime aikoina näkyneet paljon somessa.
Oppo julkisti jo aiemmin syyskuussa Find X10 -sarjan huippupuhelimensa Find X10:n ja Find X10 Pro Maxin Kiinassa. Puhelimet erottuvat joukosta erityisesti kameroillaan. Find X10:ssä on kaksi ja Find X10 Pro Maxissa ennätykselliset kolme 200 megapikselin takakameraa.
Oppo on jo avannut Find X10 -sarjan ennakkovaraukset Suomessakin, vaikkei puhelinten kaikkia tietoja, hintoja tai saatavuuden tarkempaa aikataulua olekaan vielä vahvistettu.
21. lokakuuta tapahtuvan julkaisun jälkeen puhelimia odotetaan saataville lokakuun lopulta alkaen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ennakkoon Oppon oman verkkokaupan kautta varattavissa ovat sekä Find X10 että Find X10 Pro Max. 49,90 euron ennakkomaksun vastineeksi puhelimen hinnasta saa 150 tai 250 euroa alennusta sekä kaupan päälle valitsemansa lahjan:
- Oppo Find X10 Pro Max, 512 Gt: ennakkomaksu 49,90 €, alennus 250 €
- Oppo Find X10, 512 Gt: ennakkomaksu 49,90 €, alennus 150 €
Lahjaksi voi valita joko 549 euron arvoisen Hasselblad Telephoto Kit -lisävarusteen, joka laajentaa puhelimen kuvausmahdollisuuksia, tai 179 euron arvoiset OPPO Enco Clip2 -kuulokkeet. Telephoto Kit -lisävarusteita on tarjolla rajoitetusti. Lisätietoa kampanjasta löytyy Oppon verkkokaupan kampanjasivulta.
Oppo ei ole vielä paljastanut Find X10 -puhelinten hintoja kansainvälisillä markkinoilla, mutta ranskalainen Dealabs-sivusto raportoi aiemmin, että ainakin Ranskassa hinnat ovat 1 499 euroa Find X10:n ja peräti 1 799 euroa Find X10 Pro Maxin osalta 12+512 gigatavun muistiversioina.
Värivaihtoehtoina Find X10:stä Eurooppaan tulossa ovat Glacier Blue, Grey Mist ja vain Oppon omasta verkkokaupasta Vibrant Coral sekä Find X10 Pro Maxista Titanium Grey ja White Moon.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oppo Find X10 Pro Maxissa on ensimmäisenä älypuhelimena kolme 200 megapikselin kameraa.
Suorituskyvystä vastaa MediaTekin uusi huipputason Dimensity 9600 Pro -järjestelmäpiiri, josta lisää voit lukea sitä käsittelevästä artikkelistamme.
Find X10 Pro Maxin 200 megapikselin pääkamera rakentuu 1/1,3″ kennolle. Kameran polttoväli on 24 millimetriä, aukko f/1,5 ja mukana on optinen kuvanvakautus. Oppo kertoo pääkameran yltävän jopa 17 EV:n dynaamiseen alueeseen.
124 asteen ultralaajakulmakamera on niin ikään 200 megapikseliä tarkkuudeltaan. Sen kenno on kooltaan 1/1,56″, aukko f/2,2 ja polttoväli 13 millimetriä. Kamera tukee automaattitarkennusta.
Kolmas 200 megapikselin kamera on 70 millimetrin polttovälin telekamera 1/1,56″ kennolla, f/2,1-aukolla ja optisella kuvanvakaimella. Telekamera pystyy tarkentamaan jopa 10 senttimetrin etäisyydelle, joten sitä voidaan käyttää myös makrokuvaukseen.
Etupuolella on 50 megapikselin kamera automaattitarkennuksella.
Lisäksi Find X10 Pro Maxissa on 7 150 milliampeeritunnin akku. Langallinen SuperVOOC-pikalataus toimii enintään 80 watin teholla ja langaton lataus 50 watin teholla. Oppo lupaa akun säilyttävän vähintään 80 prosenttia alkuperäisestä kapasiteetistaan viiden vuoden käytön jälkeen.
Etupuolella Find X10 Pro Max sisältää 6,78 tuuman AMOLED-näytön 2772×1272 pikselillä sekä yleisellä 120 hertsin virkistystaajuudella. Valituissa peleissä näyttö voi toimia jopa 144 hertsin taajuudella. Kosketuksen näytteenottotaajuus on 288 hertsiä ja huippukirkkaudeksi ilmoitetaan 2 000 nitiä.
Kestävyydeltään Find X10 Pro Max on IP66-, IP68- ja IP69-luokitellusti pöly- ja vesitiivis. Puhelimen mitat ovat 161,32 × 76,57 × 8,4 millimetriä. Paino on väristä riippuen 233 tai 235 grammaa.
Find X10 sisältää puolestaan 200 megapikselin takakameraa,.
Find X10:ssä on 200 megapikselin pääkamera 1/1,4″ kennolla, f/1,6-aukolla ja optisella kuvanvakautuksella. Sen rinnalla on 50 megapikselin ultralaajakulmakamera automaattitarkennuksella, 120 asteen kuvakulmalla sekä 200 megapikselin periskooppirakenteinen telekamera, joka tarjoaa 2,8-kertaisen optisen zoomin pääkameraan verrattuna. Telekamerassa on 1/1,56″ kenno ja optista kuvanvakain.
Edessä on 50 megapikselin kamera automaattitarkennuksella.
Find X10:n näytön koko on 6,59 tuumaa. AMOLED-näytöllä on tarkkuutta 2768×1272 pikseliä. Virkistystaajuus on järjestelmätasolla 120 hertsiä, mutta valituissa peleissä näyttö yltää 144 hertsiin. Kosketuksen näytteenottotaajuus on 288 hertsiä ja huippukirkkaus 2 000 nitiä. Mukana on myös ultraäänitekniikkaan perustuva näytönalainen sormenjälkilukija.
Järjestelmäpiirinä on MediaTek Dimensity 9600M, joka on käytännössä uudelleenbrändätty MediaTekin edellisen sukupolven huippupiiri Dimensity 9500. Piiri valmistetaan 3 nanometrin prosessilla, kun Find X10 Pro Maxin Dimensity 9600 Pro käyttää uudempaa 2 nanometrin valmistusprosessia.
Find X10 on Pro Maxin tavoin varustettu 7 150 milliampeeritunnin akulla. Langallinen pikalataus toimii 80 watin teholla ja langaton lataus 50 watilla.
Myös Find X10 on saanut IP66-, IP68- ja IP69-luokitukset pölyn- ja vedenkestävyydestään. Oppo Find X10:n mitat ovat 156,51 x 74,29 x 8,35 millimetriä ja paino 216 grammaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »